Tekisitkö sinä jotain, jos tuntematon nainen itkisi kaupungilla itkuinen vauva sylissä?

Mutta se pitää lisätä, että jos se äiti on yhtään tutumpi niin olen kysynyt että onko kaikki hyvin jne.

 

Kyllä vit**tas jos mä itkisin ja joku soittas hätänumeroon!!

 

???! Miksi ihmeessä paheksut väsynyttä ja surullista ihmistä.. ?

Saattaisin ajatella jotakin sellaista, että mitäs on hankkinut noin paljon lapsia, kun ei selvästikään ole resursseja niiden kanssa pärjätä. Tai: "Tuollaista se on." Tai positiivisempaan sävyyn: "Onneksi meillä ei ole tuollaista."

Nuo ovat siis ajatuksia, joita voisin kuvitella tuolloin ajattelevani, eivätkä mitään poliittisesti korrekteja vastauksia siihen, miten tilanteessa kannattaisi tai pitäisi toimia.

 

Mutta se pitää lisätä, että jos se äiti on yhtään tutumpi niin olen kysynyt että onko kaikki hyvin jne.

Jos ajatellaan tuota loukkaantumisnäkökulmaa, niin jotenkin voisi kuvitella, että tutun kysymyksestä voisi joku loukkaantua vielä enemmän, koska henkilöhän saattaa ajatella, että "pitäisihän nyt tuttujen tietää, että pärjään ihan hyvin". Ventovieraastahan tällaisia ennakko-oletuksia ei ole, joten kysymykset pärjäämisestäkään ei olisi niin loukkaavia.

 

[QUOTE="M33";30391220]Saattaisin ajatella jotakin sellaista, että mitäs on hankkinut noin paljon lapsia, kun ei selvästikään ole resursseja niiden kanssa pärjätä. Tai: "Tuollaista se on." Tai positiivisempaan sävyyn: "Onneksi meillä ei ole tuollaista."

Nuo ovat siis ajatuksia, joita voisin kuvitella tuolloin ajattelevani, eivätkä mitään poliittisesti korrekteja vastauksia siihen, miten tilanteessa kannattaisi tai pitäisi toimia.[/QUOTE]

Tuomitset hyvin herkästi ihmisiä! Naisen itku ei ole isojuttu. Riittää kun saa olkapäätä ja ymmärrystä.

 

Ei ihmiset auta toisiaan edes oikeassa hädässä, youtubessa on paljon piilokameravideoita joissa ihmiset kävelee vain hädässä olevan ihmisen ohi.

 

[QUOTE="M33";30391185]Todennäköisesti paheksuisin ja tekisin mielessäni erilaisia ei-mairittelevia oletuksia naisen elämästä.[/QUOTE]

Eihän sitä tiedä päältäpäin miksi toinen on niin onneton. Aika tyhmää olettaa ja sen perusteella ajatella. Voihan se asia olla mikä vain joka on tehny oloin niin kurjaksi että itkee julkisella paikalla.

 

Jos ajatellaan tuota loukkaantumisnäkökulmaa, niin jotenkin voisi kuvitella, että tutun kysymyksestä voisi joku loukkaantua vielä enemmän, koska henkilöhän saattaa ajatella, että "pitäisihän nyt tuttujen tietää, että pärjään ihan hyvin". Ventovieraastahan tällaisia ennakko-oletuksia ei ole, joten kysymykset pärjäämisestäkään ei olisi niin loukkaavia.

Totta tuokin.
....Vaikka ei aina kaikki tiedä puolituttunsa tai tuttunsakaan koko elämäntilannetta.

 

Eihän sitä tiedä päältäpäin miksi toinen on niin onneton. Aika tyhmää olettaa ja sen perusteella ajatella. Voihan se asia olla mikä vain joka on tehny oloin niin kurjaksi että itkee julkisella paikalla.

Niin voikin. Emme oikeasti voi tietää. Ihmisen mieli kuitenkin valitsee todennäköisimmin sen tulkinnan, joka sopii omiin sisäisiin malleihin. Tai voisihan tuota ennakkoluuloisuudeksikin kutsua. Tässähän ei kysytty, miten pitäisi tai kannattaisi toimia, vaan miten todennäköisesti toimisi.

 

Kiiruhtaisin nopeasti ohi ja mahdollisesti vilkuilisin toisaalle.

 

Varmaan kysyisin onko kaikki kunnossa, kun huomasin että itket. Sitähän ei oikeasti tiedä miksi toinen itkee. Parempi kysyä kuin katua.

Samassa voitaisiin kysyä mitä tee jos näet nurmikolla makaavan ihmisen. Käveletkö ohi ja ajattelet että se on vaan joku juoppo..

 

[QUOTE="Purppura";30391321]Samassa voitaisiin kysyä mitä tee jos näet nurmikolla makaavan ihmisen. Käveletkö ohi ja ajattelet että se on vaan joku juoppo..[/QUOTE]
Näinhän enemmistö ihmisistä juuri tekee. Ja jos tyyppi näkyy todella nukkuvan eikä ympäristö ole vaarallinen, on parempikin kävellä ohi. Et sinä kenenkään asunnottomuutta tai alkoholismia paranna nokosia keskeyttämällä.

 

Kysyisin, että voinko auttaa. Jos tilanne näyttäisi jotenkin pahalta, äiti olisi esim. selkeästi päihteissä, niin soittaisin 112.

 

[QUOTE="M33";30391262]Niin voikin. Emme oikeasti voi tietää. Ihmisen mieli kuitenkin valitsee todennäköisimmin sen tulkinnan, joka sopii omiin sisäisiin malleihin. Tai voisihan tuota ennakkoluuloisuudeksikin kutsua. Tässähän ei kysytty, miten pitäisi tai kannattaisi toimia, vaan miten todennäköisesti toimisi.[/QUOTE]

Hyvä tunnustaa itsessään tuokin erehtyisen mahdollisuus.

Mä itkin kerran kauppakeskuksessa itkevä vauva sylissäni, jotenkin vaan meni väsymys ja ahdistus yli. Yksi ihana vanhempi nainen tuli kysymään tarvinko apua ja tarjoamaan nenäliinaa, päädyttiin lopulta viereiseen kahvioon juttelemaan ja sain hänestä seuraa ja apua ostosreissun loppuun.

Mun vauvalla oli itkuinen vaihe menossa ja nukkui huonosti öisin, mutta en mä sen takia olisi itkenyt tai ollut noin väsynyt. Syy mun itkulle oli se että siskoni oli yllättäin kuollut onnettomuudessa viikkoa aiemmin ja sen jälkeen en meinannut saada nukuttua millään. Tuolloin mun oli kuitenkin pakko lähteä vauvan kanssa kaupungille etsimään hautajaisvaatteita ja se oli elämäni hirvein shoppailureissu, lisäksi vauva itki eikä meinannut rauhoittua. Musta tuntui että ihmiset tuijottaa paheksuvasti äitiä joka huutava vauva kainalossa kiertää vaan vaatekauppoja välittämättä lapsestaan.

 

Ahmed ainakin raiskaisi vauvan. Sellaisia ne mamut on.

 

Riippuu kaupungista. Sori mutta totuus.

 

No on se nyt hitto kun ei saa itkeäkään julkisesti ilman että mammat on heti kyselemässä, että mikäs sua vaivaa. Jos on joku hätä, voi pyytää apua. Mulla tulee tää aina mieleen näissä uutisissa, joissa ohikulkijat on vaan menneet ohi eivätkä pysähtyneet. Viimeksi meitin sitä taaperon äitiä, jonka lapsi kaatui Mäkkärin portaissa ja haukkui koko paikan julkisesti maanrakoon, kun työntekijät ei tajunneet auttaa- varmaan olisivat jos olisi apua huutanut. Aika harva jättää auttamatta, jos suoraan apua pyytää. Jollei apuatarvitseva ole tajuton tai vaikka selkeästi psykoottinen tai harhainen tms., niin saa mun mielestä pillittää ihan niin paljon kuin haluaa. Jotkut ihmiset vaan on herkempiä ja itkee silmät päästään viisi vuotta sitten kuollutta koiraansa, kun sattu tulemaan asia mieleen.

 

[QUOTE="Purppura";30391321]Varmaan kysyisin onko kaikki kunnossa, kun huomasin että itket. Sitähän ei oikeasti tiedä miksi toinen itkee. Parempi kysyä kuin katua.

Samassa voitaisiin kysyä mitä tee jos näet nurmikolla makaavan ihmisen. Käveletkö ohi ja ajattelet että se on vaan joku juoppo..[/QUOTE]

Niin, sekin riippuu vähän olosuhteista ja ympäristöstä. Jos joku makaa keskellä kesää levollisesti nurmikolla, tuskin kukaan puuttuu, mutta jos kylmänä sateisena päivänä joku makaa asfaltilla, niin kai siihen puuttuisi aika monikin.

 

Kysyisin mikä hätänä

 

[QUOTE="M33";30391262]Niin voikin. Emme oikeasti voi tietää. Ihmisen mieli kuitenkin valitsee todennäköisimmin sen tulkinnan, joka sopii omiin sisäisiin malleihin. Tai voisihan tuota ennakkoluuloisuudeksikin kutsua. Tässähän ei kysytty, miten pitäisi tai kannattaisi toimia, vaan miten todennäköisesti toimisi.[/QUOTE]
Eli vähän sama kuin näkisi sääolosuhteisiin nähden aivan liian vähissä vaatteissa olevan kolmekymppisen miehen pitelevän verta vuotavaa nenäänsä, niin ekana ajattelee, että hamppi on vetäny liikaa kokkelia?

 

[QUOTE="M33";30391220]Saattaisin ajatella jotakin sellaista, että mitäs on hankkinut noin paljon lapsia, kun ei selvästikään ole resursseja niiden kanssa pärjätä. Tai: "Tuollaista se on." Tai positiivisempaan sävyyn: "Onneksi meillä ei ole tuollaista."

Nuo ovat siis ajatuksia, joita voisin kuvitella tuolloin ajattelevani, eivätkä mitään poliittisesti korrekteja vastauksia siihen, miten tilanteessa kannattaisi tai pitäisi toimia.[/QUOTE]

Minua itketti Lahden keskustassa, Sokoksen edessä kun olin sieltä tulossa lasten kanssa. Olin saanut tietää isoveljeni kuolemasta viikkoa aikaisemmin, ja olin ollut kaupassa ostamassa lapsille vaatteita hautajaisiin. Siinä edessä ulkona sain ihan tehdä töitä etten olisi alkanut vollottaa ääneen. Kyllä, olisin kokenut häpeää julkisesta kyynelehtimisestä, eikö ole kamalaa? Ja joku olisi vielä ajatellut että mitäs hankki lapsia, typerä nainen ... tietämättä yhtään, miksi minulla oli paha olla.

 

Hyvä tunnustaa itsessään tuokin erehtyisen mahdollisuus.

Mä itkin kerran kauppakeskuksessa itkevä vauva sylissäni, jotenkin vaan meni väsymys ja ahdistus yli. Yksi ihana vanhempi nainen tuli kysymään tarvinko apua ja tarjoamaan nenäliinaa, päädyttiin lopulta viereiseen kahvioon juttelemaan ja sain hänestä seuraa ja apua ostosreissun loppuun.

Mun vauvalla oli itkuinen vaihe menossa ja nukkui huonosti öisin, mutta en mä sen takia olisi itkenyt tai ollut noin väsynyt. Syy mun itkulle oli se että siskoni oli yllättäin kuollut onnettomuudessa viikkoa aiemmin ja sen jälkeen en meinannut saada nukuttua millään. Tuolloin mun oli kuitenkin pakko lähteä vauvan kanssa kaupungille etsimään hautajaisvaatteita ja se oli elämäni hirvein shoppailureissu, lisäksi vauva itki eikä meinannut rauhoittua. Musta tuntui että ihmiset tuijottaa paheksuvasti äitiä joka huutava vauva kainalossa kiertää vaan vaatekauppoja välittämättä lapsestaan.

Sinullakin, otan osaa! Kirjoitin juuri itse samaa, että veli kuollut viikkoa aikaisemmin. Olisin arvostanut suuresti, jos olisin epäonnistunut kyynelten pidättelyssä ja joku olisi tarjonnut minulle nenäliinaa. Pieni välittämisen ele, sitä, että on ohikiitävän hetken ihminen toiselle ihmiselle.

 

Hmm, pakko myöntää että enintään ehkä katsoisin kysyvästi.

No ainakin olit rehellinen.

Mä varmaan kysyisin et auttaiskohan jos laittaisit sille tutin suukkiin? No ei.
Auttaisin totta kai ja lohduttaisin. Olis jotenkin niin selvää, että siinä on henkisesti väsynyt ihminen ja tarvii ymmärrystä.

 

Kyllä menisin kysymään voinko auttaa.

 

Sinullakin, otan osaa! Kirjoitin juuri itse samaa, että veli kuollut viikkoa aikaisemmin. Olisin arvostanut suuresti, jos olisin epäonnistunut kyynelten pidättelyssä ja joku olisi tarjonnut minulle nenäliinaa. Pieni välittämisen ele, sitä, että on ohikiitävän hetken ihminen toiselle ihmiselle.

Osanotot!

Mulla tosta on aikaa jo 5v mutta yhä niin vahvana mielessä. Jotenkin vaan meni kaikki yli enkä voinut enää pidätellä itkua. Kyllä siinä monet ihmiset menivät ohi ennen kuin tämä yksi tuli tarjoamaan nenäliinaa. Kun hän kysyi multa onko jotain hätänä ja voisiko hän auttaa, sai jotenkin soperrettua että väsyttää niin hirveästi ja sisko on kuollut ja pitäisi saada hautajaisvaatteet ostettua ja vauvakin vain itkee.

Tuo ihana nainen sitten ohjasi mut siihen viereiseen kahvilaan ja haki meille syötävää, piti vauvaa että sain rauhassa juotua kahviteltua, juteltiin. Tämän hän tarjoutui vielä seuraksi niin että piti vauvaa mun valitessa vaatteet. Ilman häntä olisin varmaan palannut kotiin tyhjin käsin.

Hänellä ei sanojensa mukaan ollut kiirettä mihinkään ja oli kiva saada auttaa. Mulle se toi kaiken kamalan keskellä jotain ihan uutta uskoa ihmisiin, että ventovieraskin voi noin tarttua tilaisuuteen ja auttaa toista näinkin isosti.