Elämäsi pisimmät minuutit?

Parasta tässä on se, etten edes tehnyt niille tyypeille mitään ennen sitä, ihan ventovieraita mulle. Sanoivat vaan, et "mene vitun huora takaisin sinne, mistä olet tullutkin" ja alkoivat pätkimään. Nice.

Melkosen perseestä. Missä tää kävi?

 

Kun "terve" kuopus osoittautuikin pian syntymän jälkeen vaikeasti ja vakavasti sairaaksi. Kun 4vee oli kadoksissa...
Tätä ennen oli aseellisen ryöstön kohteeksi joutuminen eikä tiennyt näenkö enää koskaan 1-vuotiasta esikoistani...

 

Parasta tässä on se, etten edes tehnyt niille tyypeille mitään ennen sitä, ihan ventovieraita mulle. Sanoivat vaan, et "mene vitun huora takaisin sinne, mistä olet tullutkin" ja alkoivat pätkimään. Nice.

Ihan hirveetä!! Olivatko humalassa/kamoissa? Kävikö sulle pahasti? Iso voimahalaus, toivottavasti saavat vielä ansionsa mukaan, s**tanan k*siaivot!! Noita voisi kyllä hyvin vähän pätkiä!!!

 

Melkosen perseestä. Missä tää kävi?

En viitsi paikkakuntaa kertoa, ettei tunnisteta. Mutta pieni paikkakunta joka tapauksessa. Olin siellä juhannusta viettämässä.

 

Ihan hirveetä!! Olivatko humalassa/kamoissa? Kävikö sulle pahasti? Iso voimahalaus, toivottavasti saaat vielä ansionsa mukaan, s**tanan k*siaivot!! Noit voisi kyllä hyvin vähän pätkiä!!!

Ainakin humalassa, muusta en ole varma. Tukkaa on lähtenyt päästä tukkuja ja mustelmia mulla on kyljissä ja käsissä. Kuristivat myös, onneksi ei jäänyt kaulaan mitään. Pää on vieläkin kipeä siitä repimisestä.

 

[QUOTE="vieras";26541700]:hug:

Saatiinko syy selville?[/QUOTE]

Käýnnistyksestä johtuneiden liian kovien supistusten seurauksena kohtu repesi ja istukka irtosi. Tätä ei huomattu kun ei ollut sydänääniseurantaa ollenkaan. Lapsen kuolema oli hoitovirhe.

 

Hetki jolloin lääkäri totesi lapseni kuolleen.

Myös sekunnit jolloin tyttöni sai ensimmäisen affektikohtauksen tuntuivat ikuisuudelta.

Ja reilu viikko sitten hetki jolloin näin tyttäreni makaavan maassa tajuttomana oli pysäyttävä.

 

Odotin kaksosia, jossain rv15 kieppeillä, jouluna verenvuotoa ja olin ihan varma että olin saanut keskenmenon. Ultraan pääsin joulun jälkeen, ja ne pisimmät minuutit odotin siinä ultrauspöydällä ilman housuja kun erikoistuva lääkäri lähti ultrasta tulostamiensa kuvien kanssa käymään jossain. Ei siis kertonut mulle mitään, lähti vaan etsimään jotain toista lääkäriä. Ja tuli takaisin ehkä 10 minuutin päästä ja sanoi että kaikki OK. Huh.

 

Ensimmäisenä ja kauheimpana tulee mieleen se kun esikoinen oli noin puolitoistavuotias ja sai todella rajun astmakohtauksen. Se tunne oli jotain aivan kauheaa kun kannat omaa pientä velttoa lasta sylissäsi. Ulkona oli silloin pakkasta noin -22 juoksin yöpaidassa paljain jaloin ambulanssia vastaan. Onneksi kuitenkin kaikki päättyi hyvin.

Toinen tapaus ei päättynytkään sitten hyvin. Elvytin isääni parkkipaikalla, sisimmässäni oli kuitenkin tunne että hän ei tule selviämään, eikä selvinnytkään. Ambulanssin tultua paikalle romahdin täysin.

 

Se, kun olin muksujen 6v,2v ja 1v kanssa keskenään kotona ja sain sappikohtauksen.... ei kestänyt kuin vartin verran mutta tuntui ikuisuudelta....

 

synnytyksen jälkeiset kolme päivää vuodeosastolla |O

 

Kännistyksestä johtuneiden liian kovien supistusten seurauksena kohtu repesi ja istukka irtosi. Tätä ei huomattu kun ei ollut sydänääniseurantaa ollenkaan. Lapsen kuolema oli hoitovirhe.

Jotain aivan järkyttävää!! Olen todella pahoillani!

 

Ainakin humalassa, muusta en ole varma. Tukkaa on lähtenyt päästä tukkuja ja mustelmia mulla on kyljissä ja käsissä. Kuristivat myös, onneksi ei jäänyt kaulaan mitään. Pää on vieläkin kipeä siitä repimisestä.

Kamala tilanne. Aiotko viedä asiaa eteenpäin (poliisille)?

 

Mun pisimmät minuutit ovat varmaan olleet ne kun soitin ambulanssin lapselleni joka oli saanut pahan aivotärähdyksen tiputtuaan sohvalta. Lapsi oksenti ja meni tajuttomaksi. Ne minuutit olivat aivan kammottavan pitkiä!! Ambulanssilla sairaalaan ja sieltä toiseen sairaalaan kuvattavaksi.. Lapsi oli tuolloin vähän yli 2 vuotias.
Toiset pitkät minuutit, tai oikeastaan vuorokausi oli aivan älyttömän pitkä. Oltiin isän kuolinvuoteen vierellä, hengitettiin samaan tahtiin kuin isä ja toivottiin että isä paranee siitä vielä. Ne kouristuksetkin joita isä sai, olivat aivan älyttömän pitkiä!!! Lopulta annettiin isälle lupa lähteä ja niin isä nukahti pois siinä meidän vierellä...
Pisimmät minuutit olivat myös ne kun lapseni syntyi. Sektio kesti todella pitkään, lapsen ulos saanti oli vaikea, lapsi oli perätilassa ja lapsen asento oli muutenkin vaikea. Ja sit kun se lapsi ei edes itkenyt, vaan hetken päästä vain naukaisi vienosti, lapsi lähti saamaan lisähappea ja lasten lääkäri juoksi perään. Ja minä olin aivan varma että en saa edes nähdä lastani. Meni pitkään kun sieltä tuotiin kapaloitu pieni lapseni ihan vain hetkeksi siihen minun näytilleni ja siitä siitten saamaan lisää happea happikaappiin... Heräämössä makasin yli 5 tuntia kauheissa tuskissa, olin aivan varma että kuolen siihen paikkaan, oikeastaan toivoinkin sitä. Ajattelin että en tunne vielä lastani, lapsen isä on lapsen kanssa, vauvalla on kaikki hyvin, minä voin vaikka kuolla... Ne oli pitkiä aikoja, huh huh!!

 

Mulla -94 sytynyt tyttö, jota lääkäritkin tuli taivastelemaan vielä kuopuksen synnyttyä-05. Hänen ei pitänyt jäädä henkiin, mutta täällä hän vielä taivaltaa... vain yksi käsi halvaantuneena

 

Hetki jolloin lääkäri totesi lapseni kuolleen.

Myös sekunnit jolloin tyttöni sai ensimmäisen affektikohtauksen tuntuivat ikuisuudelta.

Ja reilu viikko sitten hetki jolloin näin tyttäreni makaavan maassa tajuttomana oli pysäyttävä.

:hug:

 

[QUOTE="Vieras";26542858]Jotain aivan järkyttävää!! Olen todella pahoillani![/QUOTE]

Kiitos

 

Elämäni pisimmät minuutit ovat ne jolloin äitini mies soitti ja pyysi soittamaan sairaalaan, että onko äitini enää hengissä. Äiti yritti itsemurhaa kolme kertaa ennen kuin neljännellä kerralla onnistui. Pysähdyttävin oli kuntämä toistui neljännen kerran ja tulikin soitto, että äiti oli löydetty kuolleena. En tietysti uskonut ja pyysin virallista tahoa "todistamaan". Lyyhistyin kaupan lattialle, kun ambulanssin hoitaja tuli puhelimeen.

Yksi elämäni pisimmistä minuuteista oli kun päiväkodin johtaja soitti ja sanoi, että 4½ vuotiaani oli pudonnut kiipeilytelineeltä selälleen. Yleensä hoitajat soittavat jos jotain on sattunut, niin johtajan soitto oikein pelästytti! Lähdin asukkaan luota pomolle sanomaan, että lähden välittömästi ja ne askeleet tuntuivat loputtomilta. Puhumattakaan siitä viiden minuutin automatkasta päiväkodille! Luojan kiitos mitään vakavaa ei sattunut, mutta mielessä kävi halvaantumisesta lähtien kaikki mahdollinen.

 

Negatiivisia kokemuksia on liikaa enkä välitä niitä muistella...

Elämäni pisimmät sekunnit oli varmaan alttarilla (tai mikä se maistraatissa onkaan) kun vihkijä kysyi "Tahdotko?" ja päätin pitää yleisöä jännityksessä. Kun sisko katsoi mua silmät pyöreinä, naama kalpeana sen näköisenä että saa kohta sydärin, oli pakko vihdoin sanoa "Tahdon!". Siinä odotellessa mietin miten ihmiset reagois jos lähtisinkin juoksemaan pois. Joo tiedän, mulla on outo huumorintaju. Tuli vaan mieleen että "nyt olis sopiva tilaisuus järjestää draamaa".

Tuntui pitkiltä myös ne sekunnit heti synnytyksen jälkeen kun vauva ei rääkäissytkään heti. Ehdin jo kysyä kätilöltä "Eiks se hengitä?".

 

Negatiivisia kokemuksia on liikaa enkä välitä niitä muistella...

Elämäni pisimmät sekunnit oli varmaan alttarilla (tai mikä se maistraatissa onkaan) kun vihkijä kysyi "Tahdotko?" ja päätin pitää yleisöä jännityksessä. Kun sisko katsoi mua silmät pyöreinä, naama kalpeana sen näköisenä että saa kohta sydärin, oli pakko vihdoin sanoa "Tahdon!". Siinä odotellessa mietin miten ihmiset reagois jos lähtisinkin juoksemaan pois. Joo tiedän, mulla on outo huumorintaju. Tuli vaan mieleen että "nyt olis sopiva tilaisuus järjestää draamaa".

Tuo ei ole huumorintajua. Varmaan miehellesi jäi "kiva" muisto loppuiäksi. Olet lyhyesti sanottuna pässi...

 

[QUOTE="vieras";26543747]Tuo ei ole huumorintajua. Varmaan miehellesi jäi "kiva" muisto loppuiäksi. Olet lyhyesti sanottuna pässi...[/QUOTE]

Minusta tuo taas oli tosi hauska juttu. Huumorintajua parhaimmillaan. =)

 

Matka synnytyssalista leikkaussaliin. Kesti varmaan minuutin tai kaksi. Oli yhtaikaa hirvittävän nopea ja kammottavan hidas. Muistan kaiken niin täsmällisesti.

Tosin palautekeskustelussa kävi ilmi, etten muistakaan, nimittäin en muistanut ollenkaan sitä että yksi kätilö oli rauhoitellut mua ja puhunut koko ajan. Olin ihan täysin blokannut sen siinä matkalla.

Ja lopputulema oli hieno, hätäsektio oli oikein ajoitettu ja syntyi rakas, rakas poikavauva.

 

[QUOTE="vieras";26543747]Tuo ei ole huumorintajua. Varmaan miehellesi jäi "kiva" muisto loppuiäksi. Olet lyhyesti sanottuna pässi...[/QUOTE]

No onneks miehellä on samanlainen huumorintaju. Lisäks oli kuulema niin jännittynyt ettei edes tajunnut mitä tapahtui. Enemmän mun sisko säikähti.

Olisin mielummin lammas kuin pässi. Jos siis saan itse valita. Varmasti "pässiä" lyhempiäkin sanoja löytyy. Sika? Kala? Koi? Täi? Hai?

 

Se on ollu pitkä aika, kun ultrassa on sanottu ettei elämää löydy enää. Sitten joutunut ajamaan heti sairaalaan tarkempaan ultraan. Siellä sitten valitettavasti vahvistui, että elämä oli loppunut vaikka edellisellä viikolla vielä kaikki oli loistavasti.

 

Ensimmäinen vakava tilanne palvelutalossa omalla kohdallani. Vanhukselta tajunnan taso heikkeni hyvin nopeasti. Soitettiin ambulassi ja laitettiin vanhus kylkiasentoon. Toinen yöhoitaja meni katsomaan onko asukkaalla DNR-päätöstä. Huikkasi vain että valmistaudu elvyttämään mikäli ei ole tuota elvytyskieltoa. Siinä yritin ravistella vanhusta hereille vaikka tiesin ettei mitään ole enää tehtävissä. Ne minuutit tuntui tunneilta, vaikka ambulanssi tuli viidessä minuutissa.Vanhus kuoli muutaman minuutin sen jälkeen. Ajattelin mielessäni että onneksi ei kuollut minun käsiini. Tilanne oli järkyttävä.

Vanhan ihmisen kuoleman on ihan luonnollinen asia, mutta se kun sen näkee ensimmäisen kerran, vanhus pyytää apua, ja romahtaa samantien, on kammottavaa! Tällä alalla sitä tulee näkemään väkisinkin.