Vauvan raskaustesti

Vauva lehdessähän on aina Vauvan raskaustesti ja toisella sivulla sitten synnytyskertomus. Tää on ehkä ihan oma lemppari tuossa lehdessä. Tein aikoinaan Ainoakin odottaessa tämän, joten tehdäänpä tälläkin kertaa. 🙂

Raskausviikot 36+6

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Kotonahan tässä on oltu joten ainakaan töissä en ole joutunut salaamaan. Sen sijaan sukulaisilta salasin asian aika myöhäänkin. Omille vanhemmillekkin kerroin vasta ensimmäisen ultran jälkeen kun yleensä olen möläyttänyt asian jo tyyliin muutaman päivän päästä plussasta.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Raskauden alussa pelkäsin aivan järkyttävästi keskenmenoa, sitten ekaa ultraa että onko siellä edes ketään, sitten rakenneultraa, sitten sitä jos Mini on masussa välillä hiljaisempi. Vaikka rakastan yli kaiken raskaana olemista, jyskyttää takaraivossa kuitenkin aina se menettämisen pelko. Mini kun on jo pitkään ollut äärettömän rakas.♥

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Kyllä näinkin voisi kai sanoa, sillä mulla on jälleen rinnat! 😀 Lisäksi rakastan itse kasvavaa masua ja minusta raskaana oleva nainen on aina todella kaunis.

Pesänrakennusviettini on herännyt.

Ihmeen myöhään tällä kertaa sain hillittyä sitä, mutta viikkojen vähentyessä tämä alkaa olemaan taas aikamoista. On siivottu kaappeja ja laatikoita, laitettu kotia pientä varten valmiiksi ja jatkuvasti pitäisi olla tekemässä jotakin.

Itkeskelen katsoessani televisiota.

Mä katson televisiota kyllä aika vähän, mutta kyllä sitä on paljon herkemmässä tilassa kuin yleensä. Sitä imetysaikaa odotellessa, silloin sitä vasta herkillä ollaankin. 🙂

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Rakenneultrassahan meille on poikaa lupailtu. Katsotaan sitten kun Mini syntyy että kumpi hän onkaan. Poikaan täällä on kuitenkin valmistauduttu. 🙂

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Vaikka tahti onkin hidastunut, niin aika reippaasti sitä pystyy liikkumaan. Lenkillä tosin jätän ennemmin suuret ylämäet väliin, sillä niissä vauhti hidastuu kyllä huomattavasti ja supistuksiakin vain satelee. 

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
En oikeastaan. Koitan olla sen suhteen ihan rennoin mielin. Toivon että imetys käynnistyy hyvin ja vauvalla olisi hyvä imuote.

Hyvä äiti on kotona pitkään.

Minusta kotona olemisen pituudella ei ole mitään tekemistä sen suhteen. Vaikka olenkin itse ollut jo monta vuotta kotona on siihen vaikuttanut osaltaan myös se että lapset ovat tulleet aika peräkanaa. Nyt tarkoituksena olisi olla sen aikaa kunnes Mini täyttää kaksi. Nähtäväksi jää onnistuuko se.

Tiedän miten haluan synnyttää.

No ainakin sairaalassa. 😀 Sen verran nopeasti ovat edelliset tulleet että se taitaa olla se suurin toive että keretään sinne asti. Ennemmin sellainen vähän hitaampi synnytys kuin sellainen rytinällä maailmaan. Avoimin mielin mennään tälläkin kertaa.

PS.
Tämä on viimeinen kerta kun pääsen nauttimaan odotuksesta ja rakastan tätä tilaa kyllä niin paljon. ♥ On ollut ihanaa päästä kokemaan tämä vielä kertaalleen ja vaikka odotan Minin syntymää jo malttamattomana niin samalla fiilikset on jo haikeat. Tätä ihanuutta ei pääse kokemaan enää koskaan.