Subjektiivinen lastenhoito-oikeus!

itse ainakin pidän paikat vaikka työt loppuivat lokakuussa. Nyt tehnyt keikka töitä vaikkei taloudellisesti kannata mutta ei kotonakaan ole kiva pyöriä. ja vaikka töitä ei löytyisikään niin paikkoja ei lapsilta viedä, paras ratkaisu meidän perheelle.

mun muksu on eskarissa ja siihen päälle puoli tuntia ulkona muiden kanssa. mä olen samassa tilanteessa, työtön-keikkailen. meillä ei ole muita samanikäisiä lapsia lähellä, eli kavereita kaipaa. lisäksi muksu on niin ujo ja kaipaa vielä ryhmässäolo harjoittelua että voisi edes jotenkin selviytyä koulusta. ja mä tarvitsen edes hetken omaa aikaa. voin sanoa että olen hoitanut lapseni aina kotona, hän ei ole ikinä ollut 12h tuntia kauempaa hoidossa mummolassa, tai missään muuallakaan. toiset vanhemmat jättää jo 2-vuotiaita viikoksi mummolaan kun lähdetään aikuistenlomalle. mulle ei tulisi mieleenkään. edes viikonloppua ei lapseni ole ollut poissa kotoa-ei koskaan. ennemmin arvostelisin näitä joiden lapset on 2-3 viikonloppua kuukaudessa mummolassa, ja kesäisin viikon -kaksi vanhempien ryyppureissujen ja etelänmatkojen ajan.

 

En kannata missään tapauksessa tuon lopettamista, mutta jonkinlaista rajaamista voisin kannattaakin. Vaikka niin että hoitopäivt tuolloin voisi olla max 6h (erityistapauksissa sitten pidempiä ).

samoilla linjoilla.

Minä myös. Mutta rajaaminen ainoastaan tuohon että virikehoitopaikka olisi puolipäiväinen tai esim. 13 päivää/kk. Ei niin, että virikehoitopaikan saisi jos perheessä mielenterveysongelmia tms. Sellaisten todistusten hankkiminen veisi aivan liikaa resursseja julkiselta terveydenhoidolta tai lastensuojelulta, eikä moni perhe halua leimaantua hakemalla virallisia dignooseja. Ja lapset joutuisivat kärsimään kun eivät pääsisi päiväkoiin.t

Subjektiivinen päivähoito on ennen kaikkea LAPSEN etu.

Tuota kanssa mietin, sillä ihan omasta kokemuksesta nuo paperisodat ei suinkaan hoidu aina niin nopeasti ja kivuttomasti, eli varmastikaan sitä päivähoitopaikkaa lääkärintodistuksella (=diagnoosilla?) ei olisi tarjolla ihan heti kun tarvetta ilmenee. En tiedä meidänkään tytön kohdalla mihin asti olisi joutunut odottelemaan jos oltaisiin oltu tuollaisen lääkärintodistuksenlla saatavan kuntouttavan päivähoitopaikan varassa. Ensimmäiset huolet lapsen kehityksestä heräsivät äidille tämän ollessa 6kk, mutta diagnoosin sai vasta 3v iässä. Päivähoidon aloitti vanhempien työn/opiskeluiden takia 1,5v ikäisenä ja tuolloin olin jo aivan varma että hän tarvitsee sitä kehityksensä eteen vaikkei mitään virallista huolta vielä ollutkaan. Ja siis todella, jos olisin silloin ollut kotona vauvan aknssa niin olisin varmasti vienyt tytön virikehoitoon.

Tosissaan subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen etu ja se voisi olla jolkaisen vanhemman mielessä. Ei kenenkään ole pakko viedä lastaan virikehoitoon, mutta silloin kun lapsella on tarvetta tällaiselle niin on hyvä että mahdollisuus on olemassa.

 

kun tekee lapsia, on otettava huomioon se oma jaksaminen, jokainen tietää, että vauva saattaa valvottaa, potea koliikkia ym. ja samalla se esikoinenkin ja mahdollisesti muutkin lapset pitää siinä samalla hoitaa.
eli jos voimavarat on loppu, eikä pysty alle kouluikäisiään kotona hoitamaan vauvan syntymän jälkeen, on syytä miettiä, että pitääkö sitä vauvaa edes alkaa yrittämään.

 

Lapsen elämä ei tarvitse olla virikettä toisen perään ja liian valmiiksi tehtyjä leikkejä. Olisi hyvä oppia keksimään itse leikkejä, tekemään itse vaikka paperinukkeja ja toimimaan ilman tietokonetta ja tv:tä.

Täysin samaa mieltä.

Minä ihmettelen suuresti sitä, mihin se tavallinen arki lasten kanssa on kadonnut. Miksei kodin arki (ulkoiluineen yms) muka riittäisi lapselle? Usein tälläkin palstalla äidit puhuvat jo 2 vuotiaan muka tarvitsevan kauheasti erilaisia virikkeitä. Samaan aikaan kun jo taaperoiden päivät täytetään mitä erilaisimmilla harrastuksilla ja toiminnoilla, valitetaan, kun koko nykyelämästä on tullut pelkkää suorittamista. Itsehän te lastenne elämästä sitä suorittamista teette jo pienestä pitäen!

Kyse ei ole ainakaan isommalla lapsella vain niistä päiväkodin hoitajien järjestämistä virikkeistä (vaikka ne hauskaa puuhaa lapsille ovatkin), vaan juuri ikätoverien seurasta. Monessa paikassa on hankalaa löytää 4-5-vuotiaalle päivittäin samanikäistä, kotihoidettua leikkiseuraa. Kerhoissakin on vapaata leikkiä todella vähän, eikä 5-vuotiaalle riitä parin tunnin samanikäisen kanssa leikkiminen viikossa.

Lähemmäs eskari-ikäisen kohdalla ymmärrän kyllä tuon kavereiden kaipuun. Omaa tekstiäni kirjoittaessa ajattelin lähinnä alle 3-vuotiaita lapsia.

Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että päivähoito voisi olla puolipäiväistä yli 3-vuotiaasta koulun alkuun asti silloin, jos ei ole 'oikeaa syytä' pitää lasta kokopäiväisesti hoidossa. Sen sijaan niitä, jotka laittavat alle 3-vuotiaan hoitoon uuden vauvan tullessa taloon 'vain huvikseen', en ymmärrä ollenkaan. Ja kyse siis sen tyylisistä tilanteista, joissa väitetään, että halutaan rauhassa tutustua uuteen vauvaan tai että se alle 3-vuotias tarvitsee jo niin paljon virikkeitä ja kaveriseuraa kokopäivähoidon verran. Mutta eihän minun tietysti tarvitsekaan ymmärtää.

 

Madicken 04:lle
Mun lapset jo toinen yläasteella ja toinen ala-asteen lopussa. Sitoutuminen siihen, että pärjää lasten kanssa on hyvä oppia jo pienestä asti. Satun vaan tietämään tapauksia joilla oli just vetoomukset siihen että on lapsen etu, että mummo hoitaa ja päiväkodissa on virikkeitä ja kavereita on johtanut lasten kasvaessa siihen, että lapsia ei viedä sitten harrastuksiin vaan siellä kylillä tai kavereilla ne pyörii tänä päivänä ja äiti hyppää omissa harrastuksissaan. Onko uhrautuva vanhemmuus katoava luonnonvara. Minä teen ainakin niin kuin äitini ja hänen äitinsä aikoinaan ja on tähän asti tuottanut tulosta. Lapset pärjää hyvin koulussa ja käyttäytymisessä on kympit vaikkei olekaan saaneet päiväkodin tuomaa virikehoitoa pienestä asti vaan vanhemmat ovat hoitaneet pienenä. Perään sitoutumista vanhemmuuteen tai on viisain jättää sitten lapset hankkimatta. Usko siitä että lapset työllistää ja on rankkaa vain silloin kun ne ovat pieniä on VÄÄRÄ. Aivan samalla lailla ne työllistää isonakin jos kykenee ja haluaa vastuuta kantaa. Sitten niitä ei voi viedä virikehoitoon, ne lähtee itse kylille jos vanhemmilla ei ole aikaa ja jaksamista heidän koululle, harrastuksille yms.

 

Ainakin yh-vanhemmille se tulisi säilyttää. Kun olin tarha-ikäinen äitini teki pätkä töitä. Ja kun hänellä ei ollut vakipaikkaa, ei mulla ollut vakipaikkaa tarhassa. Niinpä sitten aina kun äiti töitä sai oli mulla joka kerta uusi hoitopaikka, 2-3 vuoden aikana niitä kertyi yli 10. Joskus säkällä pääsin samaan paikaan uudestaan.

 

Madicken 04:lle
Mun lapset jo toinen yläasteella ja toinen ala-asteen lopussa. Sitoutuminen siihen, että pärjää lasten kanssa on hyvä oppia jo pienestä asti. Satun vaan tietämään tapauksia joilla oli just vetoomukset siihen että on lapsen etu, että mummo hoitaa ja päiväkodissa on virikkeitä ja kavereita on johtanut lasten kasvaessa siihen, että lapsia ei viedä sitten harrastuksiin vaan siellä kylillä tai kavereilla ne pyörii tänä päivänä ja äiti hyppää omissa harrastuksissaan. Onko uhrautuva vanhemmuus katoava luonnonvara. Minä teen ainakin niin kuin äitini ja hänen äitinsä aikoinaan ja on tähän asti tuottanut tulosta. Lapset pärjää hyvin koulussa ja käyttäytymisessä on kympit vaikkei olekaan saaneet päiväkodin tuomaa virikehoitoa pienestä asti vaan vanhemmat ovat hoitaneet pienenä. Perään sitoutumista vanhemmuuteen tai on viisain jättää sitten lapset hankkimatta. Usko siitä että lapset työllistää ja on rankkaa vain silloin kun ne ovat pieniä on VÄÄRÄ. Aivan samalla lailla ne työllistää isonakin jos kykenee ja haluaa vastuuta kantaa. Sitten niitä ei voi viedä virikehoitoon, ne lähtee itse kylille jos vanhemmilla ei ole aikaa ja jaksamista heidän koululle, harrastuksille yms.

Minunkin äitini hoiti aikanaan lapset kotona kouluikään ja ylikin ja siinä on yksi syy miksen itse siihen halua ryhtyä. Kaiken uhraava äitiys nostattaa minulla ihokarvat pystyyn.

Kyllä minäkin uskon että lapset työllistävät enemmän mitä isommiksi kasvavat. Kahden vammaisen lapsen näitinä minulle se on yksi syy miksen halua polttaa itseäni loppuun jo lasten ollessa pieniä. Turvautumalla välillä ns. turhaankin lapsenhoitoapuun (päiväkoti, palkatut lastenhoitajat) saadakseni vähän omaa vapaa-aikaa tai parisuhdeaikaa miehen kanssa on minulle juttu jonka uskon kantavan hedelmää jatkossakin. Koen nauttivani äitiydestäni ja lapsistani ja välillä oudoksuttaakin ajatus siitä kuinka meillä pitäisi olla muiden mukaan elämä niin pirun rankkaa ja hankalaa.

Varmasti olen sitoutunut vanhempi vaikka lapseni ovatkin aloittaneet päivähoidon varhaisessa iässä, meille tuo päivähoito on paljon muutakin kuin lasten säilytyspaikka. Olen oman laskelmani mukaan tehnyt paljonkin lasteni eteen ja tulen varmasti tekemään jatkossakin, olen heissä varmasti erilailla kiinni vielä siinäkin vaiheessa kun teidän muiden terveet lapset ovat jo varsin omatoimisia ja itsenäisiä koululaisia. Mutta uskon ja toivon että jaksan silloinkin nauttia arjesta heidän kanssaan vaikka välillä raskasta onkin.

En tarkoita että kaikkia lapsia tulisi laittaa virikehoitoon, en suinkaan. Mutta on tilanteita joissa se on lasten etu ja silloin sitä ei kannata myöskän sivuuttaa vain siksi että pitää kunnia-asianaan hoitaa lapset aina kotona.

 

kyllä sitä pitäis jotenkin rajoittaa... tiedän muutaman äidin jotka on monta vuotta ollu työttömiä ja ovat kotona, silti molemmat lapset hoidossa(kai se on kivaa sille äidille).. miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos ei voi olla niiden kassa. Mutta tapansa kullakin! Itse en pistäis hoitoon jos olisin kotona.

 

En vastusta oikeutta, mutta nyt kun omat lapset jäi ilman päiväkoti paikkaa niin alkaa tuntua kohtuuttomalta. Ensin pitäisi järjestää paikat todella tarvitseville ja sitten vasta virike tms paikat.

Ja vielä kun samaan syssyyn kuulen avoimessa pk:ssa erään äidin tilittävän kun meidän Nico joutui tuonne kauimmaiseen päiväkotiin hoitoon ja minä joudun kävellen hänet viemään niin en edes kotona kerkeä olemaan kuin 7 tuntia!!!!!! ARGH!!!!

 

kyllä sitä pitäis jotenkin rajoittaa... tiedän muutaman äidin jotka on monta vuotta ollu työttömiä ja ovat kotona, silti molemmat lapset hoidossa(kai se on kivaa sille äidille).. miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos ei voi olla niiden kassa. Mutta tapansa kullakin! Itse en pistäis hoitoon jos olisin kotona.

Toisaalta kun miettii pitkäaikaistyöttömiä, niin aika moni on jo hiukan syrjäytynyt yhteiskunnasta. Sellainen ihminen ei välttämättä hakeudu "mammapiireihin", jotta saisi lapselleen seuraa. Ei lasten pidä joutua kärsimään vanhempien työttömyydestä. Puhumattakaan muista lieveilmiöistä, joista työttömyys voi johtua tai jotka voivat johtua työttömyydestä (alkoholi, mt-ongelmat). Usein se on kyllä lapsen paras että saa käydä päivähoidossa.

 

Kyse ei ole ainakaan isommalla lapsella vain niistä päiväkodin hoitajien järjestämistä virikkeistä (vaikka ne hauskaa puuhaa lapsille ovatkin), vaan juuri ikätoverien seurasta. Monessa paikassa on hankalaa löytää 4-5-vuotiaalle päivittäin samanikäistä, kotihoidettua leikkiseuraa. Kerhoissakin on vapaata leikkiä todella vähän, eikä 5-vuotiaalle riitä parin tunnin samanikäisen kanssa leikkiminen viikossa.

Onko kaikki lapsesi päiväkodissa olevat lapset jollain tavalla erityislapsia tai heidän perheissään jotain erityisiä syitä, miksi lapsen on parempi päiväkodissa kuin kotona? Vai miksi uskot, että nämä lapset olisivat subjektiivisen päivähoito-oikeuden jälkeen edelleen päiväkodissa ja vain sinun lapsesi ei? Tietenkään niitä leikkikavereita ei löydy nykyisin taloyhtiöiden pihoilta tai leikkipuistoista, kun kaikki vievät lapsensa päiväkotiin. Mutta jos eivät veisi, niin leikkikavereita löytyisi taas pihoilta ja puistoista.

 

Toisaalta kun miettii pitkäaikaistyöttömiä, niin aika moni on jo hiukan syrjäytynyt yhteiskunnasta. Sellainen ihminen ei välttämättä hakeudu "mammapiireihin", jotta saisi lapselleen seuraa. Ei lasten pidä joutua kärsimään vanhempien työttömyydestä. Puhumattakaan muista lieveilmiöistä, joista työttömyys voi johtua tai jotka voivat johtua työttömyydestä (alkoholi, mt-ongelmat). Usein se on kyllä lapsen paras että saa käydä päivähoidossa.

Jo 80-luvulla lapsen sai kunnalliseen päivähoitoon sosiaalisista syistä. Vaikkei subjektiivista päivähoitoa oltu vielä keksittykään.

 

Toisaalta kun miettii pitkäaikaistyöttömiä, niin aika moni on jo hiukan syrjäytynyt yhteiskunnasta. Sellainen ihminen ei välttämättä hakeudu "mammapiireihin", jotta saisi lapselleen seuraa. Ei lasten pidä joutua kärsimään vanhempien työttömyydestä. Puhumattakaan muista lieveilmiöistä, joista työttömyys voi johtua tai jotka voivat johtua työttömyydestä (alkoholi, mt-ongelmat). Usein se on kyllä lapsen paras että saa käydä päivähoidossa.

Jo 80-luvulla lapsen sai kunnalliseen päivähoitoon sosiaalisista syistä. Vaikkei subjektiivista päivähoitoa oltu vielä keksittykään.

Mutta ilmeisesti piti hakea todistuksia ongelmistaan? Moni jättäisi ne varmasti hakematta leimaantumisen pelossa.

 

Onko kaikki lapsesi päiväkodissa olevat lapset jollain tavalla erityislapsia tai heidän perheissään jotain erityisiä syitä, miksi lapsen on parempi päiväkodissa kuin kotona? Vai miksi uskot, että nämä lapset olisivat subjektiivisen päivähoito-oikeuden jälkeen edelleen päiväkodissa ja vain sinun lapsesi ei? Tietenkään niitä leikkikavereita ei löydy nykyisin taloyhtiöiden pihoilta tai leikkipuistoista, kun kaikki vievät lapsensa päiväkotiin. Mutta jos eivät veisi, niin leikkikavereita löytyisi taas pihoilta ja puistoista.

No se tietysti olisi ideaalitilanne, että kaikki olisivat ruusuisia kotiäitejä ja asuisivat isoissa kerrostalolähiöissä, joissa on leikkiseuraa lapsille kunhan lapsen päästää ovesta pihalle (ja pihassa on tekemistäkin lapsille). Mutta sellaista idylliä tuskin enää syntyy, vaikka kuinka toivoisi. Täällä on puistotkin niin surkeassa kunnossa, ettei siellä ole tekemistä isommille lapsille, jos sinne jostain syystä alkaisi viisivuotiaita laumoittain eksyä. Päiväkodin pihassa sentään on leikkivälineitä.

 

No pienelle lapsellehan osallistuminen kotitöihin, aika omien vanhempien kanssa mitä kotona puuhataankaan jne. ois varmasti parasta. Ja vanhempien ois hyvä osallistua tylsiin lasten hommiin (askartelu, leikit jne.) siinä se läheisyys tulevaisuutta varten kasvaa. Ei niin, että viedään se lapsi tieltä pois tarhaan, että itse saa touhuta ja rentoutua rauhassa. Se on itseasiassa tosi kieroutunutta. Pieni lapsihan ei muuta voi kun tehdä mitä vanhemmat käskee, mutta turha käydä väittään että se on joku koko perheen etu jos ei vaan itse viitti lastaan hoitaa.

 

Mutta ilmeisesti piti hakea todistuksia ongelmistaan? Moni jättäisi ne varmasti hakematta leimaantumisen pelossa.

Toki piti hakea. Mutta nämä perheet saivat usein myös muuta apua kuin pelkän päivähoitopaikan. Tunnen yhden perheen, jossa isoimmat lapset olivat päiväkodissa ja perheessä kävi silloin tällöin kodinhoitaja auttamassa lastenhoidossa. Mutta ehkä silloin ei pelättykään leimautumista vaan oltiin iloisia - ja jotkut toisille ehkä vähän kateellisiakin - , jos kunnasta tuli kodinhoitaja muutamaksi tunniksi. Muistan useammankin kerran, kun ystäväni soitti, että "jee, huomenna tulee kodinhoitaja, ehditkö lähteä mun kanssa stadiin?".

Sä puhuit työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Mä uskon, että näillekin ihmisille olisi parempi kuulua siihen "hiekkalaatikonreunajengiin" kuin olla päivät yksin kotona. Vaikkei niiden toisten äitien kanssa suoranaisesti ystävystyisikään, niin uskoisin sen olevan kuitenkin paremmin syrjäytymistä ehkäisevää kuin se, että äiti vie lapset päiväkotiin ja menee yksin kotiinsa odottamaan, milloin lapset voi hakea pois. Ja en nyt tarkoita tolla yksin kotona olemisella sitä, ettei sieltä mökistään mihinkään liikkuisi, vaan sitä, että hiekkalaatikonreunalla voisi ainakin kuunnella muiden juttuja ja kommentoida niitä, jos haluaa. Kuuluisi ainakin siihen porukkaan. Minusta syrjäytymisen suurin syy on se, että ihminen ei tunne kuuluvansa enää mihinkään ryhmään.

 

Onko kaikki lapsesi päiväkodissa olevat lapset jollain tavalla erityislapsia tai heidän perheissään jotain erityisiä syitä, miksi lapsen on parempi päiväkodissa kuin kotona? Vai miksi uskot, että nämä lapset olisivat subjektiivisen päivähoito-oikeuden jälkeen edelleen päiväkodissa ja vain sinun lapsesi ei? Tietenkään niitä leikkikavereita ei löydy nykyisin taloyhtiöiden pihoilta tai leikkipuistoista, kun kaikki vievät lapsensa päiväkotiin. Mutta jos eivät veisi, niin leikkikavereita löytyisi taas pihoilta ja puistoista.

No se tietysti olisi ideaalitilanne, että kaikki olisivat ruusuisia kotiäitejä ja asuisivat isoissa kerrostalolähiöissä, joissa on leikkiseuraa lapsille kunhan lapsen päästää ovesta pihalle (ja pihassa on tekemistäkin lapsille). Mutta sellaista idylliä tuskin enää syntyy, vaikka kuinka toivoisi. Täällä on puistotkin niin surkeassa kunnossa, ettei siellä ole tekemistä isommille lapsille, jos sinne jostain syystä alkaisi viisivuotiaita laumoittain eksyä. Päiväkodin pihassa sentään on leikkivälineitä.

Itseasiassa alle kouluikäinen lapsi kasvaa ihan onnellisena kotona vaikka niitä kavereita ei niin hirveesti olisikaan. Ja oppii sosiaalisia taitoja ym. Ja tosiaan, jos kotiäidit ei veis lapsiaan hoitoon niin äkkiä jos halutaan sitä yhteistä leikkipaikkaa jostain kyllä töysin varmasti järjestyy.

 

No se tietysti olisi ideaalitilanne, että kaikki olisivat ruusuisia kotiäitejä ja asuisivat isoissa kerrostalolähiöissä, joissa on leikkiseuraa lapsille kunhan lapsen päästää ovesta pihalle (ja pihassa on tekemistäkin lapsille). Mutta sellaista idylliä tuskin enää syntyy, vaikka kuinka toivoisi. Täällä on puistotkin niin surkeassa kunnossa, ettei siellä ole tekemistä isommille lapsille, jos sinne jostain syystä alkaisi viisivuotiaita laumoittain eksyä. Päiväkodin pihassa sentään on leikkivälineitä.

Minä en usko, että ilman subjektiivista päivähoito-oikeutta ihmiset lakkaisivat tekemästä enempää kuin yhden lapsen. Ei 80-luvullakaan oltu mitään ruusuisia kotiäitejä vaan ihan samalla tavalla jäätiin vauvan syntymän jälkeen äitiyslomalle ja sitten hoitovapaalle kuin nykyäänkin. Ero nykyiseen vaan oli se, että ne perheen isommat lapset hoidettiin äidin äitiysloman ja hoitovapaan ajan myös kotona.

Ja mitä tulee noihin leikkipuistoihin, niin miksi kunta niitä korjauttaisi, kun kaikki lapset ovat päiväkodissa eikä kukaan niitä puistoja enää käytä?

 

Sä puhuit työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Mä uskon, että näillekin ihmisille olisi parempi kuulua siihen "hiekkalaatikonreunajengiin" kuin olla päivät yksin kotona. Vaikkei niiden toisten äitien kanssa suoranaisesti ystävystyisikään, niin uskoisin sen olevan kuitenkin paremmin syrjäytymistä ehkäisevää kuin se, että äiti vie lapset päiväkotiin ja menee yksin kotiinsa odottamaan, milloin lapset voi hakea pois. .

Ihan varmasti olisi, mutta sinne ei hakeuduta. Tai riippuu varmasti asuinpaikasta, täällä ainakin on niin keskiluokkaista väkeä että moni pitkäaikaistyötön ei yksinkertaisesti tunne kuuluvansa samaan porukkaan. Enkä usko että sinne hakeuduttaisiin vaikka ne lapset olisi pakko ottaa kotihoitoon.

 

Itseasiassa alle kouluikäinen lapsi kasvaa ihan onnellisena kotona vaikka niitä kavereita ei niin hirveesti olisikaan. Ja oppii sosiaalisia taitoja ym. Ja tosiaan, jos kotiäidit ei veis lapsiaan hoitoon niin äkkiä jos halutaan sitä yhteistä leikkipaikkaa jostain kyllä töysin varmasti järjestyy.

Tähän sanoisin että se riippuu niin lapsesta. Ulospäinsuuntautunut lapsi voi olla eskariin tullessaan kuin kala vedessä vaikka olisi kasvanut vain pienempien sisarusten kanssa kotona. Mutta ujolle sellainen tilanne olisi täydellinen sokki. Myös vieraiden aikuisten kanssa toimimiselle arka lapsi tarvitsee harjoitusta jo ennen eskaria.

Ja esimerkiksi nelivuotiaani on aika kömpelö, ja kotihoidossa hän vertasi itseään aina kaksi vuotta vanhempaan isosiskoonsa, ja aina tietenkin hävisi aivan kaikessa eikä osannut samoja asioita. Hänen itsetunnolleen on tehnyt todella hyvää kun pääsee päivittäin liikkumaan samanikäisten (tai hiukan nuorempien) kanssa, joiden kanssa on suunnilleen samalla tasolla. Tietysti JOS puistoissa olisi kiipeilytelineitä ja liukumäkiä ja paljon leikkiseuraa, samaa voisi tehdä kotonakin. Mutta ei sitä ihmettä voi jäädä odottamaan, kun tarve on nyt.

 

Itseasiassa alle kouluikäinen lapsi kasvaa ihan onnellisena kotona vaikka niitä kavereita ei niin hirveesti olisikaan. Ja oppii sosiaalisia taitoja ym. Ja tosiaan, jos kotiäidit ei veis lapsiaan hoitoon niin äkkiä jos halutaan sitä yhteistä leikkipaikkaa jostain kyllä töysin varmasti järjestyy.

Tähän sanoisin että se riippuu niin lapsesta. Ulospäinsuuntautunut lapsi voi olla eskariin tullessaan kuin kala vedessä vaikka olisi kasvanut vain pienempien sisarusten kanssa kotona. Mutta ujolle sellainen tilanne olisi täydellinen sokki. Myös vieraiden aikuisten kanssa toimimiselle arka lapsi tarvitsee harjoitusta jo ennen eskaria.

Ja esimerkiksi nelivuotiaani on aika kömpelö, ja kotihoidossa hän vertasi itseään aina kaksi vuotta vanhempaan isosiskoonsa, ja aina tietenkin hävisi aivan kaikessa eikä osannut samoja asioita. Hänen itsetunnolleen on tehnyt todella hyvää kun pääsee päivittäin liikkumaan samanikäisten (tai hiukan nuorempien) kanssa, joiden kanssa on suunnilleen samalla tasolla. Tietysti JOS puistoissa olisi kiipeilytelineitä ja liukumäkiä ja paljon leikkiseuraa, samaa voisi tehdä kotonakin. Mutta ei sitä ihmettä voi jäädä odottamaan, kun tarve on nyt.

No mä itse olin hyvinkin ujo kun eskariin kotihoidettuna menin. Ja hyvin lähti koulu ja koppuelämä sen jälkeen käyntiin. Ujon lapsen on mun mielestä paljon parempi saada elää ensimmäiset vuodet rauhassa kotona joka vahvistaa itsetuntoa ihan erilailla kun se että tungetaan vieraiden ihmisten sekaan heti pienenä. Kyllähän se sinne näennäisesti sopeutuu, mutta ei se laitostuminen itsetuntoa jne. kyllä paranna. Eikä anna persoonallisuuden kehittymiselle tilaa. Ja ykskin tuttu ujo lapsi on elämänsä ollut virikehoidossa ja on kyllä kaikkialla muualla tosi ujo. Ei oo hoidossa käyminen ainakaan auttanut sitä asiaa. Mikä siinä on että ei voi hyväksyä sitä että lapsen täytyis vaan saada kasvaa elämänsä ensivuodet ihan rauhassa.

 

Ihan varmasti olisi, mutta sinne ei hakeuduta. Tai riippuu varmasti asuinpaikasta, täällä ainakin on niin keskiluokkaista väkeä että moni pitkäaikaistyötön ei yksinkertaisesti tunne kuuluvansa samaan porukkaan. Enkä usko että sinne hakeuduttaisiin vaikka ne lapset olisi pakko ottaa kotihoitoon.

Mä uskon tuon. Ja mun mielestä on hirmu surullista, että tällaista on päässyt jo tapahtumaan. Subjektiivinen päivähoitohan on mahdollistanut sen, että äiti - tai miksei isäkin - syrjäytyy entistä enemmän. Enää kun ei tarvitse mennä lapsensa kanssa yhtään mihinkään. Samalla ihmisen usko omiin kykyihinsä kasvattajana ja yhteiskunnan jäsenenä vähenee. Mikä entisestään lisää masennusta ja syrjäytymistä. Myös asenteet muuttuvat: "tolla on erimerkkiset vaatteet kuin mulla, en voi puhua sen kanssa" sen sijaan että ajateltaisiin: "toi on äiti niinkuin minäkin, kiva, menenpä juttelemaan".

Mutta pitääkö tuon antaa jatkua? Mä muistan ilolla niitä vuosia 90-luvun alussa, kun naapureiden kanssa istuttiin kesäisin tuossa taloyhtiön pihalla. Yksi toi termarissa kahvit, toinen lapsille mehua, kolmas keksejä. Uudet äidit oli helppo ottaa mukaan huikkaamalla vaan, että maistuisko kahvi. Kun yksi porukasta palasi takaisin työelämään, muut jäivät ja uusia äitiyslomalle jääviä tuli porukkaan.

 

No mä itse olin hyvinkin ujo kun eskariin kotihoidettuna menin. Ja hyvin lähti koulu ja koppuelämä sen jälkeen käyntiin. Ujon lapsen on mun mielestä paljon parempi saada elää ensimmäiset vuodet rauhassa kotona joka vahvistaa itsetuntoa ihan erilailla kun se että tungetaan vieraiden ihmisten sekaan heti pienenä. Kyllähän se sinne näennäisesti sopeutuu, mutta ei se laitostuminen itsetuntoa jne. kyllä paranna. Eikä anna persoonallisuuden kehittymiselle tilaa. Ja ykskin tuttu ujo lapsi on elämänsä ollut virikehoidossa ja on kyllä kaikkialla muualla tosi ujo. Ei oo hoidossa käyminen ainakaan auttanut sitä asiaa. Mikä siinä on että ei voi hyväksyä sitä että lapsen täytyis vaan saada kasvaa elämänsä ensivuodet ihan rauhassa.

Minä taas olen eri mieltä. Eskarilaiseni meni 5-vuotiaana päiväkotiin puolipäiväiseksi puheenkehityksen tukemiseksi, ja hän sai sieltä paljon rohkaisua ja itsevarmuutta ryhmässä toimimiseen (alussa ohjeen saatuaan jäi aina jälkeen ja katsoi ensin, mitä muut ryhmässä tekivät, ennen kuin uskalsi tehdä itse) ja vieraiden aikuisten kanssa puhumiseen. Kotona nyhjääminen ei olisi tukenut häntä niissä asioissa. Edes kerho-ohjaajalla (kävi kaksi vuotta kerhoa ennen päiväkotia) ei ollut yhtä rautaista ammattitaitoa kuin ph-ryhmän lastentarhanopettajalla. Tämä todella otti sydämenasiakseen lapseni rohkaisemisen.

 

mun muksu on eskarissa ja siihen päälle puoli tuntia ulkona muiden kanssa. mä olen samassa tilanteessa, työtön-keikkailen. meillä ei ole muita samanikäisiä lapsia lähellä, eli kavereita kaipaa. lisäksi muksu on niin ujo ja kaipaa vielä ryhmässäolo harjoittelua että voisi edes jotenkin selviytyä koulusta. ja mä tarvitsen edes hetken omaa aikaa. voin sanoa että olen hoitanut lapseni aina kotona, hän ei ole ikinä ollut 12h tuntia kauempaa hoidossa mummolassa, tai missään muuallakaan. toiset vanhemmat jättää jo 2-vuotiaita viikoksi mummolaan kun lähdetään aikuistenlomalle. mulle ei tulisi mieleenkään. edes viikonloppua ei lapseni ole ollut poissa kotoa-ei koskaan. ennemmin arvostelisin näitä joiden lapset on 2-3 viikonloppua kuukaudessa mummolassa, ja kesäisin viikon -kaksi vanhempien ryyppureissujen ja etelänmatkojen ajan.

Ja sä ihmettelet vielä että lapsesi on arka? On kai kun olet pitänyt itsessäsi kiinni 6-vuotta, et ole antanut yhtään liekaa että oppisi olemaan ilman äitiä edes hetken. Tossa vaiheessa on turha enää kehua kotihoidolla tai kotona saatavilla viriklkeillä. Kun sä et ole edes pystynyt totuttamaan lähes kouluikäistä lastasi muitten saman ikäisten seuraan niin metsään on menty! Sun lapselle jos jollekin tekisi oikein hyvää olla vähän pidempäänkin muitten kanssa kuin puoli tuntia.

 

Itse en ymmärrä äitejä jotka "puskee" isommat syrjään tarkoituksella selittäen että päiväkodissa saa virikkeitä,on kavereita,on parasta lapselle ja koko perheelle. KUKA KYSYY LAPSEN MIELIPIDETTÄ mikä on parasta ja mikä ei??? eipä sitä lapsen tunteita kannata ajatella..kunhan vain lapsi saa niitä virikkeitä. Virikkeet: iso ryhmä, kauhea meteli, liian vähän henkilökuntaa, massana pyöritettävää lapsilauma, jatkuva kiire(mikä johtuu henkilökunnan sairastumisista ja sijaisia kun ei saa), yleinen levottomuus...jonakin päivänä ehkä askartelua,jumppaa,laulamista. Siinä ujompi lapsi saa todellista shokkihoitoa kun on ryhmässä jossa on ehkä 26lasta ja se 3 hoitajaa.Usein ne ujoimmat ja hiljaisimmat jää sinne villien komennettavien lapsien jalkoihin,ja niitä villejä on joka ryhmässä. Menkää hyvät vanhemmat katsomaan mikä on nykyajan päivähoitoa,syy ei ole henkilökunnan vaan päättäjien koska ryhmät on liian suuria. Ryhmäkoot saataisiin pienemmiksi jos nämä virikelapset jäisivät pois,koska lapsi joka on esim: 12pv/kk hoidossa on vain puolikas,eli kaksi tällaista on YKSI LAPSI laskennallisesti. Tämän vuoksi ryhmäkoot on järettömän isot. Kuka haluaa vapaehtoisesti viedä lapsen tällaiseen show keskelle???ne jotka tarvitsevat ja luulevat saavansa niitä VIRIKKEITÄ lapselleen,mitä kotona ei saa. Itse veisin omat lapseni mieluummin kerhoihin,onhan niitä ainakin 2kert/vko:ssa+mahdollisuus muskareihin,liikuntakerhoihin ym ym.riippuen omasta viitseliäisyydetä minne jaksaa kuljettaa lasta.