Helmet 2008 *** vuonna 2010 ***

No en mäkään päästäis lastani ulkomaille ilman meitä. Meillä pohjanmaan isovanhemmat miettii koska tuon tytön vois päästää yksikseen junaan/lentokoneeseen ja heille esim kesän viettoon. Useemman kerran heille todennut että palataan asiaan aikaisintaan 5 vuoden kuluttua. Mun äidin luona (meiltä 20km päässä) neiti on ollut enintään 2-3 yötä (silloinkin "turvaksi" annettiin toinen koirista). Just jouluna pohjanmaan isovanhemmat mietti tota asiaa ja sit eivät meinanneet saada repäistyä housuvaippoja pois.. Ne kun on niin kömpelöitä käsistään |O
Korkeintaan mä voisin harkita sitä että vietäisiin tyttö mummulaan ja ite lähettäis vaik yhdeksi yöksi lähikaupunkiin.

Muutenhan tuo tyttö jää ihan helposti yökyläänkin mummille (mun äidille). Sille kun antaa kuvan ukista (mun isä, kuollut 10v sitten) niin on ihan fiilareissa

 
No eipä paljon elämätä tunnu täällä olevan... :whistle:

Meillä mökkilomailu jatkuu ja mukavaa ja rentouttavaa on ollut. Tosin kaatusin tänään lasten kanssa pulkkamäessä ollessa suoraan suorilta jaloilta selälleen, oli pikkasen liukas ja kovaksi tamppautunut se mäki. Sattu niin etten moneen minuuttiin saanut sanaa suustaani, silmissä vaan tähdet vilkku. Kipeetä tekee edelleen, toinen kankku ja alaselkä on tosi kipeät, niskatkin tuntuu jumiin vetävän. Huomenna oli tarkoitus mennä laskemaan, mut saa nyt nähdä kykeneekö... :whistle:

Lapset oli kyllä ekaa kertaa elämässään laskettelusuksilla tänään. :D Poika jaksoi iskän avustamana mennä puolisen tuntia lastenrinteessä, hyvinhän se sujui ja tuntui tykkäävän. Sitten taisi väsähtää ja piti saada monot pois jalasta kun ei tykännyt puristuksesta. No, niinhän siinä sit kävi, että pitihän neidinkin päästä kokeilemaan :xmas: isoveljen vuokrakamat jalkaan vaan ja menoksi-ei haitannut yhtään vaikka oli pari numeroa liian isot monot, lastenrinteeseen piti neidinkin päästä. Maata pitkin menevä hihnahissi oli ihan paras juttu tytyn mielestä, mutta eipä mäenlasku tuntunut paljon huonommalle sijalle jäävän. :D
 
Hilijasta on ku huopatossutehtaalla ...

Lapset räkätaudissa, vanhempi ihan ressukka kun vaan mamman syliä kaipaa kokoajan. ja minun kun on hankalaa tän mahan kans nostella. ..

aamusta pyörähdin neuvolalääkärissä ja nyt oon sitte kotosalla äitiysloman alkuun joka sitte alkaa vasta 19.3.
huomenna olis se ällö sokerirasitus. :x

Poju on tosiaan oppinu taas uutta ja kummallista. vessan oven lukitus on kaikista kivointa, varsinkin kun yksin on siellä. onneks lukon saa auki ulkopuoleltakin...
tuiki tuiki tähtinen laulua kuuluu myös ja puuha-pete ja postiimies pate lauluja laulaa...ja hokee mitä teet? äiti mitä teet?
tutti tosiaan saatiin pois ja nyt ollaan pottailuakin kokeiltu...pissaa sinne ilmestyy edelleen..

nyt laittaamaan pikku potilaille lastenohjelmaa...

jepsu ja mukelot sekä napero 26+3 :heart:
 
Kylläpäs meillä olikin lähellä lasketut ajat, kun mulla on menossa 26+4 :D
Ja mulla on sokerirasitus ens maanantaina ja toissapäivänä kävin neuvolassa. Lääkäri on sitten 2 viikon päästä.

Mä olen taas ihan kypsä käymään neuvolassa, ne on niin turhia... Ja joka kerta eri täti. Viimeks oli lähes koko ajan sama ja vielä oikein kivakin. Nyt ei edes opi tuntemaan ketään :/

Pitäispä muistaa varata 2 v neuvolaankin aika!
 
Onpas kiva Helmis :D saadaan yhessä jännäillä :D

mullaha laitettiin ekassa ultrassa 13 päivää eteenpäin la:ta...alkujaa oli 12.4. siis. ja sit rakenneultrassa sanottiin et on ainakin viikkoa isompi mitä kuuluis olla...et katotaan millo tässä sitte jakaudutaan ;D

mulla kans ollu vaihtuvaa sorttia neuvoltätit..ainaki 4 eri tätsyä jo...plaah. onnek toi lekuri pysyny samassa kuitenkin.

Jänskättää kun pitää lähtee kohta viemään saikkulappua töihin...kunhan mies kotiutuu töistä.

juu, ja 2v neuvola tääläkin tilaamatta ... :whistle:
 
Meilläkin 2v neukku tilaamatta. Ajattelin jos perjantaina koitan soitella, kun töistä ei oikeen viitsi....aina korvapareja ympärillä :kieh:
Ajattelin kyllä ottaa sen vasta viikolle 8, kun oon ite lomalla sillon, ni helpompi mennä käyttään =)
 
Meillä lapset yökyläilevät melko tiuhaan tahtiin, lähinnä miehen vanhemilla kun he asuvat lähellä. Tai poika kyllä aika paljon enemmän, kun varaa aina vuoron sinne jos tulee puhetta, että joku lapsi voisi mennä mummolaan yökylään. Yhdessä toki ovat myös toisinaan ja muutamia kertoja on tyttökin päässyt sinne itsekseen nauttimaan mummin höösäyksestä. Poika on reissannut 2,5-vuotiaasta saakka miehen vanhempien kanssa Suomessa 2-9 päivän reissuja, joten on varsin kokenut sillä saralla. Ulkomaille päästämisen suhteen olisin kyllä hieman enemmän varuillani.

Hauska lukea odottavien äitien kuulumisia. Pientä vauvakuumetta on minulla ilmassa, mutta toisaalta kun nyt selviäisi edes noiden kahden kanssa :whistle:

Sain varattua molempien lasten neuvolat juuri pari päivää sitten ja saatiin samalle päivälle. Täytyy ottaa ihan vapaapäivä, kun siihen menee niin monta tuntia. Tytöllä alkoi tänään fysioterapia kerran viikkoon. Fysioterapeutti käy onneksi päiväkodilla, niin vanhempien ei tarvitse olla paikalla (kuin sitten joskus kun on joku väli"tsekkaus"). Toisen kortisonipiikin jälkeen polvi on kyllä ollut onneksi paljon parempi. Maanantaina on sitten silmälääkäri ja se kyllä jännittää, että löytyykö niistä jotain - jos löytyy ongelmia, niin joudutaan ilmeisesti aloittamaan reumalääkkeet :/
 
Sen verran vielä tuohon ulkomaanmatkailuun/yökyläilyyn, että isompi on useastikin yksinään mummilla ja ukilla (mun vanhemmat) ja ollut ihan pienestä pitäen. Ensin just yks yö jne. Pisin aika varmaan minkä on ollut niin oli 3 yötä ja sen oli isovanhempien ja lastenlasten-leirillä mummin kanssa. Poikakin on ollut yökylässä mummilla ja ukilla, mutta taitaa olla 1 yö pisin aika minkä on ollut. Mutta viikko olis jo mulle liian pitkä aika olla erossa :whistle: Mutta kyllä mä isomman jo uskaltaisin päästää ulkomaille isovanhempien (mut max viikko) kanssa, mutta kyllä nää helmet on siihen mun mielestä liian pieniä :heart:

Metu hyvä että polvi on ollut parempi! Ja toivottavasti silmistä ei löydy mitään :hug:

Meillä on poika ollut nyt kipeenä, ensin tuli viikonloppuna näppyjä. Ooteltiin josko ois vesirokkoa ollut, mutta eivät olleet. Ilmeisesti sitten kuivasta ihosta. No, sitten tiistaina nousi kova kuume (39). Eilen aamulla hieman lämpöä, puolenpäivän aikaan ei mitään ja päikkäreiden jälkeen taas yli 38. Tänään ei vielä ole kuumetta ollut, katsotaan nouseeko taas iltapäivällä :/
 
Meille kelpais vesirokko :LOL:

Meillä poika on ollut nyt kerran appivanhemmilla viikonlopun yökylässä ja mun vanhemmilla, ööö, olisko noin kolme kertaa 1-2 yötä. Se on ihan sopiva aika, tosin silloinkin mulla tulee ikävä. Ja vaikka viikonloppu olisi mennyt loistavasti, poika kiukuttelee kovasti kun haetaan ja mun mielestä se on yks merkki ikävästä. Itse olin sellainen kiukuttelija vielä varmaan ala-asteikäisenäkin :whistle: Mutta siis kyllä se ulkomaanmatka olis liikaa, kun en taida raskia vielä edes viikoks täälläkään antaa.

Tämä raskaus menee mulla kyllä ihan ohi ja ei tähän osaa/ehdi keskittyä samanlailla kun ensimmäiseen. Viimeks tiesin aina tarkasti mikä päivä ja viikko on menossa, nyt pitää kauan miettiä mikä onkaan. Ja en oo muistanu nauttia siitä, ettei oo menkkoja :LOL: Ensimmäisessä raskaudessa olin nii ylpeä mahasta ja oli ihana kun se kasvoi. Nyt musta vaan tuntuu, että olen hirvee läski :ashamed: Onneks painoa ei ole vieä oikeastaan tullut kun ehkä noin kilo (alussa laihduin), mutta jotenkin tuntuu, että housut on päivä päivältä pienemmät. Ja ainakin lantio on levennyt :snotty:

Tänään päästään vihdoin keittiösuunnittelijalle :D Saa nähdä...mä en tajua keittiöistä vielä mitään. Tiedän kyllä mitä haluan, mutta en tiedä onnistuuko kaikki toiveet. Raksalla aletaan pikkuhiljaa rakentamaan kattotuoleja ja seiniä.

Koiraa on vielä kova ikävä. Mies on kyllä ottanut tän paljon raskaammin, en ole koskaan nähnyt sitä noin ikävöivänä (eilenkin vielä meinas alkaa itkemään ja en tosiaan ole nähnyt sen itkevän montaa kertaa 14 v aikana). Nyt tuo meidän nuorempikin on alkanut vähän ikävöimään ja hankalampi juttu on se, että toissapäivänä, kun se jäi pariks tunniks yksin, niin oli naapurin mukaan haukkunut koko ajan :( Pyysinkin niitä kertomaan, jos se toistuu, että voidaan yrittää tehdä asialle jotain. Sillä on onneks itselläkin kaks koiraa, että vähän ymmärtää (ja ei kuulema edes haitannu, valitti vaan yläkerran naapureista ;) )

Tulipas romaani :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vinja:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmis08:
Meille kelpais vesirokko :LOL:
Jos rokko meille tulee (on erittäin todennäköistä että tulee piakkoin koska pojan hoidossa sitä on ) niin kutsun teijät sit kylään :D
mä kans voisin kohtapuoleen sellaisen viraan kysyä kyllään.. :D
niin ja pitäs muistaa varata se 2v neuvola-aika.. saavatko silloin jonku rokotteen?
 
Hei taas! :wave:

Ahkerasti olen taustaillut mutta en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään... :ashamed:

Adalle varasin 2-v neuvolan viime viikolla oman neuvolakäyntini yhteydessä. Aika saatiin maaliskuun alkuun, eli Ada on silloin pyöreesti 2v1kk. 2-v:nä ei tuu mitään rokotuksia, tosin Ada saa kyllä MPR:n, kun ei ole aiemmin sitä saanut.

Meillä vietetään synttäreitä jo ensi viikon sunnuntaina (vaikka virallisestihan Adan syntymäpäivä on vasta 5.2), ja sukulaisten kesken juhlitaan kokkolassa 6.2. Kahdet kemut siis tiedossa. :)

Meillä Ada ei ole yökyläillyt vielä kertaakaan, eikä ole kyllä ollut hoidossakaan montaa kertaa. Tosin se johtuu siitä että meillä isovanhemmat ja muut potentiaaliset hoitajat asuvat ~500km päässä... Eikun yhden yön on ollut erossa meistä kun oltiin viime kesänä mummolassa ja menimme miehen kanssa yhdeksi yöksi mökille ja Ada jäi mommon ja moffan (minun vanhempieni) hoiviin. Minun vanhempien kanssa Ada on kyllä joskus viettänyt muutamia tunteja päivällä jos olemme olleet pohjanmaalla ja me olemme miehen kanssa lähteneet esim. kaupungille kahdestaan. Niin ja kerran on ollut täällä helsingissä ystäväni luona tunnin hoidossa.
Ihan hyvin voisin antaa Adan silloin tällöin hoitoon jollekin tutulle ihmisille, mutta kun niitä ihmisiä ei nyt vaan satu olemaan tässä muutaman sadan km säteellä... Ulkomaille en missään nimessä päästäisi, en kenenkään kanssa.

Pottailu on täällä jäänyt ihan kokonaan. Muutamat hassut pisut ollaan saatu pottaan tässä talven aikana. Syksyllä pottailu lähti hyvin käyntiin ja Ada tekikin suurimman osan tarpeistaan siihen, mutta enää ei suostu. Pakottamaan ei aleta, joten kokeillaan josko se ottaisi uutta tuulta alleen jälleen ensi keväänä/kesänä. :)

En muista olenko maininnut, mutta Adahan saa pikkuveljen ensi kesänä. 4.6 on laskettu aika, ja nyt siis viikkoja joku 22. Kuten helmiksellä, niin myös minulla tämä toinen raskaus menee ihan erilailla kun Adan odotus. Nyt en edes aina muista millä viikoilla mennään, enkä lue raskauskalenteria joka päivä moneen kertaan.. :D Adan kanssa sitä höpötteli mahalle, silitteli ja lauleskeli, ja mitään muuta ei osannut ajatella kun raskautta. Nyt sitä aina välillä huomaa että hupsista, taas on kuukausi mennyt eteenpäin... :whistle: Eli siinä käy siis varmasti niin että joskus kesäkuun alussa huomaan yhtäkkiä pissaavani housuun ja sitten muistankin että olen raskaana ja että se olikin lapsivettä! :LOL:

Kiva kuulla että metun tytön polvi on jo parempi! Ja tsemppiä lääkäriin ettei silmistä löytyisi mitään! :hug:
 
Kaipa se on niin kuin monissa ekakerta-jutuissa, että eka raskaus eletään jotenkin erilaisena..Samoin sit toinen lapsi ja se vauva-aikakin menee erilailla. Tätä toivon itse, että ottaisin rennommin tokan kanssa. Nyt sen tietää jo että koliikki ei kestä ikuisesti, joskus muksut nukkuu yötkin (viimeistään kai koulussa :LOL: ) jne.

Meillä on Anna86n kanssa vastaavasti lasketut ajat lähekkäin, meillä pitäis syntyä toukokuun lopussa.. Ja viimeksi ultrassa saatiin veikkaus ehkä tyttö, ehkä poika :whistle:. Mähän oon muka ollu siinä olossa että tää olis poika kun raskaus on NIIN erilainen;en ole voinut pahoin. Mut siis olihan se alkuraskaus huonoa, halailinkohan mä pönttöä 5 kertaa. Mies totesi että parempi vissiin miettiä tytön nimeä ja jos poika sittenkin syntyy, vaihdetaan nimi lennossa :D

Tosta raskauden unohtamisesta, mulla sama. Just viikonloppuna mietin kannattaako tytölle ostaa ensisuksia, kun ei ne pitkään ole käytössä. Mies siihen totesi että kohtahan meillä on kaksi lasta.. Mä oikeesti olin unohtanu koko asian! Mahan muistaa siinä vaiheessa kun vauva potkii virtsarakkoa kohden, eli iltaisin..

 
Mie oon tän päivää miettiny ja pohtinu, puntaroinu ja pyöritelly asioita :/ :/
Kumpa olis kristallipallo, joka kertois miten tekis!! :snotty:

Olen siis aikeissa jäädä hoitovapaalle touko-elokuuksi...ehkä, saa nähdä, vielä tässä on hetki aikaa miettiä, kun 2kk etukäteen pitää ilmoittaa.
Mie NIIN en jaksa käydä töissä :snotty: Oon ehkä sittenki enempi kotiäitityyppi :xmas: :LOL:

No, tässä parin viikon sisään pitää kyllä joku ratkasu asiaan keksiä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Olen siis aikeissa jäädä hoitovapaalle touko-elokuuksi...ehkä, saa nähdä, vielä tässä on hetki aikaa miettiä, kun 2kk etukäteen pitää ilmoittaa.
Mie NIIN en jaksa käydä töissä :snotty: Oon ehkä sittenki enempi kotiäitityyppi :xmas: :LOL:
Samat sanat töissä käynnin suhteen :whistle: Ja olen jäämässä hoitovapaalle juuri touko-elokuuksi. Meillä oli parempi ilmoittaa töissä ajoissa, että saadaan koulutettua minulle sitten sijainen kesäksi (se kun on omien töideni kannalta ehkä juuri se pahin aika), joten sovin asiasta jo joulukuussa. Nyt jaksaa sitten tsempata kevään, kun kohta ei ole kuin 3 kuukautta töitä jäljellä. Ja lomapäiviäkin on vielä useampi viikko =)

Kiitokset tsempeistä tytön polven kanssa. Sen kanssa pitää vain elellä päivä kerrallaan.
 
Onpas täällä paljon massun kasvattajia! :) Ja aika samoilla viikoilla tunnutte olevan. Hauskaa varmasti, kun on vanhoista palstatutuista taas raskausseuralaisia. :) Meille ei ole nyt siis toista lasta tulossa ainakaan hetkeen. Tänään kävin p-tohtorilla ja suunniteltiin kierukan laittamista. Mua vähän kyllä hirvittää ko. toimenpide, mutta kait sitä on pahempaakin ollut...

Meille kuuluu tasaista arkea; kiirettä pitää välillä, kun on nyt ollut aika lailla opiskelujuttuja (luen tentteihin klo 21 jälkeen, työmatkoilla ja viikonloppuisin lapsen päiksyuniaikaan) ja sitten tietty työt ynnä muut. Korvatulehduksia on Hattaralla ollut nyt kolme ja kontrolli on kaksivuotisneuvolan yhteydessä (lääkäriaika siis neuvola-ajan jälkeen) 1.2. Viime lääkärireissulla lääkäri tuumasi, että jos ei ole korvat kunnossa kontrollissa niin saamme lähetteen korvapoliklinikalle. Toivottavasti ovat kunnossa.

Hattaran allergia-asioissa on edistytty nyt hyvin: eilen lapsi söi kokonaisen TAVALLISEN jugurtin (niitä supersokerisia Kidiuksia), eikä mitään erityistä tullut. Olemme siis ilmeisesti siinä onnellisessa asemassa, että tuo viimeinenkin allergia häipyy iän myötä. :) :) Mites Anna muuten teillä Adan allergiat? Ei ollut viimeksi nähdessä niistä lainkaan puhetta...

helmiskö on on päässyt keittiötä suunnittelemaan? :) Me myös! Tai siis olemme valinneet lokakuussa valmistuvaan kotiimme jo keittiön ja kylppärin laatat ja tasot, kaapistojen ovet ja vetimet sekä lattialaminaatin. Nyt laitoimme tarjouspyynnöt keittiön ja kylpyhuoneen kodinkoneista; keittiöön haluamme rosteriset koneet ja kylppäriin supermakean mustan pesutornin. :p

metulle tsemppiä edelleen polviasiaan; toivottavasti ei tosiaan löytyisi silmistä mitään! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja metu77:
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Olen siis aikeissa jäädä hoitovapaalle touko-elokuuksi...ehkä, saa nähdä, vielä tässä on hetki aikaa miettiä, kun 2kk etukäteen pitää ilmoittaa.
Mie NIIN en jaksa käydä töissä :snotty: Oon ehkä sittenki enempi kotiäitityyppi :xmas: :LOL:
Samat sanat töissä käynnin suhteen :whistle: Ja olen jäämässä hoitovapaalle juuri touko-elokuuksi. Meillä oli parempi ilmoittaa töissä ajoissa, että saadaan koulutettua minulle sitten sijainen kesäksi (se kun on omien töideni kannalta ehkä juuri se pahin aika), joten sovin asiasta jo joulukuussa. Nyt jaksaa sitten tsempata kevään, kun kohta ei ole kuin 3 kuukautta töitä jäljellä. Ja lomapäiviäkin on vielä useampi viikko =)

Kiitokset tsempeistä tytön polven kanssa. Sen kanssa pitää vain elellä päivä kerrallaan.
No samatpa on suunnitelmat :D
Mulla tosiaan se 2kk riittää...meillä on liuta tuuraajia kyllä, saapahan nekin sitte reilummin töitä =) (määräaikasia tuuraajia, tuleevat kun on tarvetta)
Täytys nyt vaan miettiä, et varmasti pärjätään jne....muutn mitään oliskaan, mut lomautukset jatkuu edelleen.... :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Alkuperäinen kirjoittaja metu77:
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Olen siis aikeissa jäädä hoitovapaalle touko-elokuuksi...ehkä, saa nähdä, vielä tässä on hetki aikaa miettiä, kun 2kk etukäteen pitää ilmoittaa.
Mie NIIN en jaksa käydä töissä :snotty: Oon ehkä sittenki enempi kotiäitityyppi :xmas: :LOL:
Samat sanat töissä käynnin suhteen :whistle: Ja olen jäämässä hoitovapaalle juuri touko-elokuuksi. Meillä oli parempi ilmoittaa töissä ajoissa, että saadaan koulutettua minulle sitten sijainen kesäksi (se kun on omien töideni kannalta ehkä juuri se pahin aika), joten sovin asiasta jo joulukuussa. Nyt jaksaa sitten tsempata kevään, kun kohta ei ole kuin 3 kuukautta töitä jäljellä. Ja lomapäiviäkin on vielä useampi viikko =)

Kiitokset tsempeistä tytön polven kanssa. Sen kanssa pitää vain elellä päivä kerrallaan.
No samatpa on suunnitelmat :D
Mulla tosiaan se 2kk riittää...meillä on liuta tuuraajia kyllä, saapahan nekin sitte reilummin töitä =) (määräaikasia tuuraajia, tuleevat kun on tarvetta)
Täytys nyt vaan miettiä, et varmasti pärjätään jne....muutn mitään oliskaan, mut lomautukset jatkuu edelleen.... :(
Eikös se jotenkin niin mene, että asioilla on tapana järjestyä. Meillä mies on nyt ollut ilman töitä vuoden alusta. Kaikki apurahat loppuivat eikä lisää ole tullut. Eikä muitakaan töitä ole löytynyt. Käy edelleen töissä entiseen malliin, mutta ei vain saa siitä rahaa :eek: Työkkäriin ei ole vielä mennyt, kun yksi opiskelujuttu mutkistaa sitä. Mutta toki jos tilanne jatkuu samanlaisena vielä helmikuussakin, niin sitten on pakko mennä. Kesällä voi muuten tulla tiukkaa, jos ei ole muuta tuloa kuin kotihoidontuki :/ Luotan kuitenkin siihen, että jotain järjestyy ennen sitä...
 

Yhteistyössä