Nyt mustikat maistuvat ministerille! 47-vuotias Krista Kiuru kertoi Me Naisissa, että hän odottaa esikoistaan
Raskauden julkistamisen ohella Krista Kiuru paljasti, mikä on pienokaisen kutsumanimi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, 47, on raskaana. Kiuru kertoi asiasta tuoreessa Me Naisten haastattelussa.
Pienokaisen on määrä syntyä maaliskuussa 2022.
– Tämä lapsi on ihana yllätys, luonnon antama lahja, Kiuru iloitsee Me Naisille.
Lue myös: Sara Vanninen, 32, silittelee nyt suloista esikoistaan – syntymää edelsi raastava viikko
Ministeri kertoo pitäneensä asian tähän asti salassa, koska ikänsä puolesta hän on riskiodottaja.
– Nyt ollaan jo niin pitkällä, että elintärkeät viikot alkavat olla kasassa, ja tutkimusten mukaan pienellä on kaikki hyvin.
Perheen uusimpaan tulokkaaseen viitataan sanalla helmi. Haastattelusta selviää, että koko lähipiiri on innoissaan.
Raskauspahoinvointi koetteli
Lapsen isä on Kiurun avopuoliso Simo Rahikainen. Perheeseen kuuluu myös Rahikaisen 12-vuotias poika.
– Siksi olen pitänyt itseäni perheellisenä, vaikka minulla ei ole ollut omia biologisia lapsia, Kiuru toteaa Me Naisille.
Samassa haastattelussa Krista Kiuru kertoo kärsineensä raskauspahoinvoinnista. Välillä huonovointisuus on yltynyt niin pahaksi, että ainoastaan pensasmustikat ovat menneet alas.
– Odottelen, koska se kuuluisa odottavan äidin hehku alkaisi, Kiuru vitsailee.
”Kipeä unelma” kävi toteen
Krista Kiuru kuvailee Me Naisille, että tie raskauteen ei ole ollut helppo.
– Olen toivonut lasta reilusti yli kymmenen vuotta. Se on vanha, osin kipeäkin unelma. Yhä tuntuu uskomattomalta, että tämä on minullekin mahdollista.
Samassa yhteydessä Kiuru ilmaisee tyytyväisyytensä siihen, että syntyvyys Suomessa on pandemia-aikana noussut.
– Perhe- ja peruspalveluministerin roolissa tuntuu hyvältä olla itse osa tällaista ilmiötä.
Jaa oma kokemuksesi