Clomittaret 2012

Kassiopeia: Kiitos :D
Niin se vain on, että tämä ongelma tuntuu siltä maailman suurimmalta.. tosin tämä kaikki tuntuu kuitenkin pieneltä kun muistelen sitä pikkuista syöpäongelmaa, joka mulla oli viime kesästä asti.. tai esikoiseni vesipää-ongelmaa, joka oli siitä asti kun hän oli 3kk. Ja nyt tammikuussa saatiin vihdoin varmuus, ettei sitä ongelmaa ole olemassakaan.
Mutta se on se jokaisen oma ongelma, joka on se pahin. Eipä niitä voi järjestykseen laittaa. Mutta kaikki käytännön typerät ongelmat jää ainakin ilman mun sympatioita.. :/
 
Hei kaikille tasapuolisesti!

vetäydyin taka-alalle viime kuussa, kun olin niin kovin väsynyt tähän kaikkeen, ja toistuviin pettymyksiin. Luin eilen ketjua läpi ja olen kovin kovin pahoillani teidän puolesta, joilla raskaus ei jatkunutkaan. Aniit ja P12: Tuntuu niin julmalta ettei sanoja löydy. Toivon että saatte voimia yrittää eteenpäin.

Vielä hetki sitten olin täällä se, jonka oli vaikea ajatella positiivisesti ja jonka elämä pyöri 24 h aiheen ympärillä. Nyt onkin tapahtunut jotain melko yllättävää! Olin huhtikuun alussa siirtynyt yksityisen lähetteellä julkiselle, ensikäynnillä oli tarkoitus suunnitella jatkohoitoja. oli kp 18. Clomit oli lopetettu siis, koska tulosta ei saatu. Ultrattiin, ja selvisi, että oma hormonitoimintani oli kuin ihmeen kaupalla herännyt ja iso folli oli kasvamassa, samoin limakalvo oli tuplaantunut! Ensimmäistä kertaa olin täysin stressivapaa, olo oli niin huoleton. Hyödynnettiin tämä ilouutinen makkarissa, ja puuha sielläkin oli melko lailla ekaa kertaa vuoteen "ei yrittämistä".

Tein raskaustestin juuri, ja se on positiivinen! siis POSITIIVINEN!!!!!! voitteko uskoa!!! mä nimittäin en :D testiä tehdessä menkat ehkä päivän myöhässä (kierrot heitelly niin paljon etten oo varma) ja hoin itselleni koko ajan "muista, se on negatiivinen, älä ala taas itkemään ettet pety niinkuin aina". Silmät osui toiseen viivaan joka ilmestyi heti esiin ja tässä kohtaa tarkistin moneen kertaan, olinko tehnyt raskaustestin vai onko se sittenkin ovistesti :) Kaksi tummaa viivaa ilmestyi ruutuun ja syke nousi ehkä 200 samantien. Olen todella onnellinen ja hämmentynyt, ja halusin jakaa uutisen täällä koska olen hyvä esimerkki siitä että vaikka ovulaatio on heikko tai sitä ei olisi ollenkaan, vaikka clomit ei teillä toimisikaan, on kuitenkin pieni mahdollisuus, ettei hoitoja tarvitakkaan. Inssi olis ollut mulla edessä seuraavaksi, meillä pientä vikaa myös miehessä.

Nyt toivon, että rakas pysyy matkassa mukana tiukasti, ja että te kaikki muutkin saatte pian positiivisia uutisia. Erityisesti voimia teille jonka tie on ollut omaani raskaampi ja jotka olette joutuneet yrittämään vuosia, kenties kokeneet keskenmenojakin. Elämä antaa vahvoille ihmisille tuskaa jotta joku sen kantaisi heikompien puolesta.

Tällä hetkellä fiilis on, että saa olla elämälle todella kiitollinen :heart:
 
Nana2012: <3 <3 <3
Mä itkeä vollotan täällä pelkästä onnesta.. <3 oon niin onnellinen teidän puolesta ettei voi olla todellistakaan.. aivan ihanaa kuulla noin ihania uutisia ja miten ihanan nöyrä ja kiitollinen osaatkaan olla teidän onnesta <3 :)
Sylin täydeltä onnea ja sille pikkuiselle siellä lähetän kaikkea mahdollista tarraavaa voimaa.. tarroja, liimaa, teippiä, perunaa, lattialle kaatunutta limsaa.. ihan kaikkea :D Onnea vielä kerran!! :D <3
 
Kassoiopeia, kiitos kysymästä. Lääkärihän kehotti että jos torstain testi on nega niin uusi testi pitäisi tehdä perjantaina. Mä en ole kuitenkaan tehnyt. Mutta jos vuoto ei nyt ala niin testaan huomenna aamulla. Mutta kyllä mä aika varma olen ettei tässä raskaana olla.
Toivottavasti bongaat oviksen ja hyödynnätte sen hyvin!

PikkuJellonalle onnea oviksen bongauksesta.

Nana2012 onnea suuren suuresta ilostasi. Kiitos kannustuksesta meille muille. Juuri nuo stressivapaat kierrot tuovat usein plussan. Minullekin kävi juuri niin syksyllä. Vaikka se ilo olikin lyhyt. Oli juuri clomien loppuminen ja sitten seuraavassa kierrossa lapsettomuuspolille ensikäynti. Toivotan kovasti onnea ja hyvinvointia tuleville viikoille!
 
10kaks mulla ihan samanlaiset fiilikset...
oisko se mun asenne vai mikä ku en tosiaaan stressaile kiertoja enkä oviksia ja muutenki ajatusmaailmassa menee kokoajan tuhannen asiaa.

Tosin onhan mun elämä muutenkin ihan erilaista :)

Nyt kuitenkin odottelu jatkuu ja hyvillä mielin mutta liikaa toivomatta.
 


tiistai 24.4.





Nimi__________kp________YA/YK/YV__________hoitokerta


JeNski91............kp81/??..............yk8.............................2.clomi
Nyrpee-81.........kp74/32-33..........ya1/10...........................
tinksu...............kp39/28-31...........yk3..............................tauko
magda...............kp37/28-32.........ya6/10........................2.letrozol
skorppari82........kp33/??..............yv1,5.............................1.clomi
another.............kp30/28-?.........yk5/ya1/11.......................1.clomi
10kaks..............kp30/42...............yk2.............................2.clomi
AamuTorkku.......kp27/30..............yv3..............................4.clomi
Ansku83............kp24/30-31..........yk14/ya11/10..................tauko
minttu_89..........kp23/26-28..........yk4................................tauko
toiveuni83.........kp19/28?...............ya9/10..........................1.clomi
PikkuJellona........kp19/??...............ya9/10...............terot/clomitauko
Inkeri84.............kp11/??..............yk7................................4.clomi
Ambrosia85.........kp11/26-32.........ya10/10/yk16...................2.clomi
Kassiopeia..........kp11/??...............ya8/2010.......................3.clomi
Sanzu...............kp10/34................yv1.............................1.femar
Raita12..............kp6/??...................ya8/10.......................5. clomi
undercovergirl.....kp6/30..............ya6/10/yv2.....................tauko
Pettunia..............kp6/28-36..............yk18......................2.lezorol
toivounelma.....kp2/29-48...ya 5/2009/ yk29... 3.clomi+GonalF+Pregnyl
Ranskismopsi.......kp??....................yk?.............................3.clomi



Tauolla/taustalla
Lumihiutale92, Calliope


Piinailijat



Ghostbusters





PLUSSANNEET

huhtikuu:
Vauvaton..5.4........kp26/??.........ya12/08......8.clomi
Kiri..........19.4.......kp33/25-30....ya10/10.....2.clomi
Nana2012...21.4....kp34/??........ya6/2011....4.clomi

maaliskuu:
Kuume82..11.3...kp30/~30..ya1/11...2.clomi
toiveajatus..12.3...kp 31/??....yk11....2.clomi
Aniit.........19.3....kp 30/?....ya10/10...5.clomi (km :()


helmikuu:
Micaela..22.02....kp29/33.....yk5....3.clomi
Idylli......24.02....kp27/28.....yv3.....2.clomi
Marsiina..26.02...kp47/??...............clomit






Clomittaret 2011 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/1896220-clomittaret-vuonna-2011-a/

Clomittarien plussapinkka: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/


Päivittäjä: another (ja Ansku83)

 
Viimeksi muokattu:
nana2012 onnittelut raskautumisesta :heart: :kiss:
saanko laittaa plussanneisiin ja jos niin millä päivämäärällä?

10kaks
mitenniin et kuuluisi, toki kuulut (jos vain haluat kuulua) :D

toiveuni83 tuohan ois vain huippua jos osaisi olla stressaamatta, mitenköhän sen itsekin oppisi!
 
Oon täs viikon keräilly itseäni. Keskenhän se meni. Olo on ollu kyllä niin epätoivonen, että ei oo tienny kuinka päin täs olis ollu. Nyt ku on saanu viikon rauhoteltua itseänsä ja kerätä voimia, niin eikö tää taas tästä. Ens viikolla meen joka tapaukses käymään gynellä, tuumailla vähä noita jatkoja.

Oon hirveän pahoillani myös muittenkin puolesta kenellä se pikkunen ei oo kyytis pysyny. :/ Yritettän tsempata toinen toistamme, eikö se meidänkin onni joskus hyväksi käänny. :)
 
Ihana kuulla plussauutisia näiden harmaidenkin juttujen lisäksi, onnittelut ja osaanotot asianomaisille siis :hug:

kassiopea, hyvä jos positiivisuus tarttuu :D

Eilen käytiin katsomassa titanic 3d... itkin koko helvetin leffan ajan .. oon saman leffan nähny montakertaa ennenkin, enkä koskaan oo itkenyt..

tänäänkin oon kirjaimellisesti itkenyt kokoaamun.. jotenkin vaan niin herkillä!

Mut sama juttu oli samaan aikaan viime clomikierrossa..

Mulla osuu kp30 äitien päiväks. SIlloin siis testaillaan jossei vuoto ala aiemmin. Mikäs olisikaan mukavam pi yllätys äitienpäivän kunniaksi :D
Mutta eipä vielä pidä lähteä höntyilemään. Toivotaan kutienkin että bongaan oviksen. En aio tässä(kään) kierrossa testejä tehdä.


ja tänne oli tullut uusiakin; tervetuloa!!

Hyvää ja aurinkoista ja ekaa kertaa lämmintä sunnuntaina !
 
Hei ihanaiset ja lämmin kiitos onnitteluista! Tuntuu vaa kivemmalta ja kivemmalta koko ajan ;) Another: mut saa laittaa plussanneisiin (apua en usko et se oon minä joka tätä kirjottaa) päivämäärällä 21.4. Kirille kans hurjat onnentoivotukset!

Käyn täällä edelleen lukemassa kuulumisianne. Suuren tuen olen tältä palstalta saanut kohtalotovereilta, ilman tätä pinoa ois tuntunut melko tyhjältä ja yksinäiseltä. Aurinkoa kevääseenne ja hirrrviäää plussatuulta :)
 
onnea vielä kerran kiri ja nana2012, molemmat lisäsin plussaneisiin innolla :heart:

pahoitteluni minttu_89 keskenmenosta :( ei sellaista toivoisi kyllä kenellekään sattuvan!
oletko jo uutta kiertoa sitten ajatellut ruveta laskeskelemaan vielä ennen sitä lääkäriaikaa? kun mietin siis että haluatko vielä listoille vai oletko mieluummin taustalla?

ambro hihi ihanat hormonit :D se on kyllä kumma miten välillä itkettää ihan kaikki, pakko se on noitten uusien lääkkeitten piikkiin laitettava!
voi että, äitien päivänä testaus,iiks! ei kun oviksen bongaukseen vain että saat plussan silloin :D
 
:heart:Nana2012 :heart: voi, että on mielettömän ihanaa. Onnenenkeleitä nyt mukaan odotukseen :) antaa sinun tarina toivoa ja jos nyt ei osu, vaikka pyrinkin olemaan stressaamatta niin taidan ottaa totaalisen pesäeron tähän asiaan.

minttu_89 en pysty kuvittelemaankaan sun tuntoja nyt, mutta paljon voimia sinulle :hug:
 
anohter, en mä edelleenkään lähde ainakaan tikkuttamaan ovista.
Lämpöjä seurailen ja pidän kiertopäiväkirjaa, mutta muuten vaan ajattelin tämän kierron nauttia miehestä ;)

Täällä ihan huippuhyvä fiilis.. nappailee nippailee ja aurinko paistaa ja trallalei ! :D

Hyvää maanantaita ja alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti kuluva alkanut viikko tuo vaan hyviä uutisia ilmoille :wave:
 
P12
Täällä myös liputetaan kiertopäiväkirjan ja lämpöjen mittailun nimiin, vaikka kyllä mä testejäkin teen ja niillä varmennan ovispäivän kun se tulee aina vahvimman plussan aikana ;)

Mä oon aika vahvasti sitä mieltä että kyllä se oli ovulaatio kun kipuili to-la, nyt on nimittäin aamulämmöt yli 37. Laskin että 4.5. alkaisi menkat (tai tulee plussa..) ja sitten syön vielä yhden kierron clomeja. Sitten saa riittää mun osaltani yöhikoilut :p

nanalle hirmusti onnea plussaamisesta!!
 
Nana2012 ja kiri valtavan suuret onnittelut teille molemmille! Huikeita uutisia!

Suurimmat pahoitteluni minttu-89 ja paljon voimia sinulle! On se niin epäreilua....

PikkuJellona onnea ovisbongailusta!

Uutta kiertoa mennä puksutellaan eteenpäin ja mieli on virkeä, vaikka viikonloppuna oltiinkin ystävien luona, joiden kanssa olisin ollut raskaana ihan samoilla viikoilla. Totta kaihan sitä toivoi, että voi kun meilläkin olis kaikki menny putkeen ja olis jo tollainen maha, mutta he ovat niin hyviä ystäviä, että en osaa olla kateellinen. Ja tärkeintä on, että voin puhua heille näistä tunnoistani ja jos tuntuu heidän seurassa pahalle tahi itkettää, niin voin heille kyllä sanoa siitä. Mutta nyt pitäis sitten olla stressaamatta, voitteko tartuttaa muhun vähän sitä kiitos?!

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille myös minun puolesta!
 
Kiertopäiväkirja on minustakin hyvä. On hyvä oppia lukemaan omia tuntemuksiaan ja verrata niitä vaikka lämpöihin ja tikkujen tuloksiin.

Omanapaisesti voin todeta että tein testin vielä sunnuntaina ja se oli odotettu nega. Menkat alkoivat tänään aamupäivällä. Nyt sitten on haettu uusi purkki Clomeja ja kynä Gonalia apteekista.

Mun tiedot voi päivittää:

toivounelma.....kp1/29-48...ya 5/2009/ yk29... 3.clomi+GonalF+Pregnyl
 
Elämän kirjoa taas laidasta laitaan täällä.

Pahoittelut Mintulle. Suuret sellaiset.

Hurjan paljon onnea Nana! Ihana juttu.

Äsken lähti ensimmäinen lezorol. Toivottavasti ei tulis pahoja sivuoireita, kun ei viimeksikään niitä tullut.
 
Onnea nana! Ja tsemppiä minttu :hug:

Ei sitten tullut plussaa ei. Ehti oikeen toiveen nousta kun menkkakipuja oli 3 päivää ennen menkkojen alkua ja menkat oli myöhässä, mutta ilmeisesti kierto vaan venyi kun oli luomukierto. Eli mulle voi päivittää kp 5 ja nyt siis 2. letrozolkierto (listassa taisi lukea niin viime kerralla, mutta se oli siis taukokierto) Tässä kierrossa olis tarkoituksena tehdä inseminaatio, jos vaan saadaan miehen työvuorot sopimaan. Viikon päästä ois seurantaultra.

Pettunia: Sivuvaikutukset letrozolista on mulla ainakin lievempiä kuin clomeilla. Tähän mennessä on ollu vaan vähän kuumia aaltoja. Viimeksi kun söin niitä tuli myös hirveä päänsärky ja väsymys, mutta oireet loppuivat oviksen jälkeen. Kuinka iso annostus sulla on? Mä otan 5 mg, eli 2 tablettia kp 3-7. Normaalisti kai aloitetaan 1 tabletilla, mutta kun olen syönyt clomeja jo 6 kiertoa niin siksi otan 2. Ei ainakaan viimeksi kehittynyt kuin yksi iso munasolu tällä annostuksella.
 
:wave:

Testi tehty, negaa. Vaikka kyllähän sitä tarkkaan kattoessa saatto nähdä siinä toisessa ikkunassa haalen viivan :LOL: Jepp, sen jonka voi nähdä ennenkuin on koko testiin edes pissanu. Huomenna yritän muistaa alottaa terot ja teen vielä toisen testin muutaman päivän kuluttua.

Niin, jotenkin kirjoittelen tänne niin harvakseltaan, että välillä tippuu kärryiltä ja tuntuu ettei "kuulu" ihan täysillä porukkaan. Ehkäpä se johtuu tästä meidän yrittämisen laadustakin, ja siitä että toiveissa jo kolmas. Olikoo täällä paljon muita "sekundoja"?
 
P12
Täällä yksi sekunda! Kaksi ensimmäistä tulivat hyvin helposti, nyt on kolmannen yritystä ollut helmi-maaliskuusta 2011. Silläpä sitä melko varovaisesti yrittää lapsettomuuspuolille kirjoitella.. samoja hoitoja me sekundat saadaan kuin primääriset mutta voiko niitä lapsettomuushoidoiksi edes kutsua kun eihän me lapsettomia edes olla. Mutta enpä minäkään ennen tätä yritystä tiennyt sairastavani endoa. Aiemmat lapset on saaneet alkunsa toinen e-pillereistä huolimatta ja toinen heti kun pillerit jätin pois. Nyt on sitten synnytyksen jäljiltä päässyt endo kasvamaan kun ei ole pillerit olleet käytössä.
 

Yhteistyössä