Nuoret vauvakuumeilijat SYKSY 2016

Tuosta kohtutulehduksesta, en siis tienny olevani raskaana kun testit näyttivät negaa. Parina päivänä sit alko tulemaan hieman verta. Ajattelin että sieltä se täti kurvasi lopultakin ja että päästään uuteen kiertoon. Yhtäkkiä kuitenkin alkoi runsas verinen vuoto ja järkyttävät kivut. Päivystyksessä olin melkein 9h, muuta tehny ku itkin ja kouristelin tuskissani miehen sylissä. Lopulta päästiin lääkärille joka tutki ja kertoi että raskaus on menny kesken jonka vuoksi kohtu on tulehtunut.

Ja mulle voi laittaa listaan yk6, korjausta siis aloitusviestiin. :)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ei vielä ole tosiaan yritys alkanut, tulee jos on tullakseen;)tullakseen

Toivon että kierto olisi tasoittunut ja seuraavat kuukautiset olisi odotettavissa ensi viikon keskiviikkona. Oviksen tunnen mielestäni, ja silloin on kyllä puuhailtu.
Millään ei jaksaisi odottaa.. Tiedän että olen ensi viikolla juoksemassa testiä kaupasta jos menkat eivät ala "ajallaan".

Tällä viikolla olen ollut normaalia nälkäisempi. Voisin olla koko ajan syömässä. Tänään huimasi aamusta niin että meinasi taju lähteä töihin tullessa. Olen myös kahvin suurkuluttaja, helposti menee 10 kuppia päivässä, tällä viikolla ei ole tehnyt mieli edes kupillista. Päänsärky on myös uusi juttu. Tiedä sitten mistä tälläiset johtuu, mielikuvituskin kun voi tehdä kepposia :rolleyes:
 
tervetuloa taas uusille!

nobeliuksella jännät päivät, mä en varmaa malttaisi oottaa sunnuntaihin asti jos oisin sun tilanteessas :D

ja iitatallaki on piinaviikot eessä, toivotaan että teille suotaisiin vihdoin se pysyvä plussa tästä kierrosta!
 
  • Tykkää
Reactions: iitata
Hei pitkästä aikaa :) oon ollu melko kiireine koulutehtävien kans ni en oo oikee kerinny tänne kirjotella :oops: onnea plussanneille :love:ja tsemppiä uuteen kiertoon joutuneille, eiköhän me kaikki vielä plussat saaja (y)

Tässä kierrossa en oo vielä pahemmi tikutellu ovista ja kp on varmaanki 13-15 :cautious:

Näääh, äsken tein ovistestin ja hailakkaa viivaa näyttää :cautious:
 
Tulipa varattua tänään gynekologille aika ylihuomiselle. Siitä asti kun tänne keskusteluun liityin on ollut alaselässä kipuilua/nipistelyä/ tänään ihan kunnon poltetta, alavatsa myös kipeä. Tänään tein aamulla vielä toisen raskaustestin jos nyt vaikka kuitenkin olisin raskaana, mutta tulos oli negatiivinen. Sitten tosiaan välähti päässä, että jos onkin tulehdus ja todennäköisesti on, kohtapa se selviää. Kierrosta ei ole enää mitään hajua, kun pientä veristä vuotoa on koko ajan ja menkatkin tuli ihan miten sattuu :D
 
Täällä alkoi yk 4 nyt kp 2/28-30..

On: Mietiskelin tässä että vaikuttaa varmaan mulla raskautumiseen se, että ovis on nyt ollut usein vasta kp 18 eli luteaalivaihe taitaa jäädä vähän lyhyeksi. Jos kierto vielä tasoittuis ja ovis olisi vähän aiemmin? eihän siitä ole kun se 4kk kun e-pillerit lopetin.:)

Onnea plussista ja tsemppiä uusiin kiertoihin:love:
 
Elli_, kyllähän se vaikuttaa. Hyvin voi tasoittua vielä e-pillereiden jäljiltä mutta pystyyhän tuota suht helposti lääkkeillä tasoittamaan ellei korjaannu itsestään :)

Selja_, oliko gynellä millaisia uutisia?

Kävin eilen verikokeissa ja tuloksia odotellaan, luulen kaiken olevan ok. Letrot aiheuttaa vähän kaikenlaisia outouksia yhä niin positiivisia (tissiturvotus! ♥ :D) kuin negatiivisia (kuumia aaltoja, mielialan ailahtelut..), toivotaan että ne toisi myös toivottua tulosta tämän ensimmäisen jakson (6 kiertoa) aikana! Täällä on "piinapäivät", dpo 8.
 
  • Tykkää
Reactions: lilja_93
Täälläkin ollaan jännän äärellä, omien laskujen ja oletuksen mukaan nyt on kp 23 ja dpo 11 :D vähän kaivelee alavatsassa eli luultavasti menkat tulossa, mutta mielellään otan nekin vielä kun nyt on vasta ensimmäinen yk.

Mites muilla menee? :)
 
Gynellä selvisi, että kaikki on aivan normaalisti ja mahdollisesti ovulaatio tuloillaan. Syytä ei siis mysteerisille kivuille ja vuodolle löytynyt, flagyl comp:ia kuitenkin määräsi mutta en ole vielä kuuria aloittanut. Vuoto kuitenkin loppunut, mutta kipuihin täytyy edelleen ottaa särkylääkettä 1-3krt/pvä. Ensi viikolla oon menossa lääkäriin niin jos siellä selviäis sit paremmin, mutta mun tuurilla oireet on kadonnu ku tuhkatuuleen kun sinne lääkäriin asti pääseen :D
Tällä hetkellä ei siis oikeastaan ole mitään hajua kiertopäivästä...
 
Habib miten kävi, alkoiko menkat? Ja mites kaikki muut piinailijat, ainakin Lilja_93 ja iitata mikä on tilanne? :)

Harmi että alkoi menkat Elli_ , tsemppiä uuteen kiertoon :)

Selja_ hyvä ettei mikää ollut pahemmin vikana ja oviskin ehkä tulossa, ehkäpä selviää lisää seuraavalla lääkärikäynnillä.

ON: Vähän hiljaiseloa oon viettänyt kun ei oo mitään jännää kerrottavaa muuta kuin oviksen odottelua. Tänään kp14 mutta ovis todennäkösesti vasta loppuviikosta/ens viikon alussa. Aloin eilen tikuttaa. Toivon ovista toki viikonloppuun niin pääsee parhaiten hyödyntään... Kohta ne piinapäivät alkaa täälläki taas :eek:
 
Täällä testaillaan alkuviikosta ellei ala menkat ennen sitä. Tänään dpo9. Ei tuntemuksia (n)

Tulkitsin juuri omakannasta progesteronin tuloksia ja googlen avustuksella tulos on ok ja ovis olis tapahtunut, oikein hyvät arvot kiertopäivään nähden (hieman vajaa 50 nmol)... Sitä odotellessa että gyne laittaa vielä lausuntoa kun lupasi..
 
Viimeksi muokattu:
Noniin, tänään oletettavasti dpo 13 ja kävin ostamassa rfsu(?)n raskaustestit kaappiin. Ainut malli mitä paikallisessa Cm:ssä myytiin, onko kellään kokemusta tuosta merkistä? :)
Huomenna aamusta vois testata jos vaan muistan eikä oo menkat alkanu. Kaivelukin loppu eikä oikein oo oireita mihinkään suuntaan :cool:
 
Rfsu:n testit ei ole kuulema ihan niin tarkkoja ja niissä on vähän enemmän virheitä kun esim. pc:n testeissä. Tosin niin päin että näyttää ilmeisesti viivanpaikkoja ja haamuja ilman syytä? Olen ainakin lukenut tällaista niistä, en ole itse kokeillut.

Tänään täällä dpo11 tai 12, laskut on tainnut mennä jossain vaiheessa sekaisin mutta ei se kai oo niin justiinsa :D Ei vieläkään tuntemuksia mihinkään suuntaan.. Valtava ruokahalu kylläkin.
 
  • Tykkää
Reactions: lilja_93
Voi harmi lilja_93. Toivottavasti menkat alkaa pian tai jos ei niin plussa tikkuun :)

Jänskättää iitatan puolesta :whistle:

Hitsi yritin liittää tähän kuvaa mun ovistikuista muttei onnistunut, mutta siis tänään oli jo tosi tumma viiva eli luulen huomiselle ovisplussa :love: Eilen ja tänään on jo touhuiltu ja huomenna vielä ainakin :D
 
  • Tykkää
Reactions: lilja_93
Olin hätähousu ja kaivoin ton toisen first responsen (tavistikkua herkempi) kaapista ja testasin. Ei taaskaan mitään!

Nyt voi hyvillä mielin aloittaa oman buranakuurin kipeään reiteen ja käydä reilun viikon päästä värjäyttämässä hiukset..
 
Voi ei iitata :( Onko mitenkään mahdollista että olis vielä vaan liian aikaista testata?(n)

Sain tänään kp17 ovisplussan. Miten jaksaa taas 2vk piinailla :unsure:
Onhan siihen pieni mahdollisuus mutta nuo testit näyttää jopa 6vrk ennen menkkoja (yli puolet tavallista herkempiä ja lupaavat tässä vaiheessa kiertoa 98% tarkkuuden) joten taitaa taas olla tyhjää täynnä kierto 20. kerran..
 
Viimeksi muokattu:
Noniin, tuli sitten hassattua toinenkin tikku ja samalla tuloksella :ROFLMAO: noh jospa tännään alkaisi uusi kierto kun nyt on kp 29 (y)
Laskettiinko kp1 vasta kunnon vuodosta vai esituhrusta? Ja pitääkö ruskeasta vuodosta vetää jotain johtopäätöksiä? :rolleyes:
 
Epätoivosena tein ovistestin kun raskaustestejä ei oo tällä hetkellä :D viimeksi ovulaation jälkeen ei tullut enää minkäänlaista viivaa ja nyt tuli tää.. Näyttää vahvemmalta livenä, en saanu "vangittua" sitä viivaa tähän kuvaan niin hyvin kuin miltä se oikeasti näyttää :whistle: seliseli.. Oon säälittävä :LOL:
 

Attachments

  • Tykkää
Reactions: lilja_93

Yhteistyössä