Kukaan ei tiedä, miksi lapset saavat maailmalla maksatulehduksia – lue, miten hepatiitti lapsella oireilee
Maksatulehdus eli hepatiitti lapsella voi vaatia jopa maksansiirron. Maailmalla ihmetellään, miksi sairaus on yhtäkkiä yleistynyt 2–5-vuotiailla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan maailmalla on puhjennut yhtäaikaisesti huomattavan paljon lasten maksatulehduksia. Sairaus piinaa varsinkin 2–5-vuotiaita.
Maailmanlaajuisesti sairaustapauksia on noin 450. Pelkästään Isossa-Britanniassa on vahvistettu 163 tapausta toukokuun alkuun mennessä. Tapauksia alkoi ilmetä huhtikuun alun jälkeen vuonna 2022.
Maksatulehdusta eli hepatiittia voivat aiheuttaa muutkin kuin hepatiittivirukset. Mystisten maksatulehdusten aiheuttajaksi epäillään tällä hetkellä adenovirusta, koska monella sairastuneella on ollut aiemmin adenovirusinfektio.
Tavallisesti adenovirus aiheuttaa hengitystieinfektioita tai esimerkiksi silmätulehdusta. Adenovirusinfektio voi aiheuttaa myös maksatulehduksen, mutta tapaukset ovat normaalisti harvinaisia ja hyvin paranevia.
Ei tiedetä, miksi hepatiitti nimenomaan lapsilla on yhtäkkiä yleistynyt ja miksi tapauksia on huomattavan paljon Isossa-Britannissa. Maksatulehduksilla ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan yhteyttä koronavirusinfektioon tai -rokotteeseen.
Näin hepatiitti lapsella oireilee
THL kertoo, että kaikki maksatulehdukseen sairastuneet ovat olleet alle 16-vuotiaita. Tyypillisimmin sairastunut on 2–5-vuotias.
Sairastuneiden yleisimpiä oireita ovat olleet ihon kellastuminen, oksentelu, ulosteiden muuttuminen vaaleiksi, ripuli, pahoinvointi ja väsymys.
Osalla lapsilla on ollut vatsakipuja, oksentelua ja ripulia jo sairastumista edeltävinä viikkoina.
Tapauksista valtaosa on ollut yksittäisiä, THL tiedottaa. Vain muutamissa tapauksissa sairastuneella on ollut yhteys toiseen sairastuneeseen.
Osa sairastuneista lapsista on tarvinnut sairaalahoitoa. Pienelle osalle on jouduttu tekemään maksansiirto.
Suomessa sairaus ei ole yleistynyt
Hepatiitti lapsella on harvinainen sairaus, mutta ei tavaton. Suomessakin tapauksia todetaan muutamia vuosittain.
Toistaiseksi viitteitä siitä, että tapaukset olisivat yleistyneet kotimaassa, ei ole.
THL kertoo seuraavansa tilannetta tarkasti.
Lue myös: Kaksplussan tautiturnaus – paljonko perheesi saa pisteitä?
Lähteet: Terveyskirjasto, THL, THL – Adenovirukset
Jaa oma kokemuksesi