Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Miss piggy kyllähän se ottaa päähän että kroppa pitää kiinni raskaudesta vaikka elossa ei enää ole. Olisi kanssa voinut mennä itsestään.. oli kiva tuossa myöhäisen km mennä neuvolaan rutiini käynnillä ja ultrassa siellä sitten löytyi kuollut vauva. Ja en siis tykkää enää ultratutkimuksistakaan.. toisen kohdalla osasin jo odottaa huonoja uutisia.
täällä ei myöhäisen km kohdalla edes ehdottanut kotiin menoa tyhjennystä varten. Poika syntyi sairaalassa metallipönttöön. Toisessa kysyi että onko mulla ketään kotona mun kanssa ja kun ei ollut niin sairaalassa tyhjennys taas.
Poika onkin haudattu omaan hautaansa.. en halunnut että menee yhteistuhkaukseen.

aika kamalalta tuo lääkäri juttu kuulostaa.. en kyllä kanssa olisi enää mennyt sen tutkittavaksi.
 
Ei täällä ees noin aikaisilla viikoilla kuunnella sydänääniä.

Mä alotin km kotona, mutta oli niin raju vuoto, että lähdin päivystyksen kautta synnärille ultraan ja jättivät mut osastolle tarkkailuun, hemppari laski tosi rajusti ja tarkkailivat hcg:n laskua.

kaavintaan oisin seuraavana päivänä joutunut jos ei ois alkanut vuoto rauhottuu.. ja sitä kun ei suositella näin monen sektion jälkeen.
 
Ohoh,onpas ketju muuttunut,sitten viime näkemän.
Täällä odotellaan tädin tuloa,(oliskohan yk.5 meneillään)kun kierron 25pv paukkuu jo päällä,normaalisti kierto on siin 25-28,mutta viime aikoina kylläkin tuo 25...Raskaana en ole,testin mukaan...voihan :poop:!Tässä kierrossa en tikutellu ovista,kun en vaan viitsinyt,kun ärsyttää niin tää kroppa,kun ei ole natsannut vaikka juuri silloin ovisten aikaan ollaan tiuhemmin peittoa heiluteltu :mad:
Plääh..parin viikon päästä muutto ja sitten ollaan viimein koko komppania saman katon alla,niin josko sitten aloittaisi tuon oviksen tikuttamisen uudemman kerran...
 
miss piggy ja tehran voi kuulostaapa ikävältä noi teidän tarinat :unsure: Toivottavasti ette enää joudu vastaavaa kokemaan.

Theran ootko miettinyt että menisit sitten johonkin tutkimuksiin vielä? Teillä kuitenkin jo aika kauan yritystä takana. Eikai niillä hormoniverikokeilla edes saada tutkittua kaikkea mitä voisi olla? Tai sehän olisi varmaan periaatteessa hyvä jos kävisit lääkärillä ja löytyisi joku syy minkä voisi sitten hoitaa..
 
Hei ladies!

Nyt seuraa varmaan tyhmä kysymys, mutta kysynpä kuitenkin :)

Eli, tiistaina sain tasavahvat viivat ovistikkuun. Onko silloin siis dpo0? Kun eikö ovis tapahdu tuosta viivojen saamisesta 24-36 tunnin sisällä? Vai miten se menee? En tajua :LOL:

Tänään tuli tasn 3vk, kun km-vuoto alkoi.. saas nähdä onko nyt tärpännyt, yritys on ollu kovasti päällä. Lääkäri sanoi silloin, että heti vaan uutta yrittään. On niin kova vauvan kaipuu :cry: ikääkin on jo 34, niin sais pian tärpätä.

Nyt oli pelkkä oma napa-vuodatus, pahoittelut siitä...
 
miss piggy ja tehran voi kuulostaapa ikävältä noi teidän tarinat :unsure: Toivottavasti ette enää joudu vastaavaa kokemaan.

Theran ootko miettinyt että menisit sitten johonkin tutkimuksiin vielä? Teillä kuitenkin jo aika kauan yritystä takana. Eikai niillä hormoniverikokeilla edes saada tutkittua kaikkea mitä voisi olla? Tai sehän olisi varmaan periaatteessa hyvä jos kävisit lääkärillä ja löytyisi joku syy minkä voisi sitten hoitaa..
No kun neuvolassa sanoi että seuraava homma olisi tutkia miehen simpat.. mut mun mies ei oo kovin innokas..o_O Se vaan sanoo että jos ei tule niin ei ole tarkoitettu.. mut se ei tule ajatelleeksi että jos vika on siellä niin ei sitten turhaa yritettäisi jos tietäisi. :unsure:

Niin ja olen mä miettinyt kun papakokeessa multa löytyi puoli vuotta sitten epäselviä muutoksia ja nyt pitäisi ottaa kontrollikoe.. että jos siellä on jotain häikkää niin siksi ei tärppää. :(
 
Hyvä, nyt selkis :)

Kiitos Pisamapeikko :)

Tänään ei vaan oo jaksanu pupuilla... ti, ke ja eilen kylläkin. Ei vanha jaksa enää :LOL: Nyt vaan jäädään odottelemaan. Kaapissa oottaakin vino pino r-testejä, milloinhan tuota aloittais :LOL: Oon kyllä luvannu itelleni, että en ennen juhannusta uita yhtäkään tikkua, mutta katotaas kuin käy :D
 
Dpo 11 ja nega testattu. Nyt ei edes kuivuessa tullut sitä viivanpaikkaa. Sen verran menkkakipujakin jo, että kai se täytyy tämänkin kierron osalta luovuttaa ja toivoa että jos yk 16 sitten tuottaisi tulosta.
 
miss_piggy
Theran, Mullakin meni tää raskaus josta poika syntyi ainakin alussa aika pelonsekaisin tuntein, ultrat oli kaikista pahimpia ja pelkäsi vaan että mitä jos tasa tulee huonoja uutisia. Varsinkin kun toisessa ultrassa lääkäri oli kauan aikaa hiljaa ja jotenkin vakavan näköinen ennen kuin sanoi että kaikki on kunnossa, siinä kerkes jo sydän hypätä kurkkuun että mitäs nyt.
Mulla tosiaan tulee nyt kesällä ikää 34v, mies täyttää huomenna 32v.
Eipä tuota keskeytynyttä keskenmenoa toivo kenellekään, kivulias kuin mikä, kuten varmaan keskenmenot ylipäätään.
 
Hmh, joskus mua ahistaa ku tuntuu että oon ainoo täällä pyörivä näinkin nuori, joka ei saa edes sitä ekaa lasta, edes alulle... sentäs vasta 23v eikä tärppää ei.

Mutta nojaa. Kp25, ovistesti tietysti nega.
Kovasti jo houkuttas ostaa pitkästä aikaa r-testejä ja testata... mut järki huutaa että turhaa se olisi, kyllä ne menkat ihan kohta kuitenkin alkaa ja menis arvokkaat testit hukkaan. Ovistestit on sentään halpoja tuhlattavikseni :p
Jos ny vielä pari päivää malttas. Mahatuntemuksista päätellen ne menkat kuitenki tulossa ja eihän se rtestikään mulla kuitenkaan mitään näyttäs...
 
Zuhina et ole ainoa. Meillä esikoinen tärppäsi vasta yk 28, eli reilu 2v siinä kesti. Olin 19v kun yritys aloitettiin. Nyt kun yk 15 kakkosta yrittäessä ei plussaksi näytä muuttuvan niin alkaa taas pikkuhiljaa epätoivo iskemään. Kummastakaan ei tutkimuksissa löytynyt edes mitään pienintäkään vikaa. Olikos sulla jotain lääkkeitä käytössä millä oviksen saisi tulemaan?

Alkais jo ne menkat niin pääsis uudelle kierrokselle. Kp taitaa olla 28 ja yleensä nyt kierrot ollut 27-30..
 
Theran, Mullakin meni tää raskaus josta poika syntyi ainakin alussa aika pelonsekaisin tuntein, ultrat oli kaikista pahimpia ja pelkäsi vaan että mitä jos tasa tulee huonoja uutisia. Varsinkin kun toisessa ultrassa lääkäri oli kauan aikaa hiljaa ja jotenkin vakavan näköinen ennen kuin sanoi että kaikki on kunnossa, siinä kerkes jo sydän hypätä kurkkuun että mitäs nyt.
Mulla tosiaan tulee nyt kesällä ikää 34v, mies täyttää huomenna 32v.
Eipä tuota keskeytynyttä keskenmenoa toivo kenellekään, kivulias kuin mikä, kuten varmaan keskenmenot ylipäätään.
Jep.. joskus kuullut sanottavan että mieluummin edes km mutta ei..sitten kun sen on kokenut niin tietää miksi se ei enää tunnukaan paremmalta kuin ei mitään. Ei sitä tiedä ennen kuin kokee..:(
 
[QUr9, post: 30866309, member: 137323"]Tyhmä kysymys taas, mutta hieman ihmetyttää.. Miten voi olla mahdollista että kaikki rfsu testit varmaan n.6 kpl mitä oon nyt tällä viikolla tehnyt niin joka ikinen näyttää haaleeta viivaa testiajan jälkeen ja välillä näyttäis että tosi tosi haalee viiva näkyy jo testiajallakin mutta siitä en oo satavarma, jollain kenties kokemusta..?! Oisko syytä mennä käymään tk.ssa tai yksityisellä gynellä? Sitten clearblue digitaalinen 'ei raskaana'.. Melkeinpä uskon että en ole raskaana koska clearblue näyttää negatiivista. :([/QUOTE]
En luottaisi rfsu testeihin. Kyllä se digi on luotettavampi.
 
Mimmi92, ei oo ollut vielä... sain seuraavaan kiertoo sentään nyt kuun vaihteessa letrot alkukierroille.
Tosin kuulemma tilanteeni PCOn suhteen ei ollut ultran perusteella kovin paha eli sikäli toivoa pitäs olla. Ainakin se epäili että oma tuntemukseni oisi oikea sen suhteen että ovis apahtuisi ainakin välillä.

Niin hankalaa kun tietää että teoriassa homman pitäs sujua, mutta sitten ei sujukkaan :p
 
Pahoittelut Theran :( ja muutkin pettyneet!
Ompas nyt ollu jokseenkin synkkä alkukesä. Nii vähän plussanneita pitkään aikaan ? Olisko pian aika ottaa uusi plussa-aalto, viimestään syksyllä kun kesä on nautittu ja rentouduttu ;)!
 
huomentaa :)

Anteeksi,mutta oma-napailu jatkuu...:whistle:
Tässä lukiessani teidän viestejä jotka ovat saaneet lääkkeistä lisäapuja toivottuun tulokseen...Niin kysyisin teiltä,että kuinka pitkä prosessi se on,että lääkäri myöntää lääkkeitä avuksi?Minkälaisia tutkimuksia jouduitte käymään läpi?Tutkittiinko molemmat osapuolet ensin,vaiko vain toinen?

Kun tätä omaa tilannettani mietin...nyt meneillään se 28pv.jolloin viimeistään pitäisi menkat alkaa,mutta eipähän kuulu eikä näy o_O
Nännipihat olleet TAAS viikon verran arat.Muutosta entisiin kiertoihin on siinä,että eivät kipeytyneet heti ovulaation jälkeen (tai ainekin sen luullun ovulaation).
Tässä,kun tuntuu että mulla ei kaikki voi olla kohillaan noissa hormooniasioissa(kaan) ;) Koska,ei aijemmin ole mitään nännipihojen arkuutta esiintynyt,kuin vain silloin kun esikoista aloin odottaa.Ja nyt tätä jo jatkunut sen 5 kierron verran,aluksi tosin kipeytyivät jo heti ovulaation jälkeen ja olivat menkkoihin asti kipeät.Testeillä ovulaatiot napattu,TOIMITTU,mutta päästy vain hommassa eteenpäin uuteen kiertoon.
Että kyllä nyt jokin mättää,mutta mikä!!:cry:

Pitääkö tässä ruveta vääntämään itseänsä lääkärin penkille vai vieläkö yrittää omin avuin...sitten taas,kun miettii noita lääkkeitä,niin totta kai ajattelee niitä monikkoraskauksia...koska,vaikkakin "tilaus" ei aina ole sitä mitä pyytää...niin,kuitenkin ihan yksikerrallaan haluaisin ihmeen tapahtuvan..:unsure:

Kiitos ja anteeks :notworthy:
 
ja se oli tietysti viimeinen testi.. Herkkyys 10, ja nuo vissiin antaneet vääriä tuloksia? Auttakaa! Mä tärisen! Ja ei oo kyllä mitääm oireita, paitsi rinnat hieman turvonneet mutta ovat olleet sellaiset ennen menkkoja jo tässä parin viimekierron jälkeen..
 

Yhteistyössä