Yli kolmevitoset plussanneet / odottajat

sohvi35
Lääkärissä käyty ja lääkärin mielestä kaikki näytti näin ok:lta. Kohdunsuu oli kiinni ja mitään keskenmenoon viittavaa ei tunnustelemalla näkynyt. Vuotoakaan ei tosiaan ole tullut kuin sen kerran ja todella vähän. Emätintulehdus kuitenkin oli, liekö sillä tekemistä tuon vuodonkin kanssa.. Mutta varhaisultraan yksityisen kautta menen torstaina. Vähän parempi fiilis :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mma Ramotswe
Kiitti onnitteluista! On tässä sulattelemista, mä olen edelleen ihan shokissa.

sohvi35 hyvä että lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa. Nuo vuodot on tosi yleisiä, mutta pelästyttää aina. Toivottavasti sulla oli vaan ohimenevä ilmiö. Mä olen jo melkein tottunut että tiputtelee, koska tätä on jatkunut jo kohta 4 viikkoa.. lääkäri sanoi että on suorastaan hämmästyttävää että kaikki ei tiputtele, istukan kiinnittyminen ja kasvu on niin hurjaa ja suoniyhteyksiä muodostuu koko ajan.

Pippurihäntä luomuraskaus on. Mä en ikinä olis osannut kuvitellakaan kaksosraskautta, kun lääkäri löysi eka yhden sykkeen ja vielä toisen mä en meinannut edes alkuun tajuta mitä se oikein selitti kahdesta sykkeestä :D

Mulla pahoinvointi on löytänyt tiensä nyt sitten ilmeisesti jäädäkseen, ällöellotus on päällä koko ajan ja kaikkea raikkaan sitruunaista voi syödä ja keitettyjä babyporkkanoita. Muuten ei tee oikein mitään mieli mutta syödä täytyisi koska se vähän helpottaa. Tämmöstä pahoinvointia mulla ei ole ollut aiemmissa raskauksissa. Onko kellään kokemusta pahoinvointirannekkeista, onko ne vaan ihan humpuukia vai kokeilemisen arvoinen juttu?

Alissia 7+0
 
Täällä ikää 37, ja ensimmäistä odotellessa.

25.1 perjantaina kävimme ultrassa yksityisellä, kun vuosien yrittämisten, km:jen, ja hoitojen jälkeen emme ole enää pariin vuoteen suunnitelleet elämäämme eteenpäin enää lapsiperheenä. Ja nyt kun kuukautisia ei vaan ole kuulunut, oli pakko testailla ja koittaa uskoa silmiään. Ultrassa perjantaina näkyi 6,3mm, 6+4 viikolla oleva pieni masuasukki, ja siellä se pieni sydän jo sykkii. Tässä epäuskoisuuden jatkuvassa olotilassani yritän nyt kuitenkin pikkuhiljaa uskoa, että tämä on totta.
 
Onnittelut Alissialle :heart: Ja muillekin! Ihana uutinen myös Plamsulla! Voimia kaikille odotteluun.

Omaa napsua taas: menossa rv 15+6. Edelleen huono olo ja kaikenlaista kremppaa löytyy. Väsymys ei taida ollenkaan mennä ohi. Masu ei oikeastaan ole pahemmin kasvanut, mutta persuksissa/reisissä tuntuu jo olevan ylimääräistä pehmustetta, ää :| Lasten koulussa/eskarissa on todettu parvorokkoa joten nyt vähän pelottaa. Kuukauden päästä on seuraava etappi eli rakenneultra. Toivottavasti suostuvat kertomaan kumpaa sukupuolta vauveli on. Sain pinon vastasyntyneen kokoisia vauvanvaatteita siskolta ja hui kauhistus miten pikkuisia ne ovat! Olen kyllä totaalisti unohtanut miten älyttömän pieniä vauvat ovat. Tällä viikolla olisi vielä toka neuvola, ehkäpä siellä kuulee taasen sydänääniä :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Alissia ja Plamsu75
Tervetuloa Plamsu!!! Lisäsin sinut listoille, jonka voit katsoa etusivulta ja ilmoitella tänne punaisella niitä tietoja, joita haluat itsestäsi listalle laitettavan.

Samettihortensialle hyvää neuvolakäyntiä. Olisi ihana kuulla kyllä se jumpsutus :) Oikeasti meillä pääsisi neuvolaan tuon rv7 käynnin jälkeen vasta rv22 (joo-o, Helsinki vähän säästää), mutta mä ryykäsin itseni ensisynnyttäjäajalla jo viikolla 18 :) Syyttäkööt sitten resurssien tuhlaamisesta.

(.) Täällä olo on kyllä harvinaisen normaali, väsyttää joo, ja vatsaan alkaa sattua, jos syö liikaa ja selkään vähän myös, jos joutuu olemaan paljon liikkeessä/jaloillaan. Mutta muuten masu ja tissit tuntuvat asettuneen tiettyyn kokoon eikä paha olokaan vaivaa kuin satunnaisesti. Pitää nauttia tästä vaiheesta nyt ja kunnolla kun kerran voi!

Pippurihäntä 12+5
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Tänään on meikäläisellä hammaslääkäri, jatketaan juurihoitoa ja sit jätetään se odottamaan kesää. Loppun asti ei kuulemma raskausaikana tehdä, kun tarvitaan röntgenkuvia ym.
Mulla on aina ollut hyvät hampaat, pari reikää koko ikänä. Nyt kahden viimeisen raskauden aikana tullut 6 reikää,yksi vaatinut juurihoidon ja yksi hampaan lohkeama! Hampaat on hoidettu, kuten ennen ja ruokavalio on ollut ihan normaali. On kuulemma ihan tavallista, että hormonit vaikuttaa siihenkin, että hampaat kärsii. Syljen koostumus muuttu ym. Ja varsinkin tiheät raskaudet vaikuttaa. Mullahan on siis nyt neljäs raskaus viiden vuoden sisään.
Kuulemma vanhan kansan sanonta on, että äiti menettää yhden hampaan jokaisesta tenavasta..

Tulikin lumituiskupäivä, kaipa sitä olis lähdettävä vähän lumitöihin ja kaivamaan auto lumesta ennen hammaslääkäriä.

Mukavaa viikonalkua kaikille

AnnaPauliina 22+5
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
sohvi35
Heihei!

Tänään käyty neuvolassa, viikot 7+2. Olo on karmee, jatkuva pahaolo alkaa jo ärsyttää. Torstaina olis yksityisellä varhaisultra, olen kahden vaiheilla sinne menosta. Huomiseen mennessä päätän menenkö vai en. Se miksi siihen kallistuin oli se, että viime viikolla tuli hiukan verta. Yhden kerran, sen jälkeen ei mitään. Nyt kun verta ei ole tullut ja olo on 110% raskaana, olen kallistunut enempi siihen että odotan kunnalliseen ultraan joka on kuitenkin noin kuukauden päästä. .

sohvi35 ja pikkupöllö 7+2
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
AnnaPauliina: Mulla on kans elämäni ainoa reikä tullut esikoista odottaessa. Syljen pH-arvon muuttuminen taitaa olla se suurin syy. Ei huvittaisi joutua porattavaksi tällä kertaa, mutta millähän senkin sitten estät...

Sohvi: Aikalailla teräshermoinen olet :) No, neljä viikkoa menee kyllä äkkiä!
 
Täällä 37-vuotias tuleva äiti ja ensimmäistä odotellaan viikoilla 12 + 2. Laskettu aika on 10.8 ainakin
varhaisultran perusteella. Huomenna on NP-ultra Jorvissa -jännää! Ihanaa, kun pahoinvointi
jo selätetty ja ensimmäisillä mammavaateostoksillakin käyty =). Mukavaa viikkoa kaikille ja
huippua, että on tällainen ryhmä!
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
sohvi35
Pippurihäntä Teräshermoista en tiiä mutta tuntuu "hölmöltä" maksaa 100 euroa vaan siitä että "olis kiva tietää". Mutta kyllähän tuo mies on luvannut sen maksaa joten iteltä ei olis pois ;) Kuukaus tosiaan menee nopsaa, melkein kuukaus vierähtänyt plussauksesta ja tämäkin aika hurahtanut!
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Heips!

Tervetuloa Plamsu75 ja Sofia75!

Samettihortensia, voi ei jos sulla pahoinvointi edelleen vaivaa! Se on niin voimia vievää, vaikkakin yleensä loppuu jne. mutta ei se siinä huonon olon syövereissä paljon lohduta. Mä toivon että sulla helpottais pian! Tylsää että se parvorokko nyt teilläpäin jyllää, toivottavasti ei sulle tule ja olisit muutenkin joskus jo sairastanut sen.

sohvi jos päätätkin mennä ultraan niin tulethan kertomaan kuulumisia! Mutta tottahan se on että sinne kyllä ehtii ihan hyvin myöhemminkin.

Sain tänään aikaiseksi soitettua neuvolaan. Laittoi heti lähetteen äitiyspolille. Sellä tehdään nt-ultra lääkärin toimesta ja silloin viimeistään katsotaan että mikä kaksosraskaustyyppi on kyseessä. Seerumiseulaa ei ilmeisest oteta, näyttäisi kuitenkin helposti mitä sattuu. Tilasin sitten ne Seaband pahoinvointirannekkeet, tulen sitten kertomaan että oliko hyötyä.
 
Onpas täällä mukavia uutisia tulevilla äideillä kerrottava. =)
Itse ihmettelin viime viikolla äippäpakkauksen sisältöä. On ne NIIN pieniä ne vaatteet, ei sitä voi uskoa. Nyt etsitään kiivaasti yhdistelmävaunuja, jotka siis enää puuttuvat tarvikeostoksista. Mullahan ä-loma alkaa maaliskuun puolivälissä, jota odotan jo todella innolla. Taitaa laiskuus vaivata, koska en malttaisi odottaa loman alkua. On varmaan taasen ollut alkuvuosi niin työntäyteinen, että väsyttää ja siksi ei työteho ole oikein huipussa.

Rv 27+4
 
sohvi35
Alissia tulen kertomaan, torstaina on aika. Mies ehdottomasti haluaa mennä joten mennään sitten :) Paha olo velloo taukoamatta, mutta meillä on kyllä ollut vatsatautiakin liikkeellä joten varmaan fiftyfifty oireet sekaisin... tänään on parempi päivä.

sohvi35 ja pikkupöllö 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: Alissia
Hei kaikki!
Ihan mieletön kokemus tuo NP-ultra eilen, siellä se pieni sikiö liikkui koko ajan ja ikään kuin pomppi (ponnisti jaloilla vauhtia ja työnsi itsensä aina ylöspäin) ! Kaikki vaikutti olevan oikein kunnossa ainakin tällä hetkellä, voi sitä helpotusta. Vielä pitää toki odotella postissa tulevat tarkemmat tulokset verikokeista yms. Kyllä siinä liikkuttui aika tavalla <3 ! Laskettu aikakin aikaistui sikiön koon perusteella ja uusi on siis 8.8 .
Olemme lähdössä parin viikon kuluttua Thaimaahan kahdeksi viikoksi ja hiukan jännittää se, että toivottavasti ei tule paikan päällä mitään pahaa vatsapöpöä! Muuten odotan valtavasti sitä auringonvaloa ja lämpöä, saapahan pikkuinenkin tässä vaiheessa tankattua itseensä sitten aimo annoksen D-vitamiinia ;) .
Toinen asia, joka mietityttää, on työpaikallani oleva home ja sisäilmaongelmat :(. Onko kenelläkään tietoa homeen vaikutuksista sikiöön? Neuvolalääkäri lupasi asiaa selvitellä viikko sitten, mutta ainakaan vielä ei ole ehtinyt tulla tietoa asiasta. Monet työkaverini siis oireilevat tyypillisillä oireilla: poskiontelotulehduksia, jatkuvasti sairaana, ihoallergioita, silmät tulehtuu, ääni lähtee. Työtilojen vaihdos ei ole mahdollista meidän alalla, joten ainoat mahdollisuuteni ovat nyt joko jäädä usein lyhemmille sairauslomapätkille kevään aikana tai kärsiä! Osan viime viikkoa ja koko tämän viikon olenkin nyt ekaa kertaa ollut sairauslomalla luultavasti homeen takia ja kutina selässä on lakannut ja ihottuma hävinnyt.. Mutta kiitos jo etukäteen, jos jollain teistä olisi tästä asiasta kokemusta =) .
 
sohvi35
Sofia75 Ihan kuin puhuisit minun työpaikastani.. Meillä myös homeongelmia ja juuri noita tyypillisiä oireita.

Jesh, huomenna ultra :) Toivotaan että pomppiva terve sydän näkyisi :heart:

sohvi35 ja pikkupöllö 7+4
 
Tsemppiä Sohville ultraan!!!

Sofian homeongelmat kuulostavat kyllä jokseenkin huolestuttavilta. Itsellä ei ole kyllä tietoa niiden vaikutuksista odotusaikana sen enempää.

(.) Mä oon tänään kaikessa vainoharhaisuudessani pohtinut, voiko olla mahdollista että peräsuolessa tuntuvat naputukset olisivat jo sikiön liikkeitä... Tunsin esikoisestakin aika aikaisin liikkeet, eli rv16 paikkeilla tunnistin ne selkeästi, aiemminkin olisin varmaan jos en olisi sekoittanut niitä suolen liikkeisiin. Nyt siis juuri alkamassa rv14 ja ilmeisesti mulla on tosiaan kohdun takaseinä ihan kiinni peräsuolessa, kun menkkakivutkin tuntuvat kovina siellä. Gyne on sanonut, että kohtu on muutenkin suoraan ylös suuntautuva, ei eteen.

Siis voihan hyvin olla, että tämä kaikki on vaan ilmavaivaa, muttakun suolessa ei tunnu muuten mitään liikettä, eikä ilmaa tule ulos asti :) Ihan kuin elohiiri peräpäässä :D On tuntunut siis tänä aamuna kun olen rauhassa istuskellut työtuolissa. Todella omituinen tunne, mutta heti tuli mieleen esikoisen odotus. Silloin tunsin liikkeitä myös tuolla puolella, toki edessäkin, mutta vasta myöhemmin. No aika näyttää. Liikkeet kyllä muuttuvat selvemmiksi, jos ne niitä ovat, vauvan kasvaessa. Aika villiä silti!

-Pippurihäntä 13+0
 
Pippurihäntä, oon ihan samaa miettinyt! Mulla vaan tuntuu eteen päin naputukset/kuplinta. Muistan vieläkin esikoisen raskaudessa kun tiesin ensimmäistä kertaa, että nää on nyt niitä. Heräsin yöllä ja menin kellariin katsomaan tallenteita ja otin koiran viereen köllimään. Paikkaa hakiessa se tönäisi mun mahaa ja sai vastaukseksi kaksi kiukkuista potkua. Ei voinut enää erehtyä ´luulemaan muuksi. Eipä meinannut uni tulla enää koko loppuyönä :).

Kauheeta Sofia ja Sohvi! Ihan oikeestiko teillä on todettu hometta ilmassa/rakenteissa ja joudutte silti oleen siellä päivittäin? Eikö siihen mikään työsuojepiirikään puutu? Aika hanurista... Saikkua! Oli raskaana tai ei. :mad:

Pöh, kauhee lumimyräkkä tulossa kovaa vauhtia näille leveyksille. Taidan ottaa hatkat töistä vähän etuajassa...

Tuitui!

Mma R ja Sanelma 13+2
 
Moi kaikille pitkästä aikaa.

Onnea Alissia tuplasti :)

Kiva kuulla hyviä ultrakuulumisia, onnittelut kaikille niistä:)

(.) Tosi kurjat tunnelmat täällä. Eilen taytyi meidän päästää koiraystävä juoksemaan vihreämmille niityille :'( Sillä oli vaikea sairaus, jossa ei ole toivoa paremmasta, pikkuhiljaa hiipumista vain. Eikä ikääkään ollut kuin kahdeksan vuotta, koira parhaassa iässä.
Eilisestä en muista mitään enkä oikein tästäkään päivästä, töissä kyllä olin enkä toivottavasti möhlinyt ihan hirveästi... Kenellekään en halunnut edes sanoa asiasta, koska en kestä nyt yhtään kommenttia että sehän oli vain koira. Kyllä se oli meille rakas perheenjäsen ja nyt on yksi joukosta pois. Tiedän, että ratkaisu oli ainoa oikea, mutta saahan sitä silti ikävöidä.

Vuorikristalli 16+6

Ai niin, rakenneultraan tuli kutsu. Pitäisi jaksaa odottaa vielä melkein neljä viikkoa...
 
  • Tykkää
Reactions: Alissia
Voimia Vuorikristalli suruun :hug: Olet menettänyt rakkaan perheenjäsenen, ei varmasti ole helppoa.

Alissialle iso kiitoshali! Ja tsemppiä ultraan, kuten myös Sohville.

Olen vähän joutunut perehtymään tuohon homeaiheeseen ja siitä ei pitäisi olla mitään haittaa sikiölle. Itselle tietysti enemmänkin tulee kurja olo.

Pippurihäntä, ihan varmasti voit tuntea vauvan liikkeet, ei epäilytä yhtään =) Itsekin ne tunsin noilla viikolla ja nyt vielä enemmän. Vähän nauratti tuo peräsuolihomma, hih.

Katsu - täällä toinen työssäväsyjä, ei yhtään jaksaisi...voimia Sinulle!

Nyt sitten on lapsella parvorokko ja pelottaa aika lailla. Torstaina sitten neuvolaan toka kertaa, on näköjään poistettu eka neuvolalääkäri kokonaan, lääkärin tapaa vain kerran raskaudessa. Mitenhän ne kelatodistukset ja muut sitten : /

Samettihortensia 16+1
 
sohvi35
Kiitos kaikille, tuun ilmoittamaan sitten mitä ultrassa oli.
Mulla homeongelmat on näkynyt poskiontelotulehduksina, flunssina ja silmäoireina.. Sairaslomaa on noin 2 päivää/kk ja uskon että johtuen tuosta. Aiemmassa työpaikassa olin kipeän johdosta pois maksimissaan kerran vuodessa! Ja nyt ei näy loppua. Silmät kuivat ja luomet "hilseilee"... sisäilma on todettu huonoksi. että silleen..

Pippurihäntä vähän alko naurattaa toi peräsuolijuttu :LOL:

sohvi35 7+4
 
No hitsinvimpulat sentään niin, näyttäähän se vähän typerältä noin kirjoitettuna, mutta anatomisesti totuudenmukainen ilmaisu :D Olkaat hyvät vaa nauruista. Aika huvittavaahan tuo on itsestäkin...

Mma R ja Samettihortensia: Jess, en siis oo ihan harhainen! Mä oon aina ollut tosi herkkä kaikille ruumiintuntemuksille ja nyt uskon, että näillä viikoilla tämä on ihan mahdollista. Istukka on käsittääkseni jossain ylempänä, ainakin ultrakuvissa napanuora näyttää menevän suoraan kattoa kohti. Tosin ei niistä kuvista ota aina selvää, miten päin ne on otettu...

Vuorikristalli: Koiranomistajana ymmärrän tunteesi hyvin. Kyllä se olisi aivan kamalaa menettää tuo karvakaveri liian aikaisin :( Se sairastelun seuraaminen on rankkaa itsessään, mutta vielä se, että joutuu tekemään tuon lopullisen päätöksen. Vastuullisen koiranomistajan teko se minun mielestä kuitenkin on, tajuta, milloin on parempi päästää irti. Suuret pahoittelut perheellenne menetyksestä.

-Pippurihäntä-
 
Moikka!

Pahoittelut Vuorikristalli koiraystävän poismenosta :hug:

Pippurihäntä ihan hyvin voi tuntua liikkeet, sama kai missä se hipaisu tuntuu :)

Voi ei Samettihortensia, se rokko mokoma rantautui teille. Toivottavasti nyt selviät säikähdyksellä. Tää voi olla nyt ihan hatusta, mutta muistelisin että ihan alkuviikoilla olisi kai enempi haittaa jos saa tartunnan. Mutta edelleen toivotaan että ei tartu.

sohvi35 onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Mä täällä edellen panikoin kaksosuutista riskeineen, kai tää pelko on normaalia mutta vois kai sitä edes joskus hellittää. Mä en nyt näissä asioissa allekirjoita ollenkaan lausetta että "kokemus tuo varmuutta". En mä tälleen stressannut kaikesta nuorempana. Oisko tää niin että tieto lisää tuskaa kun nettiä selaa vai onko se kaikki kuullut ystävien tarinat ja omat kokemukset, ota näistä nyt selvä. Ärsyttää vaan kun menee suurin osa ajasta pelkäämiseen ja murehtimiseen.
 
Enpä olisi uskonut, että täältä itseni löydän =) Ja huono olen tällaista käyttämään. Joten opastakaa, jos joku on väärin.
Mutta kuitenkin... toista odotellaan LA 6.10 ehkä. Ensimmäinen lapsi ehtii täyttään 15 vuotta ennen tuota.
Niin ja ikää siis 39
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ja yksi uusi tulossa mukaan, eli 38-vuotias kahden lapsen äiti, nyt uusperheessä elelen ja mukana kuvioissa myös miehen kaksi lasta joka toinen viikonloppu. Ensimmäistä yhteistä Onnea nyt odotellaan :) Pari keskenmenoa tässä on ehtinyt olla joten ihan varaukseton ei fiilis ole mutta nyt kun viikkoja kasassa 9 ja kamala oksetus päällä koko ajan niin kyllä tää aika pysyväiseltä tuntuu :) Vanhemmat lapseni ovat 7 ja 9 vuotiaita ja kovasti pikkuveljeä/siskoa toivoisivat. Ihan vielä ei kuitenkaan kerrota.. Laskettu aika siis 6.9.2013.
 

Yhteistyössä