äiti ja melukylän lapset - Banneri

Lapsimessut on nyt tänä viikonloppuna ja ajattelin itsekin suunnata sinne vielä, vaikka viikkoja onkin koossa jo 38+.  Moni onkin kysynyt, että olenko ihan tosissani sinne noilla viikoilla lähdössä ja näinkin kaukaa. Voihan se olla vähän hullua, mutta miksei jos oma olo on hyvä? Ehkä tämä menee vähän samaan sarjaan kuin remontoinnin aloittaminen viime metreillä, mutta noita messuja en kyllä tahdo jättää välistä. Joten Sumu sovitaanhan, että pysyt vatsan suojissa vielä ainakin ensi viikkoon asti?

Olen ollut kerran ennenkin raskaana lapsimessuilla, kun odotin kuopustamme Sisua. Silloin oli kyllä viikkoja paljon vähemmän kasassa kuin nyt, mutta koska oma vointi on kuitenkin hyvä, en koe mitään ongelmaa lähteä viettämään hauskaa päivää ystävän kanssa. Toki oma tilanne voi muuttua äkistikin, mutta ainakin nyt olo ja vointi on hyvä. Toivon sen säilyvän sellaisena viikonloppuun asti.

Lapsimessut

Lapsimessuille ilman lapsia, tai onhan minulla vatsassa yksi

Tällä kertaa matka messuille taittuu junalla, jossa pääsee tarvittaessa jaloittelemaan, jos pitkään istuminen paikoillaan alkaa puuduttaa. Messuilemaan lähden lauantaina ja luulen että sinne löytää juuri tuolloin aika moni muukin. Viime vuonna olin messuilla perjantaina ja se oli huomattavasti rauhallisempi päivä kun sitä edeltäneenä vuonna ollessani messuilla lauantaina. Silti se lauantai sopi nyt omaan kalenteriin paremmin. Tule siis ihmeessä ja rohkeasti nykimään hihasta jos näet minut vaappumassa mahani kanssa. On aina kiva tavata uusia tyyppejä.

En ota tällä kertaa ketään lapsista mukaani (tai onhan minulla vatsassa yksi), sillä tämän vatsan kanssa ei tee kyllä mieli juosta lasten perässä. En varmasti saisi käytyä messualuetta niin hyvin läpi, mitä nyt vatsan kanssa pääsen menemään. Voisi myös olla, että rentoutuminen siitä päivästä olisi kaukana.

Messuilta on tarkoitus tehdä vielä muutamat viime hetken hankinnat Sumulle. Muuten ostoslistani ei ole suuri. Mielestäni on kivempi lähteä katselemaan ja ostaa fiiliksen mukaan ja sen mitä rahapussin nyörit antavat periksi. Sieltä kun (voi) löytää vaikka ja mitä ihanuuksia. Viimeksi raskaana ollessa löysin sieltä vielä vatsassa köllivälle pojallemme vaikka ja mitä. Kiva siis tällä kertaa päästä katsomaan tyttövauvalle jotakin suloista.

Oletko sinä lähdössä lapsimessuille?
Seuraa meitä Instagramissa tai Facebookissa.

Kommentit (4)

Olen seurannut blogiasi vuodesta 2014 lähtien, kun aloin odottamaan tyttöä 05/2015. Oli ihana seurata jonkun ajatuksia raskaudesta kun itsekin oli raskaana. Siitä asti olen lukenut jokaisen postauksesi. Itsekin huomenna lapsimessuille tulossa. Onnea loppuraskauteen!

Oi ihana kuulla, että olet seurannut jo näin pitkään. Minä aivan herkistyn täällä.♥
Tule ihmeessä nykimään huomenna hihasta, jos minut näet.
Kiitos.♥

Olisi kiva lukea postaus myös näin lapsimessujen jälkeen, mitä löytöjä teit ja mitä muuten pidit tämän vuoden messuista ?

Mitään suuria en ostanut, mutta vauvalle löysin bodyn, housut (newbietä molemmat), mokkasiinit, tuttinauhan, harsoja. Itselleni rintakumit, nännirasvaa ja imetysliivit. Isommille ostin tuliaisiksi lakuja. 🙂 Mitään ihmeitä en etsinyt, paitsi ne mokkasiinit oli pakko saada. Muuten messut oli mielestäni ikein hyvät ja hieno määrä oli näytteilleasettajia, mitään kovin erikoisia tarjouksia ollut.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X