Kuulumisia täältä sairastuvan keskeltä
Pikaisia kuulumisia täältä sairastuvan keskeltä. Korona jyllää täällä meillä vieläkin, kestänyt nyt kaksitoista päivää. Pitkältä on tuntunut tämä aika ja toivoisin vain, että kohta pääsisi jo normaaliin arkeen kiinni.
Olen nyt itse 38 asteen kuumeessa, joten olkaa armollisia jos teksti on aivan hirveän sekavaa. Viimeksi kirjoitin kuinka muutama oireili, mutta positiivista ei heille tullut. Niin kuin arvelinkin, niin oli ihan eri tauti kyseessä ja korona kaatoi heidät vasta pari päivää sitten sängyn pohjalle. Instagramissa olen storeihini päivitellyt mikä meillä on ollut tilanne sairastumisten suhteen.

Täällä sairastuvan keskellä on ainakin saatu viettää aikaa yhdessä
Alkuun tauti tarttu hitaasti, mutta nyt loppua kohden vauhti kiihtyy ja tätä kirjoittaessa enää yksi on säästynyt ja kolme makaa kuumeisina. Katsotaan onko tilanne parin tunnin kuluttua jo toinen ja viimeinenkin sairastuu. No mutta positiivinen ajattelu kantaa pitkälle, joten sillä mennään jatkossakin. Ainakin ollaan saatu viettää aikaa paljon yhdessä ja ollaan porukalla seurattu urheilua, pelattu lautapelejä ja katsottu elokuvia.
Palaan vielä myöhemmin kertomaan mitä oireita meillä on ollut, vastaamaan viesteihin ja muuta. Nyt nappaan tuon yhden sairastajan kainalooni ja lähdetään päikkäreille. Aurinkoista lauantaita täältä sairastuvan keskeltä juuri sinulle ja nauttikaa ulkoilusta.
Kommentit
Vastaan tässä vain omasta puolestani, koska olen päättänyt etten jaa julkisesti tietoa siitä ketkä meidän perheessä rokotteen ottivat ja ketkä ei. 🙂 Olen itse kahdesti rokotettu. En osaa sanoa olisiko omat oireeni olleet millaiset ilman rokotusta. Meillä ei kyllä huomannut suurta eroa oliko rokotettu vai ei, aika samoilla oireilla koko perhe sairasti. 🙂
Pikaista paranemista teille ja tsemppiä sairastupaan! Itsekin tässä koronatoipilaana juuri ja 12v poika samoin, 10v poika ihme kyllä ei ole vielä sairastunut…
Kiitos, täällä voidaan onneksi jo paremmin. Kovasti tsemppiä ja paranemisia sinne. 🙂
Hei ! Kyselinkin jo aikaisemmin,että kerkesittekö jo saada kolmannen rokotteen ? 🙂Osaatko sanoa tuliko tauti rajumpaa jos ei ollut rokotetta ? Oliko teillä jo osa lapsista kerennyt saada piikit ?