¤^Elokuun Epelit^¤ <KESÄKUUSSA>

Kesämassu, hankala tilanne sikäli, että mitä pidemmillä viikoilla ollaan, alkaa viikkojen määritys koon perusteella olla hankalampaa. Yksilöllinen kasvu kun alkaa siinä rv 22. Ja näyttäisi siltä, että erikoisesti ei olekaan vaihdettu laskettua aikaa nt-ultrassa, vaikka ollaan menty reilusti yli vkon aikaisemmasta määrityksestä. Ja tämä viimeinen arvio on sitten jo mennyt hieman pidemmille viikoille ja ei ehkä enää ole niin luotettava. Kuin myös taaskaan ei enää tässä vaiheessa tehty ultra. Kyse on kuitenkin 2 vkosta jotka heitto on, niin se yksilöllinen koko voi olla tässä vaiheessa jo tuon 2 vkon verran ja uusi ultra ei anna niinkään enää sitten luotettavaa tietoa.

Hankala sanoa mitä enää voidaan tehdä, kun se la:n määritys on jäänyt uudelleen arvioimatta, silloin kun se olisi pitänyt tehdä. Käytännössä siis sulla ois nyt 2 laskettua aikaa ja itse luottaisin näihin kahteen keskimmäiseen ultraan, joissa on arvioitu pidemmälle aika kun eka ultra on näyttänyt (ei niinkään ultran aataminaikuisuuden takia, vaan juuri ym. syiden takia) Mutta tämä nyt on vain minun yksilöllinen mielipiteeni. Neuvolan th:lla ja lääkärillä voi olla jotkin perustelut, jonka takia he haluavat mennä myöhemmällä la:lla. Voitko soittaa neuvolan ohi äitipolille ja kysyä heidän mielipidettä tilanteeseen ja kerrot oman huolesi? Saisit myös toisen mielipiteen siitä. onko esim. istukan kalkkeutumista hyvä seurata lasketun ajan tienoilla, jos ollaankin 2 vkoa pidemmällä kuin nyt määritetty la on.

Alkoholista
. Joku mainitsikin olevansa natsi juomisen suhteen, huonojen lapsuudenkokemustensa takia. Täällä kohtalotoveri. Minun suhtautuminen viinaan on hyvin vakava. Pelkään humalaisia, koska olen koko lapsuuteni saanut pelätä sitä, milloin väkivalta puhkeaa ja kehen se tällä kertaa kohdistuu. Mieheni tietää tämän, mutta joskus hänen on vaikea hyväksyä sitä, että olen hieman neuroottinen alkoholin käytön suhteen. Mulle ei käy oikeastaan sellainen, että päätetään vaan lähteä ryyppäämään extemporee, vaan asiasta pitää ilmoittaa etukäteen hyvissä ajoin, jotta itse voin siihen henkisesti valmistautua. Mies ei missään nimessä ole väkivaltainen, mutta lapsuuden traumat istuu tiukassa ja kilteinkin humalainen on minulle aina potentiaalinen väkivallan tekijä. Tämä sitten toisinaan aiheuttaa meille kitkaa viinan käytön takia, vaikka sen tiedostan hyvin, että mies on tosiaan hyvin maltillinen viinan käyttäjänä.

Masennuksesta
, mulla on itselläni ahdistuneisuushäiriö kera paniikkioireilevan sosiaalisten tilanteiden pelkojen ja siihen ollut jo monta vuotta lääkitys, jonka lopetin n. kk sitten. Ahdistuneisuus on tullut takaisin ja tätä myöten olen itsekin riskialtis synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Olen vielä halukas imettämään pitkään, joten joudun lääkkeen takaisin aloitusta lykkäämään vielä pidemmän aikaa. Mutta jos täytyy ajatella samuelinäiti lasi puoliksi täyteen, niin ainakin se nyt on tiedossa hoitavalla taholla ja kynnys on nyt matala sitten avun saannille ja annolle. Toisilla kun halua olisi saada apua, mutta mielenterveysongelmien ollessa edelleenkin yhteiskunnassamme hieman tabu, niin sen hakeminen on todella vaativa paikka joillekkin. Tsemppiä epävakaan persoonallisuuden kanssa pärjäämiseen, toivotaan että tasapaino löytyy...

rv 31 +1
 
Moikkelis taas pitkästä aikaa! :)

Kyselin viime viikolla siitä hoitolaukusta jne, kun mutsiin palo hihat.. Siis joo meidän äiti ei jaksa hermoilla mistään, se vaan olettaa että kivempi hoitaa sit kaikki vikoilla viikoilla kerralla läjään. "Ei vielä oo mikään kiire" onkin sen suusta yleisimmin kuultu lause, puhun sitten mistä vaan vauvahankintoihin liittyvästä. Ärsyttää, kun se ei vaan tajua että musta on kivempi tehdä hankintoja pikkuhiljaa, eikä sit kerralla ostaa kaikkea ja siihen sit uppois rahat kerralla. Ja se käsittääkin asiat niin että oon hankkimassa kaiken vähemmän tarpeellisenkin, kun taas omasta mielestäni meillä on hankinnat ihan perustasoa. On vaunut (tilattu, ei haettu vielä) ja turvakaukalo (käytettynä), vaatteita saatu ja hankittu käytettynä kirpparilta, uutena ostettu muutama vaatekappale ja toinen mummo ostanu muutaman. On amme (käytettynä mutsin työkaverilta) ja sitterikin käytettynä. Hoitoalusta on pesukoneen päälle hankittu käytettynä, en aio erikseen hankkia hoitopöytää kun kylppärissä saa vaihdettua hyvin vaipat ja kaikki on käden ulottuvilla. Jos käy niin et kylppäriin ei pääse niin sit vaikka sängyllä tai sohvalla on toinen vaihtoehto. Äippäpakkaukseen luotin paljon, kun siinä on niitä pieniä vaatteita ja sit ne perus pyyhe, makuupussi jne.. Joten en oo mielestäni edes hötkyilly hankintojen kanssa niinkuin äiti luulee :O Välillä tekis mieli vaan karjua sille että perkele ala jo mummoutumaan äläkä vaan oota sitkua.. :mad: Enkä oo siis sairaalakassiakaan pakannut valmiiksi, oon vasta ajatellut asiaa ja sinne on hankittu vasta hammasharja valmiiiks :D

Mutta, se siitä puheenaiheesta :) Enää huominen ja ylihuominen töitä, sit on pari lomapäivää ja parin viikon työtön jakso ennenku alkaa mammaloma 16.7. :)

Juhannus meni meilläkin ihan mallikelpoisesti; mies otti muutaman to ja pe illalla mut ei vaatinut mua ajeluttamaan sitä mihinkään. Pe oltiin sen siskolla syömässä ja sit käytiin tutuilla kattomassa jussimeininkiä. Kotona oltiin 2 yöllä ja lauantai menikin sit myöhään nukkuessa ja ihan kotosalla. Ihan yllätyin kun mies illalla tuumas että jos katottais pari leffaa ja sit mennään nukkumaan :O Joten siis mieskin alkaa pikkuhiljaa jo rauhottua eikä enää ole pakottava tarve olla naamat vaikka mahdollisuus oliskin. Tänä lauantaina se onkin menossa työporukan kanssa johonkin möksälle saunomaan jne, mutta menköön. Kyllä mä luotan siihen että se on sitten lähempänä laskettua aikaa kotona ja ajokunnossa, kaiken varalta. Mullakin siis alkotausta lapsuudesta ja vaikka kumpikaan harvemmin lasiin sylkee, niin lapsellemme suodaan silti alkoton lapsuus.

Synnytys jännittää täälläkin pikkuhiljaa.. Ehkä pelottaa se repeäminen ja ne neulat, vaikka siis neulakammoinen en kyllä ole. Ja sit ehkä vähän kammottaa et jos kaikki ei menekään hyvin ja joudunkin leikkaukseen. En ole ikinä sairaalassa ollut enkä tosiaan haluaisi leikkauksesta joutua toipumaan, vaikka se sujuisi nopeasti. Onneksi peruskunto on hyvä ja muutenkin raskaus mennyt tähän asti täydellisen hyvin, niin luotan siihen että kaikki kyllä menee hyvin ja luonto hoitaa tehtävänsä :LOL: En vaan osaa kuvitella kuinka kiukkuinen olen kun kunnolla sattuu, ei siis ole ollut edes kivuttomia supistuksia vieläkään niin ei minkäänlaista esimakua ole asiasta.

(.) Täällä poitsu alkanut saada kunnolla voimaa liikkeisiinsä ja joskus tuntuu että nyt tulee kyllä joku raaja navasta läpi :D Kylkiluut alkaa olla kovilla, ei siis potki varsinaisesti sinne, mut joku painaa. Ja keuhkot huutaa hoosiannaa iltaisin kun makuulle käy. Onneksi siis enää kaksi aamuherätystä ja sit voi rauhassa ravata pissalla ja valvoa yöt läpeensä :D

Loppukevennyksenä mahakuva jos onnistun..
katso liitettä 16444 Ohho, onpa pieni :D Klikkaamalla sitä kai saa suuremmaks.

inieh ja murunen 31+0 POKS!
 
:wave:

Täälläkin tänään käyty neuvolassa. Kaikki muuten kunnossa, mutta turvotukset on ihan järkyttäviä. Eikä enää pelkästään iltaisin, vaan ympäri vuorokauden. :(
Nyt vaan odotellaan, että tulisi 5.7 Tyksin käynti jälleen, jolloin katsotaan vauvojen tarjonta ja mahdollinen synnytystapa.

Tässä masukuvaa tältä päivältä. Ihan jäätävän kokoinen pallo! :LOL:


Sinful89 ja tupla-pampulat 33+4
 
Voi miten ihania massuja kaikilla! :heart:

Omaan silmään näyttää ettei tuo oma pallura ole kasvanut sitten sen viime kuvan (rv27) yhtään. Voikohan tuolle tulla sokeaksi.. Muut kyllä päivittelee sen kokoa mutta omasta mielestäni se on hirveän siro täältä ylhäältä päin katsottuna ainakin. :LOL:
Pitääpä laittaa vertailuksi tuohon itsellekin kuvaa..

Supistukset ottivat täällä vallan eilen illalla, tuli ihan hurjan tiheään tahtiin, kivuttomina tosin. Napakoita olivat ja välistä tuntui tuolla nivusissa ja häpykummussa asti, ei kuukautismaisena kipuna mutta sellaisena ikävä "kipuna" kuitenkin.
Yöllä heräsin pariin otteeseen näihin..Nyt tuntuu tilanne hiukan rauhoittuneen, ei passaa rueta hysterisoimaan :D Siinä olen nimittäin hyvä!

Iskias, tuo vanha ystäväni nosteli myös taas eilen päätään ja toinen jalka petti alta muutamaan otteseen..:) Eli uusi vanha riesa tuli takaisin ja matkustaa varmaan mukana loppuun asti. Lonkat on kyllä kieltämättä aika kovilla tällä hetkellä, tuntuu että rutisee kohta sijoiltaan..

Meillä jäi eilen shoppailut väliin, ei se mies ehtinyt töistä kotiin kun kaikki oli jo menneet kiinni. Katsotaan jos tänään olisi parempi tuuri!

Nyt lähden siivoilemaan ja leipomaan ihan huippuhyvää juustokakkua, sen jälkeen pitäisi noukkia vanhempani ja veljeni lentokentältä. :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Ss ja Poju 31+3
 
Aivan ihania masuja :heart:

lukcygirl aika jännältä se itsestäkin tuntuu mutta pääasia että junnulla on kaikki hyvin ja on kasvanu hienosti masussa. Suppareita ja semmosta ärsyttävää menkkamaista jomoilua/kipuilua on alamahalla ja alaselässä ja lääkärineuvola kun joku hetki sitten oli niin paikat oli ja pehmenny ja mittaakin kadonnut sentti, eli saas nyt nähdä koska pääsee poitsua jo sylissä pitämään. Meille kun lekurit ja äippäpolin väki sanonut että oikeestaan koska vaan voi tulla lähtö.
Meillä tosiaan se tilanne että mä oon kotiäitinä ja mies käy töissä päivät tuolla reilu 40 kilsan päässä ja tietenkään ei sen pahemmin ketään ole jonka vois soittaa että nyt lähtö tuli vaan sitten näillä näkymin mies on esikon kanssa kotona. Ja jos yhtä helppo synnytys on nyt edessä kun oli eka niin ite kyllä suhailen synnärille niinkun olisin esikostakin tehnyt mutta tuo oma mamma vei autonavaimet... Mulla kun siis eka oli tosi helppo ja suht nopee tapaus. Mutta saas nyt sit nähdä, synnytys ei itseä pelota yhtään vaikka oon ehkä maailman neulakammoisin tapaus mutta siihempä varmaan on syynä juuri tuo kun esikko tuli maailmaan niin helposti vaikka alakertaa jouduttiinkin leikkaamaan, kuitenkin samana päivänä kun synnytin niin kotiinkin lähdettiin ja ite jo autolla illalla ajelin ja ratsastamassa oli taas 5 päivää synnytyksen jälkeen. Eli ei eipä sitä synnytystä tosiaan kannata jännittää, kyl se luonto ja osaavat ihmiset hoitaa hommansa :)

Hankinnoistakin ootte paljon puhunu. Meillä tosiaan kaikki oikeestaan hankittu, uudet yhdistelmät tilattiin Saksasta ja mä niin tykkään niistä. Eli ainakaan mummolaan ei tartte vaunuja mukaan pakata kun esikolta jääneet yhdistelmät vietiin sinne kun siellä paljon käydään. Ja tilattiinhan me tosiaan samasta paikasta semmoset kaksosten peräkkäinistuttavat rattaat joihin tuli mukana pehmee kantokoppa pienelle, sadesuoja ja esikolle aurinkovarjo, esikko kun vasta 2 vuotta täytti niin mahtuupahan molemmat muskut kyytiin mukaan kun ei tuleva isosisko vielä kauheita matkoja jaksa kävellä ja mekin kun aika paljon reissaillaan ja tykätään tuossa kaupungilla käydä pyörimässä. Ja pääsempähän näppärästi molempien kanssa yksinkin liikenteeseen kun molemille on rattaissa tilaa. Turvakaukalokin uusittiin kun esikolle se käytettynä sukulaiselta saatiin, nyt on hieno puna-musta Brion Primo jalustalla ja värithän tottakai sopii yksiin esikon Recaron kanssa niin on sitten takapenkkiläisillä saman väriset "jakkarat" :)
Vaatteet, lakanat ja pinnasuojat on pesty ja pinniskin on jo pedattu, tutit ja tuttipullot (joita on aika melkoinen määrä kun en pysty imettämään) ja korvikkeet on kaapissa... eli meillä ollaan aikaslailla valmiita poitsun kotiutumiseen.

Tänään kotiutuu meidän pikku kyläluuta mummolalomaltaan kun se sinne sunnuntaina jäi tuon mun äippäpolin takia ettei toisen tarvinnut mukana jaksaa olla, äiti ja sen nykyinen muru sen tänään tuossa päivällä tuovat ja jäävät sit syömään meille. Ihana saada oma mamma käymään kun taas on kotia laiteltu uuteen kuntoon ja se kun ei oo kun pari kertaa täällä meidän uudessa kodissa käyny. Me siis ostettiin aivan ihana omakotitalo joka ollaan nyt miehen kanssa rempattu sisältä ihan omanlaiseks ja seuraavana olis piha minkä kimppuun pitäs lähteä... Mutta piha saa näillä näkymin ootella ens kesään kun tää kesä menee puiden tekemiseen et on sit taas joskus kuivia puita takkaan kun liiteri joskus tyhjenee, eilenkin oli ihan heilutella kirvestä pölkkypinon vieressä kun rokit ja popit soi vieressä eikä tullut huonoa omaatuntoa siitä että esikko joutuu yksinään leikkimään kun äiti vaan pilkkoo puita. Täytyykin kohta lähtee sitä hommaa jatkamaan niin ei sitten tartte heti olla pölkkypinon kimpussa kun neiti kotiutuu. Isännälle jätän kyllä ihan suosiolla tuon nurmikon ajamisen kun sitä nurmee meillä riittää ja tuo meidän työnnettävä rohjo on jotain niin kammottavaa työnneltävää että ei elämä :D

Johan tuli sepustus enkä edes kaikkea tainnut muistaa mitä piti rustailla/kommentoida :D
Mutta nyt tämä taitaa painua siivoilemaan ja tekemään makaroonilaatikkoa uuniin ja sen jälkeen suunnistaa sinne kirveenvarteen heilumaan.
 
Heipähei tass mammat!

miehen juomisesta meillä se on aina ollut vähän ongelma.. mie en oo koskaa ite juurikaan juonut kun sauna siiderin tai joskus harvoin muutaman sitten. mies taas sitten lähes joka päivä 1-3 ja sit vkl enemmän.. nyt raskaus aikana miuta ottaa päähän se vaan paaaaaljon enemmän kuin ennen.. Kyllä tuo mies tajus itekki tos juhannuksena et sano meijän kavereille et hänen pitäs enemmän ajatella miuta ja olla juomatta kun miekii oon, aika kauan meni. mut juhannusaaton jälkeen ei oo juonu yhtää..

Neuvola käynti oli eilen...

Rv 33+2
painonmuutos/vk +500g, nyt tullut kokonaisuudessaan 16kg :eek:
turvotus +-
RR 133/74
Hb 105 !!
sf 32cm
tarjonta rt
syke +140
liikkeet ++

Edelleen oli valkuaista pissassa ja nyt tuo Hb jatkanu laskemista, vaikka rautaa tullu popsittuu koko ajan.
Sen johdosta käynkin nyt loppuraskauden kerran viikkoon neuvolassa. Nyt sit syön obsidania sekä compironia, toivottavast nousis viikos niin ei tartte lähtee labraan ottaa kunnon veren kuvia :/

Kuvaa en edelleenkää osaa laittaa :(
jepatin ja poju 33+3
 
heippa taas :wave:

huh. heräsin viime yönä viiden-puol kuuden väliin ihan jumalattomaan vattakramppiin.. en tie sit mikä oli! :O ei pystyny mitenkä päin oleen sängyssä, ja olin hetken jopa kontillani siellä, mut ei hellittäny.. sit oli pakko nousta sängystä ja hetki jalotella, ni meni pikkuhiljaa ohi. sit palasin takas sänkyyn, ni alko ihan älyttömät supistukset jotka tuntu pääsääntösesti alaselässä. jossain vaiheessa ne oli kuitenki laantunu ku olin nukahtanu uudestaan, mut perk*le sentään teki kipeetä! :kieh:

synnytys: eei ny silleen jännitä, vaikka esikoisen synnytys olikin pitkä ja pirun raskas, mut silti odotan ihan hyvillä mielin tätä toista synnytystä. alkuraskaudessa olin ihan paniikissa synnytyksestä, ja mietin jo sitä pelkopolille menoa, mut tässä raskauden myötä se paniikki on laantunu :) kunhan vaan ei mitään jättivauvaa olis tulossa! sit se paniikki kyl iskee uudestaan! :D

emilien ja pikkunen 33+5 :heart:
 
Ihania masuja !!! :heart: Pitääkin tänään napsaista kuva omasta pallosta :)

ON: Täällä alkanut muljahdukset tuntua ylempänä... Peukut pystyyn että vaaveli olisi kääntynyt nyt oikeinpäin. Kovasti on kyllä myllertänyt menemään, että toivoa on ja ei tuossa yläosassa enää oik. puolella ole tuntunut selvää pään muotoista palloa =)
 
Kesän ekat mansikat ostettu & syöty! :D Ei ollu kyllä häävejä, mutta kylläpä se litra sujahti sukkelasti suuhun ja nyt on maha entistä enemmän pallona :D Kävin myös isäni kans jätskillä kaupungissa, nyt on kyllä kiva kun muutettiin takas kotikaupunkiin niin on lomapäivinä edes jotain tekemistä ja läheiset asuu täällä. :)

Täällä ei oloissa mitään kummempia muutoksia, väsymys ei vaivaa ihan niin pahasti tällä hetkellä. Oon kyllä nukkunu aika rempseitä 9h unia, kerran yössä pitää kyllä nykyään herätä pissalle ja juomaan vettä. Nukkuma-asentoa on hankala löytää, vaihtelen kyljeltä toiselle mutta usein herään selältäni. Puutuuko keneltäkään muulta lonkat, jos nukkuu samalla kyljellä pitkiä pätkiä? Mulla on usein aamuisin lonkat/pakarat ihan jumissa :D

Vieläkö mammat jaksaa harrastaa liikuntaa? Meikäläinen tuntee nykyään ittensä ihan sohvaperunaks, ei oo yhtään mun tyylistä tää liikkumattomuus. Toki kävelen koiran kans päivittäin, mut lenkit on niin lyhyitä, hyvä kun viereisen puiston jaksaa kiertää. :D Pyöräilen kans ja se onki mukavaa, sitä kyllä jaksais tehdä pitempiäkin matkoja. Baletissa kävin vielä ennen muuttoa, alkoi sekin olla vähän epämukavaa välillä. Kotona en oo pahemmin jumppaillut ja sen kyllä huomaa kuihtuneista lihaksista :D No pitää vaan aatella että pääsee sitä taas sitten myöhemmin kuntoon kun ehtii/jaksaa.

Mies teki eilen pitkän, 14h työpäivän. Tänään jos sen ei tarvi jäädä ylitöihin niin ois tarkoitus maalata sen porukoilta saatu pinnasänky. :) Ois kiva saada se jo valmiiks että sais pikkuiselle pedin pedattua!

Nyt jos keksis jotain järkevää tekemistä, siivoais vaikka vähän...

Minea ja maha-asukki 34+2
 
Mukavasti olette taas lisänneet masukuvia.:)

Sinful89 Aivan ihana tapetti teillä kuvan taustalla.:) Nyt kun suunnittelee oman kodin sisustusta, niin kummasti kiinnittää huomiota tapetteihin, koristetarroihin, maalisävyihin ja koriste-esineisiin.

Ninzi Ainakin minulla oli vastaavia tuntemuksia sen jälkeen, kun Vintiö oli kääntynyt raivotarjontaan - toisin vielä on tilaa kääntyä ja vääntyä, joten odotan mielenkiinnolla, että mikä on tilanne seuraavassa neuvolassa tulevana maanantaina

liikunta on minimissä, kun vielä on vuodelepo menossa. Ennen sitä kävelin tuntemusten mukaan, muu liikunta oli jäänyt, kun äitiysjooga ei tuntunut hyvältä. Ajan kanssa palaan takaisin liikkumaan.

ON Jotenkin tuli heti parempi mieli, kun sai pakattua sairaalakassiin pikkuisen vaatteita. Olen taas askeleen verran valmistautuneempi! Turvakaukalo ja pinnis meiltä yhä puuttuu...

Luckygirl & Vintiö 33+3
 
Heips!
Olen lukenut jonkin aikaa tekstejä, mutta jos nyt vihdoin ja viimein liittyisi joukkoihin :D.
Laskettu aika on 25.8, jotes vähän päälle 31 vko mennään.
Mulla on mennyt viimeistä noin 3 vko mukaan laskematta koko raskaus kooman oloisessa tilassa, jotes siin ei paljoa tehnyt mieli puhista ja turista. Siis pahoinvointi ja kipuilu ollut omaa luokkaansa, saikulla oltu lähes koko raskaus :( Vois sanoa et seinät kaatui kyl päälle.
Mut sitten yhtäkkiä olo tila muuttui ja nyt porskutan hauvojen kanssa helppoon 5 km lenkkejä :p
 
Pelkopolilla on nyt käyty, ja ihan hyvä juttu se olikin. Ensinnäkin oli lääkärin kanssa tapaaminen, joten teki sisätutkimuksen + ultrasi vauvan ja antoi painoarvion. Kohdunkaula on lyhentynyt jo ja kohdunsuu oli pehmeä. Ehkä toiveita siis olisi vähintään ajallaan tapahtuvasta synnytyksestä. Ja vauvan kokoarvio 2,3 kg eli ihan keskikokoinen vauveli ainakin tällä hetkellä.
Ja lääkäri moneen kertaan toisteli, että yleensä repeämiä ei enää tule toista kertaa synnyttävälle, ja että hän laittaa merkinnän papereihin että tehdään herkästi eppari sitten jos siltä näyttää. Toivotaan siis parasta! Helpotti kyllä vähän :)

Liikunta: aika vähissä on ollut talven jälkeen. Ei vaan pysty. Supistelee heti ja lenkitkin on jääneet minimiin nyt selkävaivojen ja noiden supistusten myötä.


Huomenna olisi sitten neuvola.

Saikku jatkuukin nyt äitiysloman alkuun saakka, joka on ensi viikolla. Vielä siis tämä viikko aikaa lepäillä kunnes esikoinen jää hoidosta kotiin ja miehellä vielä ensi viikko töitä. Mutta eiköhän se suju kuitenkin.

Toivottavasti Ninzin vauveli olisi kääntynyt raivotarjontaan.

Emilien: täällä on myös ollut vastaavia mahakramppeja, joskaan ei noin pitkäkestoisia. Mutta mm. sunnuntaina hengittelin muutaman minuutin tuolista nousun jälkeen kyyryssä.

Ihania masukuvia. Mun mahaa ei ole tullut kuvattua yhtään. Ehkä pitäisi tulokkaalle ottaa muistoksi edes kuva mahasta lähiaikoina. Oletteko muuten muut huomanneet että vauvamasuja on tosi paljon liikkeellä? Musta tuntuu että välillä ei muunlaisia naisia näekään mm. kaupoissa.
 
Ei sit mentykkään synnytysvalmennukseen. Tai oltiin menossa, mut matkalla sinne ajettiin kolari. Sellanen pieni peräänajo vaan. Ois voitu mennä sinne valmennukseen, mutta aateltiin että ne asiat jää paremmin mieleen kun mielentila ei oo niin sekava, kun oli sen kolarin jälkeen. Ens viikolla sitte parempi yritys :D

Kävin sit kuitenkin vielä tarkistuttamassa vauvan tilanteen. Sydänkäyrillä olin melkeen tunnin verran ja sit kävin vielä ultrassa. Ja meille ei onneks ookkaan tulossa jättiläisvauvaa, niinkun neuvolassa on epäilty. Painoarvio oli 2400 g ja saatiin vielä sekin selville että meille tulee tyttö ! :D Ollaan sitä kyllä veikattukkin tässä jo aika kauan.

Tii ja masukki 34+2
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Silwan_81: joo, en sit tie onko se kramppi joku suolistoperänen vai mistä johtuu, mut pirun kipeetä teki :O

mä tulin taas raportoimaan uutta :D (koittakaa kestää.. käyn täällä purkamassa kun ei toi mies reppana varmaanka jaksa näitä jatkuvia höpötyksia :saint:

kävin nyt sitten tänään vasta hakemassa sen hiivalääkkeen kun eilen tuli koko iltapäivän ja illan kaatamalla vettä. kävelin ihan älyttömän hissukseen. jopa joku 90 vuotias papparainen hiihteli mun ohitte, vaikka sekin meni ihan pirun hiljaa :LOL: kuuntelin matkalla musiikkia, ni pääsin varmaan 10m yhden biisin aikana eteenpäin, eli menin oikeesti tooooooodella hiljaa.
noh, kyllähän siinä matkalla vähän supisteli mut eteenpäin pääsin kuitenkin. sit ku pääsin kotio, kävin vessassa, ni vessapaperiin jäi isohko palanen kellertävää/oranssihtavaa hyytelömäistä limaa.. eli osa limatulpasta. ja nyt sitten sen jälkeen on tullu pikkuhiljaa pienempiä rippeitä. veriviiruja ei oo näkyny (ainakaan vielä) ja se ei siis ollu kyllä koko tulppa. tien minkä kokonen mötkö se on, kun sen esikoisesta onnistuin bongaamaan :D nyt alko sit vähän jännittään toi.. äh. olis se ny kiva ku olis jo se 37rv ni ei tarttis stressata ja huolehtia kaikesta..

emilien ja pikkunen 33+5
 
tervehdys!

(.) Täällä TAAS istuttu ilta äippäpolilla/synnyttäjienosastolla.tuossa klo 17 aikaa menin normaalisti vessaan ni yhtekkiä huomasin et tuli jotain ihme limasta vuotoa tosi paljon, joku lima tulppa irtos vissii ja supisteli aika tympeesti vähän väliä.(Kivuttomasti onneksi paitsi että selkään sattu ihan hulluna). soitin hädissään äitiyspolille. mentiin sit sinne ja
jouduin käyrälle noin.puoleksi tunniksi.sit jonotettiin 3 tuntia lääkärille. se teki sisätutkimukset ja otti jotai näytteitä, ultras jne. ja kaikki paikat oli onneksi kiinni ja kaulaa oli vielä tarpeeksi,ettei ollu supistukset aiheuttanu mitään ongelmaa. kysyin sit lupaa lähtee reissuun ni sano et voi lähtee käymään turvallisin mielin. Huhhuh onneksi kaikki oli hyvin ja pikkuinen voi onneksi myös hyvin. kyllä sitä säikähtää aina kun tulee jotain yllättävää. pelkäsin jo joutuvani jäämään sairaalaan vuodelepoon.tämmöistä täällä. huomenna reissuun ja jos jotain tulee niin onneksi suomi on täynnä sairaaloita :)

Nyt nukkumaan että jaksaa taas huomenna.
Hemami&pikkuinen 32+5
 
Iiva Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan!:)

emilien ja Hemami hurjilta kuullostivat kokemuksenne! Toivottavasti sinullakin emilen kaikki olisi vielä kunnossa. Oletko menossa tarkistamaan tilanteen kaiken varalta? Ja täällä on valittaminen sallittu.:)

Tii Onneksi kolarissa ei käynyt pahemmin ja paljon onnea tyttölupauksesta, ihanaa että nyt saitte asian selville!:)

lonkkakivuista minulla niitä on, ei tosin ihan joka yö. Siitä huomaa aamulla, että onko käännytty tarpeeksi monta kertaa kyljeltä toiselle.

ON Tänään olen vuodelevossa sohvalla ja tapitan yleisurheilua ja illalla jalkapalloa. Olin etukäteen ajatellut, että olon mukaan katson urheilua, mutta nyt kisat ovat oikea pelastus, kun vielä ei saa lähteä kotoa mihinkään asioita hoitamaan ja on levättävä ja otettava iisisti.:)

Luckygirl & Vintiö 33+4 Nyt jokainen uusi päivä on minulle pieni poks-päivä.:)
 
  • Tykkää
Reactions: mirkku76
Täällä on vietetty rauhallinen ja myöhäinen aamu, tässä istun keittiössä ja juon kahvia :) Mieskin lähti tänään poikkeuksellisesti vasta 11 töihin, joten oli kiva herätä yhdessä.

Luckygirl hyvä, että telkkarista tulee nuo kisat, ettei tarvi pelkkiä seiniä tuijotella lepäillessä! :D

Nyt pitäis tälle päivälle keksiä vähän tekemistä. Varmaan taas siivoilen ja käyn porukoiden luona ehkä kylässä :D Kaikki kaveritkin taitaa olla töissä päivisin niin ei niitä ehdi nähdä muutakuin iltaisin. Eilen käytiin illalla hakemassa Kodin terrasta pinnasänkyyn valkoinen maali, mutta ei vielä ruvettu maalaileen ku oli niin huono keli... Tänään taas näyttää sateiselta! Koira tuossa kieli pitkällä odottaa ruokaa, täytyy lähteä sen kans ulos. Hauskaa päivää mammoille! :)

Minea ja maha-asukki 34+3
 
luckygirl: en mä ajatellu, kun tosiaan huomenna tulee se 34viikkoo täyteen, ja täällä ei enää sen jälkeen estellä jos synnytys alkaa.. voisin mä kyllä neuvolaan soittaa tänään kun siellä alkaa puhelintunti ja kysästä että tarttisko sitä käydä vai odottelenko kotona jos jotain tapahtuu.. kun tosiaan viime neuvolakäynnillä terkkari neuvo mua että jos synnytys käynnistyy, ni sit vaan mennään sinne synnärille, ellei vedet mee.. sit pitäis soittaa etukäteen. mutta voihan sitä tosiaan soittaa ja kysyä. ja voihan se limatulppa irrota viikkojakin ennen kun synnytys käynnistyy :) toivottavasti näin on myös mun tapauksessa!

joops.. eilen tuli sit se loppukin limatulppa illalla ennen kun menin nukkuun. ei siinä kyllä veriviiruja ollu, mutta sitä tuli niin paljon, et ei sinne kyl varmasti mitään jääny. kolmessa osassa se irtos loppujen lopuks, ja kyllä oli ainakin sen kananmunan verran sitä (niinku sitä sanotaan). yön nukuin kuitenki ihan hyvin, eikä vieläkään (luojan kiitos) mitään tuntemuksia. tai no, maha on ehkä vähän kipee, mut nää ei oo kyllä supistuksia. toivottavasti nyt ei tuliskaan! ja nyt se pelko persiissä sit vasta onki! :kieh: vaikka mulla kyllä huomenna tulee se 34 viikkoo tosiaan täyteen, jonka jälkeen tällä paikkakunnalla ei enää estellä synnytystä, vaan käynnistyy jos käynnistyy..

emilien ja pikkunen 33+6 :heart:
 
Moikka! Uusiakin tullut, tervetuloa! :)

Iihania masuja kaikilla! :heart: Sulla on kyllä aivan mahtavan kokoinen pallo Sinful! :) Kyllämahtaa olla tukalaa..

Ihanaa Luckygirl että sullakin on jo noin paljon viikkoja ja pikkuinen on pysynyt kiltisti masussa vielä. :)

Emilien kovasti tsemppiä sulle! Toivotaan että vauva muutaman viikon vielä malttaisi masussa. Onneksi sullakin on kuitenkin jo tosi hyvät viikot. Mulla myös tässä pari päivää sitten irtosi osa limatulpasta. Tuli aikas reilusti sitä tavaraa mutten usko että siinä oli kaikki. Ja tosiaan voi mennä viikkoja limatulpan irtoamisesta synnytykseen. :)

Mua on alkanut niin kyrpimään tää raskaus! Nukkumisesta ei tuu mitää, ja sitten väsyneenä mula on hermo kireellä koko ajan. Vauvan tulo jännittää, mutta samalla stressaa kun osa hankinnoista on vielä tekemättä ja pari reissua ois tiedossa heinäkuussa. Tosi sekavat fiilikset siis täällä. ;)

Nepo ja Pirpana 34+5
 
Terkut neuvolasta!

Rv 34+4
Paino +700g/Vk
Turvotus +-
RR 109/65
U-prot. -
U-Gluk -
B-Hb 114
kohdunpohja 32 (sama kuin viimeksi,on kuulemma laskeutunut)
Tarjonta Rt
Syke +
Liikkeet ++

Tänään otettiin se Saga-näyte ja ei ollut mitenkään mukava,mutta ohi on ;)
Seuraava neuvola 6.7 ja tays 16.7 niillä mennään :heart:

Kesämasu-12& poju 34+4:heart:
 
hellureit :)

nepo ite oon kans lievästi jo ärsyyntynyt tähän odotukseen, lähinnä sen alhasen hemoglobiinin takia joka ei millään meinaa nousta. ja eilen ale ostoksilla alko ärsyttää kans ku kaikki kivat vaatteet joutu jättää hyllyyn kun ei mikään tän jättimasun kanssa päälle mene :D enää vajaa 7viikkoa ittellä jos hyvin käy! yliaikasuus tästä sitten vielä puuttuiskin.

emilien onneks se rajapyykki tulee näillä näppäimillä täyteen niin ei tartte sillain enään niin kauhuissaan olla :) mutta olis se hurjan pieni jos nyt lähtis syntymään ! tsemppejä kuiteski, parempihan sen olis viel massus kasvatella.

kesämasu mikä on saga-näyte? :O oon olevinaan lueskellu kaikki kommentit läpi mutta jotain aina unohtuu..

hmmh mulle kans puuhana olis tarjolla siivous.. eikä kiinnostais yhtään! viikonlopuks vahvistu nyt muumimaailma reissu, kivaa :) harmi ku meidän kamera meni rikki, haluis nimittäin masua vielä hetken kuvailla ja sitten sinne reissuun kans tietty mukaan. molempien vanhemmat ja sisko perheineen tosin kans lähdössä mukaan joten eiköhän niitä kuvia saada. laivareissu taitaa tält kesält jäädä pois, tukholmassa olis nimittäin enemmän puuhaa lapsen kanssa kun sitten taas vironlaiva on vähän sellanen "haetaan viinaa ja juodaan paljon" juttu niin ei innosta hirveästi. eka vaihtoehto vaan on liian kallis tähän saumaan. onneks näitä kotimaan kohteita ja juttuja on paljon ihan tässä helsingissäkin on vaikka ja mitä. nyt kyllä pakko lähtee suunnittelee noita aurinkopäiviä pois tästä koneelta, vauva on päättänyt kaivautua ulos ylävatsan läpi ja istuminen on suht tukalan olosta :D

eilen poksuttiiN! 33+1 samunäiti&alex
 

Yhteistyössä