äiti ja melukylän lapset - Banneri

Monia kiinnostaa asuntomme koko, onko jokaisella oma huone ja jos omaa huonetta ei ole, onko se ongelma. Kiinnostaa paljonko menee rahaa ruokaan, kierrätetäänkö vaatteita, millainen auto meillä on, matkustelu ja moni muu asia. Ja kyllähän se on selvä, että ison perheen kanssa tulee mukana erilaisia haasteita ja tilanteita, mutta kyllä niistä pienellä järjestelyllä selviää.

Me esimerkiksi pärjäsimme pitkälle seitsemän hengen tila-autolla, vaikka perheessämme onkin kahdeksan henkilöä. Harvoin kuitenkaan lähdimme koko perhe samaan aikaan jonnekin ja niillä kerroilla kun menimme, lainasimme mummulasta toista autoa. Lopulta automme alkoi sanoa sopimustaan irti, joten auton vaihto tuli ajankohtaiseksi. Silloin päädyimme vaihtamaan isompaan autoon, joka sekään ei ollut ihan simppeli juttu, kun sopivan etsiminen vei paljon aikaa. Tilaa tuli lisää, mutta penkkejä vain yksi. Emme löytäneet sopivaa yhdeksänpaikkaista.

Eilen olimme koko perheen kanssa ostoksilla Ideaparkissa ja menimme syömään Hesburgeriin. Itseänikin oikein alkoi naurattaa, kun etsimme pöytää, johon kaikki mahtuisimme. No niin isoa pöytäähän ei tietenkään löytynyt, mutta löytyi sitten kaksi pöytää vierekkäin, joissa oli sellainen puuritelikkö välissä. Tämmöisiä tilanteita nyt tulee helposti vastaan, mutta ollaan totuttu syömään erillisissä pöydissä. Muutenkin tämän kokoisen perheen sullominen yhtään mihinkään on aina oma haasteensa.

Onko teillä ollut haasteita lasten huonejakojen kanssa?

Nyt lähiaikoina on kyselty paljon lasten huonejaoista. Niistä olenkin tänne kirjoitellut joskus ja huonejaot ovat edelleen samat (tässä linkki vanhaan postaukseen yläkerran lasten huonejaoista). Vanhimmalla tyttärellämme on oma huone yläkerrassa, kymmenen vuotias tyttäremme jakaa huoneensa kahdeksanvuotiaan pikkuveljensä kanssa myöskin yläkerrassa. Huone on iso ja se on jaettu kahtia Ikeasta ostetulla isolla hyllyllä. Tuo parivaljakko on tosi läheinen, eikä kumpikaan ole puhunut että tahtoisi oman huoneen, vaan tuo on ollut hyvä ratkaisu.

Alakerrassa kuusivuotias tyttäremme jakaa huoneen kolmevuotiaan pikkuveljensä kanssa. Heillä yhteiselo on sujunut oikein mukavasti. Ehkä jossakin välissä myös Saaga siirtyy sinne heidän kanssaan, mutta toistaiseksi hän nukkuu vielä meidän kanssa samassa makuuhuoneessa. Katsotaan sitten joskus myöhemmin milloin hänet sinne siirretään.

Meillä on yksi huone tällä hetkellä työhuoneena, mutta tarvittaessa siitä saa sitten jollekin tosi pikkuisen huoneen. Mutta niin kauan kuin tämä systeemi toimii mennään näin. Siinä vaiheessa kun pienimmät alkavat olla kymmenen vuotiaita ovat isommat ehkä jo muuttaneet pois kotoa tai muuttamassa, joten en ole ollenkaan stressannut huoneiden määrää.

Matkustelu ei niin meidän juttu

Me emme ole pahemmin matkustelleet ulkomaille. Emme ole mieheni kanssa olleet kovin kiinnostuneita sinne menemisestä. Itse olen käynyt vain Saksassa, mies taas kauempana useamman kerran nuorempana. Yhdessä emme ole koskaan käyneet ulkomailla ja olemme kuitenkin seurustelleet jo seitsemäntoista vuotta. Ehkä jos kerran kävisi, voisi tulla into lähteä uudestaan, mutta meillä on koko elämä aikaa, jos joskus ulkomaille haluamme.

Monesti suunnittelemme erilaisia reissuja niin, että voimme yöpyä esimerkiksi minun vanhemmilla, sillä tämän kokoiselle sakille ei ihan helposti löydy sopivia huoneita. Ja tässä vuosien aikana on törmännyt siihen ties kuinka monta kertaa, että lähes kaikki tarjoukset on kaksi vanhempaa ja kaksi/kolme lasta. Ei ihan mahduta siihen, ellei sitten reissata pienemmällä porukalla. Mutta kaikki saa kyllä järjestymään, kun järjestelee.

Mutta vaikka meillä tuleekin vastaan perheemme koon takia monenlaisia haasteita, ollaan tyytyväisiä juuri tämmöiseen elämään mitä nyt elämme.

Kommentit (6)

Hyvin samanlaisia ajatuksia täälläkin vaikkei vielä ihan samankokoista perhettä olekaan. Nää haasteet ja tilanteet tulee silti neljänkin kanssa arjessa vastaan.

Meillä on tällä hetkellä kolmella isoimmalla omat huoneet, mutta kaksi isointa haluaisivatkin nyt asettua keskenään samaan huoneeseen. Nukkumistouhut yhdessä vaan ei tahdo sujua, joten ehkä sitä pitää vielä vähän miettiä… 🙂

Hei 😊

Meillä oli ennen eroa omakotitalossa kaikille pojille oma huone. Mutta olivat silloin niin pieniä, että hyvin vähän viettivät aikaa päivisin omissa huoneissaan vaan lähes aina olivat siellä missä muukin perhe. Eli olohuoneessa ja keittiössä leikittiin ja tehtiin läksyt. Omissa huoneissa vain nukuttiin. Nyt on 18-vuotiaalla oma huone ja 16- ja 15-vuotiaat jakavat huoneen. Ja Eetu nukkuu siellä meidän vaatehuoneessa 😂Kyllä nyt haluaisivat kaikki isot pojat oman huoneen, mutta ei ole mahdollista. No, ei mene montaa vuotta, kun vanhimmat muuttavat pois kotoa. En tiedä miten Eetu parivuotiaana enää viihtyy vaatehuoneessa, kun pääsee itse pois sängystään. Meillä muuten Eetu on ollut itkuinen ja minun perään kovasti. Eivät ole isoveljet eikä isä kelvanneet, kun olen vaikkapa vain yläkerrassa käynyt. Ruoka ei ole maittanut ja väsynyt on. Kuumetta on vähän. Nyt mietin mikä tauti on tulossa. Niin vielä tuosta…kyllä kaikki on niin suunniteltu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Lähes mahdotonta kolmilapsisenkaan perheen päästä samaan huoneeseen majoittumaan joten voin kuvitella kuinka vaikeaa se on teidän perheelle. Ja perheliput ja -alennukset ovat lähes aina myös nelihenkiselle perheelle tarkoitettuja. Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille ❤️

Niin se monesti menee, että siellä huoneissa vain nukutaan. 😀 Saa nähdä koska meillä muut alkaa kaivata omaa huonetta, toistaiseksi ovat olleet oikein tyytyväisiä näin. 🙂
Voi pientä Eetua 🙁 Meilläkin on nyt jotain flunssaa ja Saagalla varsinkin yöt nyt hankalempia. Toivottavasti pikkuiset paranee pian.
Nuo on kyllä niin hankalia, saisi olla erilasia yhdistelmiä ja tarjouksia niissä, eikä aina sama kaksi aikuista ja kaksi lasta, vaikka se varmasti se yleisin yhdistelmä onkin.
Kiitos, samoin sinne.♥

Perhetarjoukset (yleensä muuten kaksi aikuista ja 1-2 lasta) ovat siitä hassuja, ettei niitä voi myöskään hyödyntään lasten kanssa yksin matkustava vanhempi. Jos esimerkiksi lähden matkaan kolmen lapseni kanssa, emme voi varata tarjouspakettia, jossa huone olisi kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Vaikka siis meitä on tuo sama neljä sängyn tarvitsijaa. Kovin monesti käy vielä niin, ettei sellaista yhden aikuisen ja useamman lapsen matkaa saa varattua suoraan netistä, sillä netti yy tijärjestelmät eivät aina vieläkään tunne sellaista mahdollisuutta, jlssa reissuun lähtee lasten kanssa vain yksi aikuinen.

Tuo on totta, ei ole helppoa noinkaan päin.

Kyllä niitä neljänkin kanssa riittää. 🙂 Hyvin on ne ajat vielä mielessä, kun lapsia ole neljä. 🙂
Toi on kyllä haastavaa, jos muuten olisi kiva jakaa huone, mutta sitten unet kärsivät.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X