Elokuiset 2019

Toi nenän tukkoisuus on maailman hirveintä, en saa koskaan nukutuks jos on nenä tukossa ja meinaan seota. Siks käytän aina yhteen sieraimeen kerralla ja hengitän toisella sieraimella vapaasti, kun sitten sen toisen sieraimen limakalvot turpoaa kuivumisesta umpeen niin toinen yleensä alkaa siinä kohtaa aukeemaan. Tää on keino jonka oon kehittänyt lukemattomien nenäsumuteriippuvuuksien jälkeen :LOL:

Oliko teillä neuvolantädillä ultraäänikäytössä @Sitkujoskus ? Mulla on huomenna eka neuvola, mutta oletin että siellä vaan pöpistään. Olo on ahdistava, kun edelleenkin 9+0 oireet hyvin lievät. Toki, jos niitä rupee listaamaan, niin löytyy, mutta olo on jotenkin totaalisen epäuskoinen että tuolla ketään kasvaa edelleenkään, vaikka se on siellä kahdessa ultrassa jo näkynyt. Vaan kun ei tunnu eikä näy!
Oireita tässä kohtaa:
- tissikipu, kasvaneet tissit. Ainoa full mode -oire!
- paino noussut kuukaudessa vain 800 g, tuntuu kyllä menneen tisseihin. Joulun luulin näkyvän pahemmin painossa. :eek:
- ruokahaluttomuutta, tosi harvaa ruokaa tekee mieli, salaatteja ja hedelmiä söisin mieluiten, salaatit vanhasta poiketen ilman kastikkeita! Suklaakin menee vaikka ei ajatuksena houkuttele. :geek:
- helposti karmiva nälkä, haaveilen melkein nenämahaletkusta jolla sais ruokaa mahaan ilman että sitä tarvis maistaa
- iltaa kohden hyvin lievää etovaa oloa
- finnejä. Toki näitä oli ennen raskauttakin joten ei varsinaisesti oire.
- harvakseltaan kohdunkasvukipuja

Eilen tuli rusehtavaa valkovuotoa pikkutippa, pelästyksekseni. Ostin myös kotidopplerin, jolla en saa mitään pieruja kummempia kuulumaan, ja se vähän ärsyttää vaikka kaikki voi siitä huolimatta olla aivan hyvin... olisi vaan helpottavaa kuulla se siellä, niin olisi jotain raskauttavaa todistetta :cautious:
 
Joo, tällä tädillä oli ultralaite huoneessaan @vau819 ! Yllätyin itsekin kun se kysyi, että haluatko että katsotaan ultralla. En tiedä onko tuolla joku linjaus vaihtunut, kun tiiän myös sen toisen neuvolatätskän katsoneen muutavan ystävän ekassa neuvolassa ultralla. Olivat hankkineet uuden laitteenkin, pari vuotta sitten tuolla oli sellainen aataminaikainen masiina.

Mulla ei paino oo noussut vaan tippunut vähän. Selittyy huonolla ruokahalulla ja oksentamisella. Voithan pyytää, josko voisi neuvolassakin vielä tsekata jos on ollut suhteellisen oireetonta @vau819 ? Vaikka listasi on kyllä aika hyvä ja oireita on.
 
hsh
@vau819 eilen miehelle jo loputtoman väsyneenä vollotin kun tuntui siltä että tukehtuu, raukka yritti auttaa keittämällä vettä höyryhengitystä varten mutta kun nenä oli niin turvonnut umpeen ettei mitään saanut läpi asti. (n) Tämä siis ennenkö sorruin myös illalla suihkimaan. Tänään sain neuvolatätiltä varmistuksen, että histeciä uskaltaa ottaa (y) ainakin ennen on aina mulla flunssassakin tukkoisuuteen toiminut.
 
Höh, soittivat ja ilmoittivat että huominen neuvola pitää sairastumisen vuoksi perua. Pohti puhelimessa että varaakohan uutta aikaa vai rupeaako suoraan järjestämään aikoja sikiöseulontoihin? Kysyi tietenkin että haluanko niihin osallistua. En osannut itse sanoa siihen mitään, en tiennyt että se on jotenkin ei-välttämätön se ensimmäinen neuvola o_O
 
Täällä porskuttaa 8+5.

Vau819 mä kyllä pyytäisin sen neuvolan sit vaikka ens viikolla.

Täällä aika väsynyt emäntä. Teen 3vuorotyötä, joka on aika raskasta. Etovaa oloa, tahdonvoimalla oon toistaiseksi saanut ruuan pysymään sisällä, mutta täytyy tunnostella mitä kärsii syödä. Keitot on ehdoton ei.
Mulla kans nenä tukossa. Vedän huoletta nenäsumuttetta en pysty muuten nukkumaan ja lisäksi vedän allergialääkettä reilulla annoksella (mulla on taustalla sairaus mihin käytän ja lääkettä ei voi lopettaa). Soittelinkin heti plussattuani teratologiseen puhelimeen ja lääkärille ja on kuulema parempi käyttää kun jättää pois ja oirehtia muuten.

Mua ahdistaa tää mahan turvotus. En todellakaan haluais töissä kertoa ennen ultraa ainakaan ja muutenkin mahd myöhään en jaksa sitä spekulointia ja jauhamista aiheesta mikä meillä aina syntyy töissä. :cautious:
Muistaako joku helpottaako tää vatsanturvotus ekan kolmanneksen jälkeen. Näytän iltaisin siltä kun ois rv20 menossa. :cry:
Ens viikolla on hierontakin saa nähä pystynkö makoileen mahallaan. En haluis sielläkään kertoa.
Huomenna eka neuvola. Vihdoin et saa ultra lähetteen matkaan. Oonko ainoo joka näkee pikkuisen vasta nt ultrassa?
 
@NyytiN Tervetuloa joukkoon. :) Meilläkin on eka ultra se nt-ultra.

Kolmivuorotyö on kyllä varmasti raskasta. :( Tsemppiä! Mulle jo pelkkä päivätyö on raskasta, illat makaan raatona sängyssä ja pidättelen oksennusta.
 
Varmasti hankaloittaa elämää nuo oireet... Itse olen ehkä hiukan kateellinenkin teidän "kunnon oireista" mikä tietenkin kuulostaa hiukan hölmöltä... :whistle: ajattelin luistaa ainakin tämän ensimmäisen kolmanneksen yövuoroista, koska ilmeisesti kasvattaa keskenmenon riskiä, mikä nyt sinänsä on itsestään selvää kun on terveysriski muutenkin. Viikolla 5 oli muutama yövuoro, ja pelkotilat kävi niin koviksi että päätin että mikäli työnantaja ei pakota, en tee niitä ennenkuin koen olevani raskauden turvallisemmalla puolella.
Nyt olen joulun jälkeen ollut lomalla, paluu koittaa perjantaina ja odotan sitä siinä mielessä että josko aika kuluisi nopeammin eikä ehtisi murehtia ja pyöritellä niin paljon...

Sain uuden neuvola-ajan kahden viikon päähän, ja varattiin nt-ultrakin, kolmen viikon päähän kun on 12+0. Ensi viikolla veriseulat.
 
Mulla oli eilen eka neuvola. Ei siellä ollut uä, eikä ääniä kuunneltu. Neuvolan täti sanoi, että jos varhaisultrassa on kaikki kunnossa niin raskauden loppuun jatkuminen hyvin on 80% mahdollisuus. Jotenkin lohdullinen tieto.
Täällä meillä päin saa hakea apteekista odottajan kirjan. Oli aika kiva kirja, suosittelen muillekin sen noutamista. Tosin käytännöt kirjan saamiseksi voivat olla erilaiset ympäri Suomea
Viikot 11+3
 
@Tiialiina83 kohtahan sulla on sit jo nt-ultrakin? Jännittävää :)
Täytyy kysyä tuosta kirjasta kun neuvolaan pääsee, meillä sain sähköpostiin tietopaketin luettavaksi kun neuvola-ajan varasin. Onko kaikkialla käytössä sähköinen neuvolakortti? Ipana, vai mikä järjestelmän nimi olikaan.

Ootteko lukeneet thl:n meille tulee vauva -opasta, netistä ladattava? Siellä on maininta, että jos nännit on pienet, niitä voi jonkin verran koittaa raskausaikana venytellä :ROFLMAO:

Eilen illalla kuulin kotidopplerilla nopean viuhviuhviuh -äänen oman hitaamman viuh viuh viuhahtelun lisäksi :love: ei kuulunut kauaa samassa paikassa, ilmeisesti tyyppi liikkuu jo vähän ja sädekin on sen verran kapea että jos käsi vähänkin liikahti niin katosi. Olin monta päivää jo koittanut, mutta eilen pistin aiemmasta poiketen vain melko vähän ultraäänigeeliä, kun aiemmin olin laittanut sitä aika tavalla. Ja ei tarvinnut painaa yhtään, kun se sitten kuului melko helposti noin 2/3 navasta karvarajaan. :geek:
Kyllä helpotti, koska näin vähäoireisena on iskenyt ultrien jälkeen tosi nopeasti epäusko raskauden jatkumiseen, tai lähinnä sikiön elossa pysymiseen.
Onko kenelläkään muulla kotidoppleria? Se ei tietenkään ole millään tavalla pakollinen, mutta mulle toi suunnattomasti iloa eilen ja lievitti epävarmuutta! Aiemmin, kun en kuullut sykettä, en kuitenkaan ajatellut että se olisi väistämättä kuollut, tiesin kyllä että vain pienet mahdollisuudet on sitä kuulla näin aikaisin. Ja yritän tiedostaa myös sen, että niitä ei joka kerta saa kuuluviin vaikka kerran olisi kuulunutkin. :unsure:
Lisäksi ilmeisesti on olemassa melko vähän tutkimuksia siitä, aiheuttaako tiheä altistuminen dopplerille alkuraskaudessa jotain ongelmia sikiölle, joten koitan käyttää sitä vain kerran viikkoon. :cry:

Terveisin, Vau ja viuhahtelija 9+1.
 
Mulla on kotidoppleri joka on kyllä nyt lainassa. Pitää pyytää jossain vaiheessa takaisin. :)
Kävin ekassa neuvolassa ja jipii teekkari kysyi et haluatko et ultrataan jos vaikka näkyi ja varoitteli ettei vanhalla laitteella välttämättä näy. Mutta näkyi. Siellä yksi pikkuinen sätkytteli. Ja sydän näkyi pamppailevan lujaa. (y)
Nyt jaksaa odottaa nt ultraa kun tietää et on ainakin tyyppi on oikeassa paikassa.
 
@vau819 Mulla on huomen aamulla np ultra. Tuntuu, että mitä lähemmäksi tämä uä tulee sitä kovemmiksi nousee pelot. Enää ei riitä, että sydän lyö, vaan nyt pitäisi niska turvotuksen olla kunnossa ja vauvan pitäisi vastata viikkoja. Huoh. Jännittää, ehkä jopa vähän pelottaa.
Täällä päin Suomea on vanha kunnon pahvinen äitiyskortti. Se tuntui jotenkin Ihanalta saada.
 
Meillä oli tänään ensimmäinen neuvola, oli kyllä mukava hoitaja! Harmi vaan, kun ei tuolla ensimmäisellä käynnillä tosiaan meilläkään päin ultrattu tai kuunneltu sykkeitä. Tiesinkin sen jo etukäteen. Pian pitäisi päästä varaamaan np-ultraa. Voi että, kun nämä ensimmäiset viikot nyt menisivät nopeasti ja hyvin :)

Mietin itse tuota kotidopplerin ostoa, mutta ajattelenkin juuri niin, että tällainen stressaajaluonne varmaan kuuntelisi sykkeitä päivittäin ja pelästyisi aina, kun ei kuuluisikaan. Pitäisi varmaan oppia elämään hetkessä, ja huolestumaan vasta, kun huolen aihe on ja ajatella, että kaikki hyvin, kunnes toisin todistetaan! Harmittaa kyllä, jos koko raskausaika menee pelätessä pahinta. Paras kaverini sanoi, ettei hänelle tullut raskauksiensa aikana kertaakaan pelkoa siitä, että menisi kesken. Kadehdittavaa!

Kiva kuulla kerttttu hyvistä ultrakuulumisista, tsemppiä np-ultraan TiiaLiina83!
 
hsh
Täällä myös harkittu kotidoppleria, vielä ei ainakaan oo tullut hankittua. :) Nenä alkaa helpottaa, ylihuomenna neuvolaan. :eek::rolleyes:
Tänään ollut jotenkin hämmentävän normaali olo, pitäisi olla toki tyytyväinen mutta kun kaikki muutokset olossa pistää nykyään ihmettelemään. :cautious::whistle: Toivottavasti saataisiin np-ultra mahdollisimman pian, aikaisintaan täälä kuitenkin 12+0. Sille päivälle jos saataisiin saisi samana päivänä viikonlopuksi tulevalle isosiskollekin kertoa heti sen perään. :geek:
 
@Tiialiina83 uskoisin että mullekin käy kyllä noin, kun alkaa nt-ultra lähestymään... että alkaa siis hermostuttamaan. Vaatimukset nousee ihan uudelle tasolle, kun tässä kohtaa ne on vielä vaan että pysyy sisällä ja pysyy elossa. (n)

Mutta nyt leijun edelleen pilvissä tuosta dopplerilla kuullusta sykkeestä ja kieltäydyn murehtimasta kerrankin!
Nt-ultraa pidetään mekin siinä rajana, että sen jälkeen uskaltaa (ainakin mikäli siellä kaikki ok) tulevalle hyvin innokkaalle isosiskolle kertoa. Se suunnittelee jatkuvasti elämäänsä mitä tekee sitten kun hän on isosisko. Pari päivää sitten löysi omenansiemenen ja mietti että jos istuttaa sen, tuleeko siitä keittoa vai vauva. :ROFLMAO:
Ollaan puhuttu pitkän aikaa siitä että sisaruksia tulee jos niitä suodaan, muuten ei olla suuremmin vihjattu mitään :LOL:
 
Mulla perjantaina eka neuvola, tiedän että siellä ei ultrata eikä kuunnella vielä sydänääniä, mutta ultra sit viikon päästä :)

Mulla on kotidoppler, esikoisen raskausaikana löysin kirpulta, silloin tosin tunsin jo sikiön liikkeet, oli sen verran myöhäinen löytö (ja sen lisäksi tunsin satunnaisia liikkeitä jo 14+ viikosta alkaen viimeksi). Nyt kokeilin kerran kuunnella, mutta taitaapi olla sille vielä liian aikaista, kun tänään 7+4 (menkoista laskettuna ja nekin varmaan ultrassa vielä tippuu) :LOL:

Eka viikko töitä plakkarissa (osittainen kotihoidon vapaa, teen siis nyt ma-ke töitä), hyvin meni vaikka maanantaina ennen töitä oksensin ekan kerran tässä raskaudessa ja oli törkeen huono olo. Se onneksi helpotti ja nyt ollutkin sen jälkeen taas melko oireetonta. Hyvä niin, koska en ole valmis kertomaan töissä vielä uudesta raskaudesta...
 
Viimeksi muokattu:
@vau819 ihana tuo, että tuleeko keittoa vai vauva, loistava logiikka. Liikuttava.

Mulla oli tänään np uä. Ihana pikkuinen kirppu siellä kasvoi. Vastasi viikkoja. Kaikki hyvin. Kuinka helpottavaa. Niskaturvostusta ei ihan kunnolla päästy mittamaan, mutta ne luvut joita saatiin olivat normaalit ja silmällä näytti hyvältä. Seulat otettiin heti perään ja niistä saa tulokset kahden viikon sisällä. Nyt on jotenkin sellainen olo, että olen raskaana ja voin hetkellisesti ainakin huokaista helpotuksesta.
Jään odottelemaan teidän muiden kuulumisia.
vk 11+4
 
@vau819 ihana tuo, että tuleeko keittoa vai vauva, loistava logiikka. Liikuttava.

Mulla oli tänään np uä. Ihana pikkuinen kirppu siellä kasvoi. Vastasi viikkoja. Kaikki hyvin. Kuinka helpottavaa. Niskaturvostusta ei ihan kunnolla päästy mittamaan, mutta ne luvut joita saatiin olivat normaalit ja silmällä näytti hyvältä. Seulat otettiin heti perään ja niistä saa tulokset kahden viikon sisällä. Nyt on jotenkin sellainen olo, että olen raskaana ja voin hetkellisesti ainakin huokaista helpotuksesta.
Jään odottelemaan teidän muiden kuulumisia.
vk 11+4
Ihanaa, Tiialiina83! Onneksi olkoon <3 Varmasti valtava helpotus ja konkretisoi raskauden. Itselläni on ihan samanlainen olo, että sen jälkeen saa vasta konkretiaa. Oma on sitten kun on 12+0 mittarissa. Toistaiseksi vielä rauhallisin mielin mutta veikkaan että uä-päivänä on jonkin verran keskittymisvaikeuksia töissä..

Zazu 10+3
 
Tultiin juuri varhaisultrasta, etukäteen jännitti niin, etten enää tiennyt, johtuuko pahoinvointi raskaudesta vai jännityksestä! Todennäköisesti molemmista. :D Ja helpotuksen- ja onnenkyyneleet tulivat, kun näki ruudulta, että tyyppi köllötteli siellä oikeassa paikassa, oikean kokoisena viikkoihin nähden ja sydän lyöden. <3 Meille lääkäri sanoi, että tässä vaiheessa kun alkio on nähty elävänä kohdussa, on keskenmenon riski enää alle 5 %. Niin helpottava tieto! Nyt vaan ekaa neuvolaa odottelemaan, joka onkin sitten parin viikon päästä. Kotidopplerista mäkin vähän haaveilen, pitää harkita jos semmoisen hankkisi...

Onnea kaikille muillekin, jotka on saaneet hyviä uutisia varhaisultrissa ja neuvoloissa! On tämä jännittävää aikaa. <3

Lizzy 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: Tiialiina83
Täällä varhaisultrasta huonoja uutisia. Syke löytyi, mutta alkio paljon pienempi, mitä pitäisi olla. On siis varmaan kehityksessä jotain vikaa ja menee kesken. Nyt täytyy vaan odotella...:(

Just sain eilen neuvolanki varattua - varmaan turhaan.
 

Yhteistyössä