Elämäsi pisimmät minuutit?

Kun mies löi.

 

Olin joku 15v,ja isäpuoli istui päällänio ja hakkasi minua nyrkein,se hetki on jotenkin hidastunut,myös siskoni huuto kun seisoi vieressä,tuli jotenkin hidastettuna.Nyt kun tuota asiaa muistelin,niin edelleen se tulee kuin hidastettuna.

Toinen oli se hetki,kun olin Siskoni ja nykyisen mieheni kanssa syömässä.Puhelimeni soi,soittaja oli lääkäri joka kertoi äitini joutuneen rajun aivoverenvuodon takia sairaalaan.Ne kilometrit sairaalalle menivät niin hitaasti,jouduimme myös koukkaamaan isäpuolemme ja veljemme kyytiin sairaalalle.Tuntui että auto junnaa paikalla.Myös ne hetket sairaalassa olivat pitkiä,kun hoitaja pyysi toiseen huoneeseen meidät,kertoi että äiti siirretään yliopistolliseen sairaalaan ja että voi olla ettei äiti tule enää kauan elämään.Ne hetket olivat ikuisuuden mittaisia,samoin kun odotellimme lääkärin puhelua sairaalasta,että kuinka toimenpide oli mennyt.
Loppujen lopuksi äiti selvisi,ja nyt on suht hyvässä kunnossa,tosin jätti tuo episodi myös jälkensä.

 

Monella on ollut todella dramaattisia ja kauheita kokemuksia. Voimia niistä selviämiseen toivotan :hug:

Omat pisimmät hetket ovat olleet kävely alttarille kirkon käytävää pitkin, se meni kuin hidastetussa filmissä ja ehdin nähdä vieraiden hymyt ja kyyneleet. Tämä näin onnellisena muistona. Ikävämmät hetket oli ajomatka sairaalalle kun vauva ei ollut liikkunut koko päivänä ja se odotus ennen kuin kätilö ehti ottaa meidät käyrälle. Onneksi äänet löytyivät, seuraavana aamuna odottikin kiireellinen sektio kun sydänäänet laskivat joka supistuksella. Ne minuutit siinä leikkauspöydällä olivat pitkiä. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja tuollahan tuo 5kk poitsu vetelee päiväunia.

 

[QUOTE="vieras";26539367]Pitääkö paikkansa että auton ovia ei saa avattua ennen kuin auto on täyttynyt kokonaan vedellä?[/QUOTE]

Pitää paikkansa. Tai ainakin melkein kokonaan täyttynyt. Pitää vaan pysyä kylmän rauhallisena. Usein myös sivuikkunan saa auki. Kun auto on täyttynyt vedellä niin viimeinen keino on ponnistaa jaloilla tuulilasi irti. Se lähtee kyllä.

 

Se, kun kätilö laski ultran käsistään, ja sanoi, että hän ei kyllä löydä nyt sydänääniä, hän lähtee hakemaan lääkärin. Jätti minut yksin odottamaan pöydälle. Raskaus oli puolessa välissä jo menossa... =(

 

Kun 1,5 v hävisi pihamaalta selkäni takaa. Etsin joka paikasta juosten ja huutaen, soitin hälykeskukseenkin jo. Se tunne kun näin isossa ojassa kankaan kellumassa ja yritin juosta sinne niin nopeasti kuin voin. Onneksi se ei ollut se mitä luulin. Rämmin niitä ojia hysteerisenä kauan, odotin kuopusta yli puolen välin jo silloin.

Lapsi löytyi 35 min. etsimisen jälkeen, hyvässä kunnossa. En tiedä tänäkään päivänä missä oli sen aikaa.

Elämäni hirvein puoli tuntinen.

 

On teillä ollut aika hurjia, koskettavia ja pelottavia hetkiä, nyt tuntuu että omat pitkät
hetket ovat kuitenkin olleet helppoja, vähemmän pahoja muiden kokemuksiin verrattuna.
:hug: Jokaiselle.

 

elämäni pisimmät sekunnit ovat kun mieheni ajama auto pyöri silmieni edessä katon kautta ympäri useamman kerran ja tiesin että mieheni ei käytä turvavyötä. oli melkoista piinaa odottaa auton pysähtymistä että pääsi katsomaan ollaanko siellä hengissä vai ei...

 

elämäni pisimmät sekunnit ovat kun mieheni ajama auto pyöri silmieni edessä katon kautta ympäri useamman kerran ja tiesin että mieheni ei käytä turvavyötä. oli melkoista piinaa odottaa auton pysähtymistä että pääsi katsomaan ollaanko siellä hengissä vai ei...

Kamalaa! Miten miehellesi kävi?

 

Mä en nyt saa mitään traagista muistoa mieleen mutta ainakin varmaa se ku isä soitti että eläinlääkäri tulee lopettamaan 15vuoden vanhan koiramme. Olin neuvolassa justiin ja aika pian siitä sitten lähettiin sanomaan hyvästejä koiralle. Matkaa oli 20 kilsaa. Mutta kun tultiin perille niin eläinlääkäri tuli jo sisältä ja siellä rakas koirani makas ;( en ehtinyt hyvästellä..

 

kun äitini joutui amfetamiinipsykoosiin. olin joku 8v? ja tämä kävi useita kertoja ja en tiennyt mitä tehdä.

 

Se hetki kun kolme tyyppiä kävi kimppuun kotimatkalla. Jotenkin olin itseni ulkopuolella, tilanne oli ahdistava ja silti toimin kylmän rationaalisesti, huomioin asioita joita en olisi treenatessa osannut "etsiä".

Tuolloin ensimmäinen tyttö otti kurkusta kiinni ja painoi seinää vasten, toisella kädellä puristi ranteeni verille. Ainoa mitä siinä tajusin oli että kuristava käsi oli ylhäällä, kylki suojaamatta ja kiertopotkulla suoraan kylkeen. Kuristaminen ei ollut niin tehokasta kun minulla oli paksu kaulaliina. Tyttö yritti tarttua uudelleen kaulasta niin purin siitä kädestä kahteen otteeseen. Sen jälkeen tulikin nuori mies ja toinen tyttö roikottamaan ilmassa, repimään hiuksista. Jossain vaiheessa iskin vielä nyrkillä jotakuta poskeen. Joku ulkopuolinen lähti juosten hakemaan apua mitä ei koskaan tullut.

Silloin jäi pelko, nyt vuosia myöhemmin tunnen toisinaan hillitöntä raivoa kun ajattelen tuota tilannetta. Naamataulut ja kutsumanimet kummittelee mielessä ja mietin miksi poliisi ei löytänyt noita luupäitä.

Toinen piinaavan pitkä hetki oli tajuta ettei kaveri vastaa puhelimeen, tiesin missä tilanteissa näin käy ja samaan aikaan luen nettilehdestä Kauhajoen ammuskelusta. Se oli elämäni kamalin 1+1. Slloin ei ollut enää minuuteista kyse vaan tunneista, sitä odotti ja toisaalta ei odottanut että puhelin soi.

 

Se hetki kun kolme tyyppiä kävi kimppuun kotimatkalla. Jotenkin olin itseni ulkopuolella, tilanne oli ahdistava ja silti toimin kylmän rationaalisesti, huomioin asioita joita en olisi treenatessa osannut "etsiä".

Tuolloin ensimmäinen tyttö otti kurkusta kiinni ja painoi seinää vasten, toisella kädellä puristi ranteeni verille. Ainoa mitä siinä tajusin oli että kuristava käsi oli ylhäällä, kylki suojaamatta ja kiertopotkulla suoraan kylkeen. Kuristaminen ei ollut niin tehokasta kun minulla oli paksu kaulaliina. Tyttö yritti tarttua uudelleen kaulasta niin purin siitä kädestä kahteen otteeseen. Sen jälkeen tulikin nuori mies ja toinen tyttö roikottamaan ilmassa, repimään hiuksista. Jossain vaiheessa iskin vielä nyrkillä jotakuta poskeen. Joku ulkopuolinen lähti juosten hakemaan apua mitä ei koskaan tullut.

Silloin jäi pelko, nyt vuosia myöhemmin tunnen toisinaan hillitöntä raivoa kun ajattelen tuota tilannetta. Naamataulut ja kutsumanimet kummittelee mielessä ja mietin miksi poliisi ei löytänyt noita luupäitä.

Toinen piinaavan pitkä hetki oli tajuta ettei kaveri vastaa puhelimeen, tiesin missä tilanteissa näin käy ja samaan aikaan luen nettilehdestä Kauhajoen ammuskelusta. Se oli elämäni kamalin 1+1. Slloin ei ollut enää minuuteista kyse vaan tunneista, sitä odotti ja toisaalta ei odottanut että puhelin soi.

Siis menehtyikö ystäväsi ammuskelussa vai kuinka kävi?

 

elämäni pisimmät sekunnit ovat kun mieheni ajama auto pyöri silmieni edessä katon kautta ympäri useamman kerran ja tiesin että mieheni ei käytä turvavyötä. oli melkoista piinaa odottaa auton pysähtymistä että pääsi katsomaan ollaanko siellä hengissä vai ei...

no kai se luupää alkoi käyttämään turvavyötä tuon jälkeen? Mun mielestä on ihan uskomatonta, että nykypäivänäkään kaikki ei vielä älyä käyttää sitä vyötä...

 

[QUOTE="vieras";26545393]no kai se luupää alkoi käyttämään turvavyötä tuon jälkeen? Mun mielestä on ihan uskomatonta, että nykypäivänäkään kaikki ei vielä älyä käyttää sitä vyötä...[/QUOTE]

Näinpä. Enkä pysty tuntemaan kauheasti sääliä itseaiheutetuille tapaturmille.

 

Poikani jäi 8 vuotiaana auton alle. Pojan kaveri oli juossut kotiin, kertomaan isälleen asiasta ja isä soitti minulle mitä on tapahtunut. Ne minuutit tuon puhelun jälkeen, kun ei tiedetty missä poika on, mitä on tapahtunut jne. Sairaalaan ei ollut vielä viety, eikä viranomaiset soittaneet mulle. Kukaan ei siis tiennyt mistään mitään. Mulla pikkuvauva kotona, lapsen isä ja mun isä lähtivät heille soitettuani töistään "etsimään" poikaa jne.

 

Kamalaa! Miten miehellesi kävi?

se saamarin idiootti ei oikeasti saanut muuta kuin yhden mustelman vaikka löysi itsensä auton takaosasta... tosin toisen mustelman sai kun kömpi autosta ulos ja pääsin sen luo niin ensimmäisenä huitaisin sitä poskelle ja sitten hyppäsin kaulaan... lievä shokki-käyttäyminen kenties?!!??
mutta se tilanne oli jotain ihan hirveetä, ja ateistilla oli monta suojelusenkeliä mukana siellä autossa.

 

[QUOTE="vieras";26545393]no kai se luupää alkoi käyttämään turvavyötä tuon jälkeen? Mun mielestä on ihan uskomatonta, että nykypäivänäkään kaikki ei vielä älyä käyttää sitä vyötä...[/QUOTE]ei se oppinu tuostakaan

 

Kun vanhempaa tytärtäni kiidätettiin teholle synnytyksestä sydänongelmien vuoksi.Nyt 11v terve tyttö.

 

se kun keskimmäistä koitettiin saada virkoamaan adrenaliinilla anafylaktisesta shokista. meni liki puolituntia..
ja kun pienin tuli vietyä tasan kk iässä keltaisella liimalapulla varustettuna leikkaussaliin (sairaalan potilasohjelma oli kaatunut) ja meinin lasten teholle odottamaan että poika tuodaan pois leikkurista, elämäni pisin 3,5h.