Onko teillä juhannuksena jokin perinne?
Juhannus on jo ovella. Joko kesä on tosiaan edennyt näin pitkälle!? Missä te meinaatte viettää juhannusta? Onko teillä juhannuksena jokin perinne? Tarviiko sellaista edes olla? Kuinka moni suuntaa mökille? Kuinka moni on töissä?
Omassa lapsuudessa me vietettiin juhannus yleensä mökillä. Grillattiin, uitiin ja soitettiin musiikkia. Myöhemmin kun kasvettiin vietettiin juhannuksia samaisella mökillä ystävien kanssa, jolloin musiikki soi vielä kovempaa ja ruoka taidettiin korvata enemmän kaikella nestemäisellä. Sitten lasten synnyttyä juhannus on mennyt uusissa merkeissä.

Juhannuksena mennään yleensä aina päiväksi saareen
Meillä on ollut tapana käydä yhtenä päivänä saaressa, jossa on lasten isopapan ja isomummun mökki. Siellä on saunottu, uitu ja syöty. Yötä ei olla vielä koko porukalla oltu, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sekin tapahtuu. Siellä on maasto pienille vähän haasteellinen ja nukkuminen vaatisi järjestelyä, joten helpompi tulla ainakin pienten kanssa kotiin. Onnea on lyhyt matka.
Nämä päiväreissut ovat olleet meille mieluisia ja lapset on niistä erityisesti tykänneet. Lisäksi tehdään yleensä seppeleet pihalta löytyvistä kukista, grillataan ja valvotaan myöhään isompien kanssa. Ei mitään erikoista, mutta juuri sellaista rentoa meininkiä, joka sopii meille erittäin hyvin. Välillä ollaan oltu myös mummulassa juhannus ja yksi vuosi käytiin Muumimaailmassa.

Viime vuonna juhannuksena
Huomaa, että ihan ne joka vuosi toistuvat tavat, kuten vaikka se kukkaseppeleiden teko voi olla juuri se perinne, joka tuo lapsille sen juhannusfiiliksen ja tietysti itselle myös. Tai jokin muu pieni asia, joka toistuu joka juhannus. Onko teillä jotain tämmöistä perinnettä? Pakko vinkata, että Sormustin -blogissa oli hyvä ohje kukkaseppeleen tekoon. Täältä pääset kurkkaamaan seppeleen ohjeen.
Tämä juhannus tulee olemaan nuorimmaisen toinen. Saa nähdä mitä mieltä hän tulee nyt olemaan venematkasta saareen. Viimeksi hän ei ihan hirveän paljon siitä välittänyt. Voi olla, että tänä vuonna meno on jo erilainen ja hän nauttisi siitä. Venematka ei onneksi ole kovin pitkä, jos hän ei siitä vielä tänäkään vuonna pidä.
Toivotaan, että nyt juhannuksena kelit ovat hyvät, vähän se vettä ja ukkosta lupailee.
Seuraa meitä myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi