sormustin - Banneri
kirjan kannet kankaasta

 

Esikoinen aloitti koulutaipaleensa reilu viikko sitten. Tämän mukana tulee monenlaista uutta opittavaa, kuten esimerkiksi se, että nyt pitäisi olla mielipide kontaktimuovista. Hieman pohdin ja mietin ja mielipidehän siitä löytyi: maalaisjärki. Jos kirjan pitää kestää esimerkiksi vielä toisellekin käyttäjälle, ehdottomasti muovia pintaan. Sillä muovikerroksella pidennetään koulukirjan ikää monen monituista vuotta! Mutta jos kirja on vaikkapa puoli vuotta käytössä oleva tehtäväkirja tai vihko, niin en suotta muovia siihen pintaan pistäisi. Se on mielestäni ajan-, vaivan- ja rahanhukkaa plus että vaikka sillä ei nyt maailmaa pelasteta, on se turhaa roskaa ja kulutusta joka tapauksessa. Koska kuitenkin tykkään, että tehtäväkirjat ja vihkot pysyvät käytössä hyvänä, on ne kiva suojata jotenkin. Näin kässäihmisenä yksi riesa on kangastilkut, joten päätin ottaa tilkut käyttöön ja ommella niistä kannet vihkoille ja tehtäväkirjoille.

Näin valmistat kirjalle tai vihkolle kannet

Kirjan- ja vihkonpäälliset ovat todella nopeita tehdä ja tekeminen onnistuu vähemmänkin ommelleelta.

Tarvitset kangasta sekä ompelukoneen

Näin se käy:1. Laita kangas kaksinkerroin ja aseta päällystettävä vihko tai kirja taitteelle. Leikkaa kangas siten, että ylä- ja alalaitaan jää n. sentin saumanvarat. Jätä leveyssuunnassa ylimääräistä kangasta n. puolet kirjan tai vihkon leveydestä tai hieman enemmän. Mitä syvemmälle suojatasku menee kannessa, sen tukevammin kannet pysyvät paikoillaan. (Kuvien päällisessä nuo läpät jäivät hieman liian kapeiksi, mutta toimii suoja onneksi siitäkin huolimatta!)
2. Päärmää tai huolittele saumurilla kangaskappaleen lyhyet sivut. Tarkista, miten paljon kangas menee vihkon tai kirjan yli ja merkkaa taite nuppineuloin.
3. Käännä yli jäävät läpät kankaan oikealle puolelle, oikeat puolet vastakkain. Ompele saumurilla ylä- sekä alalaita. Ommellessa läpät jäävät kiinni kankaan reunoihin.
4. Halutessasi voit kääntää kiinnitysläppien väliin jäävän taitteen ommellen. Vaihtoehtoisesti voit silittää taitteen. Sujauta päälliset vihkoon ja nauti opiskelusta!

Kannet tilkuista ja karvakankaasta

Suojia oli niin mukava huristella, että niitä tuli tehtyä muutamat ylimääräisetkin. Suomen kielen tehtäväkirja sai päällisen vaateompeluista yli jääneistä kangaskaitaleista. Karvainen laikkukangas on omasta lapsuudestani – ompelin siitä silloin laukun, siitä yli jääneestä kankaasta teemme tällä hetkellä tyttären kanssa kepparia ja siitä yli jääneestä kankaasta ompelin matematiikan tehtäväkirjalle suojan. Muut kangaspäälliset ovat vihkoille, jotka ovat standardikokoisia eli tulevat käyttöön ihan varmasti!

Olen ommellut kansia myös kalentereille. Lue vahakankaasta tehdyistä kalenterin kansista lisää täällä.

Opiskelun iloa kaikille koulunsa aloittaneille tai sitä jatkaville!

Anni

Kommentit (8)

Tilkkukansista tuli oikein söpöt <3 Näitä kirjan kansia on helppo ja nopea ommella. Perinteinen ruutuvihko kaunistuu kyllä kovasti kankaisilla kansilla. Ja mikä parasta, ne voi vaihtaa seuraavaan vihkoon kun vanha täyttyy.

Tämähän on nerokas idea!

Ei kun vain ompeluhommiin 🙂

Mulla oli yläasteella, 20 vuotta sitten, tuollaiset kankaiset kirjanpäälliset myös.
Se vaan on harmi, että oppikirjat ovat keskenään niin eri kokoisia, ettei kansien kierrätys vuodesta toiseen ollut ihan itsestäänselvää.

Nykyisin kun kouluissa käytetään samoja kirjasarjoja, kirjasarjan kirjat ovat usein samaa kokoa. Mutta kyllä, ei ole aina ihan mutkatonta tuo saman suojan käyttäminen eri kirjoihin!

Vihot ja kirjat kannattaa suojata, tilkkuvarastosi mukavan kirjavaa. Omilla koululaisilla aikoinaan kesän lopulla kankaan painantaa ja tulokset päätyivät juuri noihin suojuksiin, olivat mieluisia, itsetehtyjä. Joskus omatkin laukussa kulkevat kirjat suojaan päällisillä. Irmeli

Oi miten kiva, että omat taideteokset ovat päässeet kirjankansiksi! Näppärä ja kiva käsityö!

Kyllä! Vihkotkin kun ovat standardikokoisia, ei ole kansien yhteensopivuusongelmaa!

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X