~Heinäkuiset 2020~

Mulla on ollut nyt noin viikon ajan järkyttävän huono, saa pidätellä oksennusta 24/7 ja mahaan koskee :( Mikähän tähän auttaisi..
Tasainen, tiheä syöminen. Jotain pientä mikä nyt maistuisi. Kenties jotkut imeskeltävät pastillit? Apteekissa myydään pahoinvointirannekkeita, jotka painaa ranteesta pahoinvointia lievittäviä akupisteitä. Ne auttaa toisilla. Ei toki mikään välttämättä/todennäköisesti vie pahoinvointia pois, mutta jos tekisi oloa siedettävämmäksi. Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Bumbani
Hei. Ilmoittautuisin mukaan, jos vielä mahtuu! Plussan tekemisestä on jo yli pari viikkoa aikaa, mutta hieman pelotti että jotakin on pielessä kun plussa pärähti niin vahvana kymmenen päivää Ovitrellesta ja digi näytti heti ns. liikaa viikkoja, eli 3+ vaikka ovulaatiosta ei pitänyt olla vielä kahtalainen viikkoa ja hcg oli yli 10.000 jo 4+6 viikolla. Tänään kävin sitten ultrassa ja ei ollut pelkäämäni molaa, vaan 3,7 millinen pikkukaveri, jonka sydän sykki hienosti ja vastasi viikkoja 6+0. Eli oli saanut alkunsa jo ennen irrotuspiikkiä. Heti tuli paljon luottavaisempia olo koko juttuun, ihana oli nähdä pieni ja toivottavasti jaksaa mukana ihan loppuun saakka. Ikää kun tulee ensi kuussa 40 v. niin ei ole niin ole todennäköisiä nämä onnistumiset enää tässä vaiheessa. Pahoinvointi on alkanut pahenemaan viime päivinä, muuten ei ihmeempiä oireita ole toistaiseksi ollut.

Tiedot vielä: kolmannen kuumeilija, 39 v., kolmas, la 10.7 (7.7)
 
Anzkuliina: Meillä hauskasti sama laskettu aika, ikä ja esikoinenkin tuloillaan. :LOL:

Kolmannenkuumeilija: Ihania uutisia sait ultrasta :love:

Mini-n-n
: Todellakin täällä jännään jo puolestasi. :love: Omaan ultraan on vielä yli 2 viikkoa aikaa, silloin pitäisi olla 7+1. Nämä on kyllä niin super jänniä aikoja odotella!

Sitten kaikille yhteisesti. En kyllä osannut yhtään aavistaa kuinka musertavan jännittävää tämä raskaus onkaan. Sitä ajatteli, että yrittäminen oli jännittävää, mutta ei se kyllä ollut kerta kaikkiaan mitään tähän verrattuna. Jotenkin sitä pelottaa olla iloinen kun ei vielä voi tietää kasvaako siellä edes oikeasti uusi elämän alku. Tänään siis vasta 5+0 :unsure:

Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Olisi kiva oppia ajattelemaan niin, että niin käy kun on käydäkseen, mutta voi kurjuus että tämä on vaikeaa.
 
Heips, mäkin voisin liittyä tänne vielä kuitenkin odottelen faceryhmään liittymistä ainakin nämä ensimmäiset viikot. :)

Eli tein sunnuntaina isänpäivänä positiivisen testin, menkkojen olis pitänyt alkaa myös silloin. Selkeä plussa oli, toisella yritys kierrolla jo kävi tärppi ❤ toivottavasti pysyy nyt vain matkassa mukana.

Kaikki on vielä tosi uutta ja ihmeellistä. Miehen kanssa varovaisen onnellisia ollaan, tiedostaen kuitenkin vielä alkuvaiheen riskit. Esikoinen siis tulossa :)vielä ei ole oikeastaan raskausoireita ollut muuta kuin satunnaiset nippailut alavatsalla ja ajoittain ollut rintojen arkuutta. Väsy ja vilu on välillä. Mietityttää et missä muut oireet ovat että onko kaikki ok, mutta tää nyt on niin alussa vielä et varmaan myöhemmin sit alkaa pahoinvoinnit sun muut jos on alkaakseen, nyt siis 4+2 vasta.

Eli siis
mangomelooni/25v/1.lapsi/la 20.7
 
Anzkuliina: Meillä hauskasti sama laskettu aika, ikä ja esikoinenkin tuloillaan. :LOL:

Kolmannenkuumeilija: Ihania uutisia sait ultrasta :love:

Mini-n-n
: Todellakin täällä jännään jo puolestasi. :love: Omaan ultraan on vielä yli 2 viikkoa aikaa, silloin pitäisi olla 7+1. Nämä on kyllä niin super jänniä aikoja odotella!

Sitten kaikille yhteisesti. En kyllä osannut yhtään aavistaa kuinka musertavan jännittävää tämä raskaus onkaan. Sitä ajatteli, että yrittäminen oli jännittävää, mutta ei se kyllä ollut kerta kaikkiaan mitään tähän verrattuna. Jotenkin sitä pelottaa olla iloinen kun ei vielä voi tietää kasvaako siellä edes oikeasti uusi elämän alku. Tänään siis vasta 5+0 :unsure:

Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Olisi kiva oppia ajattelemaan niin, että niin käy kun on käydäkseen, mutta voi kurjuus että tämä on vaikeaa.

Kiitos myötäelämisestä! :love: Toivottavasti mulla on huomenna ultran jälkeen hyviä uutisia... Jännittäähän tuo ja etenkin kun on noita keskenmenoja taustalla. :unsure: Kävi miten kävi niin toivoa on, kaksi tervettä lasta jo kuitenkin olen saanut. :) Eli vaikka olis km niin uutta yritystä sitten. Toivon kyllä koko sydämestäni että tämä raskaus onnistuisi. :love:

Täällä ei muuten ihmeempiä oloja ole, ihan hentoista kuvotusta välillä ja vatsan nippailua. Tissit ei oireile mitenkään! Ei oo kyllä oireillut muistaakseni muistakaan raskauksista. Nälkä on jatkuva ja roskaruokaa tekee mieli. :whistle: Väsyttää. :sleep: Nukun kyllä pitkiä yöunia että pärjään niillä ja aamuisin oon suht virkeä.

mini + sirpa 6+1:love:
 
Mulla varhaisultra ens viikolla kun päiviä 7+3.

Oireita nyt ollut yleinen vähän etova olo joka on pahin jos on nälkä... ruoka uppoaa helposti ja sillon ei oo yhtään etova olo kun syö. Nännit tosi arat. Vähän mielialan vaihteluja. Ihanku ois pala kurkussa/vähän närästää. Nukuttaa ja nukun helposti 9-10h. Hitsi ku ehtis sen np ultran/seulonnat käydä ennen joulua niin ois kiva kertoa omille vanhemmille että saavat ekan lapsenlapsen :love: ootan kyllä jo ens viikon varhaisultraa innolla.
 
Moikka, uskaltaudun nyt kirjoittamaan ja varoivaisesti liittymään tähän keskusteluun. Olen käynyt täällä taustalla lueskelemassa keskustelua ja teidän muiden alkuraskauden vaiheita.

Plussatestin olen tehnyt jo pari viikkoa sitten, eli LA olisi arviolta 6.7. Tulos on vastaanotettu hieman hämmentynein fiiliksin. Hämmennys johtuu lähinnä siitä, että vaikka raskaudelle annettiin mahdollisuus, niin en kyllä yhtään ajatellut, että se voisi lähteä heti. Varsinkin kun ikää on 38 v.

Alkuun, jo ennen plussatestiä, olin todella väsynyt ja palelin jatkuvasti. Siitä sitten jatkui lisääntyneenä turvotuksena, vatsan jomotuksena ja nipistelynä, rinnat tulivat aroiksi ja hajuaistikin terästyi. Kuitenkin tuossa 5+ aikoihin oireet ovat vähentyneet yksi kerrallaan ja energiaakin tuntui löytyvän taas paremmin. Ensin olin tästä iloinen, kun jaksoin taas tehdä asioita normaalimmin. Mutta kuten varmaan arvaatte, huoli siitä, onko kaikki hyvin, on alkanut kasvaa. Kuitenkaan mitään vuotoja ei ole ollut, eikä voimakkaita kipujakaan. Nyt pohdin, että pitäisikö varata varhaisultra. Viikkojahan on nyt 6+2. Ensikäynnin neuvolaan sain varattua 27.11.

@succubus
KikaX/38 v/esikoinen/6.7.
 
Täällä aika samanlaiset tunnelmat, viikkoja n. 5+3. Ja pöllämystynyt olo siitä että jo toisella yrityskerralla onnistu vaikka ikää jo 39v. Ja samalla huoli että onko kaikki hyvin, mullakin nyt pari päivää ollut vähemmän oireita, tosin ennen sitäkään ei mitään voimakkaita oireita ollu kun vatsan vihlontaa ja rintojen lievää aristusta. Nyt lähinnä turvotusta ja kauhee nälkä. Väkisin sitä huolestuu kun tän ikäsenä enemmän riskejä kaikkeen mahdolliseen. Mut oon nyt vaan yrittäny nauttia ja ajatella että eiköhän niitä oireitakin viä tuu ja sit kaipaa tätä aikaa. Mulla eka neuvola 26.11. Ja varasin myös varhaisultran 28.11. Nyt pitäs malttaa sinne asti oottaa... tsemppiä sinne odotukseen! :love:
 
No, mäkin nyt tuun tänne huhuilemaan. En malta pysyä enää poissa, vaikka tänään vasta rv 4+4. Ekan plussatestin tein viime pe ja toisen eilen. Kivasti oli vahvistunut (y) Tuntuu, että tää on kauheeta piinailua, että päiviä tulee pikkuhiljaa lisää.

Mulla on tosi paljon samoja tuntemuksia kuin @mangomelooni ja @KikaX. Ennen plussatestiä oli erilaisia tuntemuksia alavatsalla, palelua, turvotusta, ilmavaivoja, tukkoisuutta, väsymystä, tiputteluvuotoa... nyt sitten tuntuu, että olo on vaan ihan normaali. Mikä on tietty hyvä juttu, mutta samalla pelottaa, että kaikki ei oo hyvin. Lisäksi olin varautunut iän, epäsäännöllisen kierron, lyhyehkön luteaalin ja joka kuukautisen menkkoja edeltävän tuhruvuodon takia siihen, että voi olla haastetta raskautumisessa. En ollut jotenkin yhtään varautunut siihen, että voisikin täpätä samantien ja nyt on sitten vähän ns. keskeneräisiä asioita menossa näin niinkuin raskautta ja äippälomaa ajatellen.

En siis missään tapauksessa valita ja yritän lähinnä olla ajattelematta liian pitkälle, kun ikinä ei tiedä saadaanko kuitenkaan tätä vauvaa syliin asti.

Täällä siis Liisa 85 / 34 v. / esikoinen / 19.7.
 
Täällä taustalla olen seuraillut. Maanantaina tein positiivisen raskaustestin enkä oikein meinaa uskoa tätä todeksi. Olen maanantain plussan jälkeen miettinyt neuvolaan ensimmäisen ajan varausta enkä ole sitä vielä tehnyt? Missä vaiheessa te olette varanneet ensimmäiset ajat neuvolaan?
 
@mangomelooni ja @Liisa85 onnea teillekin! :love: Ja samanlaisia fiiliksiä tosiaan täälläkin ja ihmetystä miten tää onnistu jo näin nopeasti. Ja pelkoa että meneekö kaikki hyvin...
ja @Liisa85 samaistun niin tuohon että keskeneräisiä asioita menossa kun ei olettanut että näin nopeesti tärppäis (n) oon parhaillaan työharjottelussa jota kestää viä n. 1,5 kk ja toiveena oli että saisin töitä harjottelun jälkeen. Mut nyt sit jännittää et jos esim tuleekin pahoinvointia tms et joutuu oleen pois... tai pitäskö kertoo vai ei... et jos kaikki menis hyvin ja sais töitä niin oisko se ns reilua kun sit jäis niin pian äitiyslomalle... jos siis kaikki menee vauvan suhteen hyvin. tosin ei oo millään muotoo varmaa tai ees todennäköstä et saisin töitä ylipäätään mut hieman haastavaa joka tapauksessa...
 
Täällä taustalla olen seuraillut. Maanantaina tein positiivisen raskaustestin enkä oikein meinaa uskoa tätä todeksi. Olen maanantain plussan jälkeen miettinyt neuvolaan ensimmäisen ajan varausta enkä ole sitä vielä tehnyt? Missä vaiheessa te olette varanneet ensimmäiset ajat neuvolaan?
Kolmen positiivisen testin jälkeen :D joku 5 päivää ekasta positiivisesta testistä. Onnea paljon plussasta :love:
 
Heeei ottakaa mutki mukaan faceryhmään! Oon nyt kai rv 6+2. Eka raskaus, jaiks! Hirvee pahoinvointi KOKO ajan enkä jaksa tehä mitään väsymyksen takia.

Chokko86/33v/esikoinen/la 6.7

Onko muita helsingissä asuvia?
 
Pöllämystyneenä liityn keskusteluun. Viikot 4+2. Tuntenut kyllä olevansa raskaana jo viikon verran; vähän turhan tuhti olo pms oireiksi niin arvasin että lähtenyt pieni kyytiin.

Tähtis/35v/viides/22.7.
 
Täällä rv 5+5, hirveä pahoinvointi ja väsymys päällä koko ajan. Ehkä uskallan jo pikkaisen luottavaisin mielin olla, kun pahoinvointi astunut kuvaan. Tuulimunassa puuttui pahoinvointi kokonaan.
Meillä varhaisultra viikon päästä :)
 
Ultrassa kaikki hyvin! :love: Sikiö vastasi viikkoja laskettuna km vuodosta. Eli mennään 6+1 tai 6+2. :love: Oon niin onnellinen nyt, vaikka toki voi vielä monta asiaa kehityksessä mennä pieleen! Toki suurin osa raskauksista missä syke on tavoitettu menee hyvin. Täytyy nyt vaan rentoutua ja luottaa siihen. :)

mini + sirpa 6+2
 
Yhteistyössä