ihan mamina - Banneri

Kevät ja kesä on ehdottomasti mun lemppari vuodenaikaa. Rakastan nimenomaan Suomen kesää, en niinkään ole ulkomailla matkustelevaa tyyppiä (vaikka toki nautin siitäkin). Edelliset kaksi kesää on ollut keleiltään juuri sellaisia mistä pidän ja vietimme paljon aikaa mökillä ja lenkkeilimme usein kodin lähellä olevalle uimarannalle.

Remontti

Ensimmäinen iso juttu tulee olemaan meidän uuden kodin remontoiminen. Toni sai kolme viikkoa lomaa kesäkuun alkuun ja tavoitteena olisi saada kahdessa viikossa remontti ja muutto pakettiin. Onneksi uuteen kotiin ei tarvitse tehdä mitään isoa, hieman pintaremppaa jotta koti tuntuu omalle. Luvassa on siis terassin rakennusta, pihan aitaaminen, kylpyhuoneen / vessan maalaus, seinien maalausta ja vanhan parkettilattian hionta ja lakkaus. Viimeisenä mainittu taidetaan jättää ammattilaisten tehtäväksi, mutta muuten ollaan valmiita tekemään itse niin paljon kun taitoa riittää. Lue: Ostimme asunnon, kun minä olin vielä synnärillä

Minun remonttikokemus on pyöreä nolla. Olen maalannut korkeintaan pieniä huonekaluja ja vasara on ollut viimeksi käsissä peruskoulu aikoina. Intoa kuitenkin löytyy ja halua tehdä sen verran mitä vauvan kanssa pystyn. Meidän remonttipäiväkirjaa pääsee kesäkuun aikana seuraamaan täältä blogista ja @niina.mantere instagram tilillä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu

Muutto

Remontin jälkeen luonnollisesti seuraa muutto uuteen kotiin. Haluamme muuttaa ennen esikoisen 2 vuotis syntymäpäiviä, joten aikataulu tulee olemaan tiukka. Kolmessa viikossa remontti, muutto ja synttäreiden järjestäminen. Un0htamatta kahta jaloissa pyörivää lasta. Onneksi läheiset ovat jo ilmottautuneet avuksi niin muutossa kun lastenhoidossa.

Esikoinen täyttää 2 vuotta

Meidän kesäkuinen on pian jo 2-vuotias. Suunnittelin pieniä perhejuhlia uudessa kodissa ja samalla kertaa pappi tulee kotiin kastamaan meidän kuopuksen, sillä koronan takia emme voineet pitää ristiäisiä aikaisemmin. Niin ja juhlat menevät samalla tupareista, vielä kun naimisiin mentäisi niin olisi kaikki mahdollinen hoidettu kerralla (heh).

Retki Repovedelle

Repoveden kansallispuistoon meno on ollut meidän ”To do-listalla” jo kauan. Etenkin Toni rakastaa luonnossa liikkumista ja nyt kun molemmille lapsille on kunnon kantovälineet alkaa retki olla toteutusta vaille valmis. Pakataan eväitä mukaan ja vietetään koko päivä vaeltaen luonnon rauhassa.

Miehen loma kuluu varmasti näiden kaikkien hommien toteuttamiseen. Loppukesä suunnitellaan vapaapäivien mukaan, todennäköisesti luvassa on mökkeilyä ja grillaamista sään salliessa. Elokuussa alkaa sitten uusi ajanjakso, kun esikoinen aloittaa päiväkodin.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Miten helpottaa yksin liikkumista kahden lapsen kanssa?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X