Tänään vietetään diabetespäivää, jonka tarkoitus näin ymmärtääkseni on nostattaa tietoutta ja normalisoida asiaa. Diabetes on tänä päivänä jo melko tunnettu asia täällä Suomessa. Itse sairastuin siihen yli 20 vuotta sitten.

Sairastuin 6-vuotiaana prediabetekseen

Todella usein diabeteksen selkeitä oireita on jatkuva janontunne, vessassa ravaaminen, ärtyisyys ja lapsen yleiskunnon heikentyminen. Nämä oireet johtuvat siitä, että ihmisen haiman insuliinintuotanto hiljalleen heikkenee sekä hiipuu. Tästä seuraa verensokerin nousu, joka aiheuttaa noita oireita. Joskus diabetes voi ilmetä myös yllättävistä oireista ja itselläni se alkoi aamuisella oksentelulla sekä kalpeudella eli hypo-oireilla. Tutkimuksissa todettiin, että olen sairastumassa diabetekseen. Itse olin onnekas, koska oireet huomattiin etukäteen. Noin vuoden päästä tauti puhkesi lopullisesti ja sairastuin varsinaiseen diabetekseen.

Tietous ja asenne oli yllättävän heikkoa

Siihen aikaan (1997) omalla kokemuksella tietous oli todella heikkoa. Kaikki kysyivät aina samoja kysymyksiä. Tuliko se liiasta sokerin syömisestä? Etkö saa enää syödä sokeria? Tyypin 1 diabeteksellä ei ole mitään tekemistä elintapojen kanssa, koska kyseessä on täysin perinnöllinen sairaus. Yleensä tauti periytyy yhden sukupolven yli ja oma pappani sattuikin olemaan tyypin 1 diabeetikko. Diabeetikkona tuohon aikaan olin valtavan kiusauksen kohteena. Kaverit eivät suostuneet istumaan vieressä tai koskemaan, koska ”tauti saattaisi tarttua”. Kaikki näkyvä osa diabeteksesta kiellettiin kavereiden puolesta, jos halusin päästä mukaan leikkimään. Näin päädyin riisumaan myös turvaranneekkeeni.

Tänä päivänä tauti tunnistetaan jo kadulla

Nykyään tauti näkyy hyvin katukuvassakin, koska sensorilukijat ovat yleistyneet. Sensorit ovat sellaisia valkoisia mötiköitä kiinni käsissä ja ne lukevat jatkuvalla syötöllä verensokeria, jonka voi tarkistaa sitten lukijalla. Tekniikka on mennyt valtavasti eteenpäin näiden 22 vuoden aikana ja yhä useampi myöntää avoimesti ääneen sairastavansa tätä tautia. Kun sairastuin, aloitin aikanaan insuliinien pistämisen kertakäyttöruiskuilla ja nykyään on keksitty jopa pumppu, joka tekee kaiken puolestasi.

Välillä tulee kiusallisia tilanteita

Aina joskus tulee pitkiä katseita, kun pistän insuliinin esimeriksi metroasemalla. Välillä osoitellaan, mutta yhä harvemmin ja harvemmin. Synnytysten aikana törmäsin vuorostaan siihen, että diabeteksen hoitoon koulutetaan minimaalisen vähän ihmisiä, vaikka kyseessä alkaa olemaan todella yleinen sairaus. Kotimaassa diabeetikkona toivoisin, että hoitohenkilökuntaa koulutettaisiin paremmin ja yleisesti näin aikuisena parempaan seurantaan pääseminen varmistettaisiin herkemmin. Tuntuu, että joskus saa taistella apua ja hoitoa perussairaudenkin kanssa.

Diabeteksen kanssa voi elää normaalin elämän

Diabetes ei ole rajoittanut elämääni mitenkään. Olen syönyt samanlailla kuin muut ja lisännyt vain insuliinia. Olen urheillut kuin muut, mutta juonut erilaisia juomia urheillessa, että verensokerin laskuja ei tulisi. Olen elänyt, ollut ja tehnyt. Diabetes on kulkenut matkassa mukana, mutta en osaisi kuvailla itseäni sairaaksi. Olo ei ole sairas mitenkään. Elämä on tuntunut hyvältä näinkin. Toki diabeetikoita ja tilanteita on erilaisia.

Raskauden aikana lisäseurantaa

Raskauden aikana diabetes vaatii lisäseurantaa. Sillä on vaikutuksia raskauden kulkuun, sikiön kasvuun ja aina myös riskeihin. Tästä syystä moni lapsista syntyy diabeetikkiäidin tapauksessa reilusti ennenaikaisena. Omat lapseni ovat syntyneet 36+6 (käynnistys), 35+2 (istukan repeäminen) ja 36+0 (suunniteltu sektio). Ennenaikaisella synnytyksellä pyritään välttämään riskejä.

Diabetes ei ole siis mikään masentava mörkö, joka estäisi elämästä tai automaattisesti hankkimasta lapsia. Se on asia, joka saadaan ja sitten sen kanssa eletään. Onko seuraajissa ketään, jolla itsellä tai lapsilla olisi tyypin 1 diabetes?

Lue myös : Onko mun lapsi sairastunut diabetekseen?