Synnytys 01.12.2015 Päivitetty 16.04.2020

Polikliininen synnytys: synnytyssairaalasta nopeasti kotiin

Polikliinisessä synnytyksessä äiti voi kotiutua synnytyssairaalasta 6–12 tuntia synnytyksen jälkeen. Tällöin on kuitenkin tärkeää, että äiti ja lapsi ovat moitteettomassa kunnossa, ja kotona on toinen vanhempi auttamassa.

Teksti
Toimitus
Kuvat
123RF

Mikä on polikliininen synnytys?

Polikliininen synnytys tarkoittaa tilannetta, missä äiti voi kotiutua sairaalasta nopeasti, jopa 6–12 tunnissa. Äiti ei tällöin tarvitse osastolta vuodepaikkaa.

Normaalissa synnytystilanteessa äidit viettävät sairaalassa keskimäärin kahdesta kolmeen vuorokautta synnytyksen jälkeen.

Lue lisää: Syöksysynnytys! Lue hurjat tarinat

Kuka saa polikliinisen synnytyksen?

Synnytyksen jälkeinen sairaala-aika voi tuntua pitkältä, jos vointi tuntuu hyvältä ja vauva on pirteä. Jos kaikki raskaudessa ja synnytyksessä sujuu hyvin, voi polikliininen synnytys tulla kyseeseen. Omaa ja vauvan vointia on kuitenkin seurattava kotona.

Polikliinisiä synnytyksiä rajoittaa myös aika. Kotiinlähtötarkistus on tehtävä poikkeuksetta, mutta tarkistuksia ei tehdä öisin. Tällöin äidin on jäätävä sairaalaan.

On kuitenkin tavallista, että syystä tai toisesta vauvaa tai äitiä pitää tarkkailla sairaalassa. Juuri tarkan seurannan takia Suomessa äitien ja vauvojen terveys on niin hyvä.

Keskustele: Miksi sairaalassa on maleksittava?

Milloin polikliininen synnytys on mahdollinen?

Polikliininen synnytys on mahdollinen, kun äidillä on nämä asiat kunnossa:

  • perheen sosiaalinen tilanne on riittävän hyvä
  • kotona on toinen aikuinen
  • raskaus on täysiaikainen
  • äiti on uudelleensynnyttäjä
  • raskausaikana on ollut normaali neuvolaseuranta
  • äidillä ei ole streptococcus agalactiae -bakteeria tai GBS-positiivinen äiti saanut antibioottilääkehoidon yli 4 tuntia ennen synnytystä
  • lapsiveden menosta on alle 18 tuntia
  • äidillä ei ole kuumetta synnytyksen aikana
  • synnytys on normaali alatiesynnytys
  • kyseessä ei ole kaksoisraskaus
  • äidin vointi on hyvä: kohtu on supistunut, vuoto normaali, virtsaaminen onnistuu, äiti jaksaa mennä suihkuun ja voi syödä
  • äiti tai tukihenkilö puhuu ja ymmärtää sujuvasti suomea, ruotsia tai englantia

Keskustele: Voiko sairaala estää kotiinlähdön?

Milloin vauva on valmis polikliiniseen synnytykseen?

Vastasyntyneen voinnin on oltava erittäin hyvä, jotta polikliinen synnytys on mahdollinen ja synnytyssairaalasta pääsee nopeasti kotiin. Lisäksi vauvan tutkimustulosten on oltava normaaleja, ja lastenlääkärin tarkistuksessa kaiken on pitänyt mennä hyvin.

Nämä asiat on oltava vauvalla kunnossa, jotta polikliininen synnytys onnistuu:

  • lapsi on syntynyt raskausviikoilla 38+0–42+0
  • normaali paino (3000–4500g, -1.0 – +2.0 SD)
  • hyvät Apgar-pisteet
  • napavaltimon pH normaali
  • imenyt rinnalla
  • virtsannut, mielellään myös ulostanut
  • lämpö normaali
  • verensokeri normaali
  • happisaturaatio normaali
  • Rh-negatiivisen äidin lapsella Coombsin koe negatiivinen

Keskustele: Kuinka pian synnäriltä pääsee kotiin?

Kuinka moni saa polikliinisen synnytyksen?

Polikliininen synnytys on Suomessa verrattain harvinaista. Esimerkiksi vuonna 2019 Naistenklinikalta kotiutui alle vuorokauden kuluttua synnytyksestä 282 äitiä eli 3,3 prosenttia synnyttäjistä ja Jorvin sairaalasta 160 äitiä eli 3,8 prosenttia synnyttäjistä.

Lue lisää: Synnytys vaihe vaiheelta

Milloin polikliinistä synnytystä suositellaan?

Vaihtoehtoa suositellaan vain uudelleensynnyttäjille kokemuksen vuoksi. Imetystaitoa on, ja uudelleensynnyttäjä pystyy todennäköisesti myös arvioimaan paremmin omaa ja vauvansa vointia kuin ensikertalainen.

Polikliininen synnytys on lähes aina äidin toive, ja siitä kannattaa mainita jo synnytyksen alussa.

Lue lisää: Polikliinisesti synnyttäneet kertovat

Mitä nopean kotiutumisen jälkeen?

Varhain kotiutuneen synnyttäjän vauva tuodaan sairaalaan tarkastukseen kahden–kolmen vuorokauden iässä. Äidin on myös tarkkailtava kotona sekä omaa että vauvan vointia.

Vaikka useimmilla polikliininen synnytys sujuu toiveiden mukaan, ei ole harvinaista, että varhain kotiutunut äiti palaakin vauvoineen sairaalaan. Tavallisia syitä takaisintulolle ovat vauvan keltaisuus ja äidin vuoto-ongelmat.

Keskustele: Nopea synnytys, miten meni?

Miten vauvan vointia seurataan kotona?

Polikliininen synnytys edellyttää, että vauvan vointia seurataan itse kotona. Se voi kuitenkin joskus olla haastavaa. Aina ei ole selvää, onko vauva vain rauhallinen tyyppi vai johtuuko rauhallisuus siitä, että hän on väsähtänyt. Selviä huolenaiheita ovat huono syöminen, lämpöily, itkuisuus ja oksentelu.

Ammattilaisenkin on vaikea arvioida vauvan tilaa tutkimatta häntä, joten lääkäriin kannattaa lähteä, jos vähänkin epäilyttää.

Lue lisää: Synnytyskivun hoitokeinot

Lue myös: Perätilasynnytys – sektio ei ole aina paras valinta

Mikä ero on polikliinisellä ja LYSY-synnytyksellä?

Polikliinisessä synnytyksessä kotiinlähtöaika on vielä pienempi kuin lyhytjälkihoitoisessa synnytyksessä, LYSY:ssä, jolloin kotiudutaan noin yhdessä vuorokaudessa.

LYSY-synnytyksessä äidille varataan sairaalasta osastopaikka, polikliinisessä ei.

Termien erot kuitenkin vaihtelevat sairaaloittain hiukan.

Lähteet: Synnytyslääkärit, TYKS, HUS.

Artikkelia päivitetty huhtikuussa 2020.

Lue myös: 

Tutkimus: Vastasyntyneen Apgar-pisteillä vahva yhteys neurologisiin sairauksiin

Lue myös

Kommentit (1)

Törmätessäni vuosien varrella silloin tällöin tähän polikliinisen synnytyksen konseptiin ihmettelin aina, kuka kumma sellaisen haluaa. Miksi joku ei haluaisi toipua ja levätä sairaalassa ja varsinkin nykypäivänä potilashotellissa pari päivää synnytyksen jälkeen vapaana kotitöistä ja muista arjen velvoitteista keskittyen vain vauvaan?

Niin siinä kuitenkin kövi, että kuopuksemme kohdalla tein spontaanin päätöksen lähteä kotiin jo yhdeksän tunnin kuluttua synnytyksestä. Kyseessä oli viides lapsemme ja neljäs synnytykseni Helsingin Naistenklinikalla. Aiemmat sairaalakokemukset olivat olleet myönteisiä, varsinkin neljännen kohdalla, jolloin Perhepesähotelli oli tullut käyttöön, ja ensipäivät siellä sujuivatkin mukavasti.

Tällä kertaa sairaalakokemus oli kuin painajaisesta tai absurdista kauhuelokuvasta. Avautumisvaihe iski kahden edellisen kerran tavoin heti ensimmäisistä supistuksista aivan täysillä päälle. Soitin sairaalaan välittömästi, supistukset tulivat kivuliaina jo noin minuutin välein. Puhelimeen vastannut henkilö kommunikoi niin verkkaiseen tahtiin, että mieheni luuli puhelun menneen väärään numeroon; itse taas epäilin muutamaan otteeseen linjan katkenneen. Yritin vakuuttaa, ettei kenelläkään perheessä ole tuoreita flunssaoireita emmekä ole tietoisia mistään korona-altistuksista tms., mutta henkilö käsitti silti juuri väärin päin, että meillä juuri nyt olisi ollut koronaa. Näitä sitten yritin selvittää ja oikoa siinä supistusten keskellä, kunnes saimme luvan lähteä sairaalaan.

Kuten edelliselläkin kerralla, kohdunsuu oli jo täysin auki ajettuamme kymmenen minuutin matkan sairaalaan. Aloitettiin ponnistaminen, joka ei tuottanut minkäänlaista tulosta – vauva ei liikkunut mihinkään. Kätilöt pitivät sitä minun vikanani, en anna tarpeeksi tilaa, vastustan ponnistamista psyykkisesti, en ole tarpeeksi rohkea, en löydä suuntaa, lopetan liian aikaisin jne. Mikään näistä ei pitänyt paikkaansa, ihan samoilla otteilla, asenteilla ja asennoilla tein töitä kuin ennenkin, apuna myös aiemman kokemuksen tuoma osaaminen.

Noin 40 minuutin jälkeen hakivat lääkärin, joka jatkoi samaa laulua: vähän kun vielä yritän kovemmin ja vaihdan asentoa, niin ihan juuri tulee. Tein kaiken, mitä käskettiin, mutta vauva ei liikkunut edelleenkään. Kun lääkäri lopulta suvaitsi tarttua imukuppiin, ääni kellossa muuttui nopeasti: vauva olikin jumissa otsatarjonnan takia eikä olisi milloinkaan päässyt ulos ilman apua. Henkilökunta oli siis pitänyt minua tunnin ponnistamassa täysin voimin täysin turhaan, siinä uskossa, että en vain osaa tai halua hoitaa hommaa. Imukupin avulla vauva lopulta saatiin nopeasti ja turvallisesti ulos – otsassa sininen mustelma”panta” todisteena symfyysin takana jumittamisesta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Siirryimme muutaman tunnin kuluttua osastolle odottamaan pääsyä Perhepesähotelliin. Olin jo salista lähtiessä pyytänyt kanyylin poistoa ködestä, mutta siellä sanottiin, että se poistetaan osastolla ennen hotelliin lähtöä. Osastolla yksikään hoitaja ei käynyt luonamme koko aikana. Kun viereisellä paikalla olevan perheen hoitaja oli katsomassa heitä jo kolmatta tai neljättä kertaa ja vauvan kuuden tunnin tarkistusaikakin oli mennyt jo ohi, kysyin, onkohan meidät unohdettu kokonaan, kun ketään ei ole näkynyt. Hoitaja lupasi sanoa asiasta omalle hoitajallemme, mutta edelleen hänellä kesti lähes tunnin verran saapua luoksemme.

Sen sijaan, että hoitaja olisi esimerkiksi kysellyt minun tai vauvan vointeja, hänen päällimmäinen asiansa oli ilmoittaa puolikuiskaten joogaohjaajamaiseen tyyliin, että nyt pitää ottaa syvähengitys käyttöön, raskauden aikana tutuksi tullut pintahengitys ei enää riitä! Tehosti sanomaansa tekemällä vielä muutamia absurdeja käsiliikkeitä rintakehällä. Tarkisti kuitenkin vauvan ja sen jälkeen käski opiskella imetysasentoja netistä. Totesin imettäneeni edellistä taaperoa vielä muutama viikko sitten, mutta hän teki selväksi, ettei sillä ole mitään arvoa vaan nyt on ehdottomasti opiskeltava ne imetysasennot netistä.

Pyysin häntä poistamaan kanyylin, sillä se särki kättä koko ajan ja pisti suoneen kättä käyttäessä niin, etten pystynyt edes nostamaan vauvaa olkapäälle. Sanoin pelkääväni, että pudotan vielä vauvan, kun en pysty käyttämään toista kättä kunnolla ja olen yksin ilman tukihenkilöä. Hän ei ollut halukas poistoon, mutta lupasi palata asiaan myöhemmin.

Jonkin ajan kuluttua hoitaja palasi ilmoittamaan, että ”kokonaisturvallisuuden kannalta on katsottu tärkeämmäksi, että jokaisella äidillä on valmiiksi kanyyli kädessä siltä varalta, että sille tulisi tarve, koska sen kiinnittäminen kestää aina jonkin minuutin [kuin että äiti ei pysty käsittelemään vauvaa normaalisti ja turvallisesti kanyylin takia]”. Myöskään hotelliin ei saa mennä ilman kanyyliä ja sitä on käytettävä myös yöllä ihan tarpeesta riippumatta. Vastauksen kuullessani tein silmänräpäyksessä päätöksen: pyysin mahdollisuutta polikliiniseen synnytykseen ja välittömään kotiinlähtöön.

Mitään estettä tälle ei löydetty ja vauva pääsi lastenlääkärin tarkastukseen parikymmentä minuuttia pyyntöni jälkeen yhdeksän tunnin iässä. Hän sai puhtaat paperit ja – olimme vapaita! Ennen kuin tajusinkaan, olin vastasyntyneen kanssa oman kodin rauhassa, omassa vapaudessa kotisohvalla ja pääsin vihdoin hellimään ja suukottelemaan häntä ihan vapaasti ilman kämmenen suonta joka ködenliikkeellä repivän kanyylin sekä sairaalan maskipakon asettamia rajoitteita. Se hetki oli niin onnea ja helpotusta täynnä, että on yksi mieleeni kirkkaimmin jääneistä ja ihanimmista muistoista.

Lähtiessämme meille sanottiin moneen kertaan, että sairaalasta soitetaan seuraavana päivänä meille ja minun pitää tehdä silloin selvitys kaikista vauvan pissaamis-, kakkaamis- ja imetyskerroista. Olivat nyt yhtäkkiä muka niin huolissaan vauvasta. Kiltisti pidin niistä sitten kirjaa. Mutta: puhelua ei koskaan tullut. Ketään ei siis todellisuudessa kiinnostanut edes vauvan vointi tippaakaan, ei sairaalassa eikä sen jälkeen – äidin voinnista puhumattakaan.

Koko hommasta jäi niin vahva byrokratian ja simputuksen maku, että on edelleen vaikea uskoa, että olen oikeasti ollut tällaisessa tapahtumasarjassa mukana Suomessa vuonna 2022.

X