***TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 kesäkuussa***

  • Viestiketjun aloittaja weiss
  • Ensimmäinen viesti
Meillä voidaan hyvin, poika kasvaa hurjaa vauhtia pelkällä rintamaidolla. 2 vkoa neuvolassa painoa oli jo 5005g (4220g) ja pituutta 56.5cm (54cm). Hymy tullut jo viikon ja jokeltaa yrittää kovasti kun jaksaa valvoa. Vellejä en antanut esikolle, enkä tällekään tule antamaan. Olen samaa mieltä, että on aika turha vaihe ennen kiinteitä. Monelle jää vaan "pahaksi tavaksi" vellipullot. Täysimetin ekaakin puoli vuotta, enköhän tätäkin. Yöllä herätään usein, noin 2 -3 h välein, nopeat tisut ja unta palloon. Päivällä poitsu syö jopa 1 h välein - mutta syököön. Ihana mussunen on toinen :heart:

Isoveli ei ole ollut mustasukkainen, onneksi. Kesälomaa tässä vietellään ja mummotellaan. Ristiäiset oli viikko sitten, hienot juhlat oli anoppi järjestänyt.

Manducan hankin varalta, ennen vaavin syntyä. Ergoa menin ostamaan ja tämän hankin. On halvempi kuin ergo ja kuitenin kehittyneempi ja aavistuksen vielä pehmeämpi päällä. Ei paina saumat ja istuu päälle todella miellyttävästi. Nyt sitä vähän testaillut ja kyllä meidänkin ihanuus siinä viihtyy. Pirun kuuma siinä vaan tulee helposti molemmille. Opettelua vielä, minkä verran pukea päälle tuohon reppuun!. Suosittelen, on tosi miellyttävän tuntunen pitää päällä tuo reppu. Eikä tarvii pyöritellä liinoja...Ja nopea pukea ulkovaatteidenkin päälle ja laittaa vauva kyytiin. Esikkoa (14 kg) siinä myös kanneltu selässä, hyvin onnistuu sekin; siis että jaksaa kantaa hyvinkin. Manducalla voi kantaa 20 kg asti.

Meidänkin poika piereskelee ihan suunnattomasti!!!!! Aika helposti ne irtoo, mut ollaan naureskeltu et Pierre olis ollu paras nimi tällä moottorille! Ihan mahdottoman pitkiä pieruja!

Mut nyt tuli kutsu, voikaa hyvin - palaan taas joskus!

Sinuhe ja vauva 4 vkoa
 
velleistä/kiinteät aloin pojalle antaa vellejä siinä 2kk nurkilla oli niin kova syömään nukku yöt kokonaan,soseita annoin 3kk ikäsenä ei tullut minkäänlaisia mahavaivoja.
tytölle meinaan parin viikon sisään kokeilla velliä miten maha reagoi pitäs vaan löytää joku ohje miten vellejä tehdään.
liinoista/repuista mun piti ihan kuukelilla katsoo mikä on manduca ihan kivalta repulta vaikutti pitää ukolle vihjasta ostaisko mulle sellasen,liinojen kanssa en lähde sohlaan.
onhan se reppu kyllä kallis mutta mulla on nyt niin huono reppu uusi on ostettava ei jaksa likkaa kaiket päivät kanniskella on selkä ,hartiat ja kädet kipeenä.

viihtykyt teidän vauvat yksin? meillä ei viihdy ollenkaan heti ku tajuaa ketään ei ole lähettyvillä alkaa itku kokoajan tarvii neitiä viihdyttää,eilen varsinkin oli raskasta kun typy ei nukkunut ollenkaan valvoo 10h melkein putkeen otti kahdet noin 30minsan päikkärit ilta olikin yhtä kitinää kun oli yliväsynyt ei meinannut nukahtaa millään.
tänään onkin sitten nukkunut.
meillä ei varsinaista rytmiä ole viälä löytynyt yöllä ainoastaa herää enään kerran klo 03-05 aikaan syömään tänään heräs neljältä eikä suostunut nukahtaa ennenkuin kuudelta.

nuppu 2kk
 
Toukonuppu,

Meillä ei tyty viihdy hereillä ollessa yksin ollenkaan...alkaa kuulumaan heti sellaista komentavaa itkua, eli tänne heti :LOL: . Olisikohan tuolla horoskooppimerkillä merkitystä...tyty on kaksonen ja ne on tosi sosiaalisia :LOL:

Matamimimmi68 ja peikkotyttö 6vkoa :heart:
 
Kantoliinaepisodi jaksaa kyllä nyt jo naurattaa meitäkin. Mies jopa lupasi maksaa ne ja tarjoutui ostamaan kolmannenkin, jos meinaan ettei 2 päällekkäin riitä. Lupasi katsella kaupassa muovikassejakin sillä silmällä, että missä olis parhaat kanto-ominaisuudet vauvaa ajatellen. Välillä tuntuu, että minä oon meistä se italialaisempi, jolla voi mennä hermo sekunnissa ja sitten teen tasan toisin kun toinen on sanonut. Esmes nyt.. mitä mahdan tehdä kahdella kantoliinalla. Ihan oikeasti en niitä aio päälleni tupata molempia kuitenkaan. Ellei tule tarve näyttää taas, että minä teen just oman pääni mukaan. :)

Yöunet kesti täällä 7 tuntia putkeen! Kai, kun nukkuui mummon ja papan huoneessa. Heti käyttäytyi kyllä. Mulla oli verenpaineet niin pohjalukemissa illalla, että sovittiin mun vanhempien kanssa, että ne ovat ipanan kanssa siihen asti että se nukahtaa ja tuovat sitten syömään yöllä. En tiedä miten olisin jaksanut iltaa kiikutella vauvaa ympäri taloa. Heräsin aamulla kuudelta ja kun hiippailin vauvaa etsimään, niin siellä se nukkui mummun ja papan välissä. Ja oli nukkunut 11 asti. Mitä ihmettä, minun kanssa se huutelee ainakin yhteen asti ja heräilee 2-3 tunnin välein.. En kai sitten vaan osaa. :/

poika04 , voidaan perustaa kerho. Minäkään mitään vellejä ole edes ajatellut. Mutta tuskin niitä alan antamaankaan, kun en näe tarvetta.

Meidän tyttö viihtyy yksin pieniä hetkiä ja silloinkin vaan, jos Nalle Puh on jossain lähellä. Sellainen pehmolelu. Sille se jaksaa jutella ja naureskella, mutta jonkin ajan päästä menee selvästi hermo, kun Puh on hiljaisempaa sorttia eikä juttele takaisin. Sitten kuuluu sitä hetitännejoku -huutelua kyllä.
Niinkun nyt. :)
 
Meillä poika nukkui viime yönä 9h putkeen! Laitoin pojan kymmeneltä nukkumaan ja seiskan jälkeen mies heräsi pirteän pojun kans aamutoimiin. Mä luulin yöllä kun mies kävi vessassa ja alakerrassa että oli silloin syöttänyt pojan joten jatkoin uniani huoletta :D Aamulla olin sit ihan ihmeissäni ja mietin et pitäiskö tästä huolestua vai olla vaan onnellinen :D Saa nähdä oliks tää vaan yks vahinko vai jatkuuko pitkät unet ;)

Marmotta vauva haistaa todennäköisesti maidon sun vieressä joka voi vaikuttaa uniin. mun kätilö kaverin neuvoi meitäkin laittamaan vauvan miehen puolelle sänkyä ettei mamman tuoksut häiritse unta :D

Vellit olen ajatellut kiinteiksi ja ne kai aloitetaan sit vasta 3-4kk iässä jos tarvis!

Poju viihtyy hyvin yksin sitterissä (joka vihdoin ja viimein saapui 2,5 viikon odottelun jälkeen) tai selällään sohvalla ikkunasta puita katsellen. Jaksaa myös katsella esikoisen puuhia.

Huomenna olis ristiäiset. Etunimi on ollut selvä jo ensi näkemästä lähtien mutta toinen nimi on vielä vähän hakusessa :whistle: Esikoisen kans oli just päin vastoin toinen nimi tuli hänelle suvusta mutta etunimestä väännettiin viel ristiäispäivänä. Minä voitin sen väännön :kieh:

Vilma & sylivauva 6vko + pari päivää päälle :heart:
 
Terve kaikille!

Meillä onnistunut sukulaisvierailu takana eli turhaan pelkäsin neidin reaktiota ihmispaljouteen, häinään ja vieraaseen yöpaikkaan! Pimu oli kuin Naantalin aurinko jutustellessaan vieraiden kanssa ja hurmaten kaikki ja yöpuulle meni minuutilleen tavalliseen aikaansa eli 19:30. Siitä porskutteli kahteen asti, joka on meidän vakisyöttöaika ja ylös noustiin sitten 7:30. Pikkuinen hurmasi kaikki jutusteluillaan ja äiti oli pahatua ylpeydestä :heart: Rakas oli niin kauniskin pitsisukkahousuissaan ja mekossaan =) Automatkat (300km sivu) menivät nukkuessa - ei herännyt kertaakaan - ja taisiko edes itkeä koko matkan aikana... Täydellinen reissu täydellisen vauvan kanssa - eli ei muuta kuin uutta kyläilyä suunnittelemaan!

Kantoliina on meillä sellainen 5metrinen trikoinen ja siitä oli paljon apua niinä parina viikkona, kun vauva itki paljon. Nyt en ole pitkään aikaan käyttänytkään, kun ongelmia ei ole, mutta kyllä se mukana kulkee "hätätapausten" varalta. Käyttöä odottaa Baby Björnin rintareppu, mutta sitä ei vielä näin pienelle suositella joten en uskalla ottaa käyttöönkään. Ehkä sitten kun neiti kannattelee täysin päätään. Sitä paitsi uskon pimun viihtyvän siinä erinomaisesti varsinkin kasvot ulospäin, kun on niin kovin tarkkaavainen ja vaatii paljon virikkeitä!

Auto meillä on tila-auto, mutta vaihtuu pian farmariksi. Ollaan todettu, että mielummin ottaa ekstratilan "pituussuunnassa" eli takakontin syvyydessä kuin korkeudessa. Nykyisessä autossa kun taitaa olla ihan normaalin kokoinen takaboksi, mutta vain korkeampi. Eikä sinne mitään Eiffel- tornia uskalla kasata - on pian romut niskassa äkkipysähdyksessä :/

Rytmi meillä on ollut alusta asti, mutta en vieläkään uskalla "kehuskella" asialla ettei vaan onni käänny :p Pimu siis nukahtaa joka ilta 19-20 aikoihin, syö n. klo 02 ja herää 07-08. Nyt ollaan parina aamuna nostettu vauva aamusella meidän sänkyyn, että jatkaisi yöuniaan eikä nousisi ihan klo 06. Ja hyvin toimii! Makuullaan imetystäkin ollaan kokeiltu nyt kahdesti ja on varmaan vauvastakin ihanaa, kun saa nukahtaa tisu suussa :D

Rintaraivareita meillä ei enää ole, mutta pulloraivareita senkin edestä!! :eek: Mehän annoimme neidille 2 x 40ml korviketta parin viikon ajan, päivällä ja ennen yöunia, mutta ihan yht'äkkiä hän on alkanut kieltäytyä pullosta. Edellispäivänä tilanne meni sitten niin pahaksi, että vauva huusi kuin syötävä pää sinipunaisena ja teki kyllä täydellisen selväksi, että pulloa ei enää ota. Ehkä se tiheän imemisen viikko teki tehtävänsä ja minun maidontuotantoni lisääntyi sen verran, ettei korvikkeelle ole enää tarvetta. Onko muilla vastaavaa?

Neiti täyttää huomenna 7 viikkoa ja kasvaa varsinkin pituutta hurjaa vauhtia. Makkaroita ei meillä juurikaan ole - taitaa sapuskat mennä suoraan pituuskasvuun :whistle: Pelottaa jo hieman tiistainen neuvola, että näinköhän pimu saa tarpeeksi painoa minun maidostani ja miten käy jos meidät määrätään korvikkeelle... Kun kerran pulloa ei kelpaa! Tosin voihan esim. tuttiosan vaihto tai Nannin vaihtaminen Tutteliin auttaa. Sitä paitsi koitan ajatella asian niin, että eiköhän vauva ilmaisisi, jos ei saisi tarpeeksi ruokaa: saattaisi itkeä hieman enemmän kuin n.15 min. koko päivänä yhteensä :D Neiti kun on niin tyytyväinen ja iloinen pakkaus eikä juurikaan kitise! Täytyy olla onnellinen näin kiltistä vauvelista... :heart:

Kastemekon teetimme ompelijalla ja odotan sitä postissa ensi viikon alussa. Toivottavasti tulee, kun kerran ristiäiset ovat viikon päästä sunnuntaina! ;)

Oikein mukavaa lauantai-illa jatkoa kaikille - minä menen mussuttamaan suklaajäätelöä sohvan nurkkaan ettei vaan tuo makkara vyötärölrä katoa :LOL:

Carmen ja Nirppu-neiti 7 viikkoa
 
Ja ps. Minä onneton äidinkuvastus en ole edes tajunnut, että vellejä pitäisi antaa... :ashamed: Siispä kertoisitteko ihanat, että koska, mitä ja kuinka paljon :D Ja pitääkö niitä antaa, jos on täysimetyksellä? Voi hemmetti, kun äitiyteen olisi joku valmistava tutkinto... :p
 
carmen,
ei vellejä mikään pakko ole antaa. Mene maidolla vaan niin pitkään kun siltä tuntuu ja näyttää. Siirrytte sitten maistelemaan soseita ja muita.
Kiva että reissu meni hyvin! Teillä on sitten ilmeisesti masuvaivatkin helpottanut? Hyvä jos on.
 
eihän vellejä ole pakko antaa mutta mä ajatelin antaa kun meillä menee korviketta noin 1200milliä vuorokaudessa jos vaikka täyttäisi iltasin mahan paremmin.
meillä nuppu vaan jatkaa uniaan jokohan sitä itsekin uskaltaisi mennä nukkuun vai herätäänkö heti kun pistän silmät kiinni :D
 
Huomenta! :flower:

summer Juu, ei meillä ole ollut massuvaivoja enää aikoihin. En tiedä mikä auttoi, mutta ihan yks'kaks huuto vain loppui! Pari-kolme viikkoa sitä kesti, jonka aikana ehdittiin mm. käydä neljä kertaa vyöhyketerapiassa sekä lääkärin konsultaatiossa, ostaa kantoliina ja koliikkikeinu, aloittaa ne pikkuiset korvikepullot, minä muuttamaan ruokavalioni yms. Eräs kaunis päivä neiti vain yht'äkkiä lakkasi itkemästä ja muuttui täysin! Ja nykyään tosiaan itkee ehkä 15min. yhteensä per päivä ja hereillä olon viihtyy paljon yksinään esim. sohvalla tai keinussaan.
Vieläkö teillä massu vaivaa?

Nyt pikkuinen nukahti aamupesujen ja tisuttelun jälkeen kiikkuunsa, onkohan väsynyt reissusta.. Myös mies nukkuu ja minä täällä ihmettelen mitä sitä tekisi :D

Mukavaa päivää kaikille!
 
Huomenta, ei meidänkään tyttö viihdy yksin kuin hyvin lyhyitä aikoja mahallaan tai selällään, sitten pitää taas viihdyttää tai ottaa syliin. Lohduttavaa kuulla että muillakin on samanlaista. Eilen repäisin ja kävin yksikseni Sinkkuelämää -leffassa miehen hoitaessa vauvaa. Teki kyllä hyvää, ja nyt uskallan sitten lähteä jatkossakin joskus! Olin eilen jo hieman loppu kun tuntui et vauva itkeskeli enemmän tai vähemmän koko iltapäivän ja illan. Yö menikin taas tosi hyvin kuitenkin! Olen esikoisen kanssa vähän hukassa että onko se itkuisuus ihan asiaan kuuluvaa ja meneekö myöhemmin ohi (kokeneemmat kertokaa!).. Itku ei ole sellaista että ei millään rauhoittuisi, vaan aina rauhoittuu jotenkin mut töitä saa siihen tehdä.

Tylsää kun sää muuttui harmaaksi. Hauskaa sunnuntaita kuitenkin kaikille!
 
carmen,
hienoa että teillä helpotti. Meillä kyllä jatkuu vielä. Päivät on kurjia, mutta yöt edelleen hyviä. Päivisin tosiaan 10 min torkkuja ja masu herättää. Sitten joskus kun on hyvä päivä, niin tyttö on kanssa ihan erilainen. Hymyilevä jne. Aika vähissä hyvät päivät. Ei kauheasti itke, mutta ähryää masua.
 
Huomenet.

Meillä oli eilen unipäivä, ipana nukkui suurimman osan päivää ja vielä yönkin hyvin, vaikka pahaa pelkäsin kun nukkui päivällä niin paljon. Vilma77 kiitos vinkistä, olishan toi pitänyt itsekin tajuta. Yöllä sitten kiikutin syömisten jälkeen vauvan omaan sänkyyn ja heti väheni heräämiset 2-3 tunnin välistä 4-5 tuntiin!

Eilen käytiin vanhainkodilla ja shoppailemassa, kovasti kaikki tuntemattomatkin kehuivat tyttöä. Toivottavasti se ei ymmärrä ettei nouse kupla otsaan. Tai ettei äidille nouse.. :) Yksi vanhainkodin hoitsuista sanoi, että onpa lihava vauva. Lihava!? Pullukka se on, mutta vauvanhan pitää hiukan ollakin. Teki mieli sanoa, että itse olet.. Ipanalla on kyllä 2 leukaa ja makkaroita jaloissa, mutta eihän vauva lihava voi olla. Tai ei niin ainakaan saa sanoa. :)
 
ei vauvat ole lihavia vaan ihanan pulleita :heart:
mun likalla on tullut kaksoisleuka ja makkaroita jalkoihin musta se vaan on niin söpöä.

mä olen ihan paniikissa pitääkö lähtee lääkäriin nuppu alkoi syömään huonosti eilen ehtoolla vaan sellasta 50-80 milliä aamuyöstä meni 100milliä ja nyt tuli ripulikakat ,nyt vaan nukkuu pelkään etten ole huomannut jos vaikka on kuivunut.
odotan kun herää ja yritän taas syöttää jos ei syö niin lähetään samantien päivystykseen.
 
Massu vaivaa täällä enemmän ja enemmän :( .. Te, jotka olette käyneet vyöhyketerapiassa vaavin kanssa, paljonko maksoi suunnilleen ja oliko apua ? Olen nyt alkanut miettimään onko Mytyllä kakka tiukassa, kun tuntuu, että ihan sattuu häntä kun yrittää kakkaa pusata. Ihan normaalia, keltaista ja ryynimäistä, sitkeää se kyllä on. Jelppiä kanssasisaret ! :) On niin harmi katsoa, kun pieni vääntelehtii tuskissaan.. Hirmuisesti paukutteli unissaan yöllä, kauhian ähinän ja kiemurtelun kanssa.
 
Puliina, kurjaa nuo masuvaivat. Me käytiin vyöhyketerapiassa ja mun mielestä oli apua. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Käytiin eka jotain viisi kertaa ja sitten lopetettiin. Mentiin kuitenkin uusi satsi, kun masuvaivat taas pahentu. Täällä se oli vaan 5e kerta, mutta eiköhän ne yleensä ole 30e molemmin puolin nuo hinnat.
 
Ristiäiset on vietetty ja sankari nukkui koko toimituksen ajan. Jatkoi vielä unia niin pitkään, että vieraatkaan eivät päässeet seurustelemaan vaan heräsi vast kun viimeisetkin tekivät lähtöä :heart:
Rytmi on edelleen mitä sattuu. Yöllä alkaa jo olla jonkunnäköistä eli nukkumaan 22-23 ja eka syöttö 2-3. Siitä jatketaan 5-7 ja sit noustaankin ylös. mutta päivät on edelleen ihan sekavaa, eli syö ja nukkuu hyvin vaihtelevasti. Oon joutunu luopumaan yöimetyksistä koska saa ihan kamalat raivarit aina öisin rinnalle. En tiedä miksi... päivällä imetys onnistuu helpommin. Öisin aika meni tuhertaessa rintakumin kans ja kun maitoa ei heti tullut, niin huuto oli aivan kamala ja tokihan sitä sellaseen mekastamiseen ehtii heräämäänkin jonka jälkeen uni ei tullut sitten enää ollenkaan..siis vauvalla. Nyt kun olen parina yönä antanut pulloa, niin poika nukkuu heti syötön jälkeen tyytyväisenä omaan sänkyynsä. Eli meillä ei ainakaan toiminut se rintaraivareihin, että syötetään rinnasta nukkuvaa. Itseä harmittaa, koska vaalin noita yösyöttöjä. Noh pitää antaa enemmän päiväsaikaan.
Yksin ei viihdytä meilläkään muutamaa minuuttia pidempään.
Puliina Saako teillä vauva korviketta? Oon huomannut, että jos on päivä kun poika sa enemmän korviketta, niin kakkakin on tiukemmassa vaikka koostumus on ihan yhtä vetelää. Kysyin asista neuvolasta ja terkka meinas, että näin on eli korviketta saavilla vauvoilla on joskus kakkaaminen hankalampaa. Olen antanut luumua päivittäin lusikallisen, mutta ei ole paljoa asiaa auttanut. Rintamaitoa jos saapi paljon, niin melkein joka vaipanvaihdolle on kakka, mutta korvikkeella vaan muutaman kerran päivässä.

Oho, meillä oltiin koko kirjoituksen ajan yksin lattialla =) Nyt alkaa kuulostamaan, että tännenythetiäkkiämeneehermojakaipaanviihdytystä :D

Annaliina ja muru 8 vk ( hui ku aika menee nopeeta )
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille

Täällä on paljon puhuttu rintaraivareista mutta meilläpä onkin sit pulloraivarit..oltiin sellasessa paikassa että en ois millään halunnut imettää niin eipäpullo kelvannutkaan vaan äiskän piti ettiä sopiva soppi missä imettää...ja sama toistu kun myöhemmin koitin pulloa tyrkyttää siis jo pienestä pitäen tissimiehiä tää meidän isäntä..tietää mitä tahtoo luonne on kovin tullut eslle :D

Ihnanaa viimeyönä sain nukuttua tosi hyvin on taas valvottanut viimeaikoina ei vauva vaan omat ajaukset yksi yö pompin vähän väliä tarkastamaan hengitystä ja tietäähän sen mitä siitä saa kauhean väsymyksen...olisipa jo vauva puolivuotta jos tää vaikka helpottas :ashamed:

poika ja kasperi (viikoista ihan sekain mut samat kun summerilla =) )
 
Heippuli! Ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :flower: Tämä onkin meidän ristiäisviikkomme ja tein eilen listan hoidettavista asioista. Miehelle koitan saada myös nakitettua muutaman homman, kun kerran täällä on nyt loman alettua :D Suurimpina urakoina kai on normaali viikkosiivous+lattioiden pesu lauantaina sekä leipomisurakka. Onneksi saan jälkimmäiseen apua isoäideiltä, joten minulle jää puuhattavaksi kakut sekä yksi suolainen tarjottava (joka pitää vielä keksiä :p ).

poika Mistäköhän nuo pulloraivarit johtuu... Meillä tosiaan ilmeni moinen ensimmäisen kerran viime tiistaina ja sen jälkeen sain kahdesti annettua vain iltakorvikkeen (päiväpullo siis jäi pois), sitten oli kaksi päivää totaalitaukoa. Nyt eilen päivällä päätin kokeilla "tissilounaan" jälkeen ja sinnehän 70ml Nannia upposi - pienten alkuvastusteluiden jälkeen tosin. Tänään ajattelin kokeilla iltasella ja jättää päiväkorvikkeen väliin.

Vaikka tiedän kuinka hyväksi rintamaito vauvalle on niin jotenkin kokisin korvikkeen annon mukavampana vaihtoehtona: siitä kun näkisi aina paljonko vauva on syönyt! Nyt olo on jatkuvasti jotenkin epävarma, että saako pimu tarpeeksi ruokaa vai ei :ashamed: Tosin painohan meillä nousee hyvin ja vauva on iloinen sekä tyytyväinen ja nukkuu 12h öisin joten tottakai hän saa riittävästi ruokaa, mutta silti.. Pitäisi saada tissin reunaankin sellainen millilitrataulukko :LOL: Kai tämä epävarmuus johtuu siitä, kun kaikki ihmiset tuntuvat kommentoivan jotain Nirpun koosta tyyliin "onpa hän hoikka", "ei ole makkaroita tuolla vauvalla", "voi miten pieni vauva" jne. Ja siis on tosiaan ihan normaalipainoinen ja menee hyvin keskikäyrillä! Ehkä pituus tekee aistiharhan ja saa hänet näyttämään laihemmalta kuin on?? Meinattiin nimittäin eilen, että on tainnut pimu saada viime neuvolakäynnistä 5cm lisää pituutta :D

puliina Meillä Kirkkonummella vyöhyketerapia maksoi 27e kerta ja oli kyllä jokaisen sentin arvoinen! Ensimmäiset kerrat vauva huusi kuin syötävä, mutta massukipujen helpotuttua on oppinut nauttimaan hieronnasta.
Tuosta ährinnästä mainitsit, vaikka kakka onkin koostumukseltaan normaalia: kokeilepa seuraavan kerran pikkuisen ährätessä massuansa sellaista, että laitat hänet mahalleen toiselle polvellesi ja taputtelet rytmikkäästi pyllyä. Toisella kädellä pidät pikkuista paikoillaan. Meillä tämä auttoi aivan mielettömän hyvin: hetken kuluttua vauva rentoutui täysin ja alkoi sen maallinen pörinä kuulumaan B) Lisäksi meillä auttoi Disflatyl todella hyvin, kun Cuplatonista ei ollut mitään tehoa. Tsemppiä teille! :hug:

Minkälaisia virikkeitä annatte vauvoillenne? Meillä typy on nyt 7 viikkoa ja kaipaa kauheasti katseltavaa ja ihmeteltävää. Toistaiseksi on riittänyt hyvin ikkunasta kajastava valo, äidin kasvot ja kivat pehmolelut, mutta mietin että onko niissä tarpeeksi.. Leikkimatolla pimu tosin tuntuu tuijottavan vain muutamaa kohtaa eikä tosiaankaan vielä tajua "hyödyntää" kaikkia matossa riippuvia leluja.

Ja vielä: pitäisikö lasta makuuttaa aina lattialla viltin päällä vai onko ok, että makoilee paljon sohvalla? Mietin, että pitäisikö alustan olla kova ja estääkö tuo pehmeällä alustalla makoilu liikkumisen oppimisen.

Kaunista päivää toivottelee,

tyhmiä kyselevä ja näköjään kaikkea stressaava Carmen B)
 
Vielä yksi todella tyhmä kysymys: miten laskette lastenne iät? Esim. meidän Nirppumme syntyi 12.5. joten eikö hän täytä 2kk/8vkoa 12.7.? Tuntuu nimittäin, että jotkut laskevat iän viikkojen mukaan (maanantaista maanantaihin) jolloin ikää vaikuttaisi olevan siis paljon enemmän! Kuukaudessahan on lähes aina enemmän päiviä kuin 28. Tällaista pohdin viime yönä, kun kaveri ihmetteli asiaa ääneen viikonloppuna.
 
carmen,
meillä virikkeet on sitä että yrittää seurata kun isoveikka vihtoo menemään ees takas, kasvoja katselee ja ihan vaan ympärilleen. Joitakin leluja katselee, mobilea sängyssä ja leikkimatolla viihtyy ihan vaan pieniä hetkiä. Hyvähän kovemmalla alustalla olis pitää masulteen ja selälteen. Helpompi siinä on oppia liikkumaan, mutta eipä meidän typy pahemmin viihdy. Oon silti koittanu pieniä hetkiä pitää. Muistan että esikoinen viihty paljon enemmän.
Oon miettiny tota iänlaskua kanssa ja oon laskenu viikkojen mukaan. Niinku toi 10 viikkoakin mikä tulee kohta. Ja neuvolassa ovat laskeneet niin ainakin tähän asti. Kai kun sitä ikää alkaa kertyä enemmän, niin ei enää lasketa viikkoina. En mä tiiä..
 
Virikkeistä paras tuntuu täällä olevan katon mäntypaneloinnin pilkut, ne oksankohdat siis. Sille ei vedä vertoja leikkimatot, mobilet eikä lelut. Nalle Puh ehkä, mutta ei muut. Niitä pisteitä ipana jaksaa aina ihmetellä ja kiljuu riemusta kun niitä löytyy toisestakin huoneesta jos vaihdetaan paikkaa. Halvat on vielä huvit, tätä tulee ikävä sitten 10 vuoden päästä kun virikkeeksi kelpais vaan poni tai muu vastaava.

Ikä viikoissa, vielä. Enpä ollut edes ajatellut koko asiaa ennen kun nyt.. mutta viikoissa sen lasken. Tuskin kovin kauaa jaksaa, mutta nyt kun viikkoja on vaan 6 niin menee niinkin.

Mulla meni yö miettiessä, missä tyttö aikoo käyttää kaikkia ihania mekkoja, joita ollaan saatu. Miehen kaverit ympäri maailmaa on lähetelleet hurjan määrän mekkoja, yksikään ei sellainen jota ihan arkipäivänä vois käyttää. Ja juhlia tänä kesänä tasan nolla. Talvella ne mekot onkin sitten pieniä jo, että jotain käyttöä pitäis keksiä. Ajattelin, että jos pidettäis ipanan kanssa puutarhajuhlat heti kun(/jos) on aurinkoista taas. Ja rapujuhlat voidaan pitää kanssa, kahdestaan tietysti. Ja juoda hienosti iltapäiväteetä. Ja synttärit voi pitää kanssa, joka viikko. :) Ei ihme, että aamuisin väsyttää kun yö menee noinkin tärkeitä pohtiessa.
 

Yhteistyössä