Yrityksen odottajat

Hei, mitä olette mieltä, voisiko listalta poistaa noita, keiden yritys piti alkaa jo pari kuukautta aiemmin mutta emme ole kuulleet mitään?
Babette ainakin nyt lähtisi listalta, mutta onhan tuolla paljon maaliskuisia, joista emme ole kuulleet hetkeen.. :(
iloksi muistaakseni oli niin, että yritys alkaa kun kierto alkaa tasaantua?
 
Minä kun aikanaan lopetin pillerit, niin kierrot jatku samana. Toivotaan teille muillekin yhtä helppoa laskeutumista pillerittömään elämään :)

Mun mielestä ainakin voi poistaa sellaset listalta joilla yritys listan mukaan alkanut.

Mulla on koko ikäni ollu kierrot just eikä melkeen säännöllisiä. Mitä nyt esikoisen jälkeen oli eka kierto muutaman päivän pidempi, mutta tasottun siitä. Eikä koskaan oo ollu mitään vuotohäiriöitä, paitsi sillon ku mulla oli ku. No nyt mulla sitten viikonloppuna alko ruskee tuhru, kierron puolivälissä. Siis wtf, oikeesti. Luulin eka että oisko ovisvuotoa kun maha oli perjantaina samalla tavalla kipee ku oviksen aikaan. Ei mulla kyllä sitäkään oo ikinä ollu. Mutta nyt siis jo 5. tuhrupäivä. Ja kun on tosiaan ruskeeta, mikä viittaa vanhaan vereen. Hetihän mulla tuli mieleen että onko taas ku, kun raskaus periaatteessa vois olla mahollinen, kun ei meillä oo ehkäsyä käytössä. Ja edelliset menkat kesti vaan kolme päivää, kun normaalisti ne kestää viis päivää. No, pitää seurata tilannetta ja jos ei ens viikkoon mennessä muutu, niin pitää varmaan lääkäriin mennä.
 
Onnittelut teille jotka olette päässeet pilleriliuskan loppuun!! =)
Itselläkään ei niitä taida olla kuin about viikoksi, jee!

Sen jälkeen pitäneekin kai vaihtaa ketjua, ja yrittää ymmärtää mitä ne kaikki hitsin lyhenteet siinä taulukossa tarkoittaa :LOL: Olen kyllä ihan pihalla noista, just ja just pystyn laskea sen kierron kokonaispituuden, mutta noi muut on ihan hepreaa mulle :D

Noin muuten elämä pyörii normaalisti. Töissä on ollut toooosi ressaavat pari viikkoa, ja on tehnyt mieli hankkia valesaitsua, vaikken sellaista harrastakkaan. Mutta nyt se työpaikan kiusantekijä onneks lähtee äippälomalle, joten vois kuvitella että elämä taas rauhoittuu :) Ja koulussa alkaa kohta tenttiviikot, voi huoh!! Mutta kohta on kesä, pitää iloita sitä =)
 
Huomenta!

veepu123 voisi poistaa jos ei ole kuulunut hetkeen mitään. Ja kyllähän tänne pääsee kuumeilemaan uudelleenkin koska vaan jos haluaa palata odottelijoihin :)

Marlin höh! Kuulostele nyt kroppaasi ja lääkäri on aina hyvä idea jos joku epäilyttää, toivottavasti selviää pian!

Mä en oikein tiedä mihin ketjuun sitä sitten "siirtyisi" ensi menkkojen jälkeen.. Ihan en niin hätähousu ja piinailija ole että kovin montaa tikkua pissin kuukaudessa eli siellä tunnen itseni varman tylsäksi kun vaan olla möllötän ja odotan että onko menkat myöhässä ennen testejä :D Ehkä sinne "toinen lapsi" ketjuun sitten.. Mulle tämä palstojen luku on kivaa vertaistukea, kun vauvahaaveista ei jutella kavereiden kanssa sen kummemmin, ja en halua kertoa yrityksestä juuri kellekään. Ehkä vähän taikauskoinen siis, että kerrotaan vasta sitten kun on kerrottavaa :)

Aurinkoista päivää!

Vappuvaavi
 
Hmph, eilen juteltiin pitkästä aikaa miehen kanssa vauvahaaveista, ja nyt en sitten olekaan varma, että päästäänkö vielä huhtikuussa aloittamaan yritys. Mies itse puhui jo viime vuoden lopussa toisesta ja silloin sanoin, etten ihan vielä halua toista. Nyt sitten kun sanoin, että olisin valmis toiseen, niin hänen mielestään tää asia tuli yllätyksenä ja hänen pitää sulatella asiaa, wtf? Mies ihmettelee, että miten miun mieli voi muuttua muutamassa kuukaudessa, kun joulukuussa en halunnut vauvaa ja nyt haluan. Se ei ehkä ihan ymmärrä, että raskaana ollessa ne muutamatkin kuukaudet vaikuttaa, ja esikoisen ikäisellä taidot kehittyy hurjasti muutamassa kuukaudessa... Eilen kerroin miehelle siitä kaverin raskaudesta ja nyt mies luulee, että keksin koko vauvakuumeen siitä...
 
Meillä loppu pillerit ja menkkoja nyt odotellaan enää alkaviksi :) Jatkan taustailua täällä, mutta jos uskaltaisin, niin siirtyisin jo yrittämään päässeisiin. Mutta en uskalla :D Olen varmaan höperö :)
Onnittelut! =)

Voi että, itsellä on pari pilleriä jäljellä, mutta tuntuu kovasti siltä että pitäisi hakea apteekista niitä lisää :| Jotenkin alkoi ahdistamaan ja pelottamaan tää koko raskausjuttu. Mutta kai nää fiilikset vähän niinkuin kuuluu asiaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka
Hei kaikille ja hyvää alkanutta huhtikuuta. :)

Täällä kroppa suuttui ilmeisesti painonpudotuksen myötä. Kuukautisia ei kuulu (en ole raskaana) ja tuntuu, että parin viikon sisään olisi toinen "ovulaatio". No, odotellaan. Aloitin terveysprojektin ja toivoisin, että olisin syksyllä 10 kiloa kevyempi. :) Mutta mutta... Pitää ensi kuussa mennä gynelle vuositarkastukseen, joten siellä voi onneksi murehtia sitten kierto-ongelmia. Liekö sitten PCO taas ongelmana...

Carna Itsellä on pohdinta-aika menossa. Jotenkin alkaa tämä lapsiarki olla helppoa, kun "vauva" on jo isompi. Nyt sitä miettii, että haluaako siihen sittenkään lähteä uudestaan. En ehkä niinkään murehdi vauva-aikaa vaan enemmänkin raskautta ja synnytystä. On perheenjäsen kuollut synnytykseen, joten sitä vain miettii, että meneekö itsellä kaikki yhtä hyvin toisella kerralla kuin ensimmäisellä. Ja raskautta murehtii, että meneekö kesken (kaksi varhaista ennestään) ja syntyykö elävänä, jne... Onneksi syksyyn on aikaa. :) Jaksamisia mietteiden keskelle.

Vappuvaavi taisi jutella lasketunajan kertomisesta. Mikäli täällä toista aletaan tekemään ja se vielä tärppäisi, siirrän laskettua kuukaudella todellisesta. Ei tule kyselyitä koko ajan viime metreillä. ;) On todella ärsyttävää, kun koko ajan kysytään, että joko...

Mutta nyt lueskelemaan vielä lakiasioita ennenkuin päiväunilainen herää. :)

Hyvää viikkoa kaikille!
 
Moi!

Gislie, harmi jos teillä on nyt eri ajatukset pikkukakkosesta.. Eiköhän se puhumalla selviä ja pääsette yhteisymmärrykseen! Meillä oli vähän sama tilanne, että kun aloitin työt uudessa paikassa esikoisen ollessa 1,5v niin halusin itse odotella hetken toisen yritystä ja oma ajatus oli että 2-3 vuoden ikäero nimimissään voisi olla hyvä (vaikka tiedän kyllä, että lapsia ei todella tehdä silloin kun halutaan, vaan tulevat kun ovat tullakseen!).

Itse en kuulu niihin, jotka haluaa lapset nopeasti pienellä ikäerolla. Vaikka jos niin olisi käynyt suunnittelematta niin ilolla sekin olisi otettu vastaan :) Jotenkin on enemmän sellainen olo, että haluaa nauttia jokaisesta lapsesta kerrallaan suht koht "täyspäisenä", eikä väsymyskiukkua uhkuvana hormoonihikoilijana :D Ja olen sitä mieltä, että jokaisen pitää kuunnella itseään tässä asiassa, tiedän myös monia pienellä ikäerolla lapset saaneita, jotka on maailman tyytyväisimpiä elämäänsä, ja olen iloinen heidän puolestaan :) Jotenkin vaan tuntuu, että vallalla on tuo "pienellä ikäerolla parempi" näkökulma ja itse tuntui oudolta kun alettiin esikoisen ollessa 6kk jo kyselemään seuraavasta raskaudesta! Taisi päästä jotain sammakoita suusta siinä kohtaa muutamalle sukulaiselle ;) Että voi niitä lapsia haluta useamman, vaikka niitä ei joka vuosi synnykään.. sitten parin vuoden päästä alkaakin jo päivittely, että miten te nyt VIELÄ haluatte alkaa vauva-arkeen kun olette PÄÄSSEET siitä eroon, ikinä ei ole naisen valinnat oikeita :D

Tulipa vuodatus! ;)

Muuten on tämmöistä haipakkaa arki, huomenna selviää yt-tilanne ja sitten toivottavasti pääsee suunnittelemaan asunnon vaihtoa ja kesälomien ajoituksia, ja tietysti sitä vauvaa <3

Ihanaa päivää kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka
Vappuvaavi, tsemppiä YT:ihin, toivottavasti sunkin osaltasi käy hyvin!

Mielenkiintoista lukea fiiliksiänne, kun useammalla yrityksen aloitus lähestyy! Toiset haaveilee "varaslähdöstä", toisilla viimehetken epäröinnit. Mietin tuleekohan itsellekin vielä vastaavat epäröinnit, vai auttaakohan "monen vuoden" yrityksen odotus ja lähestyvä 30 v ikä päätöksen selkeyteen. Tavallaan olisi hassua ensin odottaa vuosikausia ja sitten h-hetkellä epäröidä, jos mikään ei ole muuttunut, mut eihän sitä koskaan tiedä :)

Veepu, hyvin voisi poistaa "odotuksen lopettaneet". Ethän ota listan päivittäisestä itsellesi kuitenkaan taakkaa: jos kukaan ei tahdo sitä päivittää, niin sitten keskustellaan ilman listaakin. Ja harvakseltaankin voi päivittää. Tsemppiä paljon tilanteeseenne, toivottavasti asiat kääntyy parhain päin. Itselleni rankinta on tiedottomuus, haluan aina tietää suhteen tilan ja suunnitella mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Ymmärrän siis täysin tilanteen ahdistavuuden. Miten edes suunnitella perhettä, jos suhteen varaan ei voi laskea, jne.
 
Heippa!

Iloisia uutisia, työpaikka on edelleen ja tältä istumalta lähti kämppä myyntiin :D Jännittää ihan hirveästi kun olen paikkoihin, autoihin ym. höhlästi kiintyvää tyyppiä.. että itku silmässä sitten loppusiivoillaan kämppää. Mutta enemmin tai myöhemmin se isompi asunto on hankittava niin ei auta, ja koti on siellä missä perhekin.. :)

Voin Inuko jaCarna lohduttaa että ramppikuume kuuluu asiaan! Mulla ainakin iski esioista yrittäessä ehkäisyn poisjätön jälkeen sellainen "tajuatko nyt hyvä mies mitä tässä voi tapahtua!!" fiilis ;) Mies on sellainen viilipytty, että vastasi suurinpiirtein että joo, vauva :D Ja samoin itse erityisesti toisen kohdalla stressaa että meneekö kaikki hyvin, tuleeko jotain komplikaatioita ja niin poispäin. Ekassa ei edes jotenkin tajunnut mikä kaikki voi mennä pieleen. Mutta rauhassa vaan päivä kerrallaan, ei kaikkeen voi vaikuttaa.

Kaikille tasapuolisesti ihanaa päivää, tsemppiä ja uskoa siihen että kaikki menee hyvin, ennemmin tai myöhemmin :)

Vappuvaavi
 
Heippaheippa! Täällä kevät menny aika vauhilla etiäppäin! :) Jopa niin vauhdilla, että avokin kanssa jutusteltua ja mutusteltua päätettiin, että aikaistamme yrittämistä kesäkuuhun, eli 06/2014. Toivon vaan, että ovis sattuis kuun alkuun, mut hyvähän sitä on treenata jo 1.6 alkaen oli kierto mikä tahansa! ;) Ostinpa kotiin jopa Kaksplus -lehden vasta ja voi kuinka mielenkiintoisia juttuja siellä onkaan! Vois vaikka alkaa tilaamaan niin avokkikin innostuis lukemaan ;)
 
Mies on nyt ilmeisesti viikon sulatellut tuota vauva-asiaa, kun eilen sekstaillessa kysy, että joko on vauvantekoaika, meillä kun on ehkäisynä ollut lähinnä keskeytetty. Enää viikko seuraaviin menkkoihin, ja sit alkaa yritys (jos mies ei nyt taas jänistä)!
 
Hei kaikille, olen uusi foorumilainen :) Minä 25v, mies 30v. Ollaan oltu naimisissa 08/11 alkaen, ja itselläni on siitä asti ollut jo aaltoileva vauvakuume. Mies haluaisi kovasti kesävauvan ja mun pitäisi saada kuntoa vähän paremmaks ja painoa tiputettua. Kovasti toivon, että päästäis hääpäivän aikoihin yrittämään, jos heti tärppi kävis niin tulis toukovauva :) Meillä on keskeytetty toiminut ikävän tehokkaasti jo häistä asti :p Pelottaa, ettei vauvaa tule ollenkaan..mutta se on kai aika normaali pelko??

:)
 
Gislie kiva kuulla jos miehesi on jo sulatellut asiaa, ja pääsette yrittämään! Mulla olis kans enää ne yhdet menkat edessä ennen yritystä. Hui :D

EhkäisystäTäällä moni tuntuu vannovan tuon "keskeytetyn" nimeen ;) Meillä ei ole ikinä sitä harrastettu, ja kerrasta kun tärppäs esikoisesta niin ei varmaan olisi ehkäisynä meillä toiminutkaan.. Kortsulla mennään tällä hetkellä, se ei kyllä haittaa kumpaakaan. Ja mun kolesterolien takia en saa käyttää jatkossa (lopetin pillerit ennen esikosta) hormonaalisesta ehkäisystä pillereitä, rengasta tai muutakaan kun nostaa niin paljon sitä veritulppariskiä vaikka normaalipainoinen olenkin, eikä ole muita riskitekijöitä. Että meillä mennään kumilla niin kauan kun lapsia on tarkoitus haluta ja sitten hormoonikierukka (se on siis se ainoa hormoonia sisältävä jota lääkäri suositteli mulle) jossain vaiheessa kun on lapsiluku täynnä :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Vappuvaavi
 
Kiva kuulla että tämä jännittäminen ja epäröinti vähän niinkuin kuuluu asiaan =)
Minun pitäisi vissiin jo vaihtaa tuonne toiseen ketjuun, mutta jotenkin tekee mieli jänistää :rolleyes: Mutta tänään taitaa olla kp1, ellei kroppa nyt oo menny ihan sekaisin tästä jännityksestä.
Saas nähdä jos parin viikon päästä alkaa kortsuilu, tai ainakin keskytys. Tai sit mies ei ehkä ole niin vellihousu kuin minä :D

Ehkäisystä Meillä mennään varmaan jatkossakin niillä pillereillä, kunnes lapsiluku on täynnä. En oikeastaan osaa sanoa onko niistä pillereistä mitään haittakaan. Helpostihan sitä mielialanvahiteluista ym syyttää pillereitä, mutta toisaalta olen ehkä ihan yhtä hankala ilman niitä :LOL: Mutta kun lapset on hankittu (2 kpl olisi tilauksessa ;) ), niin olen miettinyt että kuparikierukka voisi ehkä olla minulle sopiva. Ei mitään turhia hormone ainakaan.
 
Pöh. Tulipas ikävä fiilis.

Puhuttiin äiskän kanssa puhelimessa, siis ihan jostain muusta ku vauvoista. Mutta jotenkin se meni siihen miten äiskä sitten alkoi hehkuttamaan miten "Tanja" oli saanut eilen pienen vauvan. Ja miten "Lissulla" on LA syksyllä jne kaikkea muuta liibalaabaa vauvoista. Ja kuulemma minä ja xxx ollaan sit vielä ne joiden vauvoja tässä odotellaan.
Sanoin siihen että xxx ei varmaan ainakaan vähään aikaan mitään lasta ole tekemässä, se on varma.

Sitten äiskä oli jonkin aikaa hiljaa ja sanoi aika pontevasti "niin, ja sinähän et voi edes harkita mitään ennen kuin on opiskelut käyty. Muutenhan opinnot menee ihan puihin, kun sinulla on se työkin ja kaikkea!".
Tuli vähän ikävä fiilis, tottahan tuo toisaalta on...

Ehkä ne opinnot sitten jää vähän taka-alalle? Tietenkään en niin toivo, mutta en sitten tiedä onko minulla rahkeita pienen lapsen kanssa sitten käydä SEKÄ töissä että sitten koulussa aina kun vähänkään vapaa-aikaa on. Ja rahaakaan ei tällä tavalla (n30 työtuntia viikossa) oikein hyvin tule tilille jne. Pöh, alkoi harmittamaan :|
Niin, ja eikö lapsen kanssa ole ns. pakko pitää kesäloma? Siis että PK:t menevät kesällä kiinni? Itse olen nyt opintojen aikana tehnyt lyhyttä päivää töissä ja sitten kesällä paahtanut menemään, eli ei minkäänlaista lomaa ollenkaan. Hmmm.

Mutta eiköhän tällaiset esteet ole tehty ylitettäväksi, kai sitä jotain keksii :D
 
Piti lyhyesti Carnalle tulla opiskelusta ja vauvasta huikkaamaan.

Itse tein harjoittelun (6kk) raskaana ja opparin sitten vuoden sisään harjoittelusta. Valmistuin amk:sta, kun lapsi oli 10 kk.

Yksi ystäväni kävi amk:ta pikkuvauva-aikana. Kyllähän se imettäjälle vähän järjestelyjä vaati, mutta järjestyi kuitenkin. :)

Kouluasioissa kannattaa avoimuus koulun suuntaan. Oma kokemus on, että joustoa löytyy kyllä vauva-arkeen. :)

Ja älä äidistäsi välitä (helpommin sanottu kuin tehty, ymmärrän). Teet omat ratkaisusi. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta!

Yritystä odottelevat 13.4.2014:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
iloksi31v04/20142.
eläväinen20v03/20142.
hitsipimpula34v03/20141.yhteinen
pircat29v03/20141.
Leonella30v04/20142.
Lotus23v04/20143.
Gislie25v04/20142.
Hep8726v05/20141.
Vappuvaapi31v05/20142.
Wuf29v05/20142.
hiliputti27v05/20141.
carna26vkevät 20141.
Naarassusi22vkevät 20141.
haavemaa24v05/20141.yhteinen
tuulikki9222v06/20141.
Hiitu20v06-07/20141.
vella25v06-07/20141. yhteinen
oceania25v08/20141.
Huolihuomisesta19v07-09/20141.
Hormonihirviö119v08/20141.
Norna30v09/20141.
Marlin30v09/20144.
niiskuilija28v09-10/20141.
Inuko31vsyksy 20142.
maggis26vsyksy 20142., 1.yhteinen
Aamurusko29v??/20143.
kka22v2014-20151.
salomeki22v2014-20151.
Sano Pirkka30v2014-20151.
piupiu24v2014-20151. yhteinen
venla9023v03-04/20151.
Tahdonvoima28v20151.
FantaViona26v? (ei tiedossa)1.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.

Taustalla:
Ruusannuppu
Spukka
veepu123

Yrittämään päässeet:
anni00 - 12/2013
Katey - 12/2013
ponityttö - 12/2013
toivontähti - 12/2013
Chokomom - 01/2014
Elviira86 - 01/2014
Kaneli88 - 02/2014
jammaillen - 02/2014
pieni toive - 02/2014

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Tässä keskustelussa mukana olleiden blogeja seurattavaksi:
iloksi - Hitaasti, mutta varmasti?
Kaneli88 - Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
 
Viimeksi muokattu:
Huuh, itsellä ollut hetki taukoa palstasta, kun olin ilman nettiä, mutta nyt taas sivistyksen parissa! ;)

Hih, "hauska" kuulla, että jotkut muutkin menevät "keskeytetyllä". Meillä kävi niin, että kun pillerit loppu, ei ollut vähään aikaan seksiä ollenkaan, kun molemmat varmaan miettivät sitä ehkäisyasiaa. Noh, kumeja ei sitten koskaan saatukkaan ostettua, ja kun himot sitten yltyi liian suuriksi, päädyttiin siihen keskeytettyyn, ja nyt on menty sillä. Pieni riski siis otetaan, itse olen jo laskeskellut mahdollisia laskettuja aikoja, jos oltaisiinkin "vahingossa" liikkeellä vähän etukäteen. :D Muuten kyllä ajatus vielä, että vasta toukokuun paremmalla puolella aletaan "oikeasti yrittämään".

Kuten joku jo totesikin, niin varmaan ihan normaalia, että H-hetkellä alkaakin sitten mietityttämään, alkaako sitä OIKEASTI nyt yrittämään/onko aika sittenkään oikea ym. Saa nähdä, miten itsellä käy.

Äiteillä nyt voi varmasti olla monia mielipiteitä, mutta itseähän sitä loppujen lopuksi pitää kuunnella. :)
 
Inuko Kiitos tsempeistä =)
Jos nyt heti tärppäis ja LA ois tammikuussa, niin olisi koulusta himpun yli puolet käyty, eli vielä noin 100 opintopistettä kuitenkin puuttuisi... Mutta juu, kyllähän tuon varmaan jotenkin sais sumplittua, kurssi kerrallaan pikkuhiljaa. Tosin nykyäänhän taitaa olla niin että koulu potkii pihalle 7 vuoden jälkeen, huoh!
Jos sen opinnäytetyön aiheen sais jo nyt tänä vuonna, niin sekin olis ihan hyvä, siitä sais heti sen 30 op kuitenkin, ja vois tehdä sitä rauhassa kotona...

Pitipäs taas alkaa ressaa näitä hölmöjä koulujuttuja, ja just ku kesälomakin alkais :LOL:
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta!

Yritystä odottelevat 15.4.2014:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
iloksi31v04/20142.
eläväinen20v03/20142.
pircat29v03/20141.
Leonella30v04/20142.
Lotus23v04/20143.
Gislie25v04/20142.
Hep8726v05/20141.
Vappuvaapi31v05/20142.
hiliputti27v05/20141.
carna26vkevät 20141.
Naarassusi22vkevät 20141.
haavemaa24v05/20141.yhteinen
FantaViona27v06/20141.
tuulikki9222v06/20141.
Hiitu20v06-07/20141.
vella25v06-07/20141. yhteinen
oceania25v08/20141.
Huolihuomisesta19v07-09/20141.
Hormonihirviö119v08/20141.
Norna30v09/20141.
Marlin30v09/20144.
niiskuilija28v09-10/20141.
Inuko31vsyksy 20142.
maggis26vsyksy 20142., 1.yhteinen
Aamurusko29v??/20143.
kka22v2014-20151.
salomeki22v2014-20151.
Sano Pirkka30v2014-20151.
piupiu24v2014-20151. yhteinen
venla9023v03-04/20151.
Tahdonvoima28v20151.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.

Taustalla:
Ruusannuppu
veepu123

Yrittämään päässeet:
anni00 - 12/2013
Katey - 12/2013
ponityttö - 12/2013
toivontähti - 12/2013
Chokomom - 01/2014
Elviira86 - 01/2014
Kaneli88 - 02/2014
jammaillen - 02/2014
pieni toive - 02/2014
hitsipimpula - 03/2014
Wuf - 04/2014

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Tässä keskustelussa mukana olleiden blogeja seurattavaksi:
iloksi - Hitaasti, mutta varmasti?
Kaneli88 - Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
 
Viimeksi muokattu:
Kuulkaa, ihme on tapahtunut ja jos ei jotain aivan mullistavaa käy niin yritys alkaa 6/14! Jihuu, oon ihan ihmeissäni ja onnessani! :rolleyes: Mullahan tosiaan on ei-niin-vauvarakas mies, mutta hän on nyt jotenkin hyväksynyt tilanteensa, ja jopa ehdotteli, että jätetään pillerit pois vaikka heti. Haluan itse kuitenkin odottaa kesäkuuhun. :)

Eli tuohon kohdalleni voi päivittää odottaminen loppuu 6/14 ja koska ikääkin valitettavasti tulee ihan pian lisää niin 27 vee.

Taidan siis suunnata ihan pian apteekkiin. Ajattelin aloittaa foolihapon syönnin jo näin etukäteen, kun on kuitenkin tärkeä tekijä hermostoputken sulkeutumishäiriön ehkäisyssä. Mä olen jo hieman myöhässä, kun pitäisi periaatteessa aloittaa kolme kuukautta etukäteen. Itse ajattelin ottaa ainakin 0,8 milligrammaa sen suositellun 0,4 milligramman sijasta. Syöttekö te muut lisäravinteita ja jos niin minkälaisia? Ajattelin aloittaa myös jotkut mammavitamiinit tässä samalla.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä