Heinäkuun hellemasut 2013 * Marraskuussa *

Heipsan!
Täällä ollut oikeastaan loistava olo koko aamun/päivän. Oon tehnyt valkosipulisalaattia ja hieman enemmän aikaa vievää ruokaa ja paistoin pienen Joulukinkun näin maistiaisiksi :) Huono olo tuli vasta iltapäivästä kun söin enemmän kuin piitkään aikaan olen pystynyt.. Ja uloshan ne tuli. Myös illtapäiväunet oli pakko ottaa kun tuli yhtäkkiä hirvee väsy. Mutta ihanaa kyllä jos nyt saa jo päivisin tehtyäkin jotain eikä aika mene sohvalla maaten =)
Vaniljainen Kiitos,kyllähän tämän olon kanssa elää kun tietää syyn <3 ja mieskin on auttanut enemmän kuin koskaan ja kohtelee kuin prinsessaa =) (Aamullista riitaa lukuunottamatta ;) )

Hemu2 Ilman muuta neuvolaan ja ultraan vaikka kipuja tulisi ja olisit varma keskenmenosta. Mutta jos sinulla siellä jotain muutakin oli minkä takia vois vuodella niin älä vielä panikoi,kaikki varmaan hyvin :)
Tsemppiä!

*piuu&Masukki 7+4* :heart:
 
Hemu2 älä tosiaan vielä panikoi. Tietysti kannattaa varautua pahimpaan, mutta ei silti kannata kokonaan luopua toivota. Minulla nimittäin edellisessä raskaudessa alkoi kirkas vuoto. Seuraavana päivänä vuoto muuttui todella runsaaksi. Kipuja oli alaselässä ja alavatsassakin. Verta tuli kuin härän kurkusta ja hyytymiäkin oli mukana. Kävin lääkärissä jossa tehtiin sisätutkimus ja sain lähetteen naistenpolille ultraan. Ultratessa, vastoin kaikkia odotuksia, kohdussa oli edelleen 5 viikkoinen pieni sikiö ja sydänkin löi, tosin vähän hitaasti. Vuoto loppui parin päivän päästä, mutta kahden viikon päästä ultrassa oli kuitenkin sikiön kasvu loppunut ja sydän ei enää lyönyt. Sikiö siis oli jonkun muun syyn takia lopettanut kasvunsa, kai oli jotenkin "viallinen" siis muuten. Mutta tarkoitan sitä, että kovakin vuoto saattaa olla normaalia. Tässä kertomassani tapauksessa vuoto ei liittynyt keskenmenoon, vaan kohdussani oli joitain hyytymiä jotka tulivat vuodon mukana ulos. Älä siis vielä luovu toivosta! Tsemppiä! :)
 
Hemu2: älä missäään nimessä luovuta. Jos sulla on se hematooma kerran, niin sehän on vaan hyvä, että vuotaa tässä vaiheessa pois. Myöhemmin siitä voisi vasta ongelmia tullakin. Toivotaansiis parasta. Ja tottakai menet ultrassa, ja mieluiten jopa kysyt, että saisitko sen jo aikaisemmin. Voimia sinulle!

Alkoholista on ollut puhetta. Itsellä tuskin tulee tilanteita vastaan, että joutuu keksimään syitä, miksi ei juo. Pari koulutusiltaa on ollu ja ihan vichylinjalla olen ollut, eikä kukaan kait ole mitään epäillyt. Autolla siis kun olen liikenteessä ollut. Pikkujoulut jää muutenkin välistä, joten sekään ei ole ongelma.

Mulla oli alkuviikosta tosi kipeät tissit, vaikka ihan alussa sellaista vaivaa ei ollut ollenkaan. Nyt se tissikipu ja pahoinvointikin melkein hävisi eilen ja mä tietysti heti paniikissa. No tänä iltana molemmat vaivat tulikin sitten ruokana takaisin, joten tietyllä tavalla helpotti mieltä. Muttaon se vaan aina kuitenkin tämä alku niin epätietoista.

Ensi viikolla onneksi pääsee jo ultraan.

Niin ja sotilas, muuten tämä sekava kirjoitustylli, kun kirjoitan iPadilla, niin en osaa laittaa noita lihavointeja ym, mutta toivottavasti nimimerkit ym erottuu muusta viestistä:)

Onnellinen79 6+5
 
Hemu2 toivotaan et vuto olisi vaaratonta ja voimia kovasti, varmasti hirvää elää pelon kanssa :(

Meillä oli tänään isäni järjestämät pikkujoulut, ei kukaan onneksi kysellyt alkoholin käytöstäni, sillä mies otti olutta ja minä kuskasin sillä pikkujoulut olivat toisella paikkakunnalla. Mut mut, mun oli ihan pakko syödä pikkaisen mätiä sillä en aan voinut vastustaa kiusausta. Nyt sitten hirveät omantunnon tuskat, kun menin syömään, vaikka on kiellettyä : /

CirsiJanita ja bemu 6+2

(Mies nimesi tuon pikkuissen bemuksi se hyväksyttäneen) :O
 
AnnaNanna, tsemppiä odotukseen, se on varmasti diabeteksen kanssa haastavaa! Mulla on ystävä myös ykköstyypin diabeetikko, jonka arvot ei pysy millään konstilla kohdillaan, on yritetty vaikka mitä, ja yhteen väliin hän todella, todella halusi lapsia. Nyt kuuden keskenmenon jälkeen hän alkaa pikkuhiljaa olla sillä kannalla ettei lasta enää yritetä, itsekkin olen ollut mukana sairaalassa kun hän on siellä niellyt pettymystään, joten tiedän todellakin miten kenkku sairaus on kyseessä.

Toivon todella että sulla menee koko raskaus hyvin ja saat terveen vauvan syliisi, onneksi tuon mun ystävän kaltaiset tilanteet taitaa olla melko harvinaisia, ja diabeetikotkin onnistuneesti lapsia saa. :)
 
Hemu2:lle kovasti tsemppiä, toivotaan että on harmitonta vuotoa :hug:

Masun rasvailusta olitte puhuneet. Itse en kummemmin rasvaillut ekassa raskaudessa. Arpia tuli alavatsaan jonkin verran, mutta ne vaaleni ja hävisi melko pian synnytyksen jälkeen. Nyt voisi yrittää rasvailla enemmän.

Alkoholin kieltäytymisvinkkejä täällä jo olikin jo paljon. Itse soittaisin etukäteen ravintolaan mihin olisin menossa ja kyselisin alkoholittomien juomien saannista. Jos ei olisi niin kävisin varmasti vessassa vaihtamassa juoman :D tai sitten tilaisin pelkkää spriteä drinkkilasiin.

Oireita edelleen melko vähän. Mutta ensimmäistä kertaa elämässä minulla teki mieli salmiakkia kaupassa :O en kyllä montaa karkkia pystynyt syömään, mutta hyviltä ne maistui :p

Madagascar 6+0 *POKS*
 
Hemu2 :hug: Toivottavasti ei olisi mitään vaarallista ja pikkuinen pysyy mukana.

Alkoholista kieltäytymisestä. Ite oon sanonu kaikille että oon ny selvin päin ainakin jouluun asti, koska raha tilanne on tiukka ja pitää ostaa joululahjoja niin rahat ei riitä juomiseen :D Ja sitten tammikuussahan on jo tipaton tammikuu ja sen jälkeen sitten voi kertoa jo asiasta :)

Mulla on vaikka mitä ollut oireita. Pahoin vointi oli alku viikosta pahaa, mutta kun maanantaina lopetin tupakin polton niin pahoinvointi on päivä päivältä helpottanut. Nyt on vähän etova olo, mutta ei onneks paljon.
Mulla on alkanut muisti pätkiin. Yhdellä kaverilla oli kns niin kun se alkoi odottamaan ja aika alusta asti.
Ja geisha karkkeja en voi sietää :( Ennen on ollut melkein parasta karkkia.
 
"Minä ajattelin, että... Niin, mitähän minä ajattelinkaan? Eiku joo, nythän mä muistan! Eiku? Mitähän se olikaan." Tällaista täällä. Tavallisesti hyvin järjestelmällisenä ja vastuullisena huolehtijana hämmentää, kun pää ei toimi. Unohtelen ja teen mitä sattuu. Eilen illalla koitin skarpata ja tehdä ihan ohjeen kanssa kaakaokiisselin, jotta varmasti onnistuu. Mutta kun pää toimii niin, että "ahaa, puoli desiä sokeria" ja kädet laittaa kaksi ruokalusikallista. Tohellan vähän kaiken miten sattuu.

Hyvän ruoan ystävänä harmittaa, kun lähes kaikki ruoka ällöttää. Mieheni on loistava kokki, mutta nykyisin hänenkin laittama ruoka menee irvistellen melko hitaasti alas. Pakkohan tässä on syödä kuitenkin! Pitkäksi venähtäneet välit syömisten välillä aiheuttaa vain sen, että vielä huonommin menee ruoka alas.

Firman pikkujoulut meni omalta osaltani ihan näppärästi, kun join vain vettä, ja kun sitä joku tuli ihmettelemään, kerroin olevani autolla liikenteessä. Enpä kyllä muutoinkaan juo alkoholia montaa kertaa vuodessa, niin kukaan ei sitä ihmetellytkään.

Veristä vuotoa minulla tuli pari viikkoa sitten seksipuuhien jälkeen, mutta asiaa tarpeeksi googlettelemalla lakkasin murehtimasta, koska kyse oli niin vähäisestä ja kivuttomasta vuodosta. Muutoin kipuja minulla on välillä enemmän ja välillä vähemmän. Alavatsaa "nipristelee" varsinkin, jos housut puristaa liikaa. Mammahousuja en ole vielä ehtinyt hankkimaan, mutta taitaisi olla pian aika. Ei näköjään tee hyvää minkäänlainen vaatteiden kireys alavatsan seudulla.

Ja se väsymys! Olen yleensä hyvin aikaansaava ja touhukas, mutta nyt on pitänyt ottaa vähän iisimmin, kun väsyn niin helposti. Mies on onneksi kovin innoissaan tekemässä puolestani mitä tahansa, joten kodinhoitoasioita ei väsymykseni hidasta. Turhauttaa vaan, kun on niin saamaton olo. Mutta toisaalta olen hyvilläni siitä, että osaan ottaa iisisti nyt, kun se on tarpeen.

Aloitin neuvolantädin suosituksesta foolihappoa sisältävän monivitamiinivalmisteen käytön, vaikka yleisesti hieman epäilen tuollaisia ravintolisiä, kun ne sisältää kaikkea kummallisen kuuloisia lisäaineita, kuten steariinihappoa ja nikotiiniamidia. Mutta jos nyt varmuuden vuoksi.

Jouluna olisi tarkoitus kertoa lähisuvulle. Tosin siskolleni tietysti ehdin jo kertoa. :)

Ensi viikolla eka neuvolakäynti, sitten selvinnee.. hmm, niin jotain kai, emt.

Turvotusterveisin Lalleri 8+jotain
 
Täällä pahaolo koittaa ottaa voiton. Pientä etomista kokoajan. Välillä tekee oikein kunnolla pahaa. Eilen taisin tehdä ison virheen, kun käytiin Hesessä syömässä. Sen jälkeen kun nukuin vielä päikkärit niin oli kyllä loppupäivän pahaolo.

Ensimmäinen järjetön itkukohtauskin tuli eilen. Hieman on hankalaa, kun on noita lapsia tuossa ympärillä, eihän ne ymmärrä.

Kertonut olen nyt niille jotka tiesi mun keskenmenostakin. Eli siskolle, äidille ja parille ystävälle. Jotenkin en tätä nyt jaksa salailla.

alanna 6+1
 
Mä täällä odottelen edelleen jotain oireita..|O Todennäköisesti vielä kadun sanomaani sitten, kun pahoinvointi alkaa :D Ollaan menossa laivalle parin viikon päästä, toivon mukaan en ole kamalan huonovointinen...
Masu on kyllä kuin ilmapallo, jos laitan tiukan paidan niin näyttää jo ihan raskausmasulta! :O

Miten Hemu2 voi? :heart:

alanna Tsemppiä mielialanvaihteiluihin!:hug:

Foolihappoa kannattaa kyllä syödä, se on tärkeää odottaville äideille! :) Mä syön Ladyvitan Mamaa, siitä saa kaiken tarpeellisen..

Mehiläinen 83 tervetuloa joukkoon odottavaan :D

Vaniljainen & Seesaminsiemen 5+1 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kysymästä Vaniljainen! Täällä ollaan edelleen ja olo on aika vaihteleva. Yö meni valvoskellessa, kun kaikki asiat alkoi tietysti silloin pyöriä päässä. Eilen vuotoa tuli ehkä sen 15min. jonka jälkeen loppui. Tuli hyvin vahvasti sellainen olo, että tämä oli nyt tässä. Tuntui, että kaikki oireetkin loppui saman tien. Tänään on jäänyt hiukkasen ruskeaa tuhrua välillä vessassa käydessä paperiin, mutta ei muuta. Aika oireeton olo on ollut tänäänkin, kunnes nyt tuli tosi öllöttävä olo. En minä tiedä. Tavallaan on sellainen olo, että olen ihan varma tämän olevan nyt ohi, mutta toisina hetkinä on edelleen hyvin toiveikas olo. sen vaan sanon, että on hyvin vaikea keskittyä mihinkään...
 
Rasvailusta Ostin ekassa raskaudessa Body Shopin kaakaobutteria jos oikein muistan ,se oli aika tyyristä ja loppuraskauden rasvailin vauvaöljyllä mahaa. Ei tullu arpia, en tiedä oliko tuon ansiota mutta meinasin aloittaa pian masun rasvailun myös tässä raskaudessa.

alkoholista Joudun ens lauantaina kertomaan asian appiukolle&vaimolle sillä he kyllä tietävät että toinen lapsi saa tulla ja tajuavat heti jos en ota perinteisiä saunasiidereitä, kun mökillä ollaan :) Pikkujoulut jouduin skippaamaan sillä sielläkin ois kyllä heti arvattu (oon joskus työkavereilleni möläytelly että pitää lyhyellä ikäerolla toinen saaha) :D

Ruoasta Miten meinaatte Joulupöydässä tehdä, syöttekö Auraa (sehän on pastöroitu) tai itse fileoitua ja graavattua lohta? Vai olisiko parempi pidättäytyä kokonaan muissa ruoissa? Olen lukenut ristiriitaista tietoa puolesta ja vastaan, että itse fileoitu ja graavattu tuore lohi ei olisi haitaksi? Tai saako noita pastöroituja juustoja sitten syödä :/

Oireita Pitkin päivää pientä kuvotusta, ei haittaa normaalitoimintoja sekä uusi inhottava ja pelottava oire on mahakipu alavatsalla, koko päivän on kipeä ja turvonnu ja menkkamaista jomotusta.. Käynkin tarkistamassa aina ettei vaan oo vuoto alkanu.

fb-ryhmään Tulen minäki jos sellanen on mahdollista perustaa joskus, sama se onko tuttuja vai ei :)

Karoliina ja pikkukakkonen 6+3
 
Täällä alkoi verenvuoto :( Hetki sitten ja nyt seurataan kuinka tilanne etenee. Kipuja ei oikeastaan ole paitsi pieniä vihlaisuja mahassa, mitä on ollut kyllä koko ajan. Pelkään että tää oli nyt tässä.

// Vuoto ei ole lisääntynyt ja siteeseen ei ole tullut mitään. Paperiin tuli pyyhittäessä pieniä hyytymiä :( Kuiten vaikuttaa että vuoto on ehkä vähenemään ja olo on vähän toiveikkaampi. Taidan silti soittaa huomenna neuvolaan, että jos pääsis verikokeisiin tai ultraan nyt viikkoja 5+5
 
Viimeksi muokattu:
eläväinen :hug: Sattuneesta syystä tiedän aivan tarkalleen, miltä sinusta tuntuu just nyt!!! Yritä pysyä positiivisena! Epätietoisuus tilanteesta on kaikkein pahinta. Toivottavasti pääset pian verikokeisiin tai ultraan! Minä joudun odottamaan ke asti.
 
Hemu2 :hug: En usko, että ne oireet niin vaan seinään vaikka pikkuinen olisikin lopettanut kasvamisen, kehossasi olisi silti edelleen raskaushormonia, joten älä turhaan tarkkaile oireita. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty, ymmärrän sen :/ Soita heti huomenna aamulla neuvolaan, jos vaikka pääsisit jo aikaisemmin ultraan! Lohduttaakseni sanon kuitenkin, että mulla on kolme tuttua, joilla on tullut verta alkuraskaudessa ja kaikki on kuitenkin päättynyt hyvin. Ja sullahan ei mitään kovia kipuja ole edes ollut, joten yritä olla vielä luottavaisin mielin :hug:

eläväinen :hug: Tosi harmittavaa kun tommosta vuotelua tulee, vaikka kaikki kaikki olisikin kunnossa niin silti se aina kyllä pelästyttää pahanpäiväisesti! Toivottavasti sielläkin olisi vain harmitonta alkuraskauden vuotoa :hug: Sanon saman sulle minkä Hemullekin, että mulla on kolme ystävää joilla on tullut vuotoa alussa ja silti on lopulta syntynyt terve vauva, joten älä vielä menetä toivoa! Mikä sulla on siellä nyt vointi?
 
Kaikille vuotoa kokeineille isot:hug:. Toivotaan että kaikki menee kumminkin hyvin ja tsemppiä siihen ultraan asti.

Miulla edelleen huonoaoloa, kaikki mitä pistän suuhuni on tullut hetken päästä ulos. Nyt on IHANAA helpompi olo, voi kun jatkus. Muuten Kuopionreissu on varmaanki aika rankka ajella:$
 
Viimeksi muokattu:
Vaniljainen No verta tiputtelee vähän vielä, mutta kipuja ei ole. Mikä on käsittääkseni hyvä merkki?
No joka tapauksessa soitan neuvolaan huomenna ja kerron tästä ja sanon että on jo toinen kerta kun verta tulee. Eka kerta oli 4+1 tai 4+2 päivää ennen kuin teis r testin ja nyt on 5+5. Pääsis edes verikokeisiin että voi katsoa onko hormoonit normaalilla tasolla ja sitten loppu viikosta uudestaan että onko noussut vai mitä.
Nyt on jo vähän toiveikkaampi olo. Huomenna pidän kuitenkin sairaslomaa
 
Hemu2:lle ja eläväiselle hirmuiset jaksuhalit, inhottavia tuollaiset vuotelut! :hug:

Alkoholista; Täällä ei ole tilanteita tullut (eikä ilmeisesti tulekaan) vastaan, jossa alkoholista kieltäytymisestä tulisi ongelmia :)

Nyt ei pysty muuhun, pää niin juntturassa tämän väsymyksen vuoksi. Se on viime päivinä ottanut yliotteen.
 
Alkoholista Mulla olisi tulevana viikonloppuna hankala pikkujoulutilanne, jos nyt tämä asukki masussa on hengissä. On työporukan pikkujoulut, enkä halua vielä kertoa kaikille työkavereille tilannetta ja ihmettelevät varmasti, jos en ota mitään. Mutta erittäin paljon mahdollista, että olen ihan juomakuntoinen viikonloppuna :( Jos kävisi niin ihanan hieno tuuri, etten olisi niin ajattelin mennä vähän salaillen ja nautiskella alkoholittomia juomia...
 
Vastoinkäymisiä kohdanneille kauheesti tsemppiä! :hug:

Mua myös mietityttää fb-ryhmän suhteen, et eihän siihen liittyessä itsellä näy että on liittynyt sellaiseen ryhmään, meillä ei ees mutsi vielä tiedä niin ois aika huono jos etäiset kaveritkin tietäis ennen :D :D :D

Mulla poksui tänään 7. viikko käyntiin, jihaa! Oon ollut aikaisemmin tosi huolestunut, kun 5. ja 6. viikoilla kehittyy kaikkea tärkeää ja sydän alkaa lyödä, mutta nyt on sellainen olo että jos ensi viikolla ultrassa kaikki hyvin niin voin varmasti hyvillä mielin katsoa tulevaa kohden :)
 

Yhteistyössä