Toivoisitko, että puolisosi löytäisi uuden rakkauden jos sinä kuolisit?

Otsikossa kysymys. Eli toivoisitko, että puolisosi löytäisi uuden rakkaan jos sinä kuolisit?
Ajatellaan, että tämä tapahtuisi nyt tässä elämäntilanteessanne.

 

Tietysti. Haluan että hän on onnellinen. Ainoa vaan että uusi rakas ei saa olla haitallinen meidän lapsille.

 

Toivoisin hänen olevan onnellinen, mutta ei siihen uutta rakkautta tarvitsisi.

 

Paha. Oon jopa uhkaillu kummittelemisella, jos mä nyt kupsahdan ja se menee rakastumaan johonkin toiseen..

Mut kyllä mä haluan että mun rakkaat on onnellisia, eli jos uusi rakkaus toisi onnea mieheni elämään niin tottakai.

 

Ehdottomasti!
Sellaisen joka olisi hyvä myös lapsillemme.

 

Kyllä hän rakastua saisi,toivoisin että rakastuisi.Mutta sen naisen on oltavasillä tavalla "kunnollinen",että hyväksyy meidän yhteisen lapsen täysin,ei ole haitaksi lapselle..

 

Tietysti toivoisin. Mitäpä sitä enää mustasukkainen, jos on haudassa.

 

Jos se uusi rakkaus välittäisi myös meidän lapsista tai ainakin kohtelisi hyvin. Ja jos lasteni isä ei höyrähtäisi niin, että lapset jäisivät kakkoseksi menetettyään jo äitinsä.

 

Joo, mutta silti lapsellisesti tuli ekana mieleen, että ei hän silti sais tykätä siitä uudesta yhtä paljon kuin musta .

 

En, pikemminkin toivoisin että hän selviytyisi menetyksestä ja surusta. Ajatuksena sekään toki ei haittaisi että hän löytäisi uuden puolison.

 

jaa että joku tuon tuosta vielä huolisi...? Ottakoon pois!

 

Minä myös toivoisin, tietysti! Toki edellyttäen, että mieheni
huolehtisi lapsistamme yhtä hyvin kuin tähänkin asti ja uusi äitipuoli
rakastaisi heitä myös.

 

En. Haluan olla ainoa ikinä.

 

Löytyykö ketään, joka voi rehellisesti sanoa että EI haluaisi puolisolleen uutta rakkautta?
Mistä tämä tunne sitten johtuu? Mustasukkaisuus, omistushalu?

 

En. Haluan olla ainoa ikinä.

 

Löytyykö ketään, joka voi rehellisesti sanoa että EI haluaisi puolisolleen uutta rakkautta?
Mistä tämä tunne sitten johtuu? Mustasukkaisuus, omistushalu?

Joko minä riitän, tai sitten en ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä, jos minut tarttee korvata. En halua olla kertakäyttökamaa, joka unohdetaan ja siirrytään seuraavaan. Minun pitää olla tarpeeksi, minun täytyy olla niin hyvä, ettei kukaan muu koskaan kelpaa. Muiston on oltava puhtoinen, eikä mitään ämmiä jälkikäteen tahraamaan sitä. Epäilen vahvasti, ettennitse jaksaisi kunnolla elää, jos mieheni kuolisi, ainoastaan olen luvannut etten jätä lapsia. Olisin sydänmurtunut leski ikuisessa surupuvussa, enkä edes kuvittelisi koskaan etsiväni ketään. Mieheni on parasta.

 

Joko minä riitän, tai sitten en ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä, jos minut tarttee korvata. En halua olla kertakäyttökamaa, joka unohdetaan ja siirrytään seuraavaan. Minun pitää olla tarpeeksi, minun täytyy olla niin hyvä, ettei kukaan muu koskaan kelpaa. Muiston on oltava puhtoinen, eikä mitään ämmiä jälkikäteen tahraamaan sitä. Epäilen vahvasti, ettennitse jaksaisi kunnolla elää, jos mieheni kuolisi, ainoastaan olen luvannut etten jätä lapsia. Olisin sydänmurtunut leski ikuisessa surupuvussa, enkä edes kuvittelisi koskaan etsiväni ketään. Mieheni on parasta.

 

 

Juuri näin.

 

Joko minä riitän, tai sitten en ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä, jos minut tarttee korvata. En halua olla kertakäyttökamaa, joka unohdetaan ja siirrytään seuraavaan. Minun pitää olla tarpeeksi, minun täytyy olla niin hyvä, ettei kukaan muu koskaan kelpaa. Muiston on oltava puhtoinen, eikä mitään ämmiä jälkikäteen tahraamaan sitä. Epäilen vahvasti, ettennitse jaksaisi kunnolla elää, jos mieheni kuolisi, ainoastaan olen luvannut etten jätä lapsia. Olisin sydänmurtunut leski ikuisessa surupuvussa, enkä edes kuvittelisi koskaan etsiväni ketään. Mieheni on parasta.

Erittäin kummallinen ja sanoisin valitettavasti jopa epäterve suhtautuminen. Onkohan tässä suhteessa minkä verran mustasukkaisuutta. Väitän, että jokainen joka aidosti ja puhtaasti rakastaa tahtoo rakkaalleen pelkkää hyvää ja tämä vastaus ei mielestäni sitä nyt ole vaan toinen ääripää.

 

Itse en tahtonut eroa.

Siitä huolimatta ihan vilpittömästi toivoisin, että exrouvakultani löytäisi sen mitä etsii.

Jos taas kuolemasta on kyse... Kuolleita voi ja tulee muistaa ja surra. Mut heidän varassaan ei voi elää. Se suurikaan rakkaus ei nouse sieltä haudasta takaisin.

Suoraan sanottuna... olisin hemmetin pettynyt jos joutuisin haudan takaa katsomaan puolisoni hirttäytymistä kuolleeseen sen sijaan, että jatkaisi omaa elämäänsä.

 

Ehdottomasti toivoisin! Joku yhtä mukava, joku yhtä hyvä kuin minä!
Joku joka olisi hyvä lapsillemme eikä olisi mustasukkainen meidän muistoistamme ja "pyhästä äidistä".
Eikä mieheni huonoa naista valitsisikaan. Uskon kuitenkin ettei meidän rakkautemme veroista toista löydy, mutta joku hyvä kakkonen kyllä

Aika sairasta mielestäni haudan takaa alkaa sanelemaan sääntöjä miten ei uutta rakkautta saisi tulla "tahraamaan"??? Jos nyt ei kuitenkaan hautajaisten jatkoilla panemassa ole muita.

Jos minä alkaisin uuteen suhteeseen miehen kuoleman jälkeen, sen olisi hyväksyttävä minun muisteluni ja ikäväni ja kunnioitukseni miestä kohtaan.

 

Joko minä riitän, tai sitten en ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä, jos minut tarttee korvata. En halua olla kertakäyttökamaa, joka unohdetaan ja siirrytään seuraavaan. Minun pitää olla tarpeeksi, minun täytyy olla niin hyvä, ettei kukaan muu koskaan kelpaa. Muiston on oltava puhtoinen, eikä mitään ämmiä jälkikäteen tahraamaan sitä. Epäilen vahvasti, ettennitse jaksaisi kunnolla elää, jos mieheni kuolisi, ainoastaan olen luvannut etten jätä lapsia. Olisin sydänmurtunut leski ikuisessa surupuvussa, enkä edes kuvittelisi koskaan etsiväni ketään. Mieheni on parasta.

Heh, kerrankin tajusin astron huumorin!

 

En :xmas:

Mutta oikeastihan on naurettavaa ajatella noin koska varmasti hänellä on oikeus onneen minutkin menetettyään.

 

Suoraan sanoen en toivoisi.
Uskon siihen ikuiseen liittoon, minkä olemme solmineet mennessämme naimisiin. Ei se tarkoita, että olisi onneton tai vain kaipaisi puolisoaan lopunikäänsä, jos toinen menehtyy. Se tarkoittaa, että kun on luvannut rakastaa yhtä ja ainoaa elämänsä loppuun asti, niin se lupaus täytyy pitää.
Tietysti nykyään on tapana ottaa uusi puoliso, perustaa uusioperheitä ja on suorastaan pakko olla joku, jonka kanssa jakaa arki. Jos mieheni tapaisi jonkun ihmisen joka on hälle rakas, toivoisin että hänet saisi pitää elämässään, jopa sitten puolisona jos siltä tuntuu. Minun pitäisi kuitenkin aina olla ykkönen, se elämänsä rakkaus koska olen hänen ensimmäinen vaimonsa ja lastensa äiti ja minun täytyy olla se joka mahdollisessa kuolemanjälkeisessä elämässä hänen rinnallaan on. Minua pitäisi muistaa, erityisesti lasten kanssa.
Onneksi olen saanut osakseni miehen, joka ajattelee samoin ja kunnioittaa hyvin paljon isovanhempiaan, jotka elivät leskenä kymmeniäkin vuosia. Onnellisesti, ikuisesti naimisissa.