äiti ja melukylän lapset - Banneri

Joskus, kun olen liikkeellä kaikkien lasteni kanssa tulee vastaan tilanteita, joissa joku kysyy ”Ovatko he kaikki sinun omia lapsia?” Näitä tilanteita on ollut silloinkin, kun olen liikkeellä vaikka vain neljän lapsen kanssa. Omalla kylällä ollaan ihan tuttu näky, mutta kyllä niitä kyselyitä välillä täälläkin kuulee ja jos ei kehdata kysyä niin ainakin katsotaan pitkään, heh.

Huvittavinta on se, kun selviää että kaikki ovat minun. Osa on melkeinpä järkyttyneitä ja usein ollaankin huolissaan joko jaksamisestani tai mielenterveydestä, ”Mä olisin jo hullu tuollaisen lauman kanssa”. Yleisin kaikista taitaa olla se kuinka minulla ei varmaankaan ole tylsää heidän kanssaan. Osan kasvoilta voi nähdä, kuinka heidän mielessään laukkaavat kauhukuvat talon sisällä juoksevista, kiljuvista ja sohvalla hyppivistä lapsista. Heistä osa selvästi ajattelee yhtä sanaa..kaaosta.

”Kyllä, he kaikki ovat minun omia”

Yleensä suhtautuminen on kuitenkin positiivista, mikä on ihana asia, sillä lapset ovat minulle valtavan tärkeitä jokainen ja ajatus siitä, että joku heidän kuullensa sanoo, ”Eikö vähempi olisi riittänyt?” satuttaa. Näinkin on nimittäin käynyt kerran. Ja kerran yksi puolituttu kuvitteli olevansa vitsikäs kysyessään ”Oliko moni vahinko?” Jostain syystä minua ei paljonkaan naurattanut.

Nykyisin perheitä on niin erilaisia kokoonpanoja, että ei ihme jos tämmöistä välillä kysellään. Varmasti joku saattaa olettaakin ja siksi yllättyy, kun kuuleekin heidän olevan minun. Ja totta kai saa kysyä, jos siltä tuntuu, kyllähän iso perhe pistää silmään. Itsekin kerran kaupoilla katsoin yhtä perhettä ja mietin, kuinka ihanan iso perhe heillä. Lopulta huomasin heillä olevan tismalleen saman kokoinen porukka kuin meilläkin. Koska se isompi perhe osuu omaankin silmään, niin en ihmettele, jos meidänkin perheen kokoa välillä katsotaan.

Kerran eräs iäkkäämpi rouva katseli pitkään minua sekä lapsiani ja rohkaistui lopulta tulla sanomaan sen, kuinka hienoa on katsoa kun nuorilla on rohkeutta vielä hankkia enempi lapsia ja kuinka hän katsoi miten hienosti lapseni osasivat käyttäytyä. Hän kertoi omista lapsistaan, joita oli kolme ja  lapsenlapsistaan. Kuinka kiva keskustelu se olikaan.

Onko täällä muita, jolta joskus kyselty samaa?

Poiken äidit -blogin Jonnalta tätä ainakin on kysytty ja hän on siitä kirjoittanutkin.

Vastailen edellisen postauksen kommentteihin vielä tänään. Pahoittelut, että tällä hetkellä vastaaminen niihin vähän kestää.

Kommentit (18)

Joo, on kyllä kyselty ja katsottukin pitkään. Tässä taannoin kerättiin katseita naapurikunnassa kaupan parkkipaikalla bussimallisen automme kanssa. Ohi kulki pariskunta, joka lievästi sanottuna katsoi pitkään.

Tällä hetkellä meillä on neljä lasta (8v, 6v, 4v ja piakkoin 1v) ja odotan viidettä. En koe, että meillä edes mitenkään suuri perhe olisi, vaikka totta taitaa olla, että tää on ns. keskivertoa isompi porukka. Kaikki ovat silti toivottuja ja rakkaita, eikä yksikään lapsistamme ole ylimääräinen. Vaikka ”suurperheen” arjessa on monenlaista muuttujaa ja arki on touhua täynnä, en silti koe perhekokomme olevan mikään kauhistelun tai valituksen paikka – enemmänkin perheemme antaa minulle valtavasti voimavaroja.

On meiltä esim. kysytty, eikö jo riittäisi (mitä tuohon edes voi vastata?) ja kommentoitu että ”Voi kamala, mä en ikinä voisi tehdä noin montaa lasta ja noin pienillä ikäeroilla” (No edelleenkin, sehän on sitten hyvä että oma tilanteesi on toisenlainen 😁) tai oltu muuten vain kauhistuneita siitä, miten tässä voi pärjätä- taloudellisesti tai henkisesti tai edes fyysisesti.

Musta on kurjaa, että perhekoko on jollekin kauhistelun paikka – eihän se ole sitä itsellenikään. Ei myöskään tule mieleen kauhistella jonkun vapaaehtoista lapsettomuutta, yksilapsisuutta tai kahden lapsen arkea – ja minä kun kuitenkin olen ollut sekä yhden että kahden lapsen äiti, ja tiedostan, millaista sekin arki VOI olla. Kuitenkaan nämä kauhistelijat eivät useimmiten ole olleet neljän tai vaikka viiden lapsen äitejä. Ja kun väsymystä ja kaaosta ja vaikeuksia voi joka tapauksessa olla yhdenkin lapsen kanssa – aivan, kuten Lotta edellä kirjoittikin.

Mutta mielikuvat suurperheistä ovat usein mitä ovat. Mediassa suurperhe esitetään joko kaaoksena – tai vaihtoehtoisesti ihmetellään sen puuttumista. Kaaostakin on toki joskus, mutta ei sen mikään perusoletus tai normi tarvitse olla. Sama väsymyksen ym. kanssa. Voi, kun tämä ymmärrettäisiin, niin ehkä asenteet olisivat toisenlaisia. (Kaaos ja väsymyskään eivät muuten useimmiten johdu lapsista, vaan muista tekijöistä.)

Minustakaan lapsiluku – olipa se sitten pieni tai suurempi – ei ole häpäisyn paikka, vaan iloinen asia. Sehän on ihanaa, että on lapsia. Omaa mieltäni lämmitti myös taannoin lastemme välitön suhtautuminen vauvauutiseen – siitä innostuttiin ja kerrottiin varauksetta heti lähes kaikille.

Ja anteeksi tämä päästäminen 😀

Minulla on yksitoista sisarusta ja tuo todellakin on tuttua siltä ajalta kun olin lapsi. Me kuljettiin ja matkusteltiin paljon ja aina laskettiin kuinka monta meitä onkaan. Ja äiti vastaili kysymykseen onko kaikki omia. Lapsia ei pidä hävetä vaa niiden kanssa kannattaakin kulkea ihmisten ilmoilla. Itsekin ylpeänä sanoin että montako sisarusta minulla on.
Nyt itsellä kolme lasta ja niistäkin jo kysellään onko omia, kun ovat niin samankokoisiakin vielä(4 v, 2v ja 6kk) Ylpeänä äitinä lasteni kanssa käyn asioilla ja kaupoilla. Yhdenkin lapsen kanssa voi tulla ”hulluksi” ja koti näyttää pomminräähdykseltä 😆💪

Ihanan kokoinen perhe teillä.♥
Kyllä, lasten kanssa ilman muuta pitää mennä, itse en ainakaan koskaan ole häpeillyt perheemme kokoa, päinvastoin.♥
Hih, kyllä sitä todellakin voi mennä noin myös yhden kanssa. Riippuu niin lasten luonteesta ja vanhemmista, mikä heidän mielestään on kaaosta ja mikä ei. 🙂
Ihanaa viikonloppua sinne. 🙂

Jännityksellä odotan jos joskus lähdetään 5 serkuksen kanssa johonkin että ovatko kaikki omia 🙂
Neljä lasta on ollut haaveissa kauan mutta taitaa jäädä haaveeksi kun esikoinen kohta 4 ja seuraavaa ei vaan kuulu

Hih. 🙂
Hurjasti lähetän sinne tsemppejä ja toivotaan, että vielä joskus vauva ilmoittaa tulostaan.♥

Kerran jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten, eräs mies kysyi äidiltäni, ollaanko me kaikki hänen lapsiaan. Siinä oltiin minä, isosiskoni ja pikkuveljeni. Kun äiti kertoi, että yksi puuttuu (isoveljeni), totesi mies, että äitini on todella rikas.

Sinä olet sitten vielä rikkaampi 😀

Ihana kommentti tuolta mieheltä.♥
Kyllä tässä tuntee olevansa todella rikas, kun on tämmöiset aarteet itselleen saanut.♥

Itselläni on (vaan) kolme alle kolmevuotiasta. Kaksivuotiaat kaksoset ja vauva. Pari kertaa on kysytty että onko nuo kaikki sinun ja sen jälkeen lisäkysymys: onko niillä kaikilla sama isä? Olin jotenkin hölmistynyt moisesta kysymyksestä ja vähän loukaantunutkin. Mutta ehkäpä nykyään on niin paljon uusperheitä ja kaksosten koko eron takia heitä ei ehkä pidetä kaksosina. Mutta ei itselle ensimmäisenä tuollainen tule mieleen tai saati kysyä tuollaista vieraalta ihmiseltä.

Ihana kolmikko sinulla siellä.♥
Meiltäkin on kysytty, onko kaikilla sama isä. 😀 Kirjoitinkin siitä viime vuonna postauksen. Se tilanne saa kyllä hölmistymään ja sitä myös vähän ihmettelee, kuinka tuollaistakin tosta noin vain kysellään. 😀 Ei kyllä itse tule mentyä kyselemään ihan vieraalta onko kaikki sinun tai onko heillä sama isä, mutta jotkut ovat vain niin kovin uteliaita.

On itseasiassa kysytty, ja ei kaikki eivät olleet omia. Kaikki olisi kyllä ulkoisilta piirteiltään voineet olla omia. Kysyjä oli tuttava vuosien takaa ja oletan epäilyksen olleenkin, että seassa on sisareni lapsia.

🙂

Oi, tämä! 😁
Minulta kyseltiin jo kauppareissulla esikoisen ollessa eskarissa, toisen ollessa taapero ja vauvan ollessa pieni; ”Kuka niistä on sun, oletko sä perhepäivähoitaja? Autanko sut kotiin?” ja ”onko niitä pakko olla noin monta?”. Tästä voimme kaikki päätellä ihmisten katseita nyt, kun keskellä suurkaupunkia meidän kikattavaan revohkaan kuuluu lapset vauva, 3v, 4v, 5v, 9v ja koira. Busseissa ihmiset tarjoavat auttavia käsiä, naapurit pienin lapsimäärin kauhistelevat ”Miten sä teet ton, kun mulla menee hermot jo nyt” ja toisaalta kävin juuri ihanan keskustelun ihmisen kanssa, joka halusi tulla kertomaan ihailevansa mun jatkuvaa naurua. Pääasiassa kaikki on siis positiivista.
Se on jännä miten paljon kysymyksiä tilanne kuitenkin herättää, niin varmasti teilläkin.❤️ Kaupassakäynnistä kysellään ehkä eniten, mutta mikäs sinne on mennä tila-autolla..Ensimmäisen neljän kanssa käytiin bussilla tuplarattailla. 😂 Välillä on valehtelematta pakko erikoisimmille kyselijöille tokaista vain, ettei tässä oo mitään ongelmaa tai rasitetta niin kauan kuin kaikilla ei ole samaan aikaan Noro. Tai nyt siitäkin jo selviää, kun mies osti kuivausrummun.😂❤️ Ihana nähdä, kuinka positiivisin mielin sinäkin kasvatat pieniä taimiasi, rakkaudella ja hellyydellä. Blogistasi saa ihanaa vertaistukea tähän suhteessa harvinaiseen elämäntilanteeseen.

Teillä on ihana revohka siellä.♥ Ihana, että on ollut positiivista palautetta. Ja kyllä niitä kyselyitä tulee aina tasaisin väliajoin ja välillä huvittaa kun ihmisten päät kääntyy, kun mennään jossakin yhdessä. Ollaanhan me nyt aika näky. 😀
No tämä, taitaa sairastamiset olla se ainoa juttu, joka on ison perheen rasite. Ai kamala, kumpa ei tarvitsisi koskaan kokea millaista on kun kaikilla on yhtä aikaa noro.
Kiitos ja kiva kun luet ja jätät kommenttia.♥

Kyllä kyllä ja kyl-lä! Ihan mihin vain menemme, saamme aina kuulla vastaavia kommentteja. Pääasiassa positiivisia, tai oikeastaan tuntemattomilta vain positiivisia, mutta negatiivisia kommentteja on tullut puolitutuilta joille on selvinnyt että meille on tulossa (taas) vauva. Neg.kommentit kyllä hämmästyttävät aina. Mutta ilmeisesti ihmisillä on käsitys siitä mikä on hyvä määrä lapsia ja jos joku siitä poikkeaa, se on huono asia. Ja on kyllä niitäkin jotka ovat suoraan sanoneet olevansa jopa kateellisia että jaksamme ison perheen kanssa koska olisivat itsekin halunneet lisää lapsia, mutta eivät ole väsymyksen vuoksi uskaltaneet.

Ja ihan sama kokemus mulla, että olen saattanut hymyillen katsoa toista isoa perhettä ja miettiä, että onpa siinä rikasta elämää ja sitten huomannutkin, että saman verranhan heillä on lapsia kuin meillä 😀

Nuo positiiviset kommentit lämmittää kyllä aina niin mieltä ja ne negatiiviset tulee kyllä usein just puolitutuilta. Miksi sitä ei voisi vain onnitella tulevasta vauvasta ja pitää sen negatiivisen omana tietonaan. Vauvan odotus kun on ihana asia, oli kyseessä sitten mones odotus tahansa.♥ Ja ehkä joidenkin on vain vaikea sisäistää, että toiset haluaa sen isomman perheen. 🙂
Hih, tuo on kyllä aina hauskaa, sillä sitähän ei itse pidä omaa porukkaa mitenkään isona, mutta toisten samankokoinen osuu heti silmään. 😀

Moikka,
ihan ensin, olipa ilo huomata että olit jättänyt kommenttia.♥ Usein olen miettinyt mitä teille mahtaa kuulua.
Voin kyllä niin uskoa nuo katseet, koska mekin olemme keränneet niitä tuolla 7 paikkaisella autolla. Nyt isomman osto edessä, joten katseita luvassa lisää. 😀

Oii, ihanaa!♥ Tuhannesti onnea sinne odotukseen ja ihania tulevia 1v juhlia sinne. Niin ne meidän vauvat ovat pian taaperoita.♥

Olen kanssasi niin samaa mieltä. Monella on suurperheistä tietynlainen kuva, varsinkin tuo että kaikki on vain kaaosta ja hirveää meteliä. Voihan se toki joskus olla, mutta monesti olen kuullut, ettei meillä uskoisi olevan näin montaa laasta kun on niin rauhallista. 😀
On vaan ihanaa kun perheitä on erikokoisia.

Mukavaa alkanutta viikkoa sinne. 🙂

Instan puolella sulle välillä olen laittanut kommenttia, mutta en tiedä, oletko hoksannut yhdistää juuri minuun 😀 Mutta siellä siis ainakin on helppo vaihtaa kuulumisia. Blogisi linjoilla pysyttelen edelleen, vaikka harvemmin tulee kommentoitua 🙂

Voi olla, etten ole. 😀
Ihana että luet ja instagramissa tosiaan helppo vaihtaa kuulumiset.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X