Nuoret vauvakuumeilijat SYKSY 2016

Siim, voi ei :( Tsempit tähän kiertoon, otetaan tavoitteeksi molemmat plussata ♥ (ja toivottavasti moni muukin yrittäjä)

Tänään ultrassa oli vain hyviä uutisia, kiertoni on täysin ajallaan ja johtofollit (2 kpl!) vastaavat kooltaan kiertopäiviä kuten pitääkin. Ensimmäistä kertaa ikinä! Ja tämä kaikki pienimmällä letroannoksella, vaikkakin voisin kuulema kokeilla myös 2x annosta. Todennäköisesti kokeilenkin jos uutta kiertoa alkaa, katsotaan sitten jos myös haittavaikutukset kasvaa niin palataan vanhaan. Mutta eletään tämä kierto nyt ensin =)

Oli puhetta myös ovistesteistä ja hieman hämmästyin, kun gyne sanoi ettei viivojen vahvuudella ole mitään väliä, pääasia että kaksi viivaa tulee?? Joka tapauksessa tässä kierrossa ovulointini varmistetaan myös verikokein, piikkihommia luvassa siis reilun viikon päästä..

Ovulaatio sattuu nyt sunnuntaille tai maanantaille, vähän huonosti minun ja miehen menemisien kannalta mutta pitää järjetellä aikatauluja jotta tulee varmasti hyödynnettyä. Nyt on toiveikas fiilis, kaikki näytti ultrassa niin hyvältä, kunnolliset follit ja hyvä kohdun limakalvo! ♥
 
  • Tykkää
Reactions: nnipsu!
Iitata ja siim ja kaikki muutkin, paljon plussatuulia teille!

Eilen clearbluen digi näytti raskaana ja viikot 2-3, eli siirryn plussanneisiin. Edelleen vähän puulla päähän lyöty olo, mutta ehkä pikkuhiljaa alan sisäistämään asian :rolleyes:
 
Kiitos tsempeistä, tänään onkin jo paljon valoisampi mieli ja innolla uuteen kiertoon (y) Mulla oli niin selkeet ovisoireet ekaa kertaa elämässäni tossa edellisessä kierrossa että taisin toivoa liikoja :D Mut hyvä vaan että keho toimii!

iitata aivan mahtavaa! Sit vaan tehokasta tallettelua ennen ovista. Aika outoo muuten tuo että kaks viivaa riittäis koska mä saan lähes koko kierron ajan haaleeta viivaa ovistestiin ja oon seurannu vaan sitä vahvistumista. Siksi mietinkin nyt että ostaisin sen digitaalisen kahta hormonia mittaavan Clearbluen ovistestin kun sitä on suositeltu. En jotenki luota tikkuihin omalla kohdalla ja vasta viime kierrossa oli kunnon limat ja jopa oviskipuja. Hienoa että sulle tehdään kunnon tutkimukset ja varmistetaan ovulointi :)

Ihanaa frankk, onnellista odotusaikaa <3
 
  • Tykkää
Reactions: iitata
Siim, niinpä. Olin itsekkin ällistynyt tuosta kommentista, mutta epäilen että hän tarkoitti sitä ettei viivojen tarvitse olla tasavahvoja kun sehän on vähän yksilöllistä jokaisella.. Ja onhan sitä täälläkin todettu että melko hailakoilla ovistestiplussilla on kuitenkin ovulaatio tullut :)
 
Haamulainen tuli siis pregcheck testiin ja sen jälkeen testattu nega sekä RFSU että pregcheck testillä. Joten raskaana täällä ei ilmeisestikään olla, mutta menkkoja ei näy. Nyt kp 34. Kahtellaan siis miten tää tästä kehittyy. Kyllä harmittaa. :unsure:
 
Eilen oli kp11 tai 12 ja tuli semmosta ruskeeta vuotoa ja alavatsassa molemmin puolin jänniä tuntemuksia. Voisikohan nämä olla merkkejä ovulaatiosta? o_O sitä ennen keskiviikkona tuli vähän limoja mut ne oli vaan sinä päivänä. Jostain luin että ovulaation aikaan voi tulla vuotoa mut onkohan huono kun se oli ruskeaa? Miten te tunnistatte ovulaation? :)
 
Iitata: ihanaa että kierto pelaa ja johtofollit bongattu, nyt vaan vauvantekoon :):LOL:. Luulen kans et gyne muotoili tuon lauseen ovistestin viivoista väärin. Itellä ollut ovisplussa vaan juuri ja juuri kontrolliviivan värinen.

Lilja_93: meikäläinen ei tunne ovista kipuna tms. Nännit aristaa oviksen aikoihin ja tietty on kosteemmat olot, mut en oo ikinä mitään kunnon limoja saanut. Oon tikutellut parissa kierrossa (joista toinen ovuloimaton) ja aion jatkossakin. Saan siitä enempi mielenrauhaa kun ei tarvii pitkin kiertoo arvuutella, vaikka oviksen nännien aristuksesta tunnistankin.

Täällä tuli syötyä vika terolut torstaina. Olin jossain vaiheessa yhden unohtanut ottaa, mutta en usko että se haittaa. Kymmenen kipaletta kuitenkin söin. Nyt vaan odottelen menkkoja, niitä on ollut suorastaan ikävä. Kp 67 nyt, eli edellisistä menkoista on yli kaks kuukautta aikaa ja edellisestä oviksesta jo lähemmäs kolme kuukautta. Vaikka haluais tässä vauvakuumeilussa päästä mahdollisimman vähillä yrityskierroilla, niin tuntuu karulta kun toisilla vaihtuu kierto pariin otteeseen kun itse painii yhden kierron kanssa. Toukokuun alulla alkanut yritys ja vasta kolmas kierto menossa. Odotan innolla yk 4 alkavaks, jos sitä pääsis kohta taas jännäilemään kaiken maailman ovisten ja piinailujen suhteen :whistle:
 
Tänään tein testin ja negaa näytti. Vähän kyllä harmitti, vaikka varsinaista yritystä ei ollutkaan. Voi olla, että aloitetaan sit seuraavassa kierrossa yrittäminen ihan oikeasti, mutta katsotaan vielä...
Ilmeisesti ne oikeat menkat sit alkoivat maanantaina vaikka kp 25/30, kovin omituiset menkat olleet kun koko ajan pientä kipuilua alaselässä ja mahassa, vaikka normaalisti ihan kunnon kipu ekana vuotopäivänä alaselässä jommalla kummalla puolella
 
Joo nuo ovis tikut vois olla ihan hyviä itelle kun vasta opettelen tuntemaan kiertoa :) 6 vuotta tuli syötyä pillereitä ja ei tullut junnuna niin kiinnitettyä huomiota ovulaatioon ni on tavallaan uus juttu :D ennen pillereitä kierto oli säännöllinen ni toivottavasti ois nyttenkin :whistle:
 
Voihan harmi nerppanen. Joko menkat alkoi?

lilja_93 sen jälkeen ku lopetin hormonaalisen ehkäsyn (mulla oli ehkäisykapseli) niin en yhtään mitenkään tunnistanut ovista. Sitten oiskohan 3:ssa luomukierrossa tuli oviksen aikaan "kananmunavalkuais" limaa ja tuntemuksia munasarjoissa. Mutta en tiiä olisinko nuita munasarjakipuja huomannu ellei siihen kiinnittäis huomiota erityisesti.

Jennipä tuo on kyllä inhottavaa odotella niitä menkkoja. Menkat kuiteski meinaa että pääsee uuteen kiertoon, mut jos niitä ei tuu niin on ihan jumissa koko vauva-asian kanssa.

Selja_ ens kierrossa sitten kunnon yritystä ;) Meilläki ekaks ku jätettii ehkäsy pois niin mentiin vielä 1kk keskeytetyllä yhdynnällä ja olin pettyny ku en siitä ollukaa raskaana :LOL:

Omaa napaa: Kp4 ja ei vaan jaksais oottaa ovista :D pelkään niin hirveästi että en voikaan saada lapsia vaikka ei oo mitään syytä epäillä miksi niin olis.. Oon kuitenkin nuori 23v, en polta, oon normaalipainon rajoissa (ehkä ylärajoilla mut kuiteskin).. Menkat tulee vaikka kierto onkin pitkähkö ja tähän voi vaikuttaa seki että ehkäisykapselin poistosta on vasta alle 6kk. Silti kummittelee mielessä että mitä jos jotai on vikana.
Huh tulipa pitkä teksti:D Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :)
 
  • Tykkää
Reactions: Selja_
Äh, täällä meni vähän kurjasti tämäkin ovis. Vieläkin ois hyvät limat ja halua itellä, mutta miehellä ei tee mieli yhtään. Eilen illalla hälle iski suorituspaineet ja siinäpä sit oltiin.. La päivällä hyödynnetty, ovis su tai tänään. Toiveita on siis mutta kyllä harmittaa kun ei toista kertaa saatu yritettyä nyt.. Pelkään pahinta :/

On kyllä aivan järkyttävä ovis kun tuntuu että pää leviää halutukseen. Syytän letroja :D:whistle: Vähän huono, kun halut ei meillä miehen kanssa oikein täsmää muutenkaan niin nyt erot vain korostuu.
 
Kai mäki tänne pikkuhiljaa palailen. Eli mut löytää tuolta listasta näköjään 9/15 plussanneena ja 5/16 sain ihanan pojan. :) vauvakuume ei vaan missään kohtaa hellittänyt tai hävinnyt ja nyt haaveissa kakkonen <3

Yritystä ei oo vielä alotettu eikä varmaan ihan just heti alotetakkaan (eikä tjottailla) mut joka päivä silti haluis jo alkaa puuhaa sitä toista. :D suunnitelmissa ois raskautua 3/17 - 9/17 välisenä aikana, mut tiedäppä sitä sitten kuin äkkiä tärppi käy. Viimeksi onnistui yk 4.

Nyt ei ole edes menkat alkaneet synnytyksen jälkeen ja ehkäsynä kondomi - jos muistetaan. :D :D
 
Tervetuloa rosmariina!

Ja pahoittelut uusiin kiertoihin joutuneille.


Meillä varmaan aloitus siirtyy joulukuulle, hassua kun esikoisen aikaan mä olin se ketä yritti aikaistaa yritystä ja nyt kakkosen kohdalla oonkin se ketä siirtää sitä myöhemmäksi :rolleyes: mut miehellä on kovempi vauvakuume ni lupasin että tuosta joulukuusta en sitä enää lähe siirtelee.
 
Hei, minä tulisin kanssa mukaan kuumeilemaan

Olen 21v ja mies 22v. Ensimmäisestä lapsesta haaveillaan.

Kierukka poistettiin heinäkuun lopulla, siitä parin viikon tyhjennysvuoto ja ensimmäiset menkat ilman kierukkaa tulivat 8.9. Kierukan kanssa viimeiset menkat olleet 22.7 ja kierto oli aina sen 28 päivää. Kierto siis vielä hakusessa.

Kunnolla alamme yrittämään sitten seuraavasta kierrosta... Peukut pystyssä että tärppäisi pian. Eikä tiedä vaikka seuraava kierto ei edes alkaisi, muttamutta. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: iitata ja lilja_93
Hei! :)
Minä myös liityn kuumeilijoihin. Minä 21v ja mies 30v. Esikoista siis tässä jonkun aikaa yritetty. Aloitus alkoi helmikuussa ja huhtikuussa päättyi raskaus keskenmenoon. Sairastin silloin kohtutulehduksen. Menkat olleet kauan säännölliset, ja oviksen aikaan selvää kipuilua joten en sitte oo tikutellu ollenkaan.
Tällä hetkellä dpo7, tissit ollu tosi arat oviksesta lähtien, lisäksi nippailuja vatsassa sekä vv. Kovasti aivastuttaa (tiedä sitte liittyykö mihinkään) :LOL:
Hieman jänskättää, tiistaina kuuluisi tädin tulla käymään.
 
  • Tykkää
Reactions: iitata ja Selja_
Tervetuloa Habib ja Empa.

Kuulostaa lupaavilta sun oireet Empa :) Ja pahoittelut keskenmenosta, kuulostaa hurjalta kohtutulehdus :eek:

Mä täällä elelen vielä tätä tylsää vaihetta kierrosta kun pitää ootella ovista. Mutta mun menkat oli 2pv lyhyemmät kuin normaalisti joten toivon että mun pitkät kierrot alkais nyt tasottua :rolleyes: Nyt aikalailla 4kk alkaa olla kapselinpoistosta ja oon kuullut että se 6kk menee monilla kun kierto hakee rytmiä.
 
Tervetuloa rosmariina taustalle ja Habib ja Empa! Tarkastatteko ja täydennättekö tarvittaessa aloitusviestin tietoja :)

Siim, toivottavasti! Helpottaa paljon kun on säännölliset, tasaiset kierrot!

En oikein tiedä mistä nyt laskisin dpot! Minulla oli siis kaksi hieman eri ikäistä ovuloivaa johtofollia, toinen ovuloi su ja toinen ma/ti. Molemmat saatiin sittenkin hyödynnettyä (y) Lupasin myös miehelle, ettei tarvii kuukauteen touhuilla minun alotteesta :ROFLMAO::ROFLMAO:

Plussatuulia meille kaikille! ♥

kp17/epäs., dpo3, yk 20 ja ensimmäinen letrokierto
 
Onpas kiva kun uusia on tullut mukaan keskusteluun :) Minkälaiset on hoidot tuohon kohtutulehdukseen, ihan mielenkiinnosta kysyn?

ON: En tiedä mikä dpo on nyt, en oo tikutellu koskaan eikä erityisiä tuntemuksiakaan oo ollu. Nyt kuitenkin kp 32/29-31, eikä tunnu siltä, että menkat ois alkamassa... Jännitän siis edelleen! :D En uskalla testailla vielä, odotan sunnuntaihin ennen kuin testaan... Ei ole tuntemuksiakaan, että tässä raskaana ois
 
Onpas kiva kun uusia on tullut mukaan keskusteluun :) Minkälaiset on hoidot tuohon kohtutulehdukseen, ihan mielenkiinnosta kysyn?

ON: En tiedä mikä dpo on nyt, en oo tikutellu koskaan eikä erityisiä tuntemuksiakaan oo ollu. Nyt kuitenkin kp 32/29-31, eikä tunnu siltä, että menkat ois alkamassa... Jännitän siis edelleen! :D En uskalla testailla vielä, odotan sunnuntaihin ennen kuin testaan... Ei ole tuntemuksiakaan, että tässä raskaana ois

Sain kohtutulehdukseen kahdet antibiootit, olikohan ne 10pv kuureja. Toinen antibiootti oli ihan perus kefexin 500mg ja toinen flagyl 400mg. Parin viikon päästä kuurista oli sit kontrollikäynti jolloin tehtiin sisätilatutkimukset jonka mukaan kaikki oli ok. :)
 

Yhteistyössä