äiti ja melukylän lapset - Banneri

Odotusaikana löysin meille tuplarattaat, joista olin varma että ne vastaisivat juuri meidän tarpeita ja olisivat täydelliset meille. Ihan odotuksen loppumetreillä ne sitten saapuivat meille uutena (etsin pitkään käytettynä, mutta en ronkelina löytänyt juuri minun makua vastaavaa yhdistelmää ja jos löysin, oli ne liian pitkän ajomatkan päässä). En voi sanoin kuvailla, kuinka ihana oli kasata niitä ison vatsan kanssa ja ajatella, kuinka kohta niiden kyydissä olisi pieni vauva, minun unelmavaunuissa. Olin niin innoissani näistä meidän vaunuista/tuplarattaista.

Nyt kun vauva on täyttänyt kaksi kuukautta, voisi olla hyvä aika kertoa hieman kokemuksia meidän menopeleistä. Oliko ne hyvä ostos ja olleet juuri meidän tarpeisiin oikeat? Aloitimme vaunuilun vauvan ollessa hieman päälle kaksi viikkoa, sitä ennen vauva nukkui niissä sisällä. Minä odotin paljon, että pääsen kärryttelemään niillä ulos ja voi sitä onnea, kun ensimmäisiä kertoja sinne päästiin.

Nyt hieman kokemuksia meidän vaunuista/tuplarattaista

Vaunut rullaavat todella kivasti lumella, mitä tuolloin vielä oli maassa. Jonkin verran mentiin sohjossakin, mitä nyt omassa pihassa oli ja siinä en huomannut ongelmia. En kuitenkaan ole testannut niitä paljoa talvella ja silloinkin vain omalla pihalla, joten mitään kunnon arviota en osaa siitä antaa. Se selviää sitten ensi talvena paremmin. Tuplina en niitä kerennyt vielä lumella testaamaan kertaakaan.

Vaunut kulkee hyvin niin meidän hiekkaisella pihalla, nurmikolla ja asfaltilla. Kääntyvien etupyörien ansiosta niiden kääntäminen sujuu ihan mutkattomasti. Tuplina ne kulkevat hyvin myös märällä ja hieman upottavallakin hiekkatiellä, tosin ovat silloin raskaammat työntää. Olemme kuitenkin päässeet niillä kaikkialle, minne olemme halunneet.

Nämä ovat olleet meillä käytössä nyt enemmän yhdellä kuin kahdella, mutta se oli tiedossakin jo ostovaiheessa. Pidän siitä kuitenkin, kuinka helposti ne saa muutettua kahdelle. Taapero tykkää todella istua rattaissa ja ratasosa vaikuttaakin oikein mukavalta istua. Hän on nyt sellaiset 84 pitkä ja mahtuu ratasosaan hyvin. Kun ne ovat olleet hänelle rattaina, ei ole tarvinnut pelätä niiden keikahtavan, kun hän on kiivennyt kyytiin.

vaunuista/tuplarattaista

Yksi näiden paras osa on myös tuo jatkettava kuomu, joka ulottuu todella pitkälle. Se suojaa vaunujakin niin hyvin, ettei vaunuverhoa välttämättä edes tarvitsisi. Mutta koska ihastuin täysin tuohon vaunuverhoon pari päivää ennen vauvamme syntymää, oli se ihan pakko tilata. Minusta se sopiikin meidän rattaisiin niin täydellisesti. Hyvä hankinta siis sekin.

Ainakin tällä hieman päälle 2 kuukauden kokemuksella teimme ihan oikean valinnan ja pidän edelleen ihan superpaljon näistä meidän vaunuista/tuplarattaista. Olen näistä ihan yhtä innoissani, kuin silloin kun kasasin näitä olohuoneessamme sen ison vatsani kanssa.

Jos heräsi kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä. Kirjoittelen varmaan vielä myöhemmin vielä lisää kokemuksia.
Nämä ovat siis Bugaboo Dongey2 Duo ja jos joku miettii, niin tämä ei ole yhteistyö.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X