3-kymppiset ensikertalaiset vol.11 <3

@Minji Tsemppiä piinailuun, toivottavasti tärppää! (y)

@Helmi30 Mulla yk6, mukaan tuli tähän kiertoon Terot

Tosiaan sain nyt sitten Terolutit kuukautisia edeltävää tiputtelua estämään. Lisäksi tutkittiin aukiolo ja AMH, molemmat olivat onneksi kunnossa ja AMH:sta tuli hyvä arvo. :) Jännitin sitä hirveästi, kun ikää on jo 35+, mutta onneksi munasarjat eivät ole ihan vielä sanomassa yhteistyösopimusta irti :LOL:

Tuo aukiolotesti oli muuten paljon helpompi kuin luulin, en tuntenut kuin ihan pientä menkkamaista juilintaa tutkimuksen lopussa. Ei siis kannata jännittää, jos joku on menossa tutkituttamaan piuhat!

Mä koitan nyt pitää stressivapaan muutaman kuukauden, toivottavasti sitten tulostakin tulisi. Tsemppiä kaikille! :love:
 
Taas kävin lueskelemasa ja ajattelin kirjoitella kuulumisia. Menossa 13+2 <3
Pikkasen laittoi vaavi jännittämään, kun nt-ultrassa oli liikaa turvotusta ja verikokeet perseeellään, mutta tänään tuli kromosomi tutkimuksen tulokset ja tervettä poikaa odotellaan uudeksi vuodeksi <3
 
Attachments

Tänään dpo 7-8. Oireina rintojen arkuus, varsinkin iltaisin ja öisin. Kävellessä ilman liivejä aristaa pirusti ja koko rinnat, normaalisti mulla kipeytyy vaan nännit. Perjantaina oli päivän kestävä alaselkäkipu, samanlaista kun silloin kun mulla alkaa menkat, lämmöt on koholla ja paleltaa.
Tässä alkaa taas toivomaan liikoja ja sitten taas loppuviikosta pettymys kun kaikki ns. oireet katoaa:unsure:
 
3.7.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä............yk...........luomu/lääk.kierto

Atvk87.............30v...........yk13.......1.icsi/2.pas
-Lillis-...............30v...........yk6.........luomu
Miumiu_82......36v?..........yk6.........terot
sucrine.............31v...........yk6.........luomu?

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä kierto, mikä nyt toivottavasti pysyy plussakiertona, päättyisi pe, joten siirrän sen jälkeen itseni plussanneisiin, jos viivat on siihen mennessä vahvistuneet. Nyt päivitin vain punaisella olleet tiedot, joten pahoittelut jos jonkun tiedot jäi välistä. Päivittäminen on aika helppoa kun tällainen tumpelokin sen oppi, joten kannattaa vaan rohkeasti lisätä listalle omia tietojaan jos tulee tarvetta ;)
 
Tänään digi näytti 2-3 viikkoa :rolleyes:
Muokkasin tuohon omaan edelliseen listaan itseni nyt plussanneiden puolelle, eli mun listanpäivittäjän rooli jäi nyt varsin lyhyeksi. Hiljainen ketjuhan tämä on, mutta ottakaa joku koppia, tai ainakin itsestä tuntui kivalta vaihtaa ajatuksia myös tällaisessa ryhmässä, jossa ehkä ymmärretään paremmin esim. se hiipivä huoli, että mitä jos odotinkin liian kauan...:barefoot:

Plussatuulia ja tsemppiä kaikille! :love::love::love:
 
6.7.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä............yk...........luomu/lääk.kierto

Atvk87.............30v...........yk13.......1.icsi/2.pas
-Lillis-...............30v...........yk6.........luomu
Miumiu_82......36v?..........yk6.........terot
sucrine.............31v...........yk6.........luomu?

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
8.7.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä............yk...........luomu/lääk.kierto

Atvk87.............30v...........yk13.......1.icsi/2.pas
-Lillis-...............31v...........yk7.........luomu

Kyllä harmitti kaupassa taas napata se pari pakettia tamponeja kärryihin... Sitten mehuhyllyillä muistin lukeneeni greippimehusta ja siitä kuinka monet juovat sitä yrityksen aikaan ja nappasin pari purkkia matkaan, oli muuten kallista mehua. Eli nyt on siis aika ottaa kikat kehiin tähän yrityskiertoon:LOL:Äsken laitoin vielä tilaukseen clearbluen ovistestejä.
 
Täällä menossa kp 11 yk 11. En ole ainakaan vielä aloittanut ovistestaamista. Ehkä huomenna teen testin. Jotenkaan en vaan jaksaisi nyt sitä testailurumbaa. Mulla alkoi tänään loma, niin ehkä pidän vähän lomaa myös tästä vauvaprojektista. Että mennään seuraavat päivät vaan joka toinen päivä -meiningillä ilman testailuja. Oviksen pitäisi olla välillä su-ke.
 
14.7.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87...........30v........yk14.......1.icsi/2.pas edessä kesätauon jälkeen
-Lillis-...............31v...........yk7.........luomu
Miumiu_82......36v?..........yk6.........terot
sucrine.............31v...........yk6.........luomu?

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.

********

@Lallastiina :cry: Et sä ois tänne enää takas saanu tulla. (n)

Oli muuten jännä edellinen kierto, kun tikutin ovisplussan digitestillä kp9, mutta menkat alkoi vasta kp 27. Ylipitkä luteaalivaihe, onkohan sillä jotain merkitystä johonkin. Täytyy kysyä polilla ens kuussa. Olin aika tulisilla hiilillä pari päivää, vaikka heti eka testi näytti negaa.
Seuraavassa kierrossa alotan zumenonin lääkkeellistä pakastealkion siirtoa varten.
Hyvää lomaa @Minji ja joskus on hyvä pitää taukoja. :)
 
Viimeksi muokattu:
Vihdoin torstaina sain plussan ovistestiin ja oireiden perusteella epäilen oviksen olleen eilen, eli tänään dpo 1. Mulla ilmeisesti menee plussasta se 48h ovikseen.

Aika hiljaistahan täällä on nykyään, eikä meitä taida montaa tänne enää kirjoitellakaan, niin moni täältä jo plussannut ja se on mahtavaa! Uusia yrittäjiä olisi mukava saada tänne jutskailemaan:)
 
Mulla on kp20 enkä ole onnistunut saamaan cb digillä hymynaamaa vaikka olen tikuttanut kp10 lähtien. (n) Hyvin vahvasti ovikseen viittaavia oireita on kyllä ollut tällä viikolla. Mietin, onko vain voinut mennä ohi testeissä. Tallettelua on nyt harrastettu joka tapauksessa säännöllisesti. Paljon aktiivisemmin kuin muissa kierroissa.

Vähiin on käynyt porukka. Olen seurannut aktiivisemmin Toiveena vauva 2019 -ketjua kun siellä on eri tavalla keskustelua. Tavallaan muiden plussat vähän masentaa. Että miten toisilla onkin niin hyvä tuuri ja varsinkin vaikka heti ekalla yrityksellä. Vaikka eihän ne muiden plussat multa pois ole. :oops:
 
@sucrine Mulla samoja fiiliksiä. Tuntuu epäreilulta kun toisilla tärppää miltei heti :unsure: Huomaan olevani iloisempi jonkun plussasta, jos yritystä on takana jo jonkun aikaa verrattuna niihin joilla on tärpännyt heti. Jos joku plussannut on yrittänyt pidempää kuin me niin sellainen plussa on helppo ”hyväksyä” ja olla asiasta iloinen. Ajatteleekohan kukaan muu noin... :oops:
 
@Minji Tunnistan kyllä tuonkin.

Täällä tulikin sitten hymynaama clearbluen digiin vihdoin tänä aamuna. Kun olin jo ihan asennoitunut siihen, ettei tule lainkaan. Nyt vaan sitten jännittää miten pitkä kierto on, kun on jo kp21. Ja kun on taas luomukierto ilman terolutia.
 
@sucrine Hyvä että plussa löytyi kuitenkin! Sitkeästi jaksoit testailla. :)

Niitä nopeita ketjuja oli yrityksen alussa hauska seurailla ja jutella paljon, mutta nykyään on niin epävarma ja surullinen olo koko yrityksestä, että mieluummin pysyy aktiivisista ketjuista poissa.
Tunne on varmasti yleinen ja hyväksyttävä, ei olla sen kanssa yksin.
Tsemppiä teille :)
 
Yhteistyössä