Hätähousuiset Himotestaajat ja Piinailijat Vol.3

  • Viestiketjun aloittaja mymosa
  • Ensimmäinen viesti
Joo kyl sinä Mauh olet raskaana. Olen vain sivustaseuraaja tässä ketjussa ja piti ihan tulla kirjoittamaan. Siis eihän raskaustesti oo mikään raskaustesti jos se näyttäs tollaista tulosta naiselle joka ei ole raskaana. Hupsu ajatuskin. Telkkä on pöntössä! Onnea :flower:
 
En tiedä, saanko nyt kirjoittaa tänne edes, koska emme varsinaisesti yritä lasta. Emme toisaalta hirveästi yritä sitä myöskään ehkäistä, mikäli keskeytettyä yhdytää ei lasketa ehkäisyksi.

No, mutta kuitenkin. Se, miksi nyt kirjoitan tätä, johtuu ihan vain siitä, että viime viikonloppuna, noin viikko oletetusta ovulaatiosta tuli noin puolen päivän ajan tuhruvuotoa. Sellaista ihan selkeää ruskeaa vuotoa. Minulla ei koskaan tule tiputteluvuotoa, ei ainakaan noin paljon ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa.

Lisäksi minua väsyttää ihan hulluna, itkettää ja nälättää koko ajan ja rintoja aristaa. Rintojen aristus tosin on ihan normaalia minulle ennen menkkoja.

Kiitos ja anteeksi. Minun piti vain kirjoittaa nämä ajatukseni johonkin, kun ne piinaavat mieltäni. Nyt on siis noin kiertopäivä 25/30, joten katsellaan. Hirveä himotus olisi kyllä jo testata, mutta odotellaan nyt muutama päivä kuitenkin :D
 
Tein miehen tuomat testit apteq 10miu plussa samaan pissakuppiin tuikkasin digin ja ei raskaana :ashamed: mikä pettymys.. Menin saunan lämmitykseen ja purskahdin itkuun. Taidan vaan olla epäkunnossa siksi en saa raskautta pysymään itelläni.. Oon niin surullinen :'( tämä päivä menee itkiessä ja jospa huominen tuo tullessaan hyviä tuulia ja paremman olon..

Sovimme miehen kanssa otamme ehkäsyn käyttöön tai pidämme lapsenteko taukoa niin en nyt "sekoais" näistä ainasista keskenmenoista ja aattelin jos lähtisin syksyllä kouluun johon pääsin kesällä sisään, saisin muuta ajateltavaa kun aina tätä. ja taidan nyt ottaa ISON tauon kaksplussan foorumista. ja nauttia hengähdystauosta.

kaikkea hyvää teille kuumeilijat & tehkää paljon plussia :heart:
 
Tsemppiä HooKoo-82 <3 Toivon että seuraavan kerran kun yritätte lasta että tärppäisi vähän helpommalla ja jäis ne keskenmenot pois kokonaan. :(

Sit vähän omia kuulumisia. Mä tein tänään päiväpissasta apteekin oman testin (en siis malttanut olla tätäkään päivää testaamatta :D ) ja pienen pieni hailakkaakin hailakampi viiva sinne tuli, mutta voihan se olla ettei hcg ole vielä noussut tarpeeks. Eikös apteekin omat oo 25 vahvusia? Huomenna aamulla sitten pc:n puikkoa dippailen josko olis jo vahvistunut eilisestä

Ihme kipuilua on ollut alavatsalla. Ei järjetöntä kipua vaan ihan sellasta siedettävää ja se säteilee myös tonne häpyluun kohdille. Onkohan ihan normaalia? Pelottaa kovin, mutta koitan silti olla stressaamatta. Alaselkä on jumissa ja välillä sattuu kylkiin. Nyt viimeisen kolmen päivän aikana näin illasta miltei samaan kellonaikaan olen aivastanut kaksi kertaa Ne on tullut ihan puskista koska en ole nuhainen enkä muutenkaan tukossa. Kurkku on satunnaisesti hiukan ärtynyt. Jos näitä voi oireiksi sanoa niin muita oireita ei ole tänään ollut. Jännittää kyl ihan mielettömästi mitä testi aamulla näyttää mutta infoilen tänne sitten lisää
 
HooKoo Onpas kurja juttu, taas :(. Tää on varmaa neljäs tai viides putkeen mitä ite täältä muistan. Ootko käyny gynellä tai meinaatko käydä? Onhan noita kemiallisia nyt nii monta peräkkäin! Eiks ne kaikki ole just 4+ alkanu vuotaa? Varmasti hajottaa ja henkisesti todella rankkaa joka kuukausi hetken iloita plussasta. Varmasti tauko jo iha oman mielen rauhan takia on hyvä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnistunutta onnellista raskautta kun sitä taas yritättte <3

Annikaeveliina Jotain näen rfsu:ssa mutta en väriä :(. En tiedä viivanpaikoista tossa uudessa kun sillä nyt plussatessa testasin. Mut sen se teki että vaikka viiva oli aluksi tooodella haalea, se piirsi sen varmaan ekan minuutin aikana siihe sillai että just erottui. Peukutan edelleen!
 
Samourille vastasinkin jo toiseen ketjuun, raskaana oot :)

Kattokaas tätä, dpo11 päiväliru. Tuollaista viivanpaikkaa tai mikälie en ole pc liuskaan ennen saanut. Livenä paistaa kilometrin päähän ja reunoilla on väriä. Mikä tää on :confused:
 
Kiitos kaikille :) tällästä tää on kun p*ska tuuri kapsahtaa omaan elämään :ashamed: v*tuttaa ja itkettää ja suututtaa.. fyysisesti ookoo, mutta henkisesti ihan rikki :( Kahtotaan millon jaksan aatella yrittämistä, mies ei haluais vielä heittää kirvestä kaivoon mutta kunnioittaa ja jaksaa odottaa kunhan MINÄ olen valmis uuteen yritykseen :)
 
En tiedä, saanko nyt kirjoittaa tänne edes, koska emme varsinaisesti yritä lasta. Emme toisaalta hirveästi yritä sitä myöskään ehkäistä, mikäli keskeytettyä yhdytää ei lasketa ehkäisyksi.

No, mutta kuitenkin. Se, miksi nyt kirjoitan tätä, johtuu ihan vain siitä, että viime viikonloppuna, noin viikko oletetusta ovulaatiosta tuli noin puolen päivän ajan tuhruvuotoa. Sellaista ihan selkeää ruskeaa vuotoa. Minulla ei koskaan tule tiputteluvuotoa, ei ainakaan noin paljon ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa.

Lisäksi minua väsyttää ihan hulluna, itkettää ja nälättää koko ajan ja rintoja aristaa. Rintojen aristus tosin on ihan normaalia minulle ennen menkkoja.

Kiitos ja anteeksi. Minun piti vain kirjoittaa nämä ajatukseni johonkin, kun ne piinaavat mieltäni. Nyt on siis noin kiertopäivä 25/30, joten katsellaan. Hirveä himotus olisi kyllä jo testata, mutta odotellaan nyt muutama päivä kuitenkin :D
Eikö oo tyylikästä lainata itseään? Haluan kuitenkin vielä lisätä tähän omaan piinailulistaani sen, että alaselkä on ollut todella kummalla tavalla kipeä usemapana päivänä. Yhtenä yönä jouduin ottamaan särkylääkettä, koska en pystynyt kivuilta nukkumaan. Koskaan ennen ei ole niin käynyt... Onko muille tuttua?

Saako testata jo huomenna, kun on kp 29/30?
 
Viimeksi muokattu:
tikru: viivanpaikan nään, mutten onko väriä. toi kuva jotenki rakeinen : / ja ovistestin pitäs olla yhtä vahva kuin kontrolliviivan tai vahvempi kuin kontrolliviiva jos raskausplussaa meinais :) Outtelehan tovi ja dippaileppa uuvvestaan :popcorn:

nelHM: Miten sinulle menee? Onko hcg hormooni laskenu? :) Itestäni sen verta kun kyselit oonko käynny gynellä, niin kyllä olen viimeksi viime keskenmenon vuoksi ja kaikki on hyvin ei löytyny mitään poikkeevaa ja ollaan meidät molemmat pari vuotta sitten tutkittu lapsettomuusklinikalle kuopiossa kun ensimmäistä yhteistä tehtiin kaksi vuotta, sillonkaan ei mitään löytyny. Näköjään vaan huono tuuri kun ei pysyvää millään saada :ashamed: no mutta myö koitellaan vielä kerran :) jospa sitte saatas kaivattu tuloskin :D tämä oli siis viides km..
 
Tikru Nään minäkii jotqin mutta tosiaan kuva vähön jännän värinen niin onko väriä? Jospa se huomenna! !

Annikaeveliina Olen todella pahoillani menkoista taas. Kyllä sais teilläkin jo tärpätä!

Mauh Mua kans kiinnostaa oletko uudestaan testannut? Jos ovis käyttää tuolta raskaustestissä niin.. :O

HooKoo Huomenna on taas hcg kontrolli. Luulen että saan vihdoin sn negan koska olo ollut kyllä suht normaali jo viikon. Nyt vaan odotellaan seuraavia menkkoja. Toivottavasti kierto ei mene sekaisin! Ovulaatiomaista limaatosiaan tuli sillo kp10 tienoilla molemmin puolin ja vasuriin vihloi mut siitä vain kaksi päivää ku hcg sen 16, että oli jotain muuta.

Skinka Todellakin testaat huomenna! Alaselkä jomotukset ollu mulla onnistuneissa raskauksissa voimakas alkuoire. Iha huoleksi asti koskenut. Tässä tuulimunassa ei juurikaan sitä ollut. Ja pieni omanapa.. kun jälkikäteen muistelen niin eipä sitä kiinnittymisvuotoakaan ollut.. ihmettelinkin sillo miks ei. En todellakaan osannut ajatella että tuulimuna kyseessä.
 

Yhteistyössä