***TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 heinäkuussa

Alkoholista Itse oon ottanut muutaman kerran lasillisen Shampanjaa ja imettanyt kun pimu on ollut nalkainen. samoin punaviinin kanssa, tosin en juo kerralla kuin max 120ml ja silloikin tahtoo olla huono aiti syndrooma.Olen ajatellut etteihan se kaikki alkoholi mene rintamaitoon.

VaatteistaKaikki ollaan saatu kaytettyine ja lahjoina. Itse oon ostanut vain kolme vaatekappaletta, tosin kaupungilla on tehnyt tiukkaa olla ostamatta kun on hypistellyt vauvan vaatteita. retroa kaytetaan paljon joukossa aitoa 70 ja 80 lukua ja uustuotantoa. vaatekoko on 56 ja 60 (marimekon bodyt isoja, mutta pakko pitaa :D ). Ihmisten ilmoille kun lahdetaan niin pukeutuminen on tosi tip top ja mies vinoilee, mutta viis siita. Kun han pukee niin en viitsi sanoa jos ihan ei tuu mun mieleiset paalle, onneksi on kuiteskin tarkka etta on savy savyyn.

Pullojen keittamisesta Leikkaussali hoitajana oon ollut tosi tarkka, ihmettelin kuin saan pullon tutit steriilisti paikoilleen kun ei oo steriileja hanskoja kadessa :LOL: , mikrossa hoyryytetaan ennen kayttoa, eli pe illalla laitan pari satsii pulloja mikroon ja kaytetaan viikonlopun aikana. Tutit mikrotan heti kun viimeinen on kaytetty (5 kaytossa). Voisin myos alkaa hieman karsiin tuota tuttejen sterilointia.

CarmenMinusta Aventin tutit on ihanan pienia kayttaa.

[/b]Hiuksistafreyjalla on vauvatukka, tosin ohut tullut varmaan aitiinsa paitsi varin suhteen kun on nyt punertava syntyi blondina

NyrkkiKova sana myos taalla, jos nyrkki suussa yritan laittaa tutin ja sehan kelpaa niinkuin simpsonin maggielle :D , nyt myos yolla ruvetaan huuhtaan tutin peraan kun iska opetti viimeviikon lopulla kun piti yosytto vuoronsa :headwall: .

pimu ollut koko paivan tisulla ja nyt sain nukkuun tuonne makkariin kun vaihdoin vaippaa. Ulos ei voi ajatellakkaan kun tuossa takapihalla on niin kuuma. Joten tama aiti alkaa huushollaamaan! Puoltoista viikkoa aikaa saada koti kuntoon + nimiais leipomukset tehtya...

LC
 
me ollaankin ukon kanssa mietitty mistä löydettäisiin kiialle kampamo :LOL:

oltiin sitten lenkillä koko perhe ja koirat tietty puolessa välissä matkaa kiia päätti ettei halua olla vaunuissa alkoi kiukkaan ei rauhottunut ennekuin otin sylii onneksi oli ukko mukana muuten olis mennyt hankalaksi kävely 2koiraa,vaunut ja likka sylissä.
siinä se sitten tyytyväisenä katseli maisemia kun käveltiin kotio.
vaunuista kun ei nää ympärilleen toisin kun matkarattaista.

viihtyykö teitin vauvat hereillä ollessaan vaunuissa?
 
Heippa! Täällähän on tullut paljon tekstiä päivän aikana :D Vaikka kyllä näin kuumana varmaan kivempi sisällä on kuin ulkona.. Pimukin oli tänään ensimmäistä kertaa shortseissa, kun vaunuissa oli NIIN kuuma! Sain työkaverilta lahjaksi ihanan Benettonin shortsipuvun, jossa N näyttää ihan mielettömän suloiselta :heart: Ihanat reisimakkarat pääsivät viimein näytille!

Unet Meillä neiti nukahtaa joka ilta 18:30-19:30 yöunille ja herää aamulla klo 06-07 aikoihin. Yhdellä syötöllä mennään, n.klo 02-03 ja sekin on "pakkosyöttö" eli neiti pitää nostaa sängystä tissille. Koskaan ei ole yöllä itkenyt nälkäänsä tai mitään muutakaan - on ollut alusta asti sama rytmi! Supernukkuja tuo meidän pimu B)
Päivät sitten onkin vähän risaisempia: yöunien jälkeen jaksaa olla hereillä 1-1,5 h ja sitten menee vaunuihin aamupäikkäreille. Nukkuu 1-3h riippuen päivästä. Päivän mittaan nukkuu yleensä kahdet pidemmät päikkärit ja yhdet nokoset iltapäivällä ennen iltapuuhiin valmistautumista.
Sanoivat sairaalassa ja neuvolassa, että minun raskauden aikana viettämäni säännöllinen (lue: neuroottisen aikataulutettu elämäni :LOL: ) elämänrytmi on tarttunut pieneenkin :D

Tuttia pitää alkaa kokeilemaan, vaikka en kyllä ole lainkaan varma tarvitaanko meillä sellaista... Neiti kun nukahtaa yöunilleen ihan itsekseenkin, kun vain laskee sänkyyn ja samaten päivisin nukahtaa kyllä vaunuihin tai sitteriinsä ilman mitään erityisempiä toimia. Ja kiukkuun auttaa äidin syli. Ja muuten meillä nyt ei oikein itketäkään, joko väsymystä tai pelästymistä sen lähes aina on.

Kylvystä on pitänyt montaa kertaa kysyä eli montako kertaa viikossa kylvetätte pikkuisenne? Entä käytättekö öljyä, saippuaa tms.? Meillä kylvetään joka toinen ilta ja ihan vaan vedellä pese, joskus lorautan pari tippaa baby oilia veteen. Olen vain miettinyt, että pitäisikö vauvat kylvettää joka ilta...

:heart: On pakko hieman kehua omaa kultamussukkaa, kun hän on taas tänään ollut jotenkin tavallista vieläkin ihanampi :heart: Reissussa nukkui koko ajan (ei sitten saatu perhekuvaa Fiskarsin ruukista kesäretkellä B) ) ja valveillaoloajan on ollut yhtä hymyä. Lajittelin hänen vaatteitaan laatikoihin ja neiti makoili puuhamatollaan siinä vieressä ja naureskeli äidille, kun selitin mitä olin kulloinkin tekemässä. En olisi ikinä uskonut, että jotakin voisi näin paljon rakastaa kuin omaa lastaan... Ihan sydän pakahtuu, kun ajattelen miten onnekas olen, kun hänet olen saanut! Kyllä äitinäolo on maailman parasta - jää kyllä työurat sun muut aika kauas taakse..

Mutta nyt kotihommien pariin ennen kuin menee ihan vetistelyksi :D

T. Vauvakuumeinen Carmen ja Nea 2,5kk

PS. Niin tuohon allekirjoitukseen viitaten: onkohan kuinka mahdollista raskautua kun täysimettää... :whistle: ;) B)
 
carmen: teidän nea kuulostaa helpolta vauvalta, meillä oli esikoispoika tuollainen, kiltti,rauhallinen eikä turhia itkenyt ja yöunille meni ilman kitinöitä klo19 ja yhdellä yösyötöllä pärjättiin jo parikuukautisesta mut toisin on nyt tytön kanssa, paljon hankalampi tapaus..

KYLPY: tarvittaessa, ainakin joka toinen päivä, pari pisaraa kylpyöljyä laitan veteen, en tosin joka kerta. päivittäin tehdään pikapesut jotta saadaan puklut pois naamalta ja kaulalta.

 
Päivällä kävin kirjottelemassa vain pikaisesti, joten nyt lisää :).

Vaatteista vielä Elikkäs tytölle menee tällä hetkellä jotkut 56cm ja suurin osa 62cm vaatteista. Riippuu hieman valmistajasta. Olen ostanut vaatteita H&M:lta, Lindexiltä, Haloselta ja marketeistakin. Aika paljon ollaan myös saatu vaatteita lahjaksi ja tuttujen lapsilta lainalle. Kirppareilla en ole koskaan oppinut käymään, vaikka sieltä varmasti voisi tehdä löytöjä.

Kylvettämisestä Meillä käydään kylvyssä 2-3 krt viikossa. Päivittäin tietysti peppu pestään moneen kertaa (meilllä asuu pieni kakkamasiina :D) ja kasvot + kaulapoimut sekä kädet puhdistetaan. Kylpyöljyä laitetaan joka kerta kylpyveteen, iho on pysynyt todella hyvänä. Tyttö ei ole kova hikoilemaan, joten ei olla koettu tarpeelliseksi kylvettää vielä useammin.

Tuttia meillä ei syödä juuri ollenkaan. Yritän sitä välillä tytölle tarjota, mutta ei hän sitä kauaa suostu imeskelemään.

Nyrkki maistuu. Välillä neiti yrittää saada molemmat nyrkit suuhunsa yhtä aikaa.

Pullojen keittämisestä Meillä pestään ja keitetään pullot joka käytön jälkeen. Sitten en tiedä miten ahkerasti jaksetaan pullokeittoa tehdä, kun niitä alkaa likaantumaan useampia päivässä.

Carmen Nea kuulostaa todella helpolta vauvalta :).

Pulauttelusta/oksentamisesta Meidän tyttö on oksentanut ennätyspaljon parin viime päivän aikana :(. Annettiin ekan kerran tuttelia maanantai-iltana ja tyttö oksensi kaaressa ma-ti välisenä yönä imettämisen jälkeen. Tänäiltana tyttö on oksentanut useamman kerran imettämisen jälkeen. Mietinkin, että mikä ero on pulauttelulla ja oksentamisella vai onko niillä eroa? Oletan, että meidän neiti oksentaa, koska ulos tulee valkoista välillä todella paksuakin tavaraa. Mistäköhän tuollainen oksentelu voi johtua? Itse mietin, että johtuuko se Tuttelista (ei ole saanut sitä aikaisemmin), annoinkin tänään vaihteeksi Nannia, jos siitä olisi apua. Tyttö ei ole millään tavalla kipeän oloinen.

Iltarutiineista Miten alatte laittaa vauvojanne yöunille? Meidän tytön kanssa yöunille meneminen kestää monta tuntia. Vaihdetaan yöppi, tehdään pesut jne. ja sitten syödään, syödään ja syödään + äiti toimii tissinäkin. Illalla neiti tankkaa rintaa monta tuntia ja annan lisäksi myös pullomaitoa. Pullomaidon jälkeekin tyttö jaksaa vielä tissitellä. Olisi mukava kuulla, miten teidän muiden illat menee ja kuinka vauvan saisi totutettua nukahtamaan pikkuisen aikaisemmin kuin vasta klo23-24. Itsekseen tai tutin avulla meidän vauveli ei nukahda.

Huomenna mennään tytön kanssa rokotettavaksi. Pelottaa, mutta eiköhän kaikki mene ihan hyvin.

Nyt nukutus eli tissittelypuuhiin makkariin :wave:

Marimint ja pikkuneiti
 
Lapset nukkuu ja nyt on äidin omaa aikaa hetki =)
Mä en ole mikään kauhea ostelemaan vaatteita vauvalle. Enkä kauheen tarkka väreistä. Ihaniahan kaikkea on, mutta tuo meidän jätti kasvaa niin kauheeta vauhtia....ne on pieniä heti. Oonhan kuitenkin jotain ostellu...ne kun on niin ihania tytöille varsinkin. Aina kun oon pojalle ostanut. Varmaan tulee enemmän tuhlattua tähän tyttöön.

Marmotta, arvaankin missä oot käyny ja ajattelin suunnata sinne itekin..näky olevan vielä -50% alennukset.

Marimint, meillä pulautellaan tuota paksua useinkin.

Mua jotenkin ärsyttää jo valmiiks ens vkon neuvola. Eivät mitään sano kuitenkaan mihinkään. Varmaan pitää se yli puoli vuotias olla, että mitään masuvaivoihin sanotaan. Kun vaan loppuis pian...

Kauniita unia kaikille!
 
alkoholista: rintamaidossa on samanverran prosentteja mitä on veressä itsellä. ja poistuu samaan tahtiin myös pois. eli jos 1 annoksen ottaa/tai pullon olutta. niin odottaa tunnin pari ennen seuraavaa imetystä. ei tarvitse pumpata maitoja pois. häviää sieltä poies prosentit kyllä. =)

pakko se on leveillä tuosta pojasta. ollut jo kauan selkeä rytmi toisella. ja toimii hyvin. nukahtaa yöunillekin tosi hyvin ja nukkuu yönsä kokonaan tai väliin yksi syöttö. =)
ja muutenkin valveilla olo ajan on yhtä hymyä ja jokeltelua ja naurua väliin.
kitinää kuuluu vain ku nälkä alkaa tulemaan tai uniajat painaa päälle.
itse tyytyväisyys tuo isännän alku. :heart: :heart:
tänään grillailtiin ulkona ja muksut ui altaassa. poika makoili tyytyväisenä vaunuissa hereillä ja katseli leluja mitä olin sille virittäny siihen. en tiedä keneltä on tuon pitkän pinnansa perinyt..ei ainakaan äidiltään... :LOL: :LOL:

mut nyt kiiruhdettava pojan viereen unten maille! jaksaa tuon termiittilauman kanssa huomenna taas touhuilla!

nemika+timi 3kk
 
Carmen, peräpukamiin Ac3 comfort, helppo ja hyväksi todettu :)

Tutista
, sitkeällä tunkemisella ja jatkuvalla yrittämisellä tutti on saatu pysymään kutakuinkin suussa. Välillä kyllä on käyny mielessä, et mitäs jos teippais sen tutin suuhun kiinni, niin ei tarttis koko ajan olla laittamassa sitä sinne :D Joku patentti siihen oikeesti olis hyvä. Käytössä Mamin mini ultit ja samaiset Nukin minitutit. Meille ei kelpaa silikonitutit ollenkaan, luonnonkumia sen pitää olla.

Vaatteista,
meillä iskä osaa kyllä pukea neidin ihan loistavasti ja kyllä täälläkin nukkeleikkejä harrastetaan. Meillä vielä käytössä 56 pääasiassa, mutta kyllä 50 edelleen menee neitille tai ainakin osa niistä :)

Alkoholista
, en ole kohta vuoteen ottanut ku kaksi kertaa maistanut huikan miehen siideristä. Jaa-a, sit ku sitä ekaa kertaa juo kokonaisen siiderin, niin se varmaan vie tajun tältä mammalta :LOL:

Kylvystä, kerran tai kaks viikkoon, enkä laita mitään öljyjä koska terve vauvan iho ei niitä tarvitse. Se on sitten ikuinen kierre kun sille tielle lähtee :). Päivittäin teen puhdistuksen. Meillä ei juurikaan puklaillakaan joten ei senkään puolesta ole hätää. Ainoa mikä on aika hankalaa on neitin sormien välit... tuo tarttuminen kaikkeen on kovaa ja sormien väliin tulee nukkaa ja ties mitä. Onko jotain hyvää vinkkiä niiden poistamiseen ilman et neiti menettäis minuutissa hermot.

Itkusta, neiti on kiltti ja eikä itke juurikaan, ainoo on nälkä. Hymyilee paljon ja tänään on pari kertaa kuultu hiljaista naurua eli nauraa mutta ääni siinä on lähinnä pihinää.

Huomenna mennään puntarille kattoon paljon neiti on kasvanut. Pieni on neiti :)

Hiuksista, meillä on pikkaisen vauvatukkaa... Paitsi niskassa on tukkaa hiukan enempi, niskatukka :D:D:D:D:D:D:D. Näinhän se menee, tukka takana, elämä edessä :LOL: :LOL: :LOL:
 
[/b]summer imetätkö vai annatko korviketta? tytöllä epäillä maitoallergiaa odotelen edelleen pääsyä allergiatesteihin,niin meillä on iho ihan hyvä ei ihottumaa mutta kiialla on ilmeisesti suolisto-oireinen allergia eli mahavaivoina ilmenee,nyt on mennyt paremmin kun saa apteekin korviketta.

mun poitsu oli helppo kiltti vauva kiia onkin tempperamentisempi välillä ei voi muuta kun nauraa kun kiia saa kiukku kohtauksen se on suu mutrulla ja tutti lentää pitkälle hetken päästä se jo nauraa höpöttää on se sulonen paukkaus.

meillä lusutetaan nyrkkiä ja kuola valuu.
kylvetään 2xviikko ihan vedellä pesen öljyä laitan kylvyn jälkeen.

poitsulla oli paha karsta ongelma päässä öljyä laiton ja pipon päähän nyt 13v on edeleenkin karstaa päässä nyt on kortisonhoito käytössä.

mitenpäin pidätte kantorepussa vauvaa?
mä kokeilin tänään naama menosuuntaan hyvin se siinä oli mutta pää viälä heiluu ei ole niska ihan vahvistunut toistenpäin ei oikein viihdy kun ei nää ympärilleen.

sitten mulla on matkasänky ongelma mistä ihmeestä löytyisi helppo koottava pieni matkasänky?
hotelleissa on semmosia.
meillä on vaunulla hankala sänky 120x60 se viä ison tilan ja on hankala kasata.

jep hyvin meni tummenukset
 
iltarutiineista kotiin tultiin siinä kymmenen paikkeilla. pesut ja yökkärin vaihto ja sit tissittelyä. nyt neiti omas sängys -mut oottaa et äiti tulis ottaa viekkuun. No, kohta meen nukkuu ja vähän tissittelyä ja niin me molemmat nukahdetaan. Yleensä siin ysin jälkeen alkaa iltapuuhat. Joskus nukahtaa syliin ja sit siirrän omaan sänkyyn ja herää joskus kolmen tunnin päästä. Tuttia en yöllä anna -tisukkaa jos tarvis. Yöt menee hyvin -syödään vaihtelevasti. Nyt kun vaihdoin isompaan vaippaan ei tarvii sitäkään vaihtaa yöllä.
Nyt pitänee mennä -kohta alkaa huuto. Öitä :wave:
 
Alkoholista siis rintamaidon alkoholipitoisuus on sama kuin veren kyllä, mutta tarkoittaa siis sitä, että vauva saa esim kahden alkoholiannoksen jälkeen alkoholia 0.3 promillea eli ei siis juuri ollenkaan. Imettää saa vaikka heti parin annoksen jälkeen. Täällä lisää infoa http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=63&Itemid=134
Suurempi ongelmahan on vauvan käsittely humalassa; se ei ole oikein hyvä yhtälö. Mä oon aina pitänyt sitä rajana, että kun talossa on pieniä lapsia, niin jommankumman vanhemmista on oltava siinä kunnossa, että lapsista huolehditaan. Eli jos haluaa bilettää, niin sitten muksut hoitoon, niin saapi olla ihan rauhassa.

Oisko vinkkejä miten opettaa poika vaunuihin nukkumaan? Ei nuku vaunuissa ollenkaan ja mun mielestä päikkärit olis hyvä kuiten nukkua ulkona. Olen kokeillut nukuttaa sisälläkin vaunuihin, mutta ei. Lenkilläkin olis kiva käydä, mutt eipä sekään onnistu kun kitinä alkaa melkein heti kun vaunuihin saa.
Iltarutiinit meillä: Iltavellistä osa, pesu, yökkärin vaihto, loppu velli ja sänkyyn. Joskus nukahtaa itsekseen, joskus nukutan silittämällä ja laulamalla. Tuttia joko syö tais sitten ei.

Nyt painun pehkuihin kun saa ehkä muutaman tunnin nukuttua

:wave:
 
Meilla on sitten ihan pian suomeen lahto edessa. jannittaa melkolailla miten vauvan kanssa sujuu lennot ja muut. Kiitos kaikille matkusapuja vastanneille.

carmen teidan nea kuulostaa ihan meidan avalta. Meilla jai muuten jo kaksi viikkoa sitten se yksikin yosyotto cvalista. neiti nukkuu nykyisin ilta ysista aamu kasiin ilman heraamisia. Kylla on aiti onnellinen niin helposta vauvasta. kaytiin neuvolassakin ekstra punnarilla, kun tarkistettiin etta kasvaa yosyoton tippumisesta huolimatta hyvin, ja kasvaahan tuo. Se on muuten totta, etta mitaan ei rakasta niin kuin omaa lastaan. :heart:

nyt pakkaamaan vauva mukaan. ehkapa helsingin mammat tormaillaan sattumalta ensi viikolla. =)

katrinainen ja ava 3kk
 
Täällä taas, mä rakastan näit aamuja -oon valmis nousee vaik kuudelt kunhan saan tehdä omii juttui ja olla omien ajatusteni kanssa. Äidin oma laatuaika vaikka eilen olin jo laittanut lihapullat uuniin ennen yhdeksää :) Viikonloppuisin sit voin nukkuu 11.00 kun mies kotona.
nyt pitäs käydä pyykkivuoren kimppuun.

kylpy, suihku suihkussa käydään 2xvk ei olla kylpyy viel kokeiltu suihku niin kätevä. En käytä pesuaineita, mut pään oon pessyt ihan perusrasval -josko auttais karstaan sitä alkaa tulemaan. Muutenkaan en rasvaile ihoa -ainoostaan sitä ceridal öljyä saatan välillä sipaita kaulaan ja pyllyyn samalla kun pyyhkäsen sieltä.

Majj musta ainakin 2 lasii on ihan ok. Samaa mitä annaliina kirjoitti olen lukenut alkon esitteestä imetäville äideille. Vauvan käsittelystä puhuttiin siinä paljon. alkoholittomat siiderit tosi siistii kun ne on tullut kauppoihin -ei sitä saunasidukkaa juo sen alkoholin takia vaan sen ihanan viileyden ja kuplivan maun :p .

rakkuloita käsissä täältä löytyy kans niitä etusormista -ja kutisee ja aukeilee. Mä oon rasvaillu vaan käsii. Jos tulehtuis niin mikä estäis laittamast metyleniä -kuivattais ne ainakin. Kädet joutuu koville vaikkaa mä ainakin käytän myös puhdistusliinoja.

harsot, kestovaipat kokeilin jälkimmäisiä, mut ne falskaa ja pitäs vaaihtaa niin usein.

vaunuissa nukkumisesta ja hereillä olosta siellä joku kyseli viihdytään hereilläkin kun ollaan lenkillä -pitää olla kyllä jotain katseltavaa. Esikoinen alkoi nukkuu vaunuis vast 4kk iässä. Mä käytän paljon lakanoit, huopaa yms. peittoo ja Ella on sellases pikkuses pesäs kun vaunuis. Sit kun nukkuu -availen kääröö ettei tuu liian kuuma. Liike auttaa myös, mut yritän olla työntelemättä sen enempi et nukahtais ilmankin.

Mut nyt mä suuntaan suihkuun. mukavaa päivää kaikille. :wave:
 
Huomenta.

Rytmi meni totaalisesti sekaisin, kun yritin sitä hiukan siirtää muun perheen rytmiin paremmin sopivaksi.

Poika meni nukkumaan klo 21, mutta heräs jo klo 01 syömään vaikka illalla sai velliä, seuraava herätys klo 06 jonka jälkeen alkoi ähkimään ja meinas että on jo aamu, otin viereen ja annoin tissiä vaikka sieltä ei enään paljon mitään tulemaan, mutta on edelleen hyvä rauhoitus ja lepyttely keino jos meno äityy hurjaksi. Ylös noustiin klo 08, kun esikoinenkin heräs.

Muuten olis ollut ihan kiva rytmi ja olis iltaan jäänyt omaa-aikaa, mutta en haluis viel klo 06 aamua aloittaa. Katsotaan miten ensi yönä mennään.

Tällaista tämä on koskaan ei mikään ole hyvin :) Ensin toivoo pidempiä unia ja sitten ne pitää saada viel oikeaan aikaan :)

HARSOJA/KESTOJA en ole kokeillut. Päätettiin jo raskausaikana ettei siihen rumpaan ryhdytä, kun muutenkin pesukone pyörii jatkuvasti eikä pidemmälle ajatellen ole talveksi sopivaa kuivaustilaa, kun nytkin normi pyykkejä joutuu kuivatteleen milloin missäkin huoneessa.

TUTEISTA: Meillä vähän syödään. Lähinnä juuri ennen nukahtamista. Käytössä MAM. Koteiltiin myös NUKIa, mutta ne painoivat ikävät jäljet poskiin. Löytyy sekä silikonista että luonnonkumista ja samalla tavalla molemmat huolitaan. Tosin toiset vauvat pärjäävät kokonaan ilman tuttia. Näin on käynyt meillä noiden vanhempien kanssa. Esikolla oli sideharsorätti ja keskimmäisellä pehmokoira tai oikeastaan ne tarvitaan edelleen kun ollaan menossa nukkumaan. Tutin käyttömättömydest' en olisi niin kauan huolissani kun ei ala peukaloa imemään, kun siitä vierottaminen on paljon tuttia hankalampaa.

Neuvolaan lähtöä odotellaan. Tulen sit taas kertomaan mitä nerokasta siel sanottiin.

Jossu & K 2kk+4pv
 
Toukonuppu, kummallakin mennään...tissiä ja korviketta. Tissiä vähemmän koska koitan alkaa lopettelemaan sitä touhua. Vähän pakko, kun toinen rinta tuottaa maitoa hurjasti enemmän kun toinen. Tilanne siis taas se että toisesta ei tule enää oikeestaan ollenkaan ja toisesta hurjasti. Sama oli esikoisen kans ja mulla jäikin sitten toinen rinta suuremmaks. En halua enempää koko eroa ja koitan vähitellen lopettaa...mutta hankalaa on. Se isompi tissihän räjähtää pian jos en sitä tyhjentele! Ärsyttää koko ongelma.
no joo...toi ei nyt liittyny asiaan paljonkaan....mutta siis miten maitoallergiaa testataan näin pieniltä? Tai muita allergioita? Mitä maitoa annat nyt sun vauvalle? Sama ähkiminen käy meillä annanko tissiä vai korviketta. Ja korvikkeen olen kertaalleen vaihtanu tuttelista nanniin. Mulla ei ole allergioista minkäänlaista kokemusta....
 
Pitkästä aikaa pääsen koneelle,eli heips vaan!

Meillä masukivut edelleen läsnä tai siis ilmavaivat... Nyt muuttuneet koliikkikohtauksiksi illalla,eli poika huutaa puolesta kahteen tuntiin kunnes nukahtaa... :(
Lääkärineuvolassa oltiin eilen ja tilannetta seurataan 3kk asti ja sit pitäis alkaa jo helpottaa...
Painoa pojalla 5550g ja pituutta 59 ja risat ja muuten kaikki oikein hienosti.

Ristiäiset oli sunnuntaina ja nimeksi tuli Kasper :heart: Oikein ihanat juhlat oli ja poikakin oli lähes koko toimituksen nätisti,kunnes alettiin vedellä valelemaan,mutta loppuvirsi taas rauhotti :LOL: Poika rakastaa laulamista..ja lepertelyä :hug:

Meillä on kotona käytössä kestot,öisin kertikset ja reissussa :)

Kasper nukkuu onneks yönsä aika hyvin mitä nyt pierut aiheuttaa ähkimistä aika ajoin,mutta ei niihin enää juuri reagoi. Tissiä annan yöllä jos poika herää ilmavaivoihinsa...se tainnuttaa kivasti uudelleen =) Varsinaiseen nälkään tuo ei juuri ole herännyt vaikka ainahan se maistaa...Päivikset nukutaan vaunuissa liikenteessä kahdesti päivässä noin parituntia ja sit yöunille mennään itkukohtauksen jälkeen 20.30-21.30 välisenä aikana.

Kylvyssä käydään kahdesti viikossa tai suihkussa. Ilta ja aamupesuihin kuuluu naaman käsien ja jalkojen pesu plus pylly. Sitten tietty kaulapoimut ja kainalot ja korvantakuset aamuisin ja tukan harjaus =) Lisäks rutiineihin kuuluu masuhieronta aamuisin ja iltaisin.

Poika käyttää 60,62 ja jopa joitakin 68 cm vaatteita,riippuu valmistajasta. Lähes kaikki vaatteet on saatuja tai kirpparilta =)

Ens viikolla on pojalla se varjoainetutkimus missä katotaan onko takaisinvirtausta virtsaputkessa. Ja sitten myös muutto uuteen kotiin,joten katoan varmaan taas toviks linjoilta...

Nyt täytyy mennä syöttämään,palataan taas :wave:

Repa ja kasper 8viikkoa 2päivää
 
Heipsan taas!

Onnea Kasperille suloisesta nimestä!

Meillä tyttö nukkui koko yön heräämättä :), tosin nukahtikin kunnolla vasta vähän yli kakstoista :(. Heräilimme siis klo7.30...tissiräjähdys oli lähellä :D . Yöunille meneminen oli eilen illalla taas varsinainen projekti. Seitsemän aikoihin Jessi aloitti iltatankkaamisen ja sitä tankkaamista jatkui nukahtamiseen asti. Ehkä n. 1h oli välissä seurustelutuulella, muuten joko söi tai nuokkui tissi suussa. Isukki yritti kymmenen aikoihin nukuttaa tytön sänkyynsä heijaamalla ja silittelemällä, mutta huutohan siitä vaan tuli. Ilman tissiä neiti on aika mahdotonta saada yöunille. Vaunuihin nukahtaa tosi helposti päikkäreille, kun niitä voi liikuttaa, mutta sänkyynsä ei. Välillä nuo illat väsyttää tätä mammaa aikalailla :| . Mutta tosi positiivista on se, että sitten kun tyttö nukahtaa niin nukkuu yönsä aina hyvin!

Vaipoista Kertakäyttöisillä mennään.

Vaunuissa hereillä ei meillä neiti viihdy pitkiä aikoja. Hetken suostuu siellä köllimään, mutta aika nopeasti palaa päreet. Syliin sieltä on päästävä maailmaa katselemaan :D . Yleenstä tytöllä kyllä riittää vaunuissa unta n.2h, joten voin hyvin käydä pitkilläkin vaunuttelulenkeillä ilman, että joudun miettimään, että mistä asti jaksan tytön kantaa kainalossa kotiin.

Summer81 Eli nuo paksummat maitoyrpsät on siis ihan normaaleja. Jessi ei ole aikaisemmin tuollaisia oksennuksia päästellyt, parisen päivää vasta. Tänä aamunakin lensi kaaressa pitkin yövaatteita :( . Mietin, että voikohan tukkoinen nenä lisätä pulauttelua?

Vitsit tätä mammaa jänskättää...parin tunnin päästä on aika rokotetutkimuskeskukseen. Tulen myöhemmin kertomaan miten meillä siellä meni. Nyt kotihommiin! :wave:
 
summer imettävät äidit joutuu yleensä maidottamalle/munattomalle dietille ja korviketta saavat antavat apteekin maitoa yleensä alotetaan almirolla,menee noin 2-3viikkoa ennekuin tulokset alkaa näkyyn rauhottuuko mahavaivat.
mä en ihan tarkkaan tiädä miten testataan mutta olen lukenut maito altistus tehdään näin pienellä niin että juotetaan nannia tai tuttelia lääkärissä ja katsotaan miten vaikuttaa.
oletko kokeillut esim nannia jauheena tai sempersia?
sempers maidosta on monilla mahavaivat helpottanut,mä kokeilin kaikki maidot ja kaikista tuli kovat mahakivut.
pulauteleeko vauva paljon maitoa?
meillä lensi maito ihan kaaressa ja oli sellasta paksua maitoa.
ja sitten tutteli omneon joka on herkkä vatsaisille vauvoille samoin nannilla on jauheena saman tapainen maito ne on paljon kalliimpia mutta kokeilla kannataa.
mua kanssa rasittaa mennä neuvolaan kun tuntuu että pidetään vainoharhasena äitinä mulle vaan toitettiin koliikkia se on menee ohi kun vauva on 3kk mutta onneksi en uskonnut vaan sitkeesti kävin lääkärissä taisivat kyllästyä minuun :LOL: .

olen muuten antanut pari kerta supon kun mahakivut ovat olleet kovat niin on helppotanut oloa ja paukut alkanut tuleen jotenkin rentouttaa vatsaa kun ei ole kipua.

kiialla on tänään ekat nimpparit :D
 
Tervehdys! :flower:

Heti alkuun tärkein eli oliko täältä lähdössä muita Helsinkiin baby-bioon? Koska se onkaan ja missä? Ajattelin, että josko uskallettaisiin lähteä neidin kanssa ensimmäistä kertaa Helsinkiin täältä maalta :D Ja olisi tosi kiva tavata teitä palstalaisiakin livenä!

marimint Meilläkin pimu imee niin penteleesti nyrkkiään ja kuola valuu :LOL: Ja tosiaan nytkin on molemmat tumput suussa ja ähinä käy =)
iltarutiinit on meillä nopeat ja samat joka ikinen ilta: n.klo 17-17:30 alkaa neiti kitisemään levottomasti ja viestii väsymystään, jolloin aloitan iltapuuhat. Joko kylpy tai iltapesu, sitten yökkäri päälle ja asunnosta kaihtimet kiinni ja äänet minimiin. Sitten tissitellään ts.tankataan olkkarin sohvannurkassa n.klo 18:30 asti, kunnes Nea on kylläinen ja päästää tisusta irti. Sitten vien hänet sänkyyn, toivotan hyvät yöt ja silitän poskea pari kertaa. Joskus nukahtaa samantien ja joskus jää jutustelemaan mobilensa kanssa. Ja onneksi rutiinit toimivat kylässäkin, silloin tosin neidin pitää olla lähes nukuksissa, kun koppaansa laskee, kun mobilea ei ole.

toukonuppu Samaa mietitään täälläkin eli koska uskallan laittaa Nean kantoreppuun kasvot menosuuntaan päin. Minun kaulakuoppaani kun ei jaksa kauaa nukahtamatta/hermostumatta katsella ja kantoliinaan en jotenkin enää haluaisi häntä laittaa. Jotenkin koen sen olevan ihan vastasyntyneille - ei tällaisille isoille tytöille :D
Matkasänky, pieni ja kevyt, kaivattaisiin tännekin eli vinkkejä, kiitos!

annaliina Maltatko pitää vauvaa hetken vaunuissa vaikka itkisikin? Tänään aamupäikkäreille nukuttaessa Nirppu itkeskeli n.10 minuuttia vaunuissa, välillä ihan kunnollakin itkien, mutta koitan keskellä katuakin silitellä väliä poskea ja jutella rauhoittavasti. Samaten tassuttelu eli käden pitäminen vähän aikaa rinnan päällä auttaa. Sitten kun neiti rauhoittuu itkultaan niin nukahtaa helposti liikkeeseen. Mutta onneksi suurimman osan aikaa nukahtaa liikkeeseen ilman itkua - mitä nyt pukeminen usein hermostuttaa..

Mutta nyt pitämään seuraa neidille, alkaa omat touhut näemmä kyllästyttämään B)

Mukavaa päivää,
C&N
 
Aurinkoista aamua!
Miksei tutteihin tehdä samanlaista systeemiä kun esmes uimalaseihin? Sellainen kuminauha niskan taa, joka pitäis tutin paikoillaan.. tai lenkit korvien ympärille. :D Tulis tarpeeseen meillä, näin aamusta tyttö nukkuu vaan tutin kanssa ja herää aina kun se putoaa, eli noin joka 10. minuutti. Nukahtaa parissa sekunnissa kyllä kun tutin antaa takaisin. En vaan ole keksinyt, että miten se nukahtais ilman tuttia. Kun ei vaan nukahda, jaksaa taistella nukkumattia vastaan kauemmin kun minä jaksan kuunnella sitä huutoa kun toinen on ihan yliväsynyt.

Joku puhui sormien välin töhnästä.. Eeva keräilee vaikka mitä sormiensa väleihin ja armoton taistelu kun niitä sen aarteita yrittää ottaa pois. Syöttäessä sitten puhdistelen, silloin kun pieni on rauhallinen ja yleensä nyrkit auki. Ei se siitä silloinkaan kyllä tykkää, mutta pakkohan se on. Muutenkin tykkäis olla likainen, kylpy ja suihkuttelu on kivaa, mutta korvien ja nenän putsaus on hyvin ikävää.

Voiko jo tässä vaiheessa sanoa, tuleeko vauvasta oikea- vai vasenkätinen? Tietääkö joku? Eevan isä on vasenkätinen ja ihan selvästi pienikin käyttää enemmän vasenta kättä. Huitomiseen, eipä se paljon muuta vielä sillä osaakaan tehdä. :) Vähän ollaan treenattu kiinni ottamista ja vasenta se siihenkin käyttäis, oikea on aina vaan nyrkissä rinnan päällä. Mietin vaan, että onko se ihan sattumaa vai voiko lapsi alle 2 kuukautisena olla vasenkätinen.

Hiukset kasvaa hurjaa vauhtia. Kohta on jo kunnon takatukka. Sen yläpuolella on puolikalju rengas pään ympärillä kohdassa, joka on aina vasten lakanaa tai jotakin muuta. Ja päälaella taas kunnon hiukset. Seassa on tosi paljon muita pidempiä jotka ei pysy päätä myöten, välillä keinutuolissa oikein tukka hulmuaa. :D Väristä en osaa vielä sanoa, isänsä tummat ne näyttäis olevan mutta sitten ne pidemmät on kyllä vaaleampia. Näkee paremmin sitten kun ne vähän kasvaa ettei ole niin päätä myöten. Silmienkin väri on nyt ihan sama sininen kun isällään, kunpa vaan pysyis sellaisena. Ja silmäripsetkin on kyllä isän puolelta, melkein kulmakarvoihin asti jo. Kateelliseks tulee.

summer, sitäpä kauppaa tarkoitan hyvinkin. :) Siellä on kyllä niin ihanaa tavaraa. Mut on sitten kyllä hinnoissaankin.
Mulla on vähän samaa ongelmaa, toiselta puolelta tulee maitoa suihkuamalla ja toisesta ei juuri lainkaan. Kokoeroa on nyt jonkin verran, mutta ajattelin sen tasoittuvan sitten kun en enää imetä. Jossain sanottiin, että asiaa helpottais se, jos syöttäis siitä pienemmästä monta kertaa peräkkäin ja tyhjentelis toista ihan hiukan vaan. Mutta sitten on tosiaan sellainen olo, että se räjähtää ja sitten se tulee kipeäks ja sitten mun ei tarvii kun näyttää sille ulkoilmaa tai jotain mihin se vois edes hiukan osua ja mulla on rintatulehdus. Että ei ole helppoa, ei.

Nyt kävelylle, jos onnistuis olemaan auringossa koko ajan niin sais edes hiukan väriä. Nyt olen kun joku Dracula, ihan kalpea. Alkaa naapurin lapset kohta pelkäämään..
 
Carmen oon ihan kateellinen kun teillä nukutaan noin hyvin :eek: :D Tosin ihan 7 ei tämä äiti vielä jaksais sängystä nousta ;)

kylvetys: 1-2 kertaa viikossa joskus laitan vähän pesunestettä ja kasvot + kaulapoimut sekä kädet puhdistetaan kyllä joka päivä sekä pylly pestään.

Pakko kyllä sanoa samaa, mitä moni muukin on todennut jo, että tämä on huippu palsta! Aina saa vastauksia jos on jotain mietittyvää :hug:

Pakko kertoa, että eilen ilta oli kyllä mahtava! :D Tyttö oli niin kiltisti ( sen jälkeen kun oli kakannut selkää ja reisiä pitkin :D ) jaksoi kauan olla yksikseen ja katsella sängyssä olevaa mobilea josta kuuluu jotain "laulua" ja pupuja roikkuu :) Sitten syötiin ja ja nukahti itsekseen sänkyyn ( joka on tosi harvinaista, yleensä pitää kannella sylissä tai silitellä tai keinutella autnistuimessa ( mutta ainakin viihtyy siinä hyvin ) :ashamed: :D :D )

maj ja tyttö 1,5kk :)
 
marmotta toi tutti juttu olis mahtava keksintö :LOL: meillä kun ei meinaa pysyä suussa tutti ollenkaan vaan ihan ampuu sen pois suusta onneksi kun nukahtaa niin tuttia ei tarvi laittaa suuhun.
meillä nukuttiin kanssa klo22-08 viideltä herättiin syömään velliä veti 80milliä heti nukku pitemmän pätkän.

carmen tässä olis kevyt ja pieni matkasänky meillä on sellainen mutta en voi pitää kun on kaksi koiraa sen takia tarvitsen toisenlaisen pelkää että koirat kaataa tuon tai tallaa päälle vaunulla kun on muutenkin ahdasta.
http://www.varuste.net/tuotetiedot2.asp?_prodid=16591&_omin1=0&_omin2=0&_omin3=0

täällä on kivoissa väreissä sänky http://www.lastenhuone.fi/catalog/categories.php?cPath=22_26
 
huomenta!

voi vitsi näitä öitä meillä, samanlainen ähinä, kitinä yö kuin eilen tosin nyt oltiin hereillä klo2-5 välisen ajan. nyt tänään aloitan maissivellin annon, josko auttais näihin öihin ja nukuttais hiukan paremmin. pelkkä korvike ei näytä pitävän nälkää poissa..

VAUNUISSA: meillä esikoispoika oli sellainen että nukkus just sen aikaa vaunuis kun oltiin liikkeessä ( yleensä aina 1,5h kun en kauempaa jaksanut vaunutella..) ja heräs heti kun vaunuttelu päättyi. ( 4kk ikäisenä alkoi nukahtaa liikkumattomiin vaunuihin ulos ) mut tyttö on just päin vastoin, että nukahtaa kyllä vaunuihin kun liikkeelle lähdetään mut herää puolen tunnin kuluttua, unet häiriintyy liikkeestä ja noi puolen tunnin unetkin on aika levotonta ja tyttö tuonkin ajan vääntelehtii vaunuissa eli paremmin ja pitempään ( nukkuu joskus jopa 3,5h ) nukkuu liikkumattomissa vaunuissa..

HIUKSET: meillä auroralla on kovin vähän tukkaa päälaella mutta niskas on pitkät haivenet :D

 
Huomenta!

kylvetys, meillä kylvetään 2-3krt viikossa ja laitan kylpyveteen pienen lorauksen kylpyöljyä...tuoksuu mahtavalta :heart: ...tytyn iho on ollut hyvä, en käytä muuta öljyä.

Vaunuissa, nukutaan silloin tällöin takapihalla...liikkeessä kyllä rauhoittuu nukkumaan...mutta usein herää, kun pysäyttää :( . Meillä on muutenkin omituinen rytmi päivisin...tyty saattaa pari päivää nukkua hyvät päikkärit 2krt päivässä...sitten 3päivää ollaan ilman päikkäreitä ja kitistään :kieh: ...

Mulla kanssa rinnat eriparia :D , oikea on jättitissi, josta tulee runsaasti maitoo...ja vasen ruppana, mistä tyty joutuu lussuttamaan enemmän...imetän kyllä molemmista... =) saa nähdä jääkö pysyvä kokoero näin suuri !!



Sormien väli töhnä, sitä riittää ja puhdistuslapulla puhdistan...ei ole mieluisaa hommaa...kynnet sama juttu...leikkaan ne melkein, kun tyty on unessa...

Matamimimmi68 ja Edith (tänään) 2kk :heart:
 

Yhteistyössä