Jälleen se on perjantai ja sen kunniaksi tuli täyteen 16 raskausviikkoa ja 17 pyörähti käyntiin.
Tämän viikon kohokohtana on ehdottomasti ollut se että olen jo monena iltana tuntenut pienen murusemme liikkeitä. Itkuhan siinä meinaa tulla, on se liikkeiden tunteminen vain jotakin niin ihanaa.♥ Liikkeet eivät ole mitään höyhenen hipaisulta tuntuvia, vaan ihan kunnon liikkeitä. Tuntuu kuin toinen heittäisi masussa kuperkeikkaa. Ne myös tuntuvat aina samassa paikassa. Pikkuisen enemmän vasemmalla puolella ja vielä aika alhaalla. Tuosta samasta kohdasta löydän usein sykkeetkin, tosin himpun verran ylempää.
Doppleri on edelleen kovassa käytössä. Yleensä joka ilta lasten mentyä nukkumaan kuuntelen hetken pikkuisen sydänääniä ja välillä pieni kieppuu siellä niin lujaa että kuulokkeet pitää pitää kaulalla. Liikkeistä johtua ”kkhhh” ääni sattuu korviin. 🙂 Osa potkuista ja liikkeistä kuuluu hassuna äänenä. Iltaisin meidän murunen tuntuukin olevan villaimmillaan ja jumppaa masussa minkä kerkiää. 🙂
Masu kasvaa tasaiseen tahtiin, nyt kasvu ehkä hieman tasoittunut. Jännä miten joka raskaudessa maha on vain pompannut aikaisemmin esille. Enää paljon isompi maha ei tarviis olla niin oltais siinä koossa kun lähdin synnyttämään esikoista. 😀 Tämä masu kasvaa aika samaa tahtia kuin odottaessani Ainoa.
Ihanaa on ollut huomata että omat farkut menee edelleen jalkaan. En oikein koskaan ole välittänyt äitiysfarkuista kun en tykkää nostaa sitä resoria mahan päälle. Onneksi omat housut on niin matalavyötäröiset että menee kivasti tuonne masun alle. Ja kun kesää kohti mennään niin sitten saakin jo alkaa pitää hameita. Muutaman äitiyspaidan ostin ystävältä, mutta omilla topeillakin päästään varmasti aika pitkälle. 🙂
Toinen kiva juttu oli tällä viikolla se kun sain yhteistyössä starkidsiltä bola-korun ja teille lukijoille myös arvottavaksi yhden sellaisen. Arvontaan pääset tästä, käykäähän osallistumassa. 🙂
Iloista alkavaa viikonloppua!
Kommentit (19)
Mulla ihan sama homma äippäfarkuissa. Se jotenkin ahdistaa ihan kamalasti se juttu mikä tulee masun päälle vaikka nimen omaan niin ei pitäisi olla 😀
Iik, ihana masu! 🙂
Kiitos.♥
Ihana masu ja onnittelut liikkeiden tuntemisesta! 🙂 Ne on kyllä niin ihania ne pienet liikahdukset. <3
Kiitos ja ne liikkeet on kyllä jotakin niin ihanaa! ♥
Voi muistan itsekin ne ekat liikkeet! Olin silloin 16-17 viikolla ja ne olivat aivan selviä potkuja ja muljahduksia. Vähitellen ne voimistuivat. <3
Sinulla oon ihan mielettömän kaunis vatsa! <3
Sitä voimistumista odotellessa. 🙂 Nyt liikkeet tuntee parhaiten illalla kun itse rauhoittuu.
Kiitos .♥ Mä niin rakastan tätä mahaani ja sen sisällä olevaa murusta.♥
Voi ihania nuo liikkeet. Itse odotan jännityksellä koska alkaa potkut tuntumaan.. Eilen jotain kutittelua olin tuntevinani. 🙂 meillä ensi keskiviikko tulee se 17 täyteen 🙂
Niin on. 🙂 Eiköhän sielläkin kohta ala liikkeet tuntumaan. 🙂
Sinä oot sitten pikkuisen minua edellä.
On niin kaunis tuo sinun mahasi <3 Ensimmäiset liikkeet ovat ihania, muistan kun Sophieta odottaessa ne tuntuivat aivan kevyiltä siveltimenvedoilta. 😀
Kiitos. 🙂
Ne ekat liikkeet on kyllä jotakin niin ihanaa. <3 Pikkuisen liikkeet tuntee parhaiten illalla kun niihin kerkiää keskittymään.
Ihana maha ja iso jihuu liikkeille! 🙂 On muuten todella kaunis tuo sinun vyösi!
Kiitos, mäkin tykkään tuosta vyöstä, ostin sen kerran Seppälästä. 🙂
Musta ne mammafarkut oli vielä ihan jees, mutta muuten äitiysvaatteet on (tai oli) kyllä aika ällöjä. Varmaankin käytännöllisiä, mutta eikö niistä voi samalla tehdä nättejä?
Mulla on muutama musta äitiyspaita ja ne on ihan kivoja (tuossa kuvassa oleva paita on äitiyspaita). 🙂 Muuten meen omilla vaatteilla. 🙂 Äitiyshousut on ihan kivan näköisiä, mutta miks niissä pitää olla se paksu resori..siitä en tykkää.
Pakko käydä kattomassa, tosin tän tuppukylän lindexiltä tuskin löytyy 😀
Mulla ne taas aiheuttaa helposti supistuksia, painaa jotenkin ilkeesti sieltä masun päältä. Lindexillä on ainakin ollut sellaisia missä ei tule sitä resoria. 🙂
Mietin aina et se vauva ahistuu sinne mahaan tai mun masu painuu sisäänpäin jos käytän niitä, vaikka niin ei todellakaan ole :::D
Aijjaa mä en oo vielä ikinä törmännyt, täytyykin olla silmät auki, jos löytäisin itekkin sellaset. Mulla tällä hetkellä nappi auki mun kaikista farkuista joita käytän 😀
Joo se ei vaan tunnu siinä masun päällä mukavalta. Onneksi tehdään myös sellaisia äitiysfarkkuja joissa ei sitä ole. 🙂 Tosin ajattelin mahtua omiini sen aikaa kunnes hamekelit alkaa (toiveajattelua) 😀