Lumipyry, Tinkkeri vahvistaa myös täältä että aivan selkeä plussa! Ei epäilystäkään
Mä testailin vielä o-tikuilla muutaman päivän ajan varmuuden vuoksi, ja nyt on toinen viiva kokonaan kadonnut. Eli viikonlopun/alkuviikon aikana on ovis todennäköisesti tapahtunut ja hyödynnetty - nyt alkaakin se oikea jännittäminen :headwall:
Aurinkoiselle onnittelut synttärinä!! Paljonkos on lasissa, sopiiko kysyä
? Kurjaa ettei tärpänny tässä kierrossa, mutta joukon mukana "uutta matoa koukkuun" (hieman ronskilta kuulostaa tuo ilmaus
mutta ajatus lienee tärkein
) !
Varoitus, alapääasiaa tulossa (herkimmät voivat siirtyä seuraavaan kohtaan)
: Mulla tuntuu noita ovisoireita olevan havaittavissa tosi pitkän ajan tuolla alhaalla, ts. sitä hedelmälliseksi luonnehdittua tavaraa alkaa olla läsnä jo hyvissä ajoin ennen ovista ja yhteensä noin viikon ajan. Se hämmentää että se ei kovinkaan selkeästi korreloi o-tikkujen tuloksiin, vielä tänäänkin sitä oli havaittavissa jonkin verran vaikka o-tikku on näyttänyt jo kaksi päivää ihan puhdasta negaa (ja muutenkin on sellainen olo että ohi on). Onko muilla tällaista? Tässä tulee neuroottiseksi että entä jos ovis onkin vasta tulossa, vaikka älytön ajatushan se on kun tikut on niinkin luotettavia mittareita!
Hitto, oon mäkin tyyppi, ensin jauhan pissajuttuja monta päivää ja kun niistä pääsen niin alkaa alapäätarinat. Jos käy niin onnekkaasti että raskaudun niin teidän lienee syytä varautua kuulemaan mun suolen toiminnasta!
Terveisin Pissakakka-Tinkkeri