3-kymppiset ensikertalaiset vol.11 <3

Mäkin seurailen vähän vähemmän aktiivisesti tätä ketjua, mutta ymmärrän ihan tosi hyvin tunteenne @sucrine, @atvk87 ja @Minji. Mulla nyt yk7, ja jotenkin kaikki toiveikkuus on ihan mennyttä. Oon niin vanha (36 v) :LOL:, että jouduttiin näin puolen vuoden yrityksen jälkeen jo alkaa selvittämään, onko jossain jotain selkeää vikaa. Mulla kaikki ilmeisesti OK (ainakaan mitään huolestuttavaa ei ole löytynyt), miehen simpat tutkitaan tällä viikolla. Onko teillä jotain tapoja käsitellä näitä vaikeita tunteita? Kaipaisin hyviä vinkkejä, sillä omat ajatukset pyörii ihan liikaa näissä jutuissa. :(
 
@atvk87 Jep, pikkuhiljaa oppii myös omasta kropasta, missä kohtaa kiertoa millaisetkin oireet tulevat.

@miumiu_82 Meilläkin on periaatteessa yk7 mutta en oikein tiedä pitäisikö kaikkia edes laskea. Osassa on ollut tallettelua harvakseltaan ja jopa niin, että otollisin hetki on varmasti mennyt ohi. Ovista olen tikutellut kunnolla kolmessa kierrossa.
En ehkä siksi myöskään ota tätä vielä kamalan raskaasti, joten ei valitettavasti ole hyviä vinkkejä.
 
Tiistaina alkoi menkat. Samalla tuli sitten vuosi yritystä täyteen. Saldona yksi keskenmeno. Muutoin tässä kohtaa varmaan ottaisi yhteyttä lääkäriin, mutta ei julkisella puolella varmaan mitään tehtäisi koska vuoden sisällä kuitenkin alkoi raskaus, joka meni kesken. Vai onko jollain tietoa mitä neuvovat tällaisessa tilanteessa?

Mut voi lisätä listalle, jos joku jossain kohtaa sitä päivittää.

Minji, 32 v., yk 12, luomu
 
2.8.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87........... 30v........ yk14.......1.icsi/2.pas edessä kesätauon jälkeen
-Lillis-...............31v......... yk7.........luomu
Miumiu_82......36v?........ yk6.........terot
sucrine.............31v..........yk6.........luomu?
Minji.................32v.........yk12........luomu

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Dpo 9 ja menkkakiukku on saapunut tänne, itkettää ja ärsyttää kaikki. Tissit on tosi kipeät, pelkät rinnat, ei nännit ja selkä on kipeä. Olen ihan varma että ei taaskaan tule plussaa. Eiköhän ne menkat sieltä tule perjantaina tai lauantaina. Tekisi mieli pitää taukoa koko hommasta.
 
@Minji Dpo 8 täällä. Ja jo kp 30, oli siis ovis aika myöhään. Vielä en ole testaillut, yritän malttaa mieleni. :D

Tsemppiä @-Lillis-! Mullakin on ikää 31 ja nyt periaatteessa yk7. Ei olla yritetty täysillä kovinkaan monessa kierrossa mutta onhan tämä odottelu silti piinaavaa.

Mulle voisi muuten päivittää listaan yk7. Ja nyt on luomu, mutta useassa kierrossa on ollut mukana terot.
 
8.8.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87........... 31v........ yk15.......1.icsi/2.pas, zumenon
-Lillis-...............31v......... yk7.........luomu
Miumiu_82......36v?........ yk6.........terot
sucrine.............31v..........yk6.........luomu?
Minji.................32v.........yk12........luomu

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.

Joo, mites @-Lillis- olot?

Mä alotin syömään tota vaihdevuosilääkettä nyt, se estää ovulaation ja kasvattaa kohdun limakalvoa. Ainakin teoriassa. Katsotaan koska päästään alkionsiirtoon.

Kai @Minji aloit tikuttaa? Mä ovuloin yleensä kp9.
 
Kävin tänään hakemassa kaupasta pari pregcheck raskaustestiä. Maanantaista asti olen kärsinyt menkkamaisista juilinnoista,niin alavatsassa kuin selässä, huonosta olosta, rinnat on kipeät, päätä särkee ja väsyttää. Kummasti nää oireet on kuitenkin vaan iltasin ja aamulla ei taas ole mitään.
Pää kuitenkin sanoo että raskaana en ole, sieltä on vaan menkat tulossa ja kunnolla. Testin ajattelin tehdä huomen aamulla, sillon pitäs olla dpo12.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
8.8.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87........... 31v........ yk15.......1.icsi/2.pas, zumenon
-Lillis-...............31v......... yk7.........luomu
Miumiu_82......36v?........ yk6.........terot
sucrine...........31v..........yk7.......luomu/terot
Minji.................32v.........yk12........luomu

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87........... 31v........ yk15.......1.icsi/2.pas, zumenon
-Lillis-...............31v......... yk7.........luomu
Miumiu_82......36v........ yk8.........lz

9.8.2018

***Jokainen päivittää itse listaan muutokset omiin tietoihinsa. Jos listan päivitys ei onnistu, merkkaa listaan lisättävät/muokattavat tiedot omaan viestiin punaisella, kiitos!***
*Kun muokkaat listaa, valitse "vastaa" ja poista tekstikentästä alusta ja lopusta "[ QUOTE ]"*

Nimimerkki......Ikä......yk....luomu/lääk.kierto

Atvk87........... 31v........ yk15.......1.icsi/2.pas, zumenon
-Lillis-..............31v.........yk8.........luomu
Miumiu_82......36v........ yk8.........lz
sucrine...........31v..........yk7.......luomu/terot
Minji................32v.........yk12........luomu

Lääkkeet/hoidot:
c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, irr=irrotuspiikki, lu=luget/lutinus/progesteroni, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran, inssi, ivf, icsi, pas, etc.

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Ingaliini, Shuubiduu, _kiki_, Ihanapa, histamiinihepo, Tilliina, kissaliikeri, franny, Lallastiina

Plussanneet 7/2017-> ja plussauspäivät:
Mamushka.........32v..........yk6...........11.7. luomu
Jesy....................34v.........yk2...........18.7. luomu
Sano Pirkka........34v........yk10...........1.8. luomu
Suziella...............35v........yk1.............26.8. luomu
ToukkaHaave87..30v........yk9.............1.9. lz+b+pr+t
Vesinokkaeläin....31v........yk2............10.9. luomu
nenni26...............30v........yk3............5.12. luomu

Plussanneet 2018 ja plussauspäivät:
Lallastiina.........36v......yk8 (tm jlk)....9.1. luget (km)
Genmaicha......................................15.1.
amaia...............................................15.2.
Minji................32v.......yk8...............31.3. luomu (km)
Abby87...........30v......yk11...............18.4. luomu
Frangipani82..35v.....yk7.................
kyan................30v...........yk1..........31.5. luomu
Lallastiina.......36v......yk5 (km jlk).....5.6. luget (km)
rust.................33v.......yk8.................8.6. luomu
Helmi30..........31v.......yk5.................3.7. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Täällä kp 13 ja eilen saatu ovistestiin plussa. Tallettelut tehty tänään ja edellispäivänä. Tänään aamupäivällä tunsin vasemmalla kipuilua muutaman tunnin ajan. En ole ennen tuntenut oviskipuja. Nyt sitten jännäilemään. Tallettelut ainakin osui aika hyvin. Tällä hetkellä hyvä fiilis, mutta saa nähdä muuttuuko fiilis tässä päivien kuluessa.
 
Mites täällä menee? Joko miehen testitulokset ovat tulleet @miumiu_82 ? Entä oliko teillä hoidot alkamassa @atvk87 ? Mites @-Lillis- @sucrine ja @Lallastiina? Taustallaolijat?

Olisi kiva, jos tähän ketjuun tulisi lisää väkeä kun on nykyisin niin hiljaista! Koen tän ketjun enemmän omakseni kuin esim. sen toiveena vauva 2019.

Mulla nyt dpo 8. Mietin, että voisin torstaina testailla dpo 11. Rinnat on jonkun verran arat ja jotenkin turvonneen oloiset ja pientä nippailua vatsassa ollut. Mutta noita on kyllä ollut negakierrossakin.
 
Joo, olen syönyt estradiolia limakalvoa kasvattamaan nyt kaks viikkoa ja tänään oli eka ultra. Limakalvo on niin ohut, ettei alkionsiirtoon vielä päästä. Ens maanantaina uus ultra ja jos ei oo kasvanu riittävästi, niin keskeytetään lääkitys ja seuraavaan kiertoon kokeillaan eri muodossa.
Vituttaa tää projekti taas vaihteeks. :(

@Minji kerro sit ku testailet!
Tämä on kyllä hiljentynyt tän vuoden puolella tosi paljon.
@sucrine ainaki oli onnistunu, oli kirjottanu johonki toiseen ketjuun, mut ei ilmottanu tänne. Onnittelut kuitenkin.
 
Kiva @Minji kun kyselit muiden kuulumisia. Tämä ketju on tosiaan jäänyt harmillisen hiljaiseksi. Olisin kokenut itsekin omaksi mutta vähäisen keskustelun vuoksi on tullut oltua aktiivisempi muissa ketjuissa.

Niin kuin @atvk87 sanoi, minulla tuli tosiaan ylläriplussa viime viikon lopulla. Luulin jo olevani uudessa kierrossa, kun oli tavallista pidemmät ja osin niukemmat "menkat". Nyt on edellisistä oikeista menkoista laskettuna 6+0 ja oviksesta suunnilleen 5+0. Kaikenlaisia oireita on mutta vaikea silti uskoa todeksi.

Kiitos @atvk87 onnitteluista. Toivon sinulle ja kaikille muillekin vain kaikkea hyvää ja tietysti pikaista plussaonnea! Vaikka meillä oli yritystä vain noin puoli vuotta niin tiedän miten kurjaa ja turhauttavaa on odotella. :(
 
@atvk87 Onpa tosi kurja, ettei lääkkeet ole toimineet toivontunlaisesti :( Toivottavasti kuitenkin maanantaina ultrassa näyttäisi paremmalta! Mikä teillä olikaan lapsettomuuden syy? Mä olen tänään menossa terveyskeskukseen ja toivon, että meille voitais aloittaa tutkimukset.

@sucrine Isot onnittelut! Olipa tosiaan yllätysplussa kun menkatkin vaikutti tulevan! Toivottavasti kaikki menee hyvin :) Meinaatko mennä varhaisultraan? Itse sitä suosittelen, jos vaan talous antaa myöden.
 
@Minji siittiöiden vähyys ja liikkumattomuus. Näemmä ongelmia myös kohdun limakalvon kanssa, mutta sitä ei varmaan mielellään diagnosoida, kun siihen ei ole mitään hoitoa.

Ja kerro sit miten meni terkkarissa!

Harmittaa että ees koskaan alettiin toivomaan raskautta. Paljon helpommalla pääsis elämässä, kun ei haluis / kaipais jälkikasvua.
 
Heippa kaikille!

Oon seuraillut sivusta tätä keskustelua jo pidempään, täällä tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja kaikkien tsemppaus! Mä oon 30v ja mies muutaman vuoden vanhempi ja ollaan vuosi sitten aloitettu yritys. Tänään kp1 ja alkaa yk 12. Pari päivää ehdin jo luulla olevani raskaana, kun menkat oli myöhässä ja oli myös kaikenlaisia oireita (niin ku kyllä joka kierrossa). Luteaali ei oo kestänyt mulla tietääkseni ikinä yli 15 päivää, mutta tänään oli jo dpo17, joka sitten vaihtui kp1:ksi. Ollaan saatu jo kutsu lapsettomuustutkimusten alkukäyntiin ja olin niin toivonut että tästä kierrosta ois tärpännyt. Mut ei kun ei, uutta kohti kai sitten vaan.

Plussatuulia ja hyvää syksyn alkua kaikille ♥
 
Terve pitkästä aikaa ja onnea @sucrine !

Me on nyt pidetty lomaa yrityksestä ja ruvetaan pikku hiljaa miettimään hoitojärjestelyjä.

Viimeisimmissä kokeissa ei tosiaan löytynyt muuta poikkeavaa kuin hieman munasarjavasta-aineita. Kun ne käyvät munasarjoja vastaan, munasolujen laatu voi huonontua ja sitä kautta nuo voivat vaikuttaa keskenmenojen määrään. Tosin lukemani mukaan myös voivat huonontaa onnistumismahdollisuuksia hoidoissa :(. Niitä esiintyy joidenkin autoimmuuniongelmien yhteydessä ja saattavat olla merkki siitä, että munasarjojen toiminta tulee lakkaamaan ennen aikojaan. Että jee, ennenaikaista menopaussia odotellessa :confused: :cry:. Tähän asti kuitenkin on olleet kierrot ym. normaalit, eli ei kai se ihan välittömästi ole edessä.

Vähän on hankalaa tämä hoitojen suunnittelu, kun en halua täällä ulkomailla mennä vaan pitää jotenkin järjestää itsensä Suomeen, ja mies kuitenkin joutuu pysymään täällä etelässä työn takia. Asuako sitten äidin luona hoitokierroksen ajan vai vuokratako kämppä ja tehdä hoidosta siten vieläkin kalliimpaa, kas siinä pulma. Kun ei sitäkään tiedä, kuinka kauan siinä voi mennä, eihän oo mitään takuita mistään...

Kuten ehkä voi päätellä niin ei täällä innosta hihkuta. Kirjoittelu jäänee vähiin tulevaisuudessa.

Tsemppiä kaikille ketjulaisille!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä