Saattaisin ajatella jotakin sellaista, että mitäs on hankkinut noin paljon lapsia, kun ei selvästikään ole resursseja niiden kanssa pärjätä. Tai: "Tuollaista se on." Tai positiivisempaan sävyyn: "Onneksi meillä ei ole tuollaista."???! Miksi ihmeessä paheksut väsynyttä ja surullista ihmistä.. ?
Jos ajatellaan tuota loukkaantumisnäkökulmaa, niin jotenkin voisi kuvitella, että tutun kysymyksestä voisi joku loukkaantua vielä enemmän, koska henkilöhän saattaa ajatella, että "pitäisihän nyt tuttujen tietää, että pärjään ihan hyvin". Ventovieraastahan tällaisia ennakko-oletuksia ei ole, joten kysymykset pärjäämisestäkään ei olisi niin loukkaavia.Mutta se pitää lisätä, että jos se äiti on yhtään tutumpi niin olen kysynyt että onko kaikki hyvin jne.
Totta tuokin.Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30391222:Jos ajatellaan tuota loukkaantumisnäkökulmaa, niin jotenkin voisi kuvitella, että tutun kysymyksestä voisi joku loukkaantua vielä enemmän, koska henkilöhän saattaa ajatella, että "pitäisihän nyt tuttujen tietää, että pärjään ihan hyvin". Ventovieraastahan tällaisia ennakko-oletuksia ei ole, joten kysymykset pärjäämisestäkään ei olisi niin loukkaavia.
Niin voikin. Emme oikeasti voi tietää. Ihmisen mieli kuitenkin valitsee todennäköisimmin sen tulkinnan, joka sopii omiin sisäisiin malleihin. Tai voisihan tuota ennakkoluuloisuudeksikin kutsua. Tässähän ei kysytty, miten pitäisi tai kannattaisi toimia, vaan miten todennäköisesti toimisi.Eihän sitä tiedä päältäpäin miksi toinen on niin onneton. Aika tyhmää olettaa ja sen perusteella ajatella. Voihan se asia olla mikä vain joka on tehny oloin niin kurjaksi että itkee julkisella paikalla.
Sinullakin, otan osaa! Kirjoitin juuri itse samaa, että veli kuollut viikkoa aikaisemmin. Olisin arvostanut suuresti, jos olisin epäonnistunut kyynelten pidättelyssä ja joku olisi tarjonnut minulle nenäliinaa. Pieni välittämisen ele, sitä, että on ohikiitävän hetken ihminen toiselle ihmiselle.Alkuperäinen kirjoittaja Äi ti;30391370:Hyvä tunnustaa itsessään tuokin erehtyisen mahdollisuus.
Mä itkin kerran kauppakeskuksessa itkevä vauva sylissäni, jotenkin vaan meni väsymys ja ahdistus yli. Yksi ihana vanhempi nainen tuli kysymään tarvinko apua ja tarjoamaan nenäliinaa, päädyttiin lopulta viereiseen kahvioon juttelemaan ja sain hänestä seuraa ja apua ostosreissun loppuun.
Mun vauvalla oli itkuinen vaihe menossa ja nukkui huonosti öisin, mutta en mä sen takia olisi itkenyt tai ollut noin väsynyt. Syy mun itkulle oli se että siskoni oli yllättäin kuollut onnettomuudessa viikkoa aiemmin ja sen jälkeen en meinannut saada nukuttua millään. Tuolloin mun oli kuitenkin pakko lähteä vauvan kanssa kaupungille etsimään hautajaisvaatteita ja se oli elämäni hirvein shoppailureissu, lisäksi vauva itki eikä meinannut rauhoittua. Musta tuntui että ihmiset tuijottaa paheksuvasti äitiä joka huutava vauva kainalossa kiertää vaan vaatekauppoja välittämättä lapsestaan.
No ainakin olit rehellinen.Hmm, pakko myöntää että enintään ehkä katsoisin kysyvästi.
Osanotot!Sinullakin, otan osaa! Kirjoitin juuri itse samaa, että veli kuollut viikkoa aikaisemmin. Olisin arvostanut suuresti, jos olisin epäonnistunut kyynelten pidättelyssä ja joku olisi tarjonnut minulle nenäliinaa. Pieni välittämisen ele, sitä, että on ohikiitävän hetken ihminen toiselle ihmiselle.