Vihainen pitbull juoksentelee vapaana.

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
PAljon olis helpottanut jos vähän aikaisemmin olisit kertonut että asutte ulkomailla...

Suomessa kun poliisi tulee pelastamaan kissaakin pulasta..
Juup, sorry. Tosiaan, ei asuta Suomessa. Asutaan yhdessä maailman isoimmissa kaupungeissa, missä jengit sotivat keskenään mm. laittamalla koiransa (esim. pitbull) hyökkäämään vieraan jengin jäsenen kimppuun tarkoituksena esim. tappaa. Harmi, että tähän väliin joutuvat joskus lapset. En halua nyt tarkemmin sanoa missä asumme.

-
Mielestäni pitää toimia ennen, kuin koira on kiinni lapsessa. Mikäli se tarkoittaa sitä, että se on otettava hengiltä, niin silloin se on otettava hengiltä.
Koirat, joilla on lukkopurenta irrottavat otteensa, kun niiden anukseen tuikkaa kepin tai vastaavan (tiedoksi kaikille).
Ei ole mitään asiaa pitää aggressiivista eläintä vapaana. Ei edes "kilttiä". Koira on koira ja aina omalla tavallaan arvaamaton. Eritoten lasten läheisyydessä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja merenneitonen:
Tosin ap JOS kyseessä on oikeasti aggressiivinen, vihainen ja vaarallinen koira joka hyökkää lapsesi kimppuun, niin epäilen että mitään muuta ei ole tehtävissä kuin toivoa, että ambulanssi ehtii paikalle ripeästi.
Hanki itsellesi kunnos ensiapukoulutus, siitä ei koskaan ole haittaa ja pysyttele silti pois sieltä missä koira liikkuu.

Missä asut?
Näin mä vähän pelkään :'(
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Mielestäni pitää toimia ennen, kuin koira on kiinni lapsessa. Mikäli se tarkoittaa sitä, että se on otettava hengiltä, niin silloin se on otettava hengiltä.
Koirat, joilla on lukkopurenta irrottavat otteensa, kun niiden anukseen tuikkaa kepin tai vastaavan (tiedoksi kaikille).
Ei ole mitään asiaa pitää aggressiivista eläintä vapaana. Ei edes "kilttiä". Koira on koira ja aina omalla tavallaan arvaamaton. Eritoten lasten läheisyydessä.
Nimenomaan haluaisin vinkkejä mitä tehdä ENNEN kuin hyökkäys VOISI tapahtua. Sen vuoksi ajattelin tuota torvea. (jos olette kuullet jääkiekkomatseissa miten kovaa ääntä se pitää). Lähtisiköhän koira siitä käpälämäkeen?

No ellet kerro meille niin sitten selvität tarmokkaasti itse kehen otat yhteyttä ja mikä taho hakee koiran pois.

Suomessa on laki irtipidosta ja hiukan toisen sortin meininki muutenkin.

Täällä tulis sulle helposti isommat rapsut koiran viiltelystä kuin omistajalle sen irtipidosta ja vaaranaiheuttamisesta.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
No ellet kerro meille niin sitten selvität tarmokkaasti itse kehen otat yhteyttä ja mikä taho hakee koiran pois.

Suomessa on laki irtipidosta ja hiukan toisen sortin meininki muutenkin.

Täällä tulis sulle helposti isommat rapsut koiran viiltelystä kuin omistajalle sen irtipidosta ja vaaranaiheuttamisesta.
Voi kyllä selvittää nuo viranomaisjutut, mutta tarvitsisin myös konkreettisia vinkkejä. Onko kenelläkään kommenttia tuohon torveen?

huoh
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Voi olla hyötyä tai sit ei, voihan koirakin olla kuuro. Hoida nyt se vihanen piski sieltä pois!

p.s. Tuntuu hiukan, että asutte Porvoossa..

-
Aggressiivinen koira saattaa vaan ärsyyntyä enemmän kovasta äänestä tai mistään sähläämisestä. Kun ohitat koiran, älä katso sitä silmiin tai edes siihen päin. Parempi antaa lapsen kävellä tai olla rattaissa ja ainostaan silloin nostaa turvaan/ylös, jos koira hyökkää. Leuka ylös, määrätietoinen kävely eteenpäin, eikä reagoi koiraan mitenkään.
 
Torvi voi auttaa tai sitten ei. Koiratkin on yksilöitä.

MUTTA itsevarma olemus auttaa paljon, antaa siis piut paut koko piskille (tiedän tiedän... mutta se pelon näyttäminen on paljon huonompi vaihtoehto).
Kova ääni ja hampaat irvessä huuto on ehkä kuitenkin parempi kuin se torvi joka näin yhtäkkiä ajatellen saattaa jopa ärsyttää koiraa.
Mutta VAIN jos koira lähestyy teitä, ei 'varooksi'.

Ei tiedä. Mutta jos se hurtta pysyy siellä tien toisella puolella niin hyvä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voi kyllä selvittää nuo viranomaisjutut, mutta tarvitsisin myös konkreettisia vinkkejä. Onko kenelläkään kommenttia tuohon torveen?
Voi olla hyötyä tai sit ei, voihan koirakin olla kuuro. Hoida nyt se vihanen piski sieltä pois!

p.s. Tuntuu hiukan, että asutte Porvoossa..
Joo, vähän yliampuvat jutut. Jos tosiaan asuu suurkaupungissa, niin voiskai tuon paljastaa. Ite tuli mieleen Brittejä, koska täällä useampi lapsi on joutunut koiran raatelemaksi. Mutta en tiedä tuosta jengitouhusta täällä. Enkä edes tiedä pitääkö koirat pitää hihnassa täällä, niin monet tuntuu vapaana antavan juosta. Minä muuttaisin pois tuollaiselta alueelta jossa on jengejä on vihaisia pitbulleja kaduilla juoksentelemassa.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voi kyllä selvittää nuo viranomaisjutut, mutta tarvitsisin myös konkreettisia vinkkejä. Onko kenelläkään kommenttia tuohon torveen?
Voi olla hyötyä tai sit ei, voihan koirakin olla kuuro. Hoida nyt se vihanen piski sieltä pois!

p.s. Tuntuu hiukan, että asutte Porvoossa..
Mä luulen että Porvoossa tai Suomessa ylipäätänsä ei todellakaan olla edes lähellä näin suuria ongelmia koirien kanssa. ja toivottavasti ei vielä vähään aikaan tule olemaan. Mutta kyllä se kohta tulee, kun Suomesta tehdään niin kovasti kansainvälistä :)

nohuh
Soita uudelleen poliisille ja sanot, että se koira on sieltä pois saatava. Jos ei auta niin soitat kunnanjohtajalle tai poliisipäälliköllle tai jollekin korkealle virkamiehelle. Ja jos tunnet naaprureita (tai vaikket tuntisikaan) niin pyydä myös heitä soittamaan poliisille. Poishan se koira on saatava ennekuin tulee uhreja.

Poliisi ei ilmeisesti tajunnut minkälaisesta rodusta on kysymys, muuten en ymmärrä tuollaista suhtautumista. Enkä kyllä muutenkaan.
 
vieras
Pippurisumutteen ostaisin, tai sitten sellaisen 2kg vaahtosammuttimen, se vaahto riittää ehkä 10 sekunniksi mutta se on n. -180 asteista joten eiköhän piski pysähdy.

Mä tykkään eläimistä, itselläkin on kaksi koiraa mutta ymmärrän ap:n tuskan ja huolen. Me oltiin miehen kanssa Brasiliassa reissaamassa, ja siellä eräät tuttavat just manas noita tappajakoiriksi koulutettuja, jengiläisten käyttöön valjastettuja vapaana juoksevia piskejä. Ne kyllä tappoi niitä ihan surutta, jos sattuivat heidän tontilleen tulemaan. Ne koirat on vieläpä usein jotain pentutehtailijoiden sisäsiittoisia tuotoksia, joilla on korvien välissä vikaa jo ennen kuin niitä hakataan ja potkitaan ja opetetaan vihaamaan ihmisiä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Torvi voi auttaa tai sitten ei. Koiratkin on yksilöitä.

MUTTA itsevarma olemus auttaa paljon, antaa siis piut paut koko piskille (tiedän tiedän... mutta se pelon näyttäminen on paljon huonompi vaihtoehto).
Kova ääni ja hampaat irvessä huuto on ehkä kuitenkin parempi kuin se torvi joka näin yhtäkkiä ajatellen saattaa jopa ärsyttää koiraa.
Mutta VAIN jos koira lähestyy teitä, ei 'varooksi'.

Ei tiedä. Mutta jos se hurtta pysyy siellä tien toisella puolella niin hyvä.
Voin kyllä yrittää näytellä itsevarmaa, vaikka tosiaan housut paskassa kuljen. Ajattelin vain, että se torven ääni on niin kova, että koira pelästyy ja juoksee pois. Ja tosiaan, vasta jos koira tulee muristen meidän lähelle. Muutoin mä hipsin kyllä hiljaa, ettei koira edes näe meitä.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Pippurisumutteen ostaisin, tai sitten sellaisen 2kg vaahtosammuttimen, se vaahto riittää ehkä 10 sekunniksi mutta se on n. -180 asteista joten eiköhän piski pysähdy.

Mä tykkään eläimistä, itselläkin on kaksi koiraa mutta ymmärrän ap:n tuskan ja huolen. Me oltiin miehen kanssa Brasiliassa reissaamassa, ja siellä eräät tuttavat just manas noita tappajakoiriksi koulutettuja, jengiläisten käyttöön valjastettuja vapaana juoksevia piskejä. Ne kyllä tappoi niitä ihan surutta, jos sattuivat heidän tontilleen tulemaan. Ne koirat on vieläpä usein jotain pentutehtailijoiden sisäsiittoisia tuotoksia, joilla on korvien välissä vikaa jo ennen kuin niitä hakataan ja potkitaan ja opetetaan vihaamaan ihmisiä.
|O Mä tulen niin vihaiseksi tämmöisestä!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja suski:
SOita poliisille. Ei koiraa saa pitää tolla tavalla vapaana.
Soitettu on, ei auta. Nyt kaipaan ihan konkreettista apua, mitä teen jos koira hyökkää lapsen kimppuun?
Ammu se koira.
Mielelläni. :) Taitaa kuitenkin olla laitonta.
Ei ole laitonta jos puolustat omaa tai lastesi henkeä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ööö:
Jos koira päälle hyökkää niin pitää vaan yrittää saada kipu aikaan kirsuun ja työntää myös sormet koiran silmiin niin syvälle kuin saat.
Syöttää yhden käden suuhun (mieluiten suojattu käsi) ja toinen handu niskan taakse ja koiran niskat poikki. Niksnaks.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Pippurisumutteen ostaisin, tai sitten sellaisen 2kg vaahtosammuttimen, se vaahto riittää ehkä 10 sekunniksi mutta se on n. -180 asteista joten eiköhän piski pysähdy.

Mä tykkään eläimistä, itselläkin on kaksi koiraa mutta ymmärrän ap:n tuskan ja huolen. Me oltiin miehen kanssa Brasiliassa reissaamassa, ja siellä eräät tuttavat just manas noita tappajakoiriksi koulutettuja, jengiläisten käyttöön valjastettuja vapaana juoksevia piskejä. Ne kyllä tappoi niitä ihan surutta, jos sattuivat heidän tontilleen tulemaan. Ne koirat on vieläpä usein jotain pentutehtailijoiden sisäsiittoisia tuotoksia, joilla on korvien välissä vikaa jo ennen kuin niitä hakataan ja potkitaan ja opetetaan vihaamaan ihmisiä.
Pippurisumute on hyvä idea. Mutta eikös koira pure silmät kiinni. Ja ihanaa, että edes joku ymmärtää, että maailmalla on asiat vähän toisin kuin Suomessa. Onneksi sinne kuitenkin kohta palataan. Mutta siihen asti haluaisin olla varma, että lapset tulisi yhtenä kappaleena takaisin.

Tiedätkö miten ne tappoi noita koiria?

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Pippurisumutteen ostaisin, tai sitten sellaisen 2kg vaahtosammuttimen, se vaahto riittää ehkä 10 sekunniksi mutta se on n. -180 asteista joten eiköhän piski pysähdy.

Mä tykkään eläimistä, itselläkin on kaksi koiraa mutta ymmärrän ap:n tuskan ja huolen. Me oltiin miehen kanssa Brasiliassa reissaamassa, ja siellä eräät tuttavat just manas noita tappajakoiriksi koulutettuja, jengiläisten käyttöön valjastettuja vapaana juoksevia piskejä. Ne kyllä tappoi niitä ihan surutta, jos sattuivat heidän tontilleen tulemaan. Ne koirat on vieläpä usein jotain pentutehtailijoiden sisäsiittoisia tuotoksia, joilla on korvien välissä vikaa jo ennen kuin niitä hakataan ja potkitaan ja opetetaan vihaamaan ihmisiä.
|O Mä tulen niin vihaiseksi tämmöisestä!
Mistä sä tulet vihaiseksi?

Yhteistyössä