ELOVAUVAT 2007 VOL. 4

Tuli tossa mieleen kun taas seurailin tytön ja koiran temmellystä, että miten teillä muilla joilla on koira/koiria, lapsen ja koiran yhteiselo sujuu? Minusta tuntuu että meillä vähän liiankin hyvin. Minea on vähän väliä koiran kimpussa, jos koira esim. nukkuu niin Minea menee kiipeilemään koiran yli. Kiipeää aina monta kertaa koiran yli puolelta toiselle. Nousee myös koiraa vasten seisomaan ja halii sitä. Koira ei muuten välitä eikä tee mitään tytölle, mutta saa varoa kun kiipeilee koiran päällä ettei koira yhtäkkiä nouse ylös tai lähde liikkeelle, silloin kyllä Minea lentää mukana. Kauhulla odotan mitä toi kaksikko vielä keksii...
 
Hyvin sujuu yhteiselo koirien ja pojan kanssa. Alusta asti on vain oltava selkeät säännöt, mitkä lelut on kenenkin ja mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Meillä ei poika tule IKINÄ kiipeilemään koirien päällä, läpsimään, repimään karvoista tai muuten kiusaamaan. Kun koira nukkuu, sillä on rauha ja kun koira syö, sillä on rauha myös. Koiran paikalle ei ole asiaa, ja koiralla ei ole pojan sänkyyn/sitteriin/viltille asiaa. Samat säännöt koskee myös vieraiden lapsia. En todellakaan ota sitä riskiä että lööpeissä lukee: koira raateli vauvan. :( Jahka se koiran pinna loppuu niin jälki on rumaa, pienelläkin koiralla.

Sievästi osaavat kulkea kun poika on lattialla, ollaan kielletty painimasta lähistöllä etteivät vahingossa tallo. Ja yhtään pojan lelua eivät ole rikkoneet, nuorempi koira kyllä söi yhden tutin joka jäi lattialle.. :LOL:

Itse koiraperheessä kasvaneena olen hyvilläni että poika saa kasvaa koirien keskellä. Opettaa paljon! :)
 
Tea: Siis tottakai meilläkin koira saa oman rauhansa, jos tyttö menee koiran luo ja koira lähtee pois niin silloin koira saa olla rauhassa ja tyttöä ei päästetä sen luo. Enkä muutenkaan koko aikaa anna koiran kimpussa olla. Myöskään vieraiden lapsien en anna koiraa repiä yms. koska sitä koiran ei mielestäni tarvii sietää, mutta musta sen on hyvä tottua, että tyttö saattaa välillä vähän kovakouraisemmin ottaa kiinni. Koirastakin huomaa, että se tykkää tytön kanssa välillä peuhata.
 
Juurikin näin! =) Meillä tuo vanhempi koira tulee paljon paremmin toimeen lasten kuin aikuisten kanssa, outo elukka! :LOL: Siskon pojat 5 ja 7v tykkää kovastikkin leikkiä ja osaavat yllättävän hyvin olla koirien kanssa vaikkei omia heillä olekkaan. Mutta kauhulla olen seurannut ystäväni tyttöä 3v joka "taluttaa" perheen pienempää koiraa sisällä ja "komentaa" perheen isompaa koiraa repimällä turkista ja läpsimällä.. Myöskin pienemmällä koiralla hän saa ratsastaa kun koira makaa maassa.. :/ Toivottavasti koirilla on pitkä pinna. Ja vanhemmistaanhan ne lapset ottaa mallia, tässäkin asiassa..
 
Heipparallaa täältä rakeiden keskeltä!! =) Kivat on kelit näin toukokuussa. B)

ONNEA RASKAUTUNEILLE!!!!!!! :flower: :flower:

Meillä oli tiistaina 8kk lääkärineuvola(ikää kylläkin jo enemmän...). Kaikki loistavasti. Hyvin kehittynyt ja erittäin reipas tyttö. :heart: Mitat oli; 7,7kg ja 67cm. myssy tais olla 45cm...?
Miinalla ei ole vielä hampaita, missä lie luuraa. 8kk alko nousee tukea vasten. Kovasti yrittää eteenpäin tukea vasten,mut aika hutaraa on vielä. Ja kun neiti ei oikeen ymmärrä, että on pidettävä kiinni ettei kaadu. :) Kolhuja on tullut jo jonkin verran, kun ei äiti aina ennätä hätiin. Meillä siis kaikki hyvin. Yöt tosin on melkosta sirkusta, kun Miina haluaa treenata nousemista unissaankin. Koko ajan saa nousta laittaa neitiä takasin maate. :)
Pottailusta: Me alotettiin pottailu maanantaina. Kerran tai pari päivässä käydää kokeilee ja tutustuu. Yhdet pissatkin sinne on saatu.

Parempia kelejä toivottelee Maypo ja Miina 8,5kk.
 
No niin.. Neuvolassa käyty. 9795g ja 72.5cm. Hyvin on kasvanut.. Täti ihmetteli vaan että kun poika ei konttaa vaikka osaa konttausasentoon mennä ja ei nouse istumaan vaikka suojaheijasteet tulee sivuille ja eteen. Fysioterapeutin kanssa jutteli ja antoi jumppa ohjeita kotiin. Mennään sitten kuukauden päästä käymään uudelleen.. Jos oppii ennen sitä niin sitten ei tarvi mennä. Pinsettiote löytyi ja kuulon oli ok. Että tällasia.. Nyt sitten treenataan vaan kotona ja toivotaan että hoksaa tuon liikkelle lähdön.

Tea ja Juho 2pvää vajaa 9kk
 
Hui. Nyt kyllä meinaa alkaa huolestuttamaan kun teidän muiden lasten touhuistanne lukee. Meillä Iisa täyttää tänään 9kk eikä vieläkään konttaa, nouse pystyyn eikä edes istualleen (paitsi kerran ehkä "vahingossa"). On noussut konttauseasentoon jo varmaan yli kuukauden ajan, mutta ei mallaakaan ottaa konttausaskelia. Vaappuu siinä asennossa hetken ja sitten lässähtää tyytyväisenä takaisin lattialle. Hurjalta kuulostaa että Tea teilläkin ihan fysioterapeuttia konsultoitu konttaamattomuusasiassa! :eek:. Minä olen kuvitellut, että on aivan normaalia ettei Kaikki tämän ikäiset vielä nouse tukea vasten tai konttaa... :/

Toinen asia mikä on alkanut huolestuttamaan näitä nettikeskusteluita lukiessani on meidän neidin toispuoleisuus. Eli Iisa kierähtää aina saman kyljen kautta massulleen, toisen kyljen kautta ei ole koskaan kierähtänyt. Jostain luin että tällaisessakin asiassa on käyty fysioterapiassa, paljon Iisaa nuoremmatkin vauvat! Mitäs mieltä te olette, onko normaalia vai pitäisikö minun ottaa neuvolaan yhteyttä?

Muuten elämä sujuu meillä mallikkaasti. Iisa on iloinen ja aurinkoinen lapsi, nukkuu yöt heräämättä kertaakaan (vaikka yläetuhampaat puhkesivat juuri ei sekään vaikuttanut yöuniin mitenkään ;) ) ja syö hyvin ja kaikkea mitä tarjotaan.

 
Huolet pois! Todellakin jokainen lapsi opettelee omalla tahdillaan istumista ja konttaamista!

On se kumma kun nuo neuvolan ammatti ihmiset ensin kieltää ettei lasta saa istuttaa alle puolivuotiaana koska selkä ei kestä ja kas kummaa sitten parin kuukauden päästä kun ei osaakaan niin johan tuli kiire että miksei se osaa!!!!
Nyt jokainen rauhoittuu siellä koti sohvillaan ja antaa ammattilaisten haaveilla keskenään...

Meillä Jennaa välillä istutettiin lattialla vaikkei kestänyt omilla lihaksillaan, ihan vaan siksi että älyäisi että tällaisessa asennossakin voi olla! Ja konttaus asentoonkin laitettiin jotta huomaa myös tämän asennon... jos lasta ei opeta niin sitten se oppii sen myöhemmin itse!

Voitte ihan hyvin jokainen näyttää lapsellenne mallia ja harjoitella jokapäivä vähän eri asentoja ym... välillä pidätte sylissä lasta istuen jne...

Toisilla on hampaita jo hirmuisesti kun taas meillä syödään ruisleipää ikenillä... ohjatkaa lapsianne niin varmasti oppivat kohta!

Ai niin nyt me harjoitellaan sitten kävelyä kädestä kiinni pitäen jotta ymmärtää senkin niksin...!!!

älkää nyt turhaan säikkykö rakkaita lapsianne!!!

niin ja itse ensin mietin missä meillä hampaat viipyy mutta poishan ne putoaa kuitenkin vanhana....heh :LOL: :LOL: :LOL: eli tulee jos tulee :D
 
Lara83
Joo, niin se sitten on, että se raskaustesti näytti plussaa. Tunteet on tosi sekaiset, enkä tiedä mitä ajatella...
Käytettiin äitiyspakkauksen kondomia, joka meni rikki ja vaikka hain jälkiehkäisypillerin, niin kyllä siinä testissä on nyt kaksi kirkasta viivaa. Että silleen... Eli meille voisi olla tulossa sitten Tammivauva. En pysty käsittämään tota ollenkaan.

No, nyt tällä kertaa vaan omia kuulumisia.

Mukavaa viikonloppua kaikille.
 
Ihanaa!! Täällä on siis joku muukin kenen lapsella ei vielä ole hampaita,TinniPinni. Mä olen jo välillä ollut ihan varma että Rebecca pitää ruveta teettämään tekohampaita kun ei näy eikä kuulu!
Meillä konttaaminen hoksattiin tuossa kuukauden päivät sitten,tyyli on erittäin vapaa,tyttö i hiipii kuin paraskin sotilas,käsivarret kyynärpäistä kämmeniin ovat siis lattiassa kun konttaa.
Eilen kekkasi sitten istumisen,vauhdilla taitaa sitten uusia taitoja tulla kun yhden oppii.

Kyselin täällä joskus pari kuukautta sitten neuvoja Espoo asiantuntijoilta,kun tuli tilanne vastaan että mies sai hyvän työtarjouksen sieltäpäin. Aikamme sitten asiaa veivattiin ja veivattiin ja nyt päätös on tehty,muutamme heinäkuussa.

Itse kysymykseen, asuntoalue vaihtoehtoina ovat nyt (johtuen lapsen erityistarpeista opetuksessa ja siitä mistä kouluista tällaisia paikkoja ensi syksylle on saatavana) Ymmersta tai Kalajärvi. Aika paljon olen tietoa jo yrittänytkin hankkia,mutta kumpi?? En ole erityisen innostunut isoista kerrostaloista ja käsittääkseni Ymmersta on juuri niitä? Ja tarjolla olisi sitten Ullanmäen alue, rehellisiä vastauksia kiitos siitä millaisa nuo espoonkruunun asunnot Ullanmäessä ovat.

Kalajärvi paikkana on ehkä enemmän minun makuuni, mutta kulkuyhtyedet ovat kuulemma huonohkot,pärjääkö yhdellä autolla?
Ai niin, se vielä että onko Espoossa enää nykyään espanjankielistä päiväkotia? Ja onko päiväkotitilanne yleensä millainen,onko paikka helppo saada?

Itselläkin on ensi viikolla työhaastattelu Espoossa,jänskää,toisaalta hirvittää

En ole aikoihin käynyt täällä lueskelemassa,onnea vaan siis plussautuneille,ketähän kaikkia sieltä listalta löytyykään,täytyy lähteä katsastelemaan
 
Lara83 onnittelut!tunteet ovat varmasti sekaisin, jos on tulossa yllärivauva. ja huonoon saumaanhan ne vielä tulee, kun olis ollut suunnitelmissa jotain muuta. mutta mitä ilmeisimmin uusin tulokkaanne on vahvasti sitä mieltä, että hänen vuoronsa on nyt, eikä myöhemmin =) onneksi on vielä muutama kuukausi aikaa sulatella asiaa ja valmistella elämää sen mukaan.

kehittymisestä myös, että se on niin yksilöllistä. tiedän tuttavapiiristä ainakin kolme tapausta, joissa lapset lähtivät liikkumaan vasta 10-11kk, mutta niin vaan kävelivät muutaman kuukauden päästä. toiset puhua papattaa jo 9kk iästä, mutta jotkut aloittavat vasta lähempänä kolmea vuotta. tuntuu kanssa hassulta, että fysioterapeutille laitetaan, jos lapsi muutoin ok, ei ole liian vetelä/jäykkä tai raajojen liikkeet jotenkin oudot. stressaa vaan suotta vanhempia.


nyt hetkeksi poistattamaan omaa stressiä saunaan. saan maata siellä ihan yksin. lapset nukkuu ja isäntä on työmenoissa.

mukavaa viikonvaihdetta!
 
Nyt vaan vastailua,

Inom: Nella teki aivan samaa aiemmin. KAIKKI tapahtui vasemmalla puolella. Kieriminen, tavaroihin tarttuminen, mahallaan pyöriminen ja jopa pää oli kallellaan jatkuvasti vasemmalle. Silloin meille neuvolassa sanoivat että pitäisi huokuttaa lasta (edes) kääntämään päätä oikealle. Ei sitä nyt oikein voinut väkisinkään vääntää, esim. suihkussa käydessä ei saanut kunnolla pestyä kaula/niskamakkaroita vasemmalta puolelta.
Meni sitten ajan kanssa ohi... Tai ehkä mä olen sen verran huono äiti etten ole koko asiaa edes pistänyt merkille enää :ashamed: . Nyt kun Nella on oppinut istumaan ja konttaamaan + seisomaan polvillaan, niin se ei ole enää sitä paikoillaan oloa ja pariin asiaan keskittymistä. Aiemmin tosiaan jo ajattelin että näinkö meidän likasta tulee vasenkätinen kun ihan kaikkeen tarrattiin ensin vasurilla. Nykyään syödään maissinaksut aina vasemmalla kädellä, mutta leluihin kelpaa oikeakin.

En huolisi mistään kehitysasioista. On se silti rassaavaa kun muiden naperot osaa ja oma ei. Mulla on kieltämättä ollut sellainen tyhmä ja turha tunne aiemmin, vaikka Nellan kohdalla on ymmärrettävää että kehitys on ollut hidasta, tyttö on se viimeinen elovauva ja näin ollen nuorin kaikista. Miten Inom olet itse kehittynyt lapsena? Entä Iisan isä? Toki lapsi kehittyy omaa tahtia, mutta onhan teillä kuitenkin samat geenit.

Minä seisoin tukea vasten 6,5 kk:n vanhana ja kävelin ilman tukea 7,5 kk:n vanhana, koskaan en oppinut konttaamaan. Mies taas nousi seisomaan vuoden vanhana ja otti ensiaskeleet kuukautta myöhemmin. Mä olen ollut aina tosi nopea kehityksessä lapsena ja mies taas siellä hitaampien joukossa. Nella tuntuu menevän kultaista keskitietä jos vertaa meidän kaikkien kolmen oppimisia. Voi olla ettei Iisa edes konttaa koskaan. Ryömii jonnekin josta saa otteen ja nousee saman tien seisomaan. Me ollaan yksilöitä.

Lara83: On varmasti järkytys. En usko että aivot toimivat kovinkaan hyvin tuossa tilanteessa. Itse olisin ihan paniikissa, vaikka kyseessä onkin iloinen asia. Onko niille lapsille koskaan sopivaa aikaa? Vaikka sitä suunnitteleekin, on se plussa aina shokki (luulisin). Onhan tässä aikaa miettiä mikä on paras ratkaisu teidän kannalta ja sen mukaan mennä eteenpäin. Voimia kovasti ja sekaisista tunteista huolimatta kovin paljon onnea!

Ja hyvät viikonloput kaikille!
 
Kiitos kannustavista ja rakentavista kommentaistanne, kiva kun täällä saa vertaisukea! :hug:

Siis todellakaan en ole aiemmin osannut olla huolissaan koko asiasta, mutta nyt vaan näitä juttuja lukiessani asiaa kauhistelin.

Kirvash: minä olen lähtenyt kävelemään jo 10kk vanhana, mieheni on ollut sitten rauhallisempi tapaus. Tuosta toispuoleisuudesta sen verran, että olen kyllä yrittänyt tehdä asioita sillä toisella puolella: nukuttaa parisängyssämme oikealta puolelta, syöttää oikealta puolelta jne.

Jospa se siitä ajan oloon tasottuisi... Ja eiköhän tuo meidänkin aarteemme jossakin vaiheessa ala ylös- ja eteenpäin kamuta :heart: . Tällä hetkellä juttua tulee neidiltä koko ajan kun vaan on hereillä, saattaa sekin hidastuttaa tuota liikkeelle lähtöä.

inom ja Iisa 9kk
 
Pikaisesti kirjoitan,
Kristian diagnosoitiin torstaina "kasvuhäiriöiseksi". Paperit olivat olleet lastenlinnassa asti. Tosi tylsää ja kuulemma karsastaa myös. Miten voi noin iloisella ja onnellisella pojalla olla mitään vikaa. Mennään kuukauden sisällä tarkempiin tutkimuksiin, katsovat ainakin keliakian ja kilpirauhasen toiminnan. Nyt oli pituus 72,9cm (+1cm) ja painoa 7980 (+200g).

Voi Lara! Muutaman päivän kun sitä sulauttelee niin kyllä se ehkä jo helpottaa. Viime viikolla raskaustestin tehneenä, näytti kylläkin negaa, niin kävi monenlaisia ajatuksia mielessä. Kai se pieni ikäero on hyvä asia...

Soippa ja iloinen Kristian joka keksi viime iltana nousta ylös seisomaan omassa sängyssä, ja seisomaan, ja seisomaan ja seisomaan ja seisomaan ja taputtamaan :)
 
Onnea paljon raskautuneille!!! :flower: Tulee itellekki ihan vauvakuume, mutta ehkä odotellaan vielä jonkin aikaa.. :)

Ei kannata olla huolissaan lapsen kehityksestä.Kyllä ne kaiken oppii kun ovat valmiita.. Jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin. Meilläkään ei Minea nouse vielä itse istumaan, vaikka osaa istua itse jos laittaa istumaan. Luulen ettei tytöllä ole kyllä mitään mielenkiintoa edes opetella sitä,kun ei paikallaan viihdy yhtään. Koko ajan on menossa ja kiipeämässä jonnekkin. Taaperokärryn kanssa kävelee ympäri asuntoa hurjaa vauhtia.

Lähdetään tänään tytön kanssa ensimmäistä kertaa mökille. Ollaan yksi yö siellä ja huomenna kotiin.

Hyvät viikonloput kaikille!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soippa:
Pikaisesti kirjoitan,
Kristian diagnosoitiin torstaina "kasvuhäiriöiseksi"
Voi Soippa, voimia teidän perheelle! :hug:

Jos voin kysyä niin johtuiko tuo diagnoosi Kristianin koosta? Sillä ei nuo mitat nyt ainakaan minun mielestäni olleet millään tapaa "hälyyttävät". Ja kun kerran oppi seisomaankin, niin mietin että mistä moinen johtopäätös lääkäreillä...
Toisaalta, hyvä että syynäävät jos on jotain häikkää, niin sitten on taas helpompi mennä eteenpäin. Tulethan kertomaan jos saat lisää infoa?

Kirvash & Nella 8 kk
 
Minäkin tulin onnittelemaan raskautuneita; ONNEA!

Itse mietin kuumeisesti milloin olisi "sopiva" aika alkaa yrittämään toista. Mies on sitä mieltä että pieni ikäero olisi hyvä, olisi sitten leikkikaveria toisilleen. Itse vaan mietin että miten jaksan hoitaa kahta pientä. Alustavat suunnitelmat on että aletaan tossa syksyllä yrittämään toista niin sitten tulis vähintään se 2 vuoden ikäero ja luulenpa että kun työt aloitan elokuun alussa niin pian mieli tekee jo pois töistä ja kotiin hoitamaan lapsia. Hmmm, voisiko tästä päätellä että työni ei ole mielekästä :LOL: No joo, työ on kivaa, mutta työpaikka niin kaukana että se vähän latistaa fiilistä.

Soippa: :hug: Toivottavasti kaikki on kunnossa kun pääsette jatkotutkimuksiin.

Hampaista: Meilläkään hampaita ei ole ja hyvin ruisleipää mutustaa ikenilläkin. Tosin alhaalla pilkottaa nyt 2 hampaan alkua, eli ikenen läpi on tullut hampaiden yläpinnat näkyviin. Miten kauan siitä menee kun koko hammas tulee näkyville? Noi yläpinnat on ollu näkysällä nyt viikon.

Kehityksestä: Nyt oon kyllä ite huomannu miten hirveen iso haitari lasten kehityksessä on kun olen seurannut omaa ja kavereiden lapsia. Meillä kun minä olen lähtenyt kävelemään 10 kk ja mies 9 kk iässä niin nopealla temmolla on meidänkin tyttö sitten liikenteeseen lähtenyt. Tyttöhän otti ensiaskeleensa 7kk iässä ja nyt sitten siis kävelee jo koko ajan, lattiatasossa ei viihdy enää juuri lainkaan. Kaikki päivittelevät että miten noin pieni voi jo kävellä ja että eikö oo hirvee työ kattoo koko ajan perään kun hän pääseen jo joka paikkaan, mutta minä olen kokenut asian niin että nyt on helpompaa ku tyttö pääsee ite tutkimaan paikkoja ja ei siten turhaudu niin helposti kun on koko ajan jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Kodin olen laittanut niin että mahd vaaranpaikat on minimoitu. Joutuuhan sitä aina kattelemaan mitä puuhailee, mut on mukava kun voi itsekin jo jotain puuhastella samalla. Mutta sitten taas toisaalta on vähän haikeaa kun ei ole enää pientä sylivauvaa vaan neiti kasvoikin tosi nopeesti isoksi. Tuntuu että tässä nopeassa kehityshommassakin on niin hyvät ja huonot puolensa. Mutta kaikki lapset varmasti oppivat asiat ennemmin tai myöhemmin, älkää olko huolissanne. :heart:
 
INOM:Älä huolehdi ei täälläkään kontata nousta itse istumaan tms.kävelee kun nostetaan ylös istuu kun nostetaan ylös kaikki ajallaan, ja meillä myös likka kääntyy vain toista kautta ei kukaan todennut muuta kuin ketterä likka kun niin vilkkaasti kääntyy :LOL: ,meillä esikoinen käveli 8kk:n iässä teki kaikki temput aikaisin kuten puhui paljon,toinen lähti liikenteeseen vasta 10kkN kävellen 1v3kk ja nyt vasta puhuu selvästi vaik ikää jo 3v,et näin erilaisia kaikki tosiaan ovat.
Soippa: Kans mielenkiinnosta mittojenko perustein tutkimuksia,meidän neiti ku ei edes noin iso vielä eikä pituutta juuri viime aikoina tullut eikä kukaan huolestunut,vaik lisäksi aina kipeä, Tsemppiä sinne
No meillä vaan sairastetaan edelleen nyt kaiken kaaoksen keskelle tuli eka korvatulehdus likalle ja yllättäen lääkkeestä allergiset reaktiot et kyllä elämä on yhtä lääkäris ravaamista :( toivottavasti pian pääsisi nauttimaan kesästä ja Terveistä lapsista :wave:
 
soippa olipa ikäviä uutisia. toivottavasti saatte asiaan selvyyttä jatkotutkimuksissa.

nuunuu80 laten hampaat ovat tullet 1-2 viikon sisään siitä, kun ne selvästi ovatkuultaneet ikenen läpi. ja usein saa kaverin melko pian.

lauri on alkanut ihanasti paapaattamaan (=paapaapaapaa) ja potankin sitten nostin hyllyn päältä.

meillä aika on kulunut ulkona pihahommissa. aina sitä keksii jotain myllertämistä. meidän keskimmäinen ontosi innokas osallistumaan kaikkiin touhuihin ja sen kanssa on ihan kivaa puuhastella. esikko sitten leikkii omiaan yksin, kaverin tai kakkosen kanssa. late ketselee rattaissa ja ihmettelee muitten touhuja.

ei kummempia tällä erää. mukavaa alkavaa viikkoa!
 
Onnittelut raskautuneille!

Maitotuotteista: meillä neuvolassa ohjeistettiin antamaan 10 kk + alk., mutta meidän kohdalla jätskit, viilit yms. saavat odotaa, sillä meidän neidillä on todettu maitoallergia.

Nyt 8,5kk suussa viisi (eriitäin terävää) hammasta, "puhua" pälpätetään kovasti, kontataan ja noustaan seisomaan ties mitä vasten ja sitten muks maks. Taaperokärryllä pääsee menemään pieniä matkoja, mutta muuten tepastelee käsistä kiinni pitäen tai siis kontaten. Lempipuuhaa on pomppiminen ja pepun keinuttelu musiikin tahdissa.

Imetän vielä muutaman kerran päivässä, mutta muuten annetaan apteekin erityiskorviketta. Kiinteät uppoaa hyvin myös 8 kk+ soseet sattumineen.

Ilman äitiä (ts. tissiä) ei nukkumaanmenosta tunnu tulevan mitään (yritetty kyllä ollaan!) Ei kelpaa siis isi, ei mummu ei ilman huutoa kukaan muu kuin äiti. Taitaa olla pienoista eroahdistusta? VINKKEJÄ KAIVATAAN! Onneksi yöt nukkuu muuten hyvin (21-07). En tiedä kummasta imetyksen lopettaminen tuntuu vaikeammalta äidistä vai tyttärestä. Yksi hyvin merkittävä syy imetyksen jatkamiseen vielä näinkin pitkään on se, että erityiskorvikkeet ovat erittäin pahan makuisia, mutta nyt ollaan kuitenkin saatu alkuvaikeuksien jälkeen maitoa uppoamaan... Jotenkin toivoisin, että meillä neiti päättäisi jättää rinnan pois ihan itse ettei tarvitsisi itse sitä tehdä. Tuntuu ainakin näin aika ikävältä. MITEN OOTTE VIEROITTANEET RINNASTA?

:wave:
 
täällä onnistuu kiinni pitäen eli huudon kanssa... mutta se ei meitä "harmita" koska lapselle on näytettävä kuka määrää...

Vieroitus tissistä onnistui niin että kertoja vähennettiin pikkuhiljaa ja tilalle tuttipullo tai tutti... yöllä ei annettu kuin tuttia kun kiinteät alkoi maistumaan. Eli pitkä yöpaita päälle ettei itse pääse jos vieressä nukkuu... :)

Pää asia että lapsen lähellä on ja perus turvallisuuden tunteen antaa niin itkut ei haittaa...
 
9kk lääkärineuvolassa käyty. 7180g ja 69,5cm oli neitosen mitat. Hoikka tyttö. Lääkäri totesi kuitenkin,että kasvu ja kehitys normaalia. Terve tyttö. Liikunnallisesti on kuulemma ikäisiään edellä. En kyllä yhtään ihmettele,että paino ei nouse kun tyttö ei hereillä ollessaan ole hetkeäkään paikallaan. Kuluu kaikki energia liikkumiseen mitä ruuasta saa.

Eipä muuta nyt tällä kertaa.

jonna ja Minea ylihuomenna 9kk.
 
Sateista, eikun aurinkoista, eikun sateista päivää.. Nyt on sitten virallisesti äitiysloma ohi.. :( Kesäloma jatkuu aina heinäkuulle saakka ja sit alkaa paluu työelämään, tuntuu kamalalta!!! Ei vielä.. Ei meille sen kummempia, jatketaan istumisen ja konttauksen opettelua!

Tea ja Juho 9kk
 

Yhteistyössä