sormustin - Banneri

Kirjonta on mielestäni yksi monipuolisimmista tekniikoista, joita käsityön saralla voi tehdä. Se sopii niin aloittelijalle kuin pidempään käsitöitä harrastaneelle, niin nuorelle kuin vanhemmallekin. Kirjonta on myös selkeä ja helppo käsityö lapselle. Melkein mistä tahansa langasta ja kankaasta saa kirjontatyön aikaan, joten välineistäkään se ei ole kiinni. Toki hifistelläkin voi ja ostaa kirjontalankoja – jotka nekään eivät ole kovin kalliita – ja hienompia kirjontaan suunniteltuja kankaita. Tässä listaan viisi ideaa, joilla voi lähteä kirjonnan maailmaan yhdessä lapsen kanssa.

kirjontaa

Kirjottavat napit ja puupohjat

Tässä ei voi mennä pieleen! Kirjottavat napit ja puupohjat ovat helppoja, kun ei tarvitse miettiä, mihin sen neulan tökkäisi. Vielä helpommaksi kirjonta muuttui, kun laitoin heijastinlangan neulaan. Sillä saa mennä edes ja takas ja sikin ja sokin. Mitä sekaisemmin pistelee, sen paremmin heijastinlanka heijastaa, joten anti mennä. Kirjottavia puupohjia löytyy monista askartelu- ja käsityötarvikeliikkeistä, esimerkiksi Paapolta.

kirjotut heijastimet

Näistä heijastimista voit lukea lisää täältä.

 

Tulostettavat kissa-kirjontakuvat

Yksi monenikäisiä innostuttava ja edullinen kirjontatyö on kartongille tulostettavien mallien kirjominen. Pisteet pistellään neulalla ensin rei’iksi, sitten kirjotaan joko sikin sokin tai erilaisia kuvioita. Tein viime vuonna Kissanpäivät-kirjontapohjat tyttärelleni. Ne voit tulostaa itsellesi täältä. Kuvat voi kirjonnan jälkeen vielä vaikkapa värittää.

Kissa-ompelukuvat

 

Kirjonta kirjontakehyksellä

Kun neula pysyy käsissä jo paremmin, voi alkaa kirjoa erilaisia kuvia. Paksulle huovalle ommellessa ei tarvitse mitään apukehikkoa, mutta ohuempia kankaita kirjoessa on kirjontakehys aivan ehdoton. Tämä kirjontatyö on iisiä viivaa, elävyyttä siihen on saatu huovasta tehdyillä silmälaseilla. Tulostettava ohjekuva silmälasipäiseen koiraan sekä ohjeet peruskirjontapistoihin löytyy täältä.

 

Kirjontakalenteri

Tein tämän vuoden alussa kirjontakalenterin, joka löytyy täältä. Idea on sama kuin kirjottavissa kissoissa – kalenteri tulostetaan vahvemmalle paperille tai kartongille, pisteet pistellään ensin neulalla ja sitten kirjotaan. Tämä oli ihana yhteinen kirjontatyö lapsen kanssa! Olisiko teillä kiinnostusta vuoden 2020 kirjontakalenterille, jos askartelisin sellaisen iloksenne?

kirjontakalenteri

 

Kirjotut kortit

Nämä sydän-kortit ovat myös olleet kiva askartelu tyttären kanssa. Sydämen muoto tulee esiin, jos lankaa vie sydämen puolelta toiselle. Järjestelmällisempi sydämen läpikäyminen kirjoen saa aikaan kauniita geometrisia kuvioita. Olen tehnyt tätä open töissä ystävänpäivän alla, ja monenikäiset, isommatkin siis, ovat innostuneet tällaisesta kirjonnasta. Mallit sydämiin löytyvät tästä postauksesta.

sydän-kortit

Kirjonnan iloa!

 

Anni

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X