* OYS 2011 hoidot *

Käsittääkseni Oulussa on vain Väestöliitto.

Me mentiin jonoon myös toukokuun lopulla ja punktio suunniteltu viikolle 43. Sitä aiemmin mentiin jonoon maaliskuussa ja punktio oli suunniteltu elokuulle. Ei vain sopinut tuo ajankohta meille ja jouduttiin uudestaan jonoon. Eli 5 kuukautta näyttää jono olevan. Suunnitelma tulee noin paria kuukautta ennen punktiota.
 
Hei,

on kulunu pitkä aika siitä kun viimeks tänne kirjoitin enkä ole varma kuinka moni minut muistaa. Meille tehtiin viimeinen julkinen hoito oysissa elokuussa, kolmesta munasolusta vain yksi hedelmöittyi ja se yks ainokainen kolmosluokkanen 5 solunen siirrettiin.

Ja lääkkeet jotka mulla oli käytössä: SUprecur, Puregon, Pregnyl, Lutinus. Jos oulussa olisi ollut tarve päivänä Elonva(se yli 600e lääke muistaakseni)-lääkettä oikean vahvuisena niin olisin käyttäny sitä mutta koska sitä ei ollut käytimme vanhaa tuttua puregonia. Ainoa asia mitä olen tehnyt erilailla tällä kertaa on että en ole juonut mitään missä on kofeiinia, eli coca-cola(limukkaa ylipäätään eikä mitään missä on aspartaamia), ja tee(kahvia en edes juo) ja hoidon ajan olen syönyt vahvaa magnesiumia, sinkkiä, fooliahappoa, kalanmaksaöljy kapseleita, d3-vitamiinia ja ihan perinteistä multivitamiini tabuja tosin sellasia jotka ei ole synteettisesti valmistettuja. En tiedä oliko näistä todellakin hyötyä mutta ei ainakaan haitaksi ollut :)

Tein eilen illalla testi kuten myös tänä aamuna ja ensimmäistä kertaa elämässäni testiin piirtyy lähes välittömästi kaksi viivaa. Ensi viikon alussa on varhaisultra ja sit rupean joka viikko kulkemaan oysissa siitä I.J. keltarauhas tutkimuksessa. En oikein tiedä miten päin pitäisi olla kun tätä on odotettu jo 8v10kk. Joten ehkä tämä antaa jollekin toivoa. Toivon että alkiolla on hyvät liimat omasta takaa ja pysyy mukana loppuun asti. Yllätys oli suurin kun hoitaja sanoi ettei lutinusta tarvitse jatkaa.

Piinapäivät ohi ja alkaa piinaviikot...
 
  • Tykkää
Reactions: piu_pau ja Rizu
Oi onnea suunnattoman paljon onlyer! Ja maailman tarraisimpia sukkia matkaan!

Jänniä aikoja elellään täällä siinä mielessä, että kunhan menkat tästä alkaa niin päästään seuraavaan hoitoon lyhyen kaavan mukaan. Kp 29 tänään menossa eli viikon sisään se on sitten menoa. Pikkuisen sais menkat vielä viipyä jotta ehtisivät analysoimaan ne veritartunta näytteet. Olivat nimittäin jossain vaiheessa hukanneet näytteet jotka kävin keväällä hyvissä ajoin antamassa. Lyhyt kaava on meille aivan uus juttu...edelliset on tehty pitkällä...saapas nähdä onko vaikutusta.

Meille oltiin kesäkuun alussa tekemässä hoitosuunnitelmaa, mutta tulinkin silloin raskaaksi. Soitin hoitajalle ja sanoin että haluaisin pysyä jonossa varalta. Hoitaja sanoi että ottaa meidät pois listalta, mutta päästään takaisin ns. kärkeen jos on tarve. Raskaus meni kesken ja melkoisen tinkaamisen takana oli että päästiin sille paikalle, josta en olisi itse halunnut luopua. Ensin olivat sitä mieltä että jono on 5kk.
 
Kiitos onnitteluista :heart:
Oysiin on yllättävän pitkät jonot. Kun meillä tämmikuussa ei päästy (4.)icsin siirtoon ollenkaan niin aika saatiin vasta nyt elokuulle. Et melko pitkään ja melko vaihtelevasti saa aikoja oottaa..
 
Hei! Onko noi ajat mitä ne antaa ilmottautumisaikoja? En hoksannut kysyä kun soitin. Ja oisko jollakin antaa hyvät tärpit kuinka löydän perille? Meillä siis edelliset käynnit esikoisen aikaan ja en ihan tarkkaan enää muista. Mietin kun hoitaja sanoi et ilmottautuminen alhaalla ja sit ultra on yläkerrassa, et viimeksi ku kävin niin taisi olla alakerrassa. Siirto sit taas oli jossain yläkerrassa.
 
Juuri ilmoittauduin IVF-jonoon, niin sanoivat, että 4-5 kuukautta on jono. Saapa nähdä, miten pitää paikkaansa.

Hensku85, eka kerran kun tuli kutsu, niin taisi lukea mikä on ilmoittautumisaika ja moneltako oikea aika. Kun olen soittanut, ovat sanoneet, että lääkäriaika on se ja se, ja ilmoittautua pitää varttia ennen. Ilmoittautuminen on alakerrassa naisten tautien polilla ja lääkäri yläkerrassa lisääntymislääketieteen polilla. Kun sinne ilmoittautumiseen osaa, niin eiköhän ne sieltä opasta ylös.
 
Hensku85 Minun ei ole koskaan tarvinnu käydä ilmottautumassa, vaan suoraan menny sinne ylös käytävälle istumaan, näin hoitaja on sanonu (liekö sen takia että en ole paikkakuntalaisia).
Kävelyohjeet menis näin; kävele ylös rampille, ovesta b2 sisään ja siitä kävelet suoraan kahvilan ohi, yksistä ovista sisään, vähän vielä kävelet ja katossa roikkuu opaste "lisääntymislääketieteen yksikkö" oikealle, menet sinne ja pitkän käytävän päähän, suurinpiirtein siihen kohdalle missä roikkuu katosta "siittiöitä" ja tadaa perillä olet :)
 
Minä en ole myöskään paikkakuntalainen, mutta kyllä se minusta sanoi et käydä ilmottautumassa ensin. No käyn varmuuden vuoksi ;D Ja kiitos ohjeista! Kamala stressi et löydänkö paikalle kun menen ilman miestä tällä kertaa ja viime käynnistä on kulunut miltei kolme vuotta.
 
Esikoisen hoidon aikaan pari vuotta sitten ohjeessa oli, että mennään suoraan lisääntymislääketieteen yksikköön. Nyt uusissa ohjeissa oli, että ensin ilmoittautuminen naistentautien polilla.

Oyssissa on tosiaan sellainen sääntö, että jos annetun hoitosuunnitelman aikataulu ei käy, niin joutuu uudestaan jonon hännille. Mutta ei tietenkään silloin, jos kierron heittelyn takia aikataulu ei sovi.
 
Kertokaahan asiasta paremmin tietävät: OYS:sta tulleessa ohjeessa sanotaan että ilmoittautuminen naistentautien poliklinikalle, sisäänkäynti A3:1, mutta mukana tuli kartta jossa ohjeet lisääntymislääketieteen yksikköön sisäänkäynnistä B2. Missä tämä A3:1 ovi on ja pitääkö ilmoittautumisen jälkeen kiertää eri paikkaan vai mitä tuo tarkoittaa?

OYS ei siis ole tuttu paikka laisinkaan. Ultrat ym. jutut tehdään LKS:ssa ja punktioon mennään ekaa kertaa OYS:iin. Meinaa vähän jännittää. Viikolla 42 ois tuo punktio ja sumutteluja takana nyt viikko.
 
Naistentautien poli on alakerrassa eli jos tullaan parkkihallilta päin niin sitä talon vierustaa kävellään ohi yhteispäivystyksen ja sitten onkin muistaakseni seuraavat ovet joista pääsee sisälle. Tuulikaapin ja vessojen jälkeen kurvataan suoraa oikealle ja lasiovista sisään. Siinä on heti keulilla ilmoittautuminen. Siellä antavat mukaan laskun ja käyntitodistuksen (tosin sitä ei punktion osalta kyllä tarvi kun saikkua saa kuitenkin).

Sisäkautta pääsee sitten sinne lisääntymislääketieteen yksikköön. Eli mennään takaisin siihen ulko-ovelle vievään käytävään, mutta jatketaankin vastakkaiseen suuntaan. Lasiovista sisään ja sitten oikealta portaat ylös. Portaiden yläpäästä oikealle ja hissien ohi. Niiden jälkeen vasemmalle ja melko pian pitkällä käytävällä lukee lisääntymislääketieteen yksikkö.

Kamalan vaikeasti selitetty. Opastavat kyllä sieltä alakerrasta oikeaan paikkaan jos ei osaa =)
 
Käytiin tosiaan kuukausi sitten miehen kans ensikäynnillä lapsettomuuspolilla.
Miehellä huonosti liikkuvat siittiöt, ja mulla todettiin mahdolliset kystat toisessa munasarjassa, minkä vuoksi menen reilun viikon päästä munasarjojen aukiolotutkimukseen.

Ymmärsimme niin, että pääsimme/jouduimme suoraan ICSI- jonoon. Kuulemma noin 5kk on jono - luultavasti meidän vuoro on sitten joulusulun jälkeen.
 
Hei!

Olemme mieheni kanssa jonossa OYSiin IVF/ICSI hoitoihin. Alustavat tutkimukset tehtiin omalla paikkakunnalla ja järeät keinot käyttöön Oulussa. Soitin elokuussa IVF-hoitajalle ja kysyin jonotustilannettamme. Kuulemma marraskuussa alkaa tämän vuoden viimeinen hoitojakso, johon meillä on hyvät mahdollisuudet päästä. Miehenikin sai jo aloittaa clomifenit, joita hänen tulee ottaa 3kk ajan.
Olin niin jännittynyt puhelun aikana, että en huomannut kysyä tarkempia ohjeita tästä varsinaisesta aloituksesta. Eli muut jotka olette jo hoidoissa olleet, tuleeko klinikalta kirje tai puhelu kun hoidot voidaan aloittaa? Vai pitääkö sinne itse ottaa vielä yhteyttä?
 
Viimeksi muokattu:
Heippa, olenkin uusi täällä palstalla.
Onkohan täällä enää ketään? ;)

Olisin kysellyt, että te, joille on määrätty lutinus (ei lugesteronit), niin onko ne pitäneet vuodon poissa?
Mulla nyt pp13 eikä vuoto näy, ei "tuhrun tuhrua".. Viime ivf tuoresiirrosta, jolloin alkio oli kahden päivän ikäinen, tuhru alkoi muistaakseni pp10, tuolloin myös lutinus käytössä. Nyt PAS tehty lääkkeettömään kiertoon. Siirrettiin kolmen päivän ikäinen alkio.
Testin tein pp10 ja oli nega/viivanpaikka apteekin omalla.

Mietin vaan, että joko se oma kroppa alkaa temppuilemaan :(
 
mago, mulle on tehty siirto kera lutinusten kolme tai neljä kertaa. Yhen kerran menkat ovat alkaneet muutamaa päivää ennen lääkityksen loppumista. Muistaakseni kyseessä oli tuoresiirto. Yleensä vuoto on alkanut pari päivää tukilääkityksen lopettamisen jälkeen. Tuntuu olevan yksilöllistä, mutta omalla kohdallani lääkkeet pitävät vuodon aika hyvin pois.

(.) En ole täällä vähään aikaan kirjoittanutkaan, mutta kerrotaan nyt kun on ainakin toistaiseksi hyviä uutisia. :) Plussasin 3.ICSI/2.PAS-siirrosta. Pakkaseen ei jäänyt mitään ja tarkoitus oli siirtyä hoitoon luovutetuilla. Kahdessa ekassa hoidossa päästiin tuoresiirtoon. Kolmannessa tehtiin peräti kaksi PAS-siirtoa. Ekaa uä:tä odottelen rauhallisin mielin, jalat maassa, pessimisti ei pety -asenteella. :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: mago ja Sarah85
Onnittelut piu_pau, jo oli aikakin :) toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti!
Tervetuloa mago! Mulla myös lutinukset pitäny vuodon pois, yleensä vuoto alkanu päivän kaks lääkkeitten lopetuksen jälkeen.

Itse kävin eilen ns. nollaultrassa ja siellä kaikki niinkuin pitääkin, eli sain alottaa pistämisen ja pienentää suprecurin, toivottavasti kuumat aallot vähenee :)Ensi tiistaina sitten uusi ultra.
 
  • Tykkää
Reactions: piu_pau

Yhteistyössä