äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ajattelin kirjoitella teille mitä kuuluu meidän arkeen. Toin läppärin pihalle, kun on niin upea keli ja lapset puhaltelee saippuakuplia ja osa lukee vilttien päällä kirjoja. Hyttyset vaan vähän häiritsee tätä kirjoittamista, heh.

Lapsilla on enää viikko koulua, uskomatonta kuinka nopeasti tämä kouluvuosi on mennyt. Kun meillä yhdellä päättyy ensimmäinen kouluvuosi, niin esikoisella päättyy ysiluokka. Niin outoa, että hän päättää sen koulun jossa on opiskellut ala-asteesta asti. Syksyllä kutsuu sitten ihan uudet kuviot, jännää.

Lapset odottavat jo kovasti lomaa ja ihana saada viettää heidän kanssa aikaa enemmän ja saadaan heittää kesärytmit päälle. Paitsi esikoisella alkaa kesätyöt heti seuraavalla viikolla, joten hän ei vielä ihan pääse lomailun makuun. Odottaa kuitenkin innolla kesätöitä, kun pääseen kivoihin paikkoihin.

Mitä sinulle kuuluu arkeen?

Meille kuuluu hyvää. Arki pyörii mukavasti ja touhua riittää. Nyt kun kelitkin olleet aivan loistavat, ollaan oltu ulkona koko perhe. Eedit kävelee jo niin hienosti ja tutkii kaikkea eteen tulevaa. Hän on niin suloinen näky taapertaessaan, vaappuu vähän kuin pingviini.

Lapset ja minä nautitaan näistä keleistä. Ulkona vierähtää helposti koko päivä ja illalla lapsille tulee uni helposti. Itsekin nukun jotenkin paremmin nyt, kuin mitä talvella nukuin. Kyllä kevät ja kesä on ihan minun lepparit. Ja ettei tämä nyt olisi pelkkää elämä on ihanaa hehkutusta, niin aiemmin kerroin teille niistä pukamista ja kävin silloin siihen ostamaan rasvaa. No tuo rasva sitten ei ilmeisemmin sopinut ja sain sen laiton aikana kovia kipuja. Mutta luulin alkuun vaivan pahenevan ja sitkeästi ”hoisin” sillä rasvalla, kunnes vihdoin hoksasin, että ehkä oireita aiheuttaakin se. Noh nyt tässä on jokin aika menty parempaan päin ja oireet helpottaneet paljon, kun en enää ole sitä rasvaa laittanut.

Täällä laulaa pyykinpesukone joka päivä useaan kertaan. Varsinkin pienimmät tytöt vaihtavat vaatteitaan ties kuinka monta kertaa päivässä.  Hiekkaa kantautuu sisälle vaikka kuinka paljon, joten imuri huutaa joka päivä sekin. Ollaan herkuteltu jäätelöllä nyt usein, grillattu paljon ja lasten suosikki taitaakin olla maissi, pekoniin käärityt parsat ja herkkusienet. Ne uppoaa tosi hyvin. Ja joku raikas salaatti päälle.

Niin ja ollaanhan me nyt jännitetty telkkarista Euroviisujen jälkeen Suomen jääkiekkoa. Vitsi, tänäänkin taas päästään jännäämään. Vähän pitäisi jo alkaa kai suunnitella mitä sitä sitten kesällä tehtäisiin. Vielä ei olla mietitty mitään, mutta meillä on moni kesä mennytkin niin, että mennään vähän fiiliksen ja tilanteiden mukaan. Mutta jotain olisi kiva suunnitella.

Meidän perus arkeen kuuluu siis hyvää. Kesän odotusta ja iloista mieltä. Taaperon kasvun seuraamista ja lasten riemunkiljahduksia. Tätä ihana tavallista, mutta samalla niin mahdottoman kivaa arkea.

Iloista alkavaa uutta viikkoa!
Kiitos viesteistä, koitan ehtiä vastailemaan niihin piakkoin, mutta nyt nauttimaan auringosta.
Seuraa meitä myös instagramissa.

Kommentit (2)

Näistä pukamista vielä (ja kiitos kun jaoit tästä aiheesta); itselläni vaiva tässä myös yltyi ja olikin muuten tosi kova kipu niiden kanssa kyseessä. Töissä ei voinut istua eikä seistä ja retkotin ihan kummissa asennoissa työtuolin selkänojan päällä osallistuessani teams-kokouksiin (kamera kiinni onneksi :D). Itse huomasin tuon saman että voide tekee kipeää. Omalla kohdallani homma ei kuitenkaan käsikauppalääkkeillä parantunut vaan paheni kokonaistilanne. Onneksi apua oli lähellä ja mieheni on lääkäri ja kirjoitti reseptille jonkun tujumman lääkityksen. Sen kanssa oli kyllä aivan kamala polttelu, mutta toisaalta, lopulta pukama parani ihan kokonaan, kun kestin tuon lääkityksen kivun myös. Itsellä tosiaan käsikauppatavara ei kuitenkaan riittänyt vaivan hoitoon tällä kertaa. Tsemppiä! Voi olla tosiaan kipeä, ja mielestäni vaikuttaa ihan olemisen laatuun, jos kunnolla ottaa ja tulee tosi kipeäksi mokoma pukama.

Se kipu on kyllä todella kovaa ja ei sen kivun kanssa voi oikeasti olla. Joten tunnistan hyvin tuon sinun kertomasi. Itse välillä itkua väänsin, kun sattui niin paljon ja kipu kesti sen lääkkeen jälkeen monta tuntia. :/ Ihan täyttä tuskaa. Onneksi sinulla apu noin lähellä ja hattua nostan, että olet kestänyt vielä kipuja sen uudenkin rasvan kanssa. Itse en olisi kestänyt enää päivääkään rasvan tuottamaa kipua. Nyt tilanne hellittänyt paljon ja toivon, että tämä paranee tästä näin kokonaan. Jos ei, niin lääkäriin se on sitten mentävä.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X