Toiveissa vauva 2021

Lasketteko muuten kuukautisten alkamispäiväksi sitä kun ekat "jäljetä jää" paperiin, vai vasta kun hanat aukeaa? Itsellä nyt on useammassa kierrossa ollut tiputtelua ja jopa yksi välipäivä muutama pvä ennen kunnon vuotoa. Pitäisikö ne laskea loppukierronpäiviksi, vai ekoiksi :/
 
Anteeksi omanapaisuus, halusin tulla vain kertomaan lisätwististä oviksen etsimisessä. Kirjoittelin aikasemmin ovistesteistä ja ajattelin oviksen jo menneen, kun perjantain testissä testiviiva oli yhtä vahva kuin kontrolli ja eilinen testi oli taas selvästi haaleampi. Oli kuitenkin pakko testata vielä tänään, että saan varmistuksen siitä että viiva haalenee ja ovis on ollut. Yllätykseksi testiin pamahti heti kastuttuaan kaksi vahvaa viivaa, joista testiviiva on kontrollia vahvempi. Eli ovis onkin vasta tuloillaan ja lh-huippu bongattu tänään Nyt vaan toivotaan että bongaamisesta olisi hyötyä ja ovis todella tapahtuisi. Kivut vatsalla on kyllä olleet ihan kauheat tässä viimeiset pari päivää. Lisäksi tässä kierrossa on käyttöön otettu macajauhe, goiji-marjat, monivitamiinit sekä greippimehu

Lasketteko muuten kuukautisten alkamispäiväksi sitä kun ekat "jäljetä jää" paperiin, vai vasta kun hanat aukeaa? Itsellä nyt on useammassa kierrossa ollut tiputtelua ja jopa yksi välipäivä muutama pvä ennen kunnon vuotoa. Pitäisikö ne laskea loppukierronpäiviksi, vai ekoiksi :/
Ensimmäinen kunnon vuotopäivä on kierron ensimmäinen päivä. Tiputtelua ei vielä lasketa. Näin hoidoissakin lasketaan, tiputtelusta ei vielä lähde uudet lääkkeet vaan sitten kun kunnon vuoto alkaa. Minulla tiputtelua pari päivää ennen vuotoa.
 
Lasketteko muuten kuukautisten alkamispäiväksi sitä kun ekat "jäljetä jää" paperiin, vai vasta kun hanat aukeaa? Itsellä nyt on useammassa kierrossa ollut tiputtelua ja jopa yksi välipäivä muutama pvä ennen kunnon vuotoa. Pitäisikö ne laskea loppukierronpäiviksi, vai ekoiksi :/
Ns. virallinen ohjeistus laskentatapaan on, että alkaa sinä päivänä kun hanat aukeaa, tiputtelua ei vielä lasketa.
 
@petronella09 Minkä merkkiset testit? Entä milloin ovis yleensä ollut? Minulla onestepeillä ei tule ohjeen mukaista plussaa vaan testiviiva jää kontrolliviivaa vaaleammaksi. Digi kuitenkin näyttää plussan. Viivojen tummuus vaihtelee minulla ennen ovisplussaa niin, että kerran käy jo melko tummana, sitten pari päivää selvästi haaleampaa ja sitten taas alkaa tummenemaan. Varmasti tuo juominenkin voi vaikuttaa.

@Loree kiitos listan päivittämisestä ❤

Eilisen negatestin näkeminen kuitenkin jotenkin lannisti. Vaikka olikin vasta dpo9 ja ajatuksena oli katsoa, nökyykö pregnyl vielä testissä. Raskaustestejä olen tehnyt todella vähän tässä yritysaikana, koska negatesti tuntuu pahemmalta, kuin vuodon näkeminen. Lääkkeet aiheuttavat erilaisia oireita, niin niistäkään ei voi ajatella paljoakaan. Ja jotenkin turhauttaa, jos käytän lugesteronia nyt turhaan. Mutta ehkäpä keskiviikkona dpo12 voisi testata ja kysyä klinikalta, voiko lääkkeet lopettaa.

@minttuni Precheck liuska testit
Ovis plussa viimeksi kp12,aiemmin en ole tikuttanut,mutta arviolta ovis ollut 11-14 kp aiemmat kierrot .Tänään kp9,oli taas melkein plussa ja aamulla jäätävää alavatsakipua ja repi peräpäässä asti.. Viime kierrossa kokeilin one stepin puikkoja.

Pitääkö muuten liuskoissa olla molemmat viivat myös yhtä paksuja että on plussa?Tänään se vaaleampi viiva oli myös ohuempi.
 
Viimeksi muokattu:

Liuskojen tulkitseminen tuntuu minusta vaikealta. Kyllä siihenkin oppii, mutta epäselviä tilanteita on. Viivojen paksuudesta en osaa sanoa. Kannattaa varmasti vielä jatkaa, jos tulee superselkeä plussa tai sitten tulkita tummin plussaksi jälkikäteen. Digi on minusta ehdoton ainakin näissä hoitokierroissa, yksi kappale vaan mennyt viime kierroissa. Suosittelen kaikille sen hankkimaan, jos liuskat pelkästään hankala tulkita, helpottanut mulle tosi paljon (y)
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Siis ei oo todellista..pregcheckin raskaustesti ollut mun luottotesti, mut voikohan siihenkään enää luottaa. Huvikseni dpo7 uitin tikun ja siis viivanpaikan antoi! Muistaakseni muillakin samanlaisia kokemuksia?
Minähän sain juuri (roskis)haamun siitä pari pvä ennen kuukautisten alkua. Ennen roskista siinä oli viivanpaikka
 
  • Vau!
Reactions: minttuni ja Aniaj
https://aijaa.com/TgMs5N tuossa linkki omaan haamuun. Näköjään pe tuli tämä, ja la aukesi hanat. Muisti pätki vähän... En tiedä mitä itsekään ostaisi seuraavaksi. Onesteppejä on 8kpl odottamassa mutta kai ne on vaan käytettävä huviksi, ja varmistettava sitten CB:llä jos arveluttaa
Viime kierrossa koitin vähän jokaista laatua, mut se lähti kyl lapasesta.. :rolleyes:
Eikä siinä, eipä viel vois edes testailla. Keskiviikkona dpo9 ehkä vois sillä first responsella koittaa. Eikä täsä nyt kummempia tuntemuksia ole. Pirun kylmä ollut eilisestä lähtien, väsyttää ja jäätävä nälkä. Maha kurnii koko ajan.
 
Aloitan oviksen tikuttamisen kp 8. Ovisplussa tulee yleensä kp 13 tietämillä, mutta kp8-kp16 välillä vaihdellut. Kierron pituus keskimäärin 25 vrk, mutta kaikkea on ollut välillä 21-32vrk. Luteaalivaihe on 10vrk, eli dpo11 menkat yleensä alkaa. Toisinaan lääkkettäkin olen päässyt niin pitkälle, että dpo13 alkaa vasta kunnon vuoto, lääkkeiden kanssa voi luteaali olla jopa 14 vrk. Itse myös vähemmän seuraan kierron pituutta ja dpo:sta tiedän, milloin vuodon pitäisi alkaa.
 
Heips, onko jollain kokemusta matalasta shbg- arvosta ja raskautumisesta? Yritystä yli vuosi takana ja hoitoihin ensikäynnille on aika jo varattu. Bmi 30, muuten hormonilabrat ja kilpparit ok. Olevinaan tunnen/huomaan ovulaation joka kuukausi, mutta vain pari kertaa oon saanut tikuilla kiinni et jotain häikkää siellä nyt on. Kiitos jo etukäteen :)
 
Yhteistyössä