2004 syntyneet

Heipparallaa!

Meillä oli vasta 4-vuotis neuvola kun siis syntynyt joulukuussa...

Mitat olivat 23kg/114cm :D

Näkö ja kuulo otettiin ja rokotus saatiin.

Oli kaikenmaailman "palikkatestit" ja yhdellä jalalla hyppimiset.Hienosti poika niistä suoriutui ja olisi halunnut vielä jäädä neuvolaan tädin seuraksi... :whistle:

Saatiin lähete puheterapiaan r-kirjaimen takia(jonka siis sanoo ihan hassusti)

Kynää pitää piirtäessä vielä välillä kynän "päästä" eikä oikealla otteella mutta se kuulema vasta 5-vuotiaana tulee osata kunnolla...

Meillä tuo [/b]uhma alkaa olla takanapäin ja on ollut helpompaa arkikin.

Toki vieläkin väännetään kättä monestakin asiasta mutta oon huomannut että tarpeeksi kun järjestää pojalle tekemistä pitkin päivää ja lupaa hetken päästä tehdä jotain pientä(ei tarvi olla iso juttu) ni antaa sitten mun kaikessa rauhassa syöttää eka vauvan eikä tuu siihen hälisemään niinku tossa yhessä vaiheessa.

Teki kyllä voitavansa ja ärsytti kaikin tavoin kun hoitelin vauvaa!

Paljon leikkii kyllä tossa pihallakin yksin kun nään hänet ikkunasta koko ajan ja tulee sitten aina ilmottautumaan ovelle että "tallessa" on! =)

Syömiset menee vaihdellen mutta huomasin senkin että loppujen lopuksi aika pieni on vielä leikki-ikäisen vatsakin että jos saa tyyliin yhden nakin ja lasin maitoa ruokaa odottaessa ni ei sit oikeesti ruoka maistu niin hyvin.

Ja sit tietty ulkoilla pitää ehdottomasti ainaki se 2 tuntia joka päivä!(ja aina ei varsinkaan sateella ihan hirveesti äitiä kiinnostais..mutta mutta yrittää pitää! )

Ne jotka on päivähoidossa ei oo tietty sitä "ongelmaa" samalla tavalla...

Luistelu on nyt kova juttu vaikka kovin hyvin ei pystyssä vielä pysytä-mutta harjoitus tekee mestarin!!!

Hieman pelkojakin on tullut möröistä ym. mutta ei mitään vakavaa eikä vaikuta nukkumisiin/nukahtamisiin onneksi!

Askarrellaan joka päivä,leikataan,liimataan ja piirretään/maalataan se on parasta ja voittaa kaikki autoleikit mennen tullen!

Pukki toi muistipelejä ja afrikantähden ja sitä kovasti harjotellaan! =)

Nyt ei muuta muista kommentoitavaa mutta koitetaan nostella pinoa aika ajoin ettei vallan "tiputa" tuonne kakkossivulle!!!
 
amlo
Terveisia Lontoosta! Meilla 14.5.2004 syntynyt tytto. Han kay peruskoulun esiluokkaa, ja opettelee kirjainaanteita, kirjoittamista ja helppoja yhteenlaskuja. Nyt kevaan aikana pitaisi alkaa hahmottamaan lukemista.

Heraa viimeistaan klo 7, etta kerkeaa kavellen (reilut puoli kilometria) kouluun klo 8.45. Koulu loppuu klo 15.10

Joskus keskiviikkoisin kaydaan uimassa pari tuntia samalla kun isosiskolla on uimakoulu. Torstaisin koulun jalkeen on ranskan kielen kerho. Perjantaisin kay tunnin ajan voimistelemassa (aloitti siella, kun oli 1.5v.). Joka toinen lauantai kay Suomi-koulussa opettelemassa kirjoittamisen ja lukemisen alkeita suomeksi.

Nukkumaan menee klo 19.30-20.30 valilla. Luetaan kirjaa, iltarukous ja kaksi pienta laulua - ja uni tulee siina samassa. Nukkuu koko yon heraamatta.

Tykkaa lautapeleista (suosikit mm. Afrikan Tahti, Cluedo (lasten versio), Monopoli, Kimble). Myos isosiskon Nintendolla tykkaa pelata peleja ja tietokoneella pelaa itsenaisesti erilaisia lasten peleja. Tykkaa myos nukkeleikeista, barbeista ja mielikuvitusleikeista isosiskon (6v.)kanssa. Potkulaudalla huristelee ja puistoissa leikkii seka omalla pikkupihallakin aika kuluu ihmeesti. Tykkaa myos tehda kotihommia eli pyyhkii polyja, luuttuaa lattiaa ja lajittelee pyykkia.

Viime aikoina ei ole ollut pahemmin uhmaa. Mutta pahoittaa mielen herkasti, jos huomautetaan jostain asiasta. Tykkaa halailla monta kertaa paivassa ja sanoo usein etta 'Mina tykkaan sinusta hirveasti, aiti!'

Osaa olla ujo ja 'tuppisuu', kun sille paalle sattuu, mutta yleensa tosi reipas ja nappara & vitsikas suustaan.
 
Hui meinataan tippua toiselle sivulle, joten nostoa ja samalla kyselyjä perään....

1. Kuinka pitkät yöunet teidän lapsillanne ovat ja nukkuvatko vielä päikkäreitä?
Meidän Tommi nukkuu noin 10h-12h,päikkäreitä harvoin kotona enää,mutta päiväkodissa noin tunnin unet ottaa.
2. Nukahtavatko helposti?
Tämä vaihtelee,sänkyyn meillä mennään klo 21.00 välillä sieltä kuuluu jotain höpötystä,kun isoveikka nukkuu yläsängyssä,mutta joskus nukkuvat ihan nätisti,että ei mene montaa minuttia,kun tuhina kuuluu,taikka Tommi taitaa kuorsaa.

Ja sitten eri aiheeseen eli JOULUUN

3. Uskovatko joulupukkiin? Kyllä uskoo
4. Mitkä ovat ykköslahja toiveet? Tänä vuonna oli kirahvi ja sitten autoja
 
Meillä on 17.3.2004 syntynyt tyttö. Hänellä on 3,5-vuotias pikkusisko. Esikoinen käy kaksi kertaa viikossa seurakunnan päiväkerhossa ja 1-2 krt/vk satujumpassa. Lapset ovat kotihoidossa.
Yöunet meillä on yleensä 20.00-6.00 joskus 7.00 eli hyvin aamuvirkku on. Isän kanssa sitten yhdessä aamua aloittelevat. Päiväunet pitää yleensä ottaa varsinkin jos herätys on kuudelta. Päikkärit kestävät noin 2 tuntia. Joitakin päiviä on ollut, että ei ole päikkäreille halunnut mennä, niinpä on saanut valvoa, mutta illalla on kyllä ollut todella väsynyt.
Illalla nukahtaa yleensä helposti, on aina nukahtanut. Iltatoimien jälkeen (hammaspesut, iltasadut, iltarukous) kapuaa kerrossängyn yläpedille ja jää itsekseen nukahtamaan. Pikkusisko kyllä yrittää kiitettävästi valvottaa, harvoin onnistuen. Yöllä käy usein kerran pissillä. Joskus yrittää tulla meidän sänkyyn jatkamaan unia, mutta passitetaan takaisin omaan sänkyyn. Muutaman kerran on yöllä herännyt pahaan uneen.
Tyttö uskoo joulupukkiin, mutta joulupukki kyllä ostaa joitain lahjoja kaupasta (itse todennut tämän ja meille näin selittänyt)
Joululahjaksi halusi poika Baby Bornin ja nyt 5-v synttärilahjaksi haluaisi ison trampoliinin pihalle, repun, lääkärinvälineet ja isin iloksi
=) nosturin. (ovat rakennelleet iskän vanhoilla legoilla kaikenlaisia hökötyksiä mm. nosturin)

Tyttö on kova askartelemaan ja tykkää piirrellä, maalata ja tehdä helppoja ompelutöitä. Erilaiset tehtäväkirjat on kovassa huudossa. Lukemista on pikkusen harjoitellut ja helpot yhteenlaskut sujuu. Kirjoittaa kun kerrotaan kirjaimet tai mallista. Hiihto ja luistelu on nyt hauskaa. Viime kesänä oppi ajamaan pyörää ilman apupyöriä. Ja kova on kiipeilemään kaikkialla missä se on mahdollista. Pihassa on kiipeilypuu jossa kiipeilee. Tietokoneella pelaa mielellään lastenpelejä ja perinteiset lautapelit kiinnostavat. Pukilta sai fortunan jota on kovasti pelailtu ja koko perheen kanssa on pelattu Bandu rakentelupeliä jossa tyttö on melkoinen mestari.
Pari kertaa vuodessa on 2-vuotiaasta käyty silmälääkärillä karsastuksen ja likinäön takia. Karsastus on saatu aika hyvin hallintaan ja toivoa on että päästään lasien käytöstä eroon. Lasit ovatkin olleet kovalla koetuksella vilkkaan tytön kanssa ja niitä on saanut haeskella milloin mistäkin :headwall:

Uhmaa esiintyy enää harvoin ja tosi reipas tyttö on. Mutta jos jostain suuttuu niin sitten pitää kyllä viedä hetkeksi omaan rauhaan rauhoittumaan, muu ei auta.

Mukava kun löysin tämän ketjun, on kiva seurata muiden samanikäisten lasten elämänmenoa.
 
:D Tervetuloa uudet!

Meillä uhma vaihtelee... tänään ei ja sitten taas huomenna monta kertaa.... eli voipi alkaa mistä vaan ja mihin aikaan vaan. Onneksi hänen kanssaan pystyy keskustelemaan aiheesta ja suht usen ymmärtääkin, varsinkin kun itse käsittelee sitä mielessään.

Tyttö on nyt hullaantunut täysin hevosiin ja viimeyönkin nukkui uudet ratsastuskintaat kädessä :LOL: . Yöllä kun otin hanskat pois oli kädet aika lämpimät, ei ainakaan paleltanut. Tilasin tuleviin synttäreihin jo ponin talutusratsastukseen, tohon mein kotipihalle tunniksi.

Muutoin tasaista, mitä nyt pikkusiskokin alkanut uhmailemaan :D . Eipähän pääse liian tylsäksi elämä :wave:
 
:attn: NOSTETAANPAS taasen meitä. Kuulumisianne odotellessa.

Näin talvella, mitäpä teidän piltit tykkää talvella harrastella ulkona?

Meillä tietty nuo perinteiset lumilinnat ja -ukot. Hiihtämisestä tyttö tykkäisi, mutta aika niukasti täällä on lunta. Meillä sukset on sellaiset mihin laitetaan mono. Luistelemassa käydään lähes päivittäin. Pulkkamäet on kanssa niiiiiiiin jäiset täällä ettei hirveesti viitsi mennä.
 
Mitäs meillä, poika pitää kyllä luistelemisesta muttei ole suksille suostunu tänä vuonna :D Viime ja edellisenä talvena kyllä hiihti ku vanha tekijä mutta tänä vuonna tuo luistelu nappas pojan mukaansa =)

Pulkkamäestä tykkää kyllä kans muttei oo mikään hirmusen innokas lumimöyrijä, kesäpoika tuo täysin on, kesän ajan asuisiki ulkona mutta talvella ei niinkään ulkona kauaa viihdy =)

Yskää ollu ny viimisen kk ajan :/ Ei kuume nouse lainkaan mutta yskii ... Sanokin lekuri ( joka ei isompaa vikaa löytäny mutta määräs pojalle kuurin ... ) että meillä pojalla on heikkoutena yskä, toisilla kun on korvatulehdus tai vaikka kuume herkässä niin meillä taitaa olla tuo yskä :whistle:

Esitänpä ? minäkin eli :

1. Miten paljon teillä sairastellaan ?
2. Ja onko montakin kuuria jouduttu syömään ?

1. Yskä vaivaa silloin tällöin poikaa mutta hirmusen vähän sairastelee muuten
2. Tämä on toinen kuuri mikä pojalla on ja ekakin oli märkärupeen, poika on atoopikko ja viime kesänä tuo märkärupi levisi ihan silmissä, siihen sai siis ekan kuurinsa ja toisen tähän yskään ...


Että sellasia meillä, mihis kaikki muut 2004 on hävinny :heart:
 
Täällä tyttö 11.8.2004 syntynyt. On hoidossa pph:lla päivät. Osaa laskea, kirjoittaa oman nimen lisäksi äiti, isi, mummo. Pukee/riisuu itse. Kaikkiruokainen on. Erityisen kovasti pitää luistelusta, hiihtäminen ei niinkään kiinnosta. Sisaruksia ei ole, vielä. Terveenä on ollut, pari korvatulehdusta ollut koko aikana. Nukkuu klo 21-06 yleensä, päikkärit hoidossa nukkuu niin jaksaa. Iltasatu täytyy lukea, nukkuu samassa huoneessa meidän vanhempien kanssa, omassa sängyssään kylläkin. Kova tyttö piirtämään, tanssimaan, äidin apuna on paljon. Odottaa jo kouluun lähtöä vaikka siihen on vielä reilu vuosi aikaa. Niin nopeasti aika kuluu että hui hui...
 
Kysymyksiin äkkiseltään vastailen....

1. Miten paljon teillä sairastellaan ?
Aika vähän tuntuu neiti sairastavan parit kuumeet on ollut ja pientä nuhaa, mutta ei onneksi mitään vakavampaa tänä talvena. Viime vuonna meinas joutua sairaalaan, mutta katsoivat meidän vauvan takia että tarkkaillaan kotihoidossa ja paranihan tuo neiti (oli erittäin paha oksennustauti)

Meillä neidillä kun kuume nousee niin se sitten nouseekin eli heti huitelee siellä 40 asteen korvilla. Ollaan aikasemmin jouduttu mm. käymään sairaalassa laskeskelemassa sitä tuhdimmilla lääkkeillä.

2. Ja onko montakin kuuria jouduttu syömään ?
Tänä talvena ei yhtään, jee.
 
Moi, me on onneksi aika vähän sairasteltu tänä talvena. Pientä nuhaa on joskus ollut, mutta ei kuumetta. Korvatulehdusta, ripulia tms. ei ole ollut vielä kertaakaan.

Nyt Jonna nukkuu omassa sängyssään omassa huoneessaan, me viereisessä huoneessa ja välikomeron ovi auki. Yövalo pitää olla ja välillä pitää myös toista lukulamppua päällä, ennenkuin saa nukahdettua. Sitten käymme sulkemassa tuon kirkkaamman valon.

Ostin sinne huoneeseen uuden, ison kaapin leluja varten, mutta huoneen lattia on yhä kaaos !! Hirveä homma saada jokin järkevä järjestys leluille.. Vaatteet kyllä pysyvät onneksi omassa kaapissaan vielä. Huh hei ja liukasta laskiaista ! T:Marja
 
:D MEILLÄ ON IIIIISO TYTTÖ JO! Viisi vuotta sitten ähellettiin sairaalassa tähän aikaan hirveiden supparien kourissa (käynisttettyjen). Ja nyt tää meidän kullanmuru täyttää ensi yönä VIISI!! :D :heart:

Mihin tämä aika on oikein sujahtanut.... juurihan hänen vauvan tuoksua nuuskittiin ja nyt keskustellaan rakastumisista :)
 
Moi

Tytär syntynyt 05.12.04 paino ja pituus ei ole samaa kuin muilla täällä kirjoittaneilla.
Uhma ikä on kova ja tyttären tempperamentti on niin vahva että siinä on välillä isän hermot lujilla.

päiväkodissa ei nuku päiväunia ja silloin kotona nukahtaa helposti 20.00 aikoihin ja herätään tarhaan 6 jälkeen ja jos nukkuu päiväunet niin aika samoihin aikoihin nukahtaa iltasin kuitenkin. kotona päiväunet saan nukutettua mutta jostain kumman syystä tarhassa se ei onnistu =(

Syö mielestäni paljon kun ottaa monesti vielä ruokaa lisää tarhassa sekä kotona, aamulla puurot ja illalla puurot plus välipalat jne...

Ei ole sairastellut paljoa muutamat flunssat ja pari kertaa kuumetta, vesirokko vielä läpi käymättä ei ole tarttunut mistään vaikka sellasissa paikoissa ollaan käyty :( :)

ulkoillaan paljon ja urheillaan paljon, käy Isin mukana salilla =)
Muskari ja välillä käytiin jossain jumpassa mutta luistelu kiinnostaa kovasti tyttöä olisi halunnut jo mennä mutta ei oltu vielä luistelua silloin kokeiltu joten ens syksynä mennään luistelukouluun kun tänä talvena oppi jo luistelemaan :) Uiminen on vähän jäänyt jälkeen vaikka 2006 kesällä se opittiin mutta sitten meni isän jalka rikki niin uiminen jäi ja unohtui nopeasti joten sitäkin harjoittelemaan.

Neiti nukkuu omassa sängyssä mutta välillä tulee yöllä viereen jatkamaan unia =) Iltasatu riittää ja neiti jää itse sänkyyn nukkumaan.
 
Moikka :wave:
En muista olenko tänne kirjoittanut jo joskus(?) enkä jaksa selatakkaan :D
Mutta siis meillä on 23.3.2004 syntynyt tyttö (syntyessään mitat oli 4250g/53.5cm).

Nellan ainoat sairastelut on ollut infektio-astman takia (alkoi 9kk iässä), jonka takia vietettiin usein öitä sairaalassakin kun neiti oli niin pahasti tukossa. Onneksi tämä meni ohi tytön kasvaessa ja lääkkeitä ei ole tarvittu enää 1,5 vuoteen.
Antibiootti kuureja ei ole muistaakseni syönyt edes kotona? Sairaalassa saanut jotain aina iv:nä.

Tyttö nukahtaa hyvin kunhan antaa pusun ja halin ja peittelee.
Hoidossa nukkui päiväunet, mutta nyt kun jäi kotiin ei niitä jokapäivä nukuta - nukahtaa kuitenkin jos "käsken" päiväunille. Yöunille mennään noin 20.30 ja aamulla heräillään 8 aikoihin

Pukenut ja riisunut itsensä jo 2 vuotiaasta lähtien.
Puheen kanssa oli pientä painia - kun puhui välillä ihan hepreaa, mutta sekin on nyt aika hyvin jo selätetty. Opittiin jopa sanomaan R-kirjain juuri... jeeeee!

Tänä talvena on opittu hihtämään ja luistemaan ja vauhti on kovaa, ja viime kesänä opittiin ajamaan ilman apupyöriä.

Mitat nyt vähän vajaa 5 vuotiaana oli 119cm ja 21kg
 
Tervetuloa uudet!! :D :wave:

5-v juhlat takana ja hulinaa oli. Naapurikin nauroi ja sanoi että huomasi että on tyttöjä aika paljon pihalla kun kuului aikamoinen kikatus ja kiljahtelu. Yllätysnumero eli poni oli sankarin mielestä tietty ihan ykkönen. Eli tilattiin hänelle ja kavereille lähitallista poniratsastusta tunniksi tohon mein pihalle.

Nyt täytyy alkaa treenaamaan ilman apupyöriä ajoakin (jos tänä vuonna sitten ei kaatuisi ja loukkaisi jalkaansa kuten viime kesänä ja harjoitus jäi sitten siihen).

Neuvola ensi viikolla ja sitten saan päivitettyä oikeat neuvola mitat :D

Osaako jo moni -04 itse lukea?
 
Terve :wave:

Meillä on vasta 5 v neuvola loppuvuodesta mutta pitäs vissiin taas neuvolassa poiketa, ei tunnut tuota painoa pojalle vaan tulevan vaikka on pari senttiä pituutta tullu siitä ku oltii 4 v neuvolassa ...

Ihan terve poitsu on mutta kuluttaa melkosesti päivän aikana energiaa, syö hintsusti mutta milläs pakotat :whistle:

Meillä ei lueta mutta osaa kirjaimia kyllä ja tunnistaa sanoja =)

 
Meidän tyttö pysynyt terveenä ja vähällä päässyt onneksi lääkekuurien osalta. Korvatulehduksiin ja silmätulehduksiin on saanut lääkkeitä. Muuten terveenä saanut olla. Tyttö käy liikuntakerhossa kerran viikossa ja on kova tyttö ajamaan pyörällä, juuri ostettiin isompi pyörä. Tykkää koirasta ja kissasta, molemmat meiltä löytyy.
 
Pitkästä aikaa! :wave:

Kiireisenä pitävät nämä lapsoset! :D

Meillä on ruvettu taas pyöräilemään ja apparit olis tarkoitus saada pois tuota pikaa.

Luistelu sujui suht ok viime talvena jo mutta hiihtämisestä piti poika erityisesti.

Monta pitkää hiihtolenkkiä tuli vedettyä!

Piirtäminen ja erityisesti väritys ja puuhakirjojen parissa viihtyy ja on nyt in.

Salama mc queen-huuma jatkuu kohta kolmatta vuotta ja laurikilpa auto vahvana kakkosena.

Kaikki tietsikka pelit oon saanu aika hyvin viel pimitettyä eli ehkä kerran kaksi pelannut jollain kaverillaan.

Aika paljon tehdään semmosia "kaverikyläilyjä" että joku kerhokaveri tulee meille päiväksi ja on sit koko päivän ja teen niille sapuskat ja leikkivät tosi kivasti jo yhteisiä leikkejä.

Ja sit vastapainoks meidän poika menee samalla lailla jonnekki kylään päiväksi.

Olis aika tylsää pojalla jos joka päivä olis vaan meidän kanssa (pikkusisko 7kk) kotona...

Toisaalta paljon mennään ja tehdään päivät pitkät;kirjastot,puistot,avoin päiväkoti,shoppaillaan ym. ym. että tarkoitus on olla kotona 2010 syyskuuhun saakka.Sen verran mukavasti on ainaki toistaiseksi mennyt.

Silloin lähtee poju eskariin.

Meillä nukutaan 20.30-7.00.

Ei päiväunia.

Nukkuu yön heräämättä.

Nukahtaa helposti ja nopeasti itsekseen iltasadun päätteeksi.

Sairastellut tosi tosi vähän(koputtaa niin puuta ).

Ensimmäinen vatsatauti oksenteluineen tuli juuri koettua ja valitettavasti sitten toinen mokoma melkein heti perään.

:x

Varsinaisia flunssia ei juurikaan ja lääkärissä ei ole tarvinnut käydä eikä mitään antibioottia ym. vetää.

Poika on aika herkkä ja toisaalta kärsimätön ja nopeasti malttinsa menettävä :whistle:

Eli jos joku homma ei heti häneltä luonnistu,lentää se nurkkaan ja siihen loppuu sitten se homma siltä erää...

Tarvitsee paljon tukea ja kannustusta.

Jotenkin muistan samaa omasta lapsuudestani... :D

Minkälaisia persoonia muilla on??

Ai niin ja pikkulegot ovat tulleet kuvioon ja tosi näppärästi kokoaa jo noita 5-7 vuotiaille tarkotettuja legopaketteja!

Toisin kuin äitinsä...

Poika on ollut "helppo" lapsi ja tosi yhteistyökykyinen tapaus :heart:

Saas nähdä mitä tosta pikkukakkosesta on kehittymässä-vaikuttaa meinaan aivan erilaiselta tapaukselta.. :/ :saint:
 
:D vai persoonia... no on nää mun tytöt aika touhupakkauksia, mutta siis tää 5-v. On täysi prinsessa joka tykkää vauhdistakin. Ulkonäöllisestikin muistuttaa hoikkaa balleriinaa liikkeineen päivineen. On persoonana hyvin herkkä, empaattinen ja toiset huomioon ottava, osaa olla hyvinkin omapäinen ja ERITTÄIN huima MIELIKUVITUS, vauhtiakin ja rämäpäisyyttä löytyy myös (tosin ei niin paljon kuin pikkusiskoltaan) sekä VAHVAA tahtoa ja erittäin hyvä havannoimaan ympärillä tapahtuvaa. Et tälläinen touhotin täti meillä on tää vanhempi. :heart:

Meillä opittiin eilen ajamaan ilman apupyöriä :D ja lukee helppoja sanoja :D . Serkkunsa innoittamana on alkanut tekemään satukirjaa..... tosin tekstin minä saan kirjoitella sanelusta.

Kirjoittakaapa muutkin kuulumisianne!!

Meillä opittiin ajamaan ilman apupyöriä viime perjantaina ja nyt on ihan älytön vauhti fillarilla tuolla tiellä B)
 
Meidän tyttömme on aivan suloinen ( ja hemmoteltu..) persoona ! Hänellä on kahdet, huolehtivat isovanhemmat hoitoapuna sekä me vanhemmat ja mukava perhepvhoitaja, jonka mies ja pojatkin ovat kuin perhettä tytöllemme. Hän on joutunut siis sopeutumaan monenlaisiin hoitotapoihin ja aikuisten seurassa olemiseen. Toinen ukki tekee paljon sanaristikoita ja sitä kautta kai tyttömmekin oppi kirjaimet ja lukemaan. Hänelle on myös aina luettu paljon, nyt hän on himolukija eli käy isin kanssa kirjastossa kerran kuukaudessa. Kirjoittamista opettelee myös ja vähän laskemistakin joskus.

Minä aina yllätyn, miten empaattinen ja mukava tuo pieni lapsi osaa olla ! Välillä on niitä uhmakausiakin tietty. Esim. eilen, kun yritin leikata irti paperinukkeja ja vaatteita, tyttö kävi välillä katsomassa ja sanoi: "Hyvin menee, jatka vaan ! " Siis hänestä tulee kyllä isona joku opettaja varmaankin !!

Ja kun valitin illalla, että koskee niskaan tai mahaan, hän alkoi hieroa sieltä minne mulla koski !

Ällistyttävä lapsi ! Sanoo välillä myös, että äiti on paras.. :heart:
 
Meillä on 25.11.04 syntynyt todella vilkas veijari :) Viime marraskuussa neuvolassa strategiset mitat olivat 22,5 kg ja 115 cm. Kasvua on siitä tullut lisää hirveästi koska jälleen kerran on koko vaatekerta mennyt uusiksi.
Olemme asuneet Kiinassa viimeiset 5 kk ja vielä 2 kk on jäljellä. Täällä poitsulista on tullut todella agressiivinen. On todella kulttuurishokki pienelle ihmiselle joutua aivan kaikkien ihmisten kiinnostuksen kohteeksi ihan yhtäkkiä. Täällä nimittäin paikalliset ovat ihan mahdottomia. Tulevat koko ajan iholle ja tuijottamaan toista 5 cm päästä kasvoista. Poikamme on nimittäin aivan blondi ja hänellä on vielä taivaansiniset silmät jotka kiinnittävät eniten huomiota. Hän turhautuu ihan ymmärrettävästi tällaisesta kohtelusta. Me vanhemmat olemme puhuneet asiasta hänen kanssaan monen monta kertaa. Yritämme selittää että kukaan ei tahdo hänelle pahaa. Hän on niin söpö poika että sen vuoksi ihmiset ovat kiinnostuneita. Olemme myöskin aktiivisesti tilanteissa mukana kun joku kiinalainen tulee puhumaan hänelle ettei tilanteet menisi liian ahdistaviksi lapselle. Ihan yllättäen poika voi menettää hermot ja sitten alkaa naamanvääntämiset ja huutamiset kiinalaisille. sitten vielä pahimmassa tapauksessa hän voi mennä tönimään tai läpsimään. Aina käymme tilanteet läpi jälkikäteen mutta hän useasti vastaa ettei halua puhua asiasta.

Hän on koko ikänsä ollut todella vilkas lapsi mutta nyt tuntuu että vilkkaus vain pahenee koko ajan. Yksin hän ei pysty olemaan hetkeäkään. Äänessä pitää olla myös kokoajan.
Hän on motorisesti lahjakas mutta mitkään piirtämiset tai askartelut eivät häntä kiinnosta.
Paikallaan pysyminen tuntuu olevan aivan mahdotonta hänelle. Ulkoilemme päivittäin aamupäivällä ja tullaan sitten nukkumaan päikkärit jotka kestävät reilun tunnin. Nukkumaan mennään yhdeksältä ja herätään 7:n ja 8:n välillä.

Tuntuu että uhma on pahimmillaan tällä hetkellä. Mitään ei uskota ja sitten voidaan huutaa takaisin kirosanalla säestettynä. Kaupassa käymiset ovat yhtä tuskaa kun jos sanon että hän ei saa jotain haluamaansa asiaa niin sitten alkaa jankuttaminen. Miksi en saa, milloin saan yms. tätä voi kestää koko kauppareissun ajan. Hän ei tunnu pääsevän asian yli millään ja se on niin turhauttavaa. Vaikka miten yrität selittää niin mikään ei pysy päässä.
Ihan sama asia on jos sanon että illalla pelataan Muumipeliä. No, sitähän sitten kysellään päivän mittään sen tuhannen kerran että koska pelataan. Tiedän että ajankäsitteet eivät välttämättä ole ihan selviä vielä tuon ikäiselle joten olen vielä yrittänyt tarkentaa että ruuan jälkeen pelataan. Sekään ei kuitenkaan tunnu selkiinnyttävän tilannetta vaan jankutus jatkuu. Alkaa jo mielikuvitus loppua miten tästä eteenpäin pitäisi toimia?
Mikään ei tunnu auttavan.

Jos jollain on kokemuksia ulkomailla asumisesta pienten lasten kanssa niin otan kommenttejanne mielellään vastaan.

 

Yhteistyössä