Esikoinen vuodelle 2015

Mullakin varmaan tää kierto on venähtänyt ihan sen takia, että vastahan helmikuussa jätin pillerit ja sen jälkeen tuo keskenmenokin joka on varmaan pistänyt kropan ihan sekaisin. Plussana sen keskenmenon jälkeen tuli muutama ylimääräinen kilo ja todennäköisesti se pisti pakkaa vielä enemmän sekaisin (ylitin varmaan jonkin maagisen rajan itselläni joka pistää hormonitoiminnan jäihin). Hassua ajatella, että ensi kuussa tulee jo puolisen vuotta pillerien lopetuksesta...ja syyskuussa sitten saman verran siitä plussasta. :/
Ja nyt eletään ns. yrityskiertoa 3 (yk1-> pillerien jätösta plussaan, yk2->keskenmenovuodosta "oikeisiin" menkkoihin yk3-> noista menkoista kohti äärettömyyttä ja sen yli)

Mutta ei masistella sitä (jos nyt ihan vähän muttah). Muutenkin tällä hetkellä on kaikki energia suunnattu tähän laihduttamiseen ja tuntuu pitkästä aikaa ihan mukavalta idealta saada painoa pois. :D
Tänään vaaka oli 107,8kg eli 3 kiloa lähtenyt kahdessa viikossa! Jos tätä tahtia tippuu niin parin viikon päästä alan olemaan siinä samassa painossa kuin juuri ennen plussaa, jee!

pipiipa: Uuu, jännää! :D
Toivotaan, että se plussa nyt teille pärähtäisi <3
 
Itse täysnutrasin vajaa 6 viikkoa. Piti nutrata 10 viikkoa, mutta hermot meni. Kauheeta heikotusta, mitään ei pystynyt tekemään. :( En suosittele, siinä menee kroppa niin shokkiin. Kun lopetin nutraamisen niin alotin samantien kuntosalin. Nyt taidetaan olla 98kg lähellä, pituutta vain 153. Huomenna gynelle ja psykiatrin soitto uudelleen. Soitti mulle tänään, mutta oli sitä mieltä että lamictal pitää lopettaa johon mä sitten tuumasin, että terotologisessa palvelussa sanottiin että raskaaksi tuleminen on ihan turvallista vaikka on lamictal lääkityksenä, eikä ketipinorkaan ole esteenä. Eri juttu sitten imetyksen suhteen, mutta siihen on liian aikaista miettiä.

Pahoin pelkään, että miehellä huonot siittiöt, sillä päihteidenkäyttö on suurta. No kerran viikkoon menee olutta ja tupakoi. Miten tämmösen pystyy kertomaan, että se heikentää sperman laatua?? On vielä niin äkkipikainen.
 
Itsekästä monologia :D : Olin ihan varma limojen perusteella että olis ollut ovis tossa viime viikolla jossain vaiheessa, mutta testit ei ollut samaa mieltä. Seksin harrastaminen ottaa päähän kun ei jaksa (joko mies ei jaksa tai ei kumpikaan) harrastaa sitä tarpeeksi usein, nyt ollut tahti semmosta 2krt/vko, joskus jopa vaan 1krt, pyrkimys ois n. 3krt/vko eli joka toinen pv. Työt vie mehut ja ukko ei tykkää jos vonkaan kokoajan :D :D Kumma mies! ;D

Ei taaskaan mitään tietoa milloin tulis menkat tai mahdolliset piinapäivät koska ei ole tietoa onko ollut ovistakaan. Oon tehnyt r-testejä satunnaisesti aina välillä mut tietenkinhän ne on negoja aina. Työt kyllä vie hyvin ajatuksia pois tästä pakkomielteisestä hedelmöittymistarpeesta :D Juoksemisharrastuksenkin alotin tossa aiemmin, mutta nyt ei oo taas viikkoon kiinnostanut mennä. Pitää kiskasta itteensä niskasta kiinni! Huomenna meen! Viimeaikoina mulla on ollut rytmihäiriöitä useemmin kun yleensä, jopa 2-3krt/pv kun saattaa muuten olla vaikka vuosi ilman. Tietenkin googletin tämänkin raskausoireeksi ;D Todennäköisesti johtuu vaan huonosti nukkumisesta.

Ärsyttää muuten kauheasti kun mun mies usein kaupassa silittelee mun mahaa ja juttelee kovaan ääneen siellä olevasta vauvasta. Ihana että se odottaa perheenlisäystä innokkaasti, mutta mulle tulee paineita.

Diagnoosina mulla muuten on pco-tyyppiset munasarjat, ei varsinaisesti pco, et oisko se sitte toi mfo?

Runsasta pupuilua ja hedelmällisiä tuulia meille kaikille tälle(kin) viikolle! :cool:
 
Täällä puolestaan unettomia öitä, aivot päättää olla vireessä öisin ja sit kyllä ajatuskin karkailee lapsivesiin ja päiväkoteihin asti. On se kyllä (anteeks ruma kielenkäyttö) v***u kun ei saa ees nukuttuu näiltä ajatuksilta. Toukokuussa ajoin kolarin ja sen jälkeen käytin reseptivapaata melatoniinia, mieli tekis taas purkki avata mutta kun ei suositella raskaana oleville eikä raskautta suunnitteleville. Iha pistää ärsyttää. Ja kun oon työttömänä (kesät) niin ei oo hoppuu nukkua ajatuksella kun ei oo mihinkään kiire herätä. Noh jos kohta sais sen testin tehä niin joko rauhottus tai innostus lisää yömiettimiseen. Mies koisii vieressä niin sikeesti ja ei pie turhan takia töissä käyvää herätellä minuu nukuttelemaan :/ anteeks avautuminen mutta kun ei voimat päivässä riitä kun nukkuu näin huonosti. Hemmetti.
 
Kp 1/27 yk 3 (tiputtelua jo myöhään eilen, mutta lasken alkamisen vasta tälle päivälle)

Luteaalivaihe kesti siis seitsemän päivää... Tänään soittoa johonkin (PeSu, gynekologi?) ja selvittelyä, miten asia voitaisiin korjata. Toivottavasti suostuvat heti johonkin toimiin, ettei tartte tän selvän vian kanssa kauaa taistella. Tuskinpa tuolla luteaalivaiheella voi edes raskaaksi tulla... Ainakin sen täytyy olla tosi harvinaista. En usko, että tilanne vaihtelisi kiertojen välillä.

Millainen kokemus teillä on, suostutaanko tällaisille selkeille vioille tekemään jotain näin aikaisessa vaiheessa yritystä?
 
Seawind miten nyt menee? Onneksi pääsit hoitoon ja sinusta pidetään huolta! Muistan että elokuuhun mennessä olin itsekin tosi kalpea ja usein huippasi. Ihmekös tuo kun koko ajan vuotaa. Mutta sulla meni kyllä rajuksi, huhhuh! Toivottavasti on jo rauhoittunut.

Pipiipa mä niin ymmärrän sua! Oon itse unettomuudesta kärsivä ihminen ja se on todella uuvuttava vaiva. Kokeilin joskus ihan lekurin määrämää melatoniinia mutta tulin siitä tosi masentuneeksi :/ ihmettelin kun ihan yhtäkkiä maailma meni mustaksi... onneksi tajusin parin viikon kuluttua että melatoniini on ainoa muuttunut asia ja jätin sen samantien. Mulla on vissiin jotain taipumusta ja jonkinasteinen kaamosmasennus. Se näkyy ainoastaan siten että syksyisin varsinkin olen uneton. Nyt kaapissa on nukahtamislääkettä jota otan joskus harvoin jos on tosi tarve. Helpottaa jo tietää.että niitä on siellä kaapissa vaikkei niitä söiskään :) mutta siis hirveä vaiva joka vaikuttaa kyllä niin kokonaisvaltaisesti kaikkeen! Ja onko mitään ärayttävämpää ku se että toinen tuhisee umpiunessa siinä vieressä pari minuuttia sen jälkeen ku on pään saanu tyynyyn :D

Nööse kyllä uskon, että jos kierrossa selvää häikkää niin apua saa. Voi toki olla että ensin saat sen perus " katsotaan nyt ensin pari kiertoa jos tasoittuisi itsestään " -vastauksen
 
Viimeksi muokattu:
Mulla taas jännästi vatsa kipee. En tiiä vaikuttaako eilinen salitreeni. Tänään gynelle, saa nähdä mitä sanoo. Onko mun värkissä mitään edistystä tapahtunut... hmh... mulle kaveri sano että ultralla kyllä nähdään on siellä esim. ovulaatio tapahtunut ja alkaisko kuukautiset. Pitääkö paikkansa?
 
Viimeksi muokattu:
joa
Penni89 mulle yksityisellä gyne ultralla katsoi, että kuukautisiin näyttäis olevan vielä pari viikkoa. Käski alottaa pillerit samantien, että ei tarvii ootella.. :whistle: Tämä siis silloin kun mulla oli kierto sekasin ja pillerit sit kiertoo tasaamaan. Lapsi ei vielä ollut sillon suunnitteilla. Eli kai sieltä näkee, tuu kertoon miten kävi :)
 
nööse, mulla kans ollut ongelmana lyhyt luteaalivaihe, kuten oon täällä aiemmin kirjotellut. Kierroissa, joita oon tarkemmin seurannut, se on tuntunut aika säännönmukaisesti jäävän 8-9 päivään, ja mietin kanssa tuossa aiemmin, pitäiskö tästä jo gynelle mennä puhumaan, vaikka yritystä takana vasta 3 kk. Lueskelin sitten netistä, että monet on saanu apua B6-vitamiinista lyhyeen luteaalivaiheeseen ja otin sen käyttöön (50 mg B6 muiden B-vitskujen ohessa) ja viime kierrossa oli käytössä myös muita kikkakolmosia mm. greippimehua, macaa, gelee royalet, e-vitamiinit. No viime kierrossahan ovis jäi bongaamatta, joten luteaalivaiheen mahdollisesta pidentymisestä en vielä saanut varmuutta, mutta ainakin kierto piteni 28-->31 ja JOS ovis tapahtui se oli ennen kp 17. Nyt myös vuoto aiempaa runsaampaa, mikä kaiketi kertoo paksuuntuneesta kohdun limiksestä, mikä on hyvä juttu! Jännityksellä odotan, miten tässä kierrossa käy, mutta toiveikas olen sen suhteen, että näillä luomukeinoilla, vitamiineilla yms voi jotain vaikutusta kiertoon, luteaalivaiheeseen ja sitä kautta raskautumismahdollisuuksiin olla. Mutta jos ei näillä keinoin muutosta tapahdu (tai plussaa pärähdä tikkuun) lähikuukausina, niin sitten kyllä täytyy lääkärin pakeille mennä ja saada jotain järeämpiä aseita käyttöön... Raportoihan, miten suhtautuvat, jos gynelle soittelet!
 
Voi kakkapylly!

Lääkäri soitti ja sanoi että ei mitään lääkityksen suhteen, että tiputetaan lamictalia vähäsen kun on niin iso annos jos selviäisin sillä pienemmällä annostuksella. Foolihappo 1mg alotetaan välittömästi ja yrittämään päästään vasta kahden kuukauden jälkeen :/
Tässä sitten kuumeillaan kaksi kuukautta. Voi kakkiainen!
 
Heipsan kaikille! Moni on näemmä joutunut tässä uuteen kiertoon (vissiin jokainen, sillä en löytänyt ainuttakaan plussannutta kun kahlasin ketjua läpi). Eiköhän tässä nyt oteta seuraavaksi kunnon plussa-aalto heinäkuun kunniaksi!

Tervetuloa uusille, ainakin Nalat-84, joa ja Penni89 ovat ilmestyneet palstalle sen jälkeen kun viimeksi olen täällä pyörähtänyt.

Seawindille kovasti voimia. :hug: Tilanne kuulostaa hurjalta! Onneksi olet päässyt sairaalaan osaavaan hoitoon ja hcg on laskenut noin hyvin. Ainakaan uutta myrkkyannosta ei kai nyt tarvita. Toivottavasti toivut pikaisesti. Varmasti oman kunnon parantaminen parantaa raskautumismahdollisuuksia jo hyvinkin nopeasti, vaikka tavoitepainoon onkin matkaa. Eikös sitä sanota, että jo 5-10% painonpudotuskin lisää terveyttä!

Pipiipalle plussatuulia. En tiedä miten itse malttaisin olla testaamatta tuollaisilla dpo-lukemilla ja oireilla.

Monella vaikuttaa olevan kesäkuntokuuri menossa ja tavoitteena hieman keveämpi ulkomuoto. Minä taidan kuulua siihen vähemmistöön, joka näin kesän tullen on herkutellut ties millä ja saanutkin sen seurauksena pari kesäkiloa. Kuntoilu on jäänyt ajatuksen asteelle, joskin lomareissussa toki tuli käveltyä melko paljon. Täytyisi kai ryhdistäytyä ennen kuin BMI nousee uusiin sfääreihin (olen kohta painavampi kuin koskaan :/) Vähintäänkin voisin koettaa nauttia keveämmistä kesäherkuista karkkien ja rasvaisen ruuan sijaan… mutta ainakaan tänään en aloita, kun kaapissa on lounaaksi eilisen pitsan jämät. :D

Omaa napaa: Olen melko varma, että ovuloin tässä kuussa. En kylläkään tikuttanut ovista, mutta olin havaitsevinani selkeää kipuilua oikealla puolella ja ovislimat. Jännää, sillä en ole ennen huomannut ovulaatiota enkä kuitenkaan usko, että tämä olisi ensimmäinen kerta viidentoista vuoden aikana, kun ovuloin. Kaikkea se raskautumisyritysten tuoma itsetutkiskelu opettaakin! Tarkkaa ovulaatiopäivää en muista enkä välttämättä osaisi muutenkaan nimetä, mutta sanoisin että kp 14-17. Näin ollen kuukautisia voisi odottaa alkavaksi tässä hetkenä minä hyvänsä, sillä nyt eletään kiertopäivää 28. (Bumpy, mun kiertopäivät edistää yhdellä! eli tänään kp28/34.)

Viime kuussa löysin ensimmäisen yk:n kunniaksi vaikka mitä oireita ja olin varma raskautumisestani. Tässä kuussa on sitten menty toiseen ääripäähän ja en ole löytänyt mitään raskausoireita. Tissit eivät ole kipeät (nänneistä puhumattakaan), ei ole tuntunut minkäänlaisia nippailuja, ei ole janottanut/pissattanut erityisen paljon, ei etovaa oloa, en ole ollut tavallista unisempi tai virkeämpi ja muutenkin olo on kerrassaan normaali. Muita eroavaisuuksia viime kiertoon on ollut pienempi tallettelujen määrä (ehkä joka 3. päivä eikä aina niinkään usein) ja riitaherkkyys miehen kanssa (PMS?).

En usko lainkaan raskautuneeni tässä kierrossa. Ei edes polttele testata, vaikka näillä dpoilla se kai olisi jo mahdollista. Nyt muutamana päivänä tullut pyyhkiessä vähän ruskeaa tuhrua vv:n joukossa hentojen menkkajuilimisten saattelemana ja naama rasvoittuu (ja nopeasti rasvoittuukin verraten alku- ja keskikiertoon) päivän mittaan kuten yleensä ennen kuukautisia, joten eiköhän se täti viimeistään viikonloppuna tule kylään. Ihmeen lyhyt kierto kyllä tässä kuussa, kaipa sitä saa olla tyytyväinen, että keho edes ajoittain toimii lähes oppikirjamaisesti.
 
Liilja onneaaa ! Mun hyvä ystävä myös sai tänään ihanan pienen babyn <3 neki yritti vähä vajaa vuoden.

Mulle saa päivittää 1/26 (vähä kierto pidentyny ekoista teroista ku sillo oli /24). Hyvä :) tää on nyt se kierto mistä mä tuun raskaaks ;D i can feel it!! :D (kokeilen uutta lähestymistapaa:D)
 
Liilja onnea suuresti! Täällä 32/29 ja huomenna testailua. Huono olo iski yhtä äkkiä äsken, mutta leivällä ja levolla uskon korjautuvan. Voisiko olla sitä miksi sitä luulen? Hope so! Ilosaarirock menossa meillä päin joten levottomia öitä. En aio itse juoda ihan pienen toiveen saattelemana!
 
Onnea Liilja!

Taikakai ainakin halusi tietää. Sain perjantaina vastauksen PeSun lääkäriltä. Myöhäinen ovulaatio ja terolut ovat hänen mielestään tosi huono yhdistelmä. Ihmetteli vähän sitäkin, miten kauan olen teroja syönyt (syksystä lähtien eli melkein vuoden), joten nyt terot jätetään pois ja katsotaan, millainen luonnollinen kierto mulle saadaan. Ovistestien tekemistä on syytä jatkaa (se siitä mun testaamattomuudesta), jotta selviää tapahtuuko muutosta luteaalivaiheen pituudessa. Puoli vuotta mennään näillä ohjeilla ja seurataan kierron mahdollista muuttumista. Sitten palataan asiaan, jos ei ole tullut tärppiä tai jos kierto venyy liian pitkäksi tai jos luteaalivaihe on edelleen lyhyt. Olin jo varautunut, että vastaavat kuten bumpy sanoi eli että katsotaan vähän aikaa, mutta itse olen positiivisella mielellä, koska sain edes jotain toimintaohjeita. :) Aion tänään käydä myös ostamassa ainakin B16 vitamiinia. Tuskin siitä haittaakaan on. :)

Toiveet on nyt korkealla! Toivottavasti terojen lopettaminen jo auttaa tuohon luteaalivaiheeseen eikä muuta tarvittaisi. Toivottavasti tärppäisi puolen vuoden aikana... Aika näyttää. :) Pari kuukautta sitten luulin tietäväni kiertoni hyvin, pari viikkoa sitten tajusin, etten ollut tiennyt mitään ja nyt en edes luule tietäväni, millainen kierto ilman teroja tulee. :D
 
joa
Liilja ihanaa, onnea!! :flower:

Tänään rfsussa viivanpaikka hyvällä mielikuvituksella. Viikko sitten näkyi niin selviä haamuja. :|
Toisessa ketjussa oli puhetta oviksen näkymiisestä r-testissä, siitä intoutuneena aloin haaveilemaan jospa mullakin oli ovis silloin. :whistle: Oireet kyllä passais.. :D
 
nööse sanoiko gyne tarkemmin että miksi myöhäinen ovis ja terolut on huono yhdistelmä?? Ihan mielenkiinnosta kun itsekkin syön niitä teroja.

Täällä alkaa olla siitä kummallisesta kp 30 oviksesta kaksi viikkoa, raskaustesti nega ja semmonen fiilis että kuukautiset alkaa hetkenä minä hyvänsä (eli illalla kaverin häissä...). Tällä kertaa se on ihan hyvä juttu kun meni niin oudoksi tää kierto. Kiva päästä seuraavaan.
 
Olin osastolla 2 yötä, ja pääsin kotiin. Kotona eilen tuli sitten kaikkein pahimmat vuodot: istuin suihkun lattialla, ja lattia lainehti punaista verta ja hyytymiä. Istuin suihkun lattialla kaksi tuntia kun en voinut oikein nousta ylöskään. Yhtenä vanana ihan valui ja pulputti kunnes loppui tyystin, ja sen jälkeen ei ole tullut enää tippakaan. Tänään olen jättnyt jo siteetkin laittamatta kun merkkiäkään vuodon jatkumisesta ei ole. Eli oletan tämän tyhjennysvuodon päättyneen nyt sitten tähän.

Keskiviikkona otetaan uusi hcg koe, ja lääkäri uskoi että koska tällainen vuoto tuli jo nyt niin todennäköisesti hcg laskee nollaan alle kahdessa viikossa, ellei ole jo keskiviikkoon mennessä laskenut. Joka tapauksessa tätä äskeistä vuotoa pidetään nyt tyhjennysvuotona, ja seuraava vuoto joka tulee arviolta n. 2-3vk kuluttua, on jo luokiteltavissa kuukautisiksi, jolloin saan heti aloittaa jo clomit ja diforminit uudestaan ja päästään täysillä uuteen yrityskiertoon!

Nyt sitten alan syömään tuota foolihappoa tosi isoja annoksia, koska tuo metotreksaattihan nimenomaan tappaa kropasta ne foolihapot. (7 x 1mg tablettia päivässä). Mullahan on siitä metotreksaatti -piikin antamispäivästä laskien yhden kuukauden raskaustumiskielto, joka siis päättyy 25.7, eli siihen on enää alle 2 viikkoa. Joten hyvin voidaan aloittaa yritys jo heti seuraavista kuukautisista!

Olen ollut nyt tasan 8 vuorokautta ilman tupakkaa, tai mitään korvaavia nikotiinivalmisteita. Helppoa ei ole ollut, vieläkin tekee mieli tupakkaa, mutta nyt uskallan jo sanoa että onnistuin lopettamisessa! Ensimmäiset päivät on aina pahimpia, ja minun kohdallani ne on nyt ohi ja kokoajan helpottaa! Enää koskaan en palaa entiseen tupakan tuprutteluun, on yllättävän ihana olla kun aamuisinkaan ei enää yskitä! Ja tupakka on aina ollut osasyyllinen siihen miks kiertoni ovat olleet niin pitkiä.

Sitten tuohon laihdutusasiaan. Turha mun on teille valehdella, lipsuin heti. Mentiin sukulaisen 50v juhliin ja pitihän siellä pala kakkua maistaa kun oikein yllytettiin. Siihen se mun karppaus sitten jäi ja pitihän kotonakin vielä siihen morkkikseen ja v*tutukseen jatkaa sitä mässäilyä. Kävin myös vaa'alla, ja paino oli NOUSSUT yhden kilon. Mutta uskon sen johtuvan tupakoinnin lopettamisesta. Kerran aiemmin lopetettuani tupakoinnin painoni reagoi siihen myös heti. Onneksi uskalsin kertoa, kun tiedän että täällä minua ei tuomita. En kuitenkaan ole pettynyt itseeni koska en ole mennyt missään määrin entistä elämäntyyliä huonompaan suuntaan, olenhan nykyään täysin savuton! Ajattelin että ehkä tuo "tiukka keto-karppaus" ei sittenkään ole se oikea tapa just mulle. Ehkä sein liian suuri muutos hetkessä siihen nähden että olen juuri tehnyt tämän toisenkin muutoksen.

Huomisesta alkaen aion siis kokeilla ihan uutta taktiikkaa, jätän vain herkut ja ylimääräiset ulkona syömiset pois. Syön säännöllisiin kellonaikoihin lautasmallin mukaisesti kaikki ateriat, ja mahdollisimman kevyesti/terveellisesti, aamupalaksi aina puuroa, katsotaan kuinka käy. Ehkä mä vielä tässä toisessakin tavoitteessa onnistun.

Olen sen verran päättäväinen etten lannistu vaikka heti ei onnistu, etsin sitten sen minulle sopivan taktiikan. Aion edelleenkin saada esikoiseni syliin vuonna 2015, hinnalla millä hyvänsä!
 
Seawind, ei tuollainen juhlissa (tai arjessa/kotosalla) silloin tällöin herkun syöminen sitä maailmaa kaada. Ketokarppaamiseen se ei tietenkään oikein sovellu, mutta normaaliin syömiseen ja elämiseen kyllä. Kannattaa tosiaan ihan suosiolla ihan ensin lähteä opettelemaan se säännöllinen syömisrytmi, monipuoliset ateriat, paljon kasviksia ja sopivasti jotain kivaa liikuntaa. Näidenkin asioiden opetteluun voi mennä oma aikansa (itse olen opetellut näitä asioita jo viimeiset kolme vuotta, mutta nykyisellään toki jo asian handlaankin ihan kiitettävästi), mutta rautaisella tahdonvoimalla ja itselleen anteeksi antamisella sitä pääsee aika pitkälle. :)
Sun kannattaa muuten vilkaista kiloklubia, siitä paikasta on ollut ainakin minulle apua syömisten tarkkailussa ja hyvien syömistapojen opettelussa. Niiden pallojen vihreiden pallojen metsästys voi olla jopa kutkuttavaakin ja siinä samalla, hyvässä lykyssä myös laihtuu. Ja edelleen jokainen kilo on kohti parempaa tilaa ja sitä pikkuista. :)

Ja syömisistä mieleen, että eilen tosiaan tuli itsekin päädyttyä herkuttelulinjalle, kun isääni käytiin tapaamassa kaupungilla ja käyttiin siinä sitten syömässä. Hyvällä ruokahalulla tuli kunnon ravintolapitsa syötyä ja vielä jälkkäriksi jäätelöäkin. Näkyihän se tänä aamuna sitten kilon loikalla vaa'assa, mutta eiköhän se tuosta taas tipahtele kun juo vettä runsaasti, että saa pahimmat hiilaripöhöt laskemaan.

Ja nyt ajattelin myös käydä ostamassa itselleni sitä maca-jauhetta ja kylkeen vielä foolihappoa. Katsotaan jos macasta olisi jotain hyötyä tähän kuukautiskierron ja hormonitoiminnan tasaamiseen. Jos ei ole niin saapahan siitä ainakin hyvin vitamiineja ja aminohappoja. :)
Mun monivitamiinitkin kun alkavat olemaan finaalissa niin saa tuo maca sitten toimia korvaajana. D-vitamiinia, foolihappoa, noita kalanmaksakapseleita ja macaa. Eiköhän siinä ole ihan hyvä vitamiini/hivenainearsenaali.

Huomenna sitten poksuu jo kiertopäivä 80. Saisi tosiaankin jo alkaa hiljalleen tulemaan, mutta saapa nähdä. Ehkä tuo maca auttaa tai sitten ei. Haluan kuitenkin eka kokeilla muut keinot ennen kuin tarvitsee kääntyä lääkärin ja keltarauhashormonien pariin.
 
Bumpy, ei sanonut enkä kyllä kysynytkään. Loogiselta syyltä kuulostaisi ainakin mun mielestä se, että teroja käytetetään myös silloin, jos kuukautiset puuttuu. Niiden avulla saadaan monesti käynnistettyä ne. Jos ovis on esim. kp 21 (kuten mulla) ja teroja syö 15-24 niin terot saattaa pakottaa kuukautiset liian aikaisin. Tää on siis ihan mun oma ajatukseni asiasta. Toisaalta oon lukenut, että näin ei pitäisi käydä. Toivon, että ensimmäinen pitäisi paikkansa ja korjaantuisi itsestään. Tiedostan kyllä, että mun luteaalivaiheessa saattaa oikeesti olla jotain vikaa. Seurataan tilannetta. Ainakin riittää jännitettävää kierron lopussa! :)
 

Yhteistyössä