sormustin - Banneri

Pitkän talven jälkeen on ihana ”keksiä uudelleen” kaikki kesän leikit ja jutut. Meillä on kaivettu esiin kipot ja kupit, mutavellit ja ruohosopat. Nyt kun voikukat ovat puhjenneet kukkaan, leikkeihin tuli hauska lisä voikukka-serpentiinistä, joka on huippu kesäleikkiklassikko. Tosin heti alkuun vahva muistutus: VOIKUKKA TAHRAA VAATTEET. Tätä leikkiä kannattaa siis leikkiä vain huonoilla vaatteilla.

Tein neljä vuotta sitten empiiristä tutkimusta kesän tahrojen poistamisesta – lue tahranpoistovinkit täältä!

voikukka askartelu

Tarvitaan vain vettä ja voikukkia

Voikukkaserpentiini on helpompaa tehdä paksuvartisista voikukista. Homma on hyvin simppeliä – halkaise voikukan varsi keskeltä pituussuunnassa ja tiputa varsi veteen. Varsi kieppuu aivan pienelle kippuralle. Vaikka kyseessä on aika simppeli juttu, jaksaa tämä ilahduttaa lapsia ja toki myös aikuisiakin. Yhdessä seurattiin, että millainen voikukka-kippura nyt syntyy. Ihanaa yhdessä ihmettelyä!

voikukka serpentiini askartelu

Laitettiin osa serpentiineistä myös kuivumaan, mutta tuuli ehti viedä ne jo ennen kuin ehdittiin nähdä lopputulos. Veikkaan kuitenkin varsien kutistuvan kuivuessaan niin, että varsinkin ohuet serpentiinit kuivuvat olemattomiin, mutta toki miniaarteita niistä voisis saada.

voikukka serpentiini askartelu

Jos kaipaat lisää yhteistä tekemistä lasten kanssa, tsekkaa nämä askartelupostaukset.

Anni

facebook | instagram

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X