HELMIKUUN HELMET 2013 *lokakuu*

Taas vaihtui viikko!

Kiitos Äiti maa sanoistasi, tuli oikein hyvä mieli. Minusta kun tuntuu, että käyn täällä vain valittamassa (mitä kyllä aika paljon teenkin!). Oikeasti olen melkoisen positiivinen ihminen. Sain elämä pelissä (vai mikä se nyt olikaan) testissä vi**tuspisteiksi 6/100. :p

Tuhruilu oli kyllä tosi vähäistä ja loppui viikonlopun aikana. En edes soita neuvolaan erikseen tänään, kun huomenna aamulla on aika. Tuuliannaliina, minä olen välillä hämmästellytkin, miten ihmeen luottavainen olen ollut siihen, että vauva voi hyvin ja syntyy aikanaan terveenä. Siellä ihan alussa heitin kyllä kirveen kaivoon, mutta näissä kahdessa myöhemmässä vuodossa/tuhruilussa en ole niinkään säikähtänyt. Mullahan oli takana kolme keskenmenoa, tosin myöhäisin 13. viikolla, että ei sen myöhäisempiä. Oma oloni aiheuttaa enemmän pään vaivaa.

Pilkku taisi miettiä, että pääsisikö äitiyslomalle, vaikka vauvalle jotain kävisi. Minusta kela sanoo yksiselitteisesti, että äitiysloman ja -rahan saa, jos raskaus kestää 154 päivää (=22 viikkoa) ja on käynyt lääkärissä/neuvolassa ennen kun 120 päivää on täynnä. Ei siinä mitään vauvasta puhuta. Ihan OT olen miettinyt, että miten noiden äitien käy, jotka eivät tajua saavansa vauvaa ennen kuin alkavat synnyttää, saavatkohan he mitään.

Ja tervetuloa uusille ja L.O.V.Elle kiitos jälleen pinosta!

Keltakukka ja äitiyspakkaus, meillä on huomenna neuvola, jossa ilmeisesti käsitellään nämä kela-asiat. Mutta me oteta sitä pakkausta, että en voi olla tunnustelijana tässä uusi/vanha pakkaus -asiassa. :D (Kuten Äiti maa näköjään jo kertoikin.)


Viiville isot tsempit ja :hug:. Kuulostaa siltä, että pitää rauhallisesti ottaa. Toivottavasti ei kehkeydy mitään vakavaa.

Keltakukka taisi jo viikkoja laskea äippälomaan, mulla olisi 11. Nämä kädet ovat vaan menneet tosi nopeasti huonommaksi. Olen pari yötä käyttänyt rullaluisteluun tarkoitettuja rannesuojia (oikeasti!) ja ne pitää kipua vähän loitolla. Herään silti kipuihin ja aamuyöstä en saa enää nukuttua, kun koskee. Kädet puutuvat myös päivisin ja vähän koskee nytkin. Sain lääkärille ajan vasta parin viikon päähän. Katsotaan, onko neuvolan tädillä mitään apuja huomenna. Töitähän minä teen koneella, joten ei kovasti helpota asia. Mulla on turvotusta myös jaloissa ja aloin miettiä, että toivottavasti ei ole merkki mistään ikävästä. Eikös tämä turvotus vähän aikaisessa tule, kun ei ole kesäkuumakaan? Juomista olen tarkkaillut sen pahoinvoinnin takia ja kyllä ainakin 2 litraa menee joka päivä. Liikkuminen on kyllä liian vähäistä. :( Iloinen asia on se, että eilen oksensin vain kerran ja tänään en ole oksentanut vielä kertaakaan!

P-L 22+6
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
Iik ja kääk, se on jo lokakuu! Ja mä olen ihan pudonnut kärryiltä kaikesta, kun oltiin 2 viikkoa Thaimaassa. Koitin reissun jälkeen lukaista syyskuun ketjun läpi ja tässä nyt kommentoin jotain juttuja.

Paljon ollut liikkeistä puhetta. Mä en vieläkään oikeen tunne niitä, tai siis kunnon potkuja ei tunnu. :| Enemmänkin tuntuu sellasta muljahtelua, ihan niin kuin pikkuihminen kääntyilis siellä. Joinain päivinä huolettaa ettei enempää liikkeitä tunnu, mutta istukka on etuseinässä vaimentamassa liikkeitä ja lisäksi esikoisen kohdalla sama juttu ja kunnon liikkeet alkoi tuntua vasta rakenneultran jälkeen joskus rv21-22. Itse olin vaan jotenkin aatellu et toisen kohdalla varmaan tuntuis aiemmin. Ja ru on vasta 2 viikon päästä 15.10. Sukupuoli aiotaan kysyä. Mulla on tyttöolo, mut en tiiä johtuuko enemmän siitä että toivoisin esikoispojan seuraksi tyttöä. Jos tämä vauva on poika, en todellakaan ole pettynyt. Onpahan esikoiselta pojan vaatteita jemmassa. ;)

Vakuutus aiotaan ottaa Fenniasta koska siellä meillä on kaikki muutkin vakuutukset. Vaikka vakuutus on kallis, me mieluummin otetaan se kuin jossitellaan jälkikäteen jos vauvalla vaikka onkin joku sairaus jonka vuoksi täytyy käydä paljon lääkärissä.

Koitan päästä taas paremmin kiinni juttuihin ja kommentoida teidän muiden juttuja myös.

Hauskaa viikonalkua mammat! =)

Elsiliini ja pikkuihminen 18+5
 
Heipat,

viikonloppuna käytiin vauvatavaraliikkeessä kyselemässä "tyhmiä" kun on noi vaunu ja kaukalo sun muut asiat hankinnassa. Netistä kun lukee niin lukee niin monia erilaisia kommentteja ja mielipiteitä että menee ihan sekasin :D kummallakaan kun ei ole hajuakaan siitä mitä pitää ottaa huomioon kun esim. vaunuja lähtee hankkimaan. Myyjä ainakin tuntui omat myynnissä olevansa kehua maasta taivaisiin :D Emmaljungat ovat kuulemma parhaat ja Briosta kuullut eniten valituksia... sanoi vielä että ehdottomasti osatisi ykkösvaunut uutena koska silloin saa takuut ja huollot ja muutenkin uudet ja hyvät vaunut. sitten kun käyttö loppuu niin myy ne sit eteenpäin. jäätiin miehen kanssa molemmat miettimään tota logiikkaa eli jos ostat uutena myyt eteenpäin niin eihän sit ole ketään ostamassa niitä omia käytettyjä :)

vauvan liikkeistä en ole varma kun en tiedä miltä ne tuntuu. vatsassa tuntuu välillä pistoja mutta en tiedä johtuuko ne vauvasta vai siitä että muuten vaa sattuu :)

käytiin eilen katsomassa mummoani kun oli saanut kuumeen eikä hoitajat ollu saanu enää hereille. Nukkuu mutta ei saa kontaktia. surettaa todella paljon :(

Kummeista näitä ollaan mietitty mutta mitään ei olla päätetty. itsellä olisi ajatus ainakin yhdestä hyvästä ystävästä jota voisi pyytää. minulla kun ei ole sisaruksia. oon muutenkin aina ollu sitä mieltä et sisaruksia ei pyydetä kummeiks kun ovat muutenkin siinä lähellä. itselläni on niin että enoni on myös kummini. miehellä taas yksi vanhempi veli jonka mies on ajatellut kummiksi pyytää. itse taas olen hieman vastahakoinen koska minulla ja tällä veljellä on hieman sukset ristissä eikä oikein tulla juttuun ja mieskään ei oikein aina veljeänsä ymmärrä. en haluaisi lapselle kummia jonka kanssa ei vanhemmat tule toimeen.

pakkaus meillä seuraava neuvola vasta marraskuun alussa joten sen lappusen saa tod.näk vasta silloin ja pakkausta voi hakea sitten marraskuussa. silloin luulisi jo saavan sen uudemman :) jossain lehdessä oli juttua että monet tarkoituksella lykkäävät sitä pakkauksen hakua jotta saavat sen uuden.

nimistä nimiä ei olla mietitty sitten yhtään. varmaan sitten ultran jälkeen enempi kun on ehkä joku käsitys siitä kumpaa lajia tuleva kaveri on. vitsinä ollaan käyty läpi jotain ihan hölmöjä nimiä :)

vakuutukset näistä ollaan puhuttu mutta mitään ei olla vielä saatu aikaseks. ifiä ja pohjolaa varmaankin ensisijaisesti mietitään kun näissä on omat vakuutukset. pitäisi vaan löytää aikaa ja energiaa tällekin asialle
 
Viikko pläjähti rentoutumislomaa, perjantaina on neuvola ja lääkäri ja mietitään sit jatkoa. Kohdunsuu oli kiinni, kuten uumoilinkin :) eli kaikki valtakunnassa hyvin, jos väsynyttä äitiä ei lasketa, eikä sillä niin väliäkään, kunhan sisäpuolella kaikkio on ok :heart: Nyt levittäydyn sänkyyn torkuille :)
 
lemmuli :hug: Mun isoisä on kans nyt tässä lähiaikoina mennyt tosi huonoon kuntoon :( Olis ihan hirveetä menettää hänet just nyt, onhan se tiedossa että vanhat ihmiset kuolee jossain vaiheessa mutta olen aina halunnut että hän ehtii mun lapsen nähdä ja nyt kun se ois niin lähellä niin käy näin :'( Toivottavasti sun mummo vielä herää <3
 
Voi itkut, kirjoitin pitkät pätkät ja kaikki hävis tuhka tuuleen :(

No aloitetaan alusta. Kiitos L.O.V.E uudesta pinossa ja tervetuloa uusille!

Kiitos kaikille tuestanne! Tänne kirjoittelu ja muiden kokemuksia lukeminen on kyllä helpottanut omaa epävarmuutta, jota välillä olen kokenut tämän raskauden aikana. Kaikki on niin uutta ja moni asia sellainen johon itse ei voi vaikuttaa. Olin perjantaina melkein hysteerinen kun kuulin että meidän pikkuinen ei olekaan siellä keskiarvoilla vaan kooltaan pienempi. Helpotuin valtavasti kun sain tietää että sekin on ihan NORMAALIA, ettei kaikki ole niin kovin isoja. Toki toivon meille kaikille "isoja" vauvoja kun onhan se pienen kannalta aina parempi että kokoa jonkin verran löytyy.

En enää muista mihin kaikkeen piti kommentoida, mutta Kummeista oli jonkun verran puhetta ja me ei olla vielä keretty vielä miettiä niitä. Muutama on toki mielessä. Samoin nimiä ollaan jonkun verran pyöritelty, mutta mihinkään ei olla päädytty.

Omaa napaa täällä edelleen ollaan sairaslomalla ja aamulla taas jäi pientä tuhrua paperiin pyyhittäessä. En nyt ole hirveän huolissani asiasta koska kävin keskiviikkona jo päivystyksessä ja siellä todettiin kaiken olevan kunnossa. Kohdun suun limakalvot kuulemma sellaiset että saattavat aiheuttaa vuotelua, mutta kohdun suu oli kiinni ja istukka 3cm kohdunsuulta. Perjantaina onneksi on neuvola joten voin kysyä asiasta mikäli vuotelu jatkuu. Sairaslomalla olen vielä ensi viikon alkuun saakka.

Annalinnea ja lilliputti 21+4
 
Kääk, tuolla on jo kesäkuisille oma pino! :O

P-L mä oon kans ollu kauhea valivali-täti, ainakin kotona. Jos ei oo tänne asti välittynyt. Ihan normaalia kaiketi, joskus vaan tympii paljon ja minkäs sille sitten tekee. Mulla ainakin on lievää turvotusta jaloissa jo, mutta menee joko jalat ylös nostamalla tai hieromalla pois. Tätä erityisesti täyden työpäivän perään, kun on seisonut hela dagen. Ainakaan sitä ei neuvolassa pidetty vakavana, mullahan turpoo nilkat lentomatkallakin melko nopiaa. Kannattaa toki kysäistä, jos yhtään askarruttaa. :)

lemmuli, Äidiksi2013 voi surku... isovanhempien kohdalla on aina niin kauhiaa, kun kukaan ei nuorru ja koskaan ei voi tietää. Paljon jaksuja :hug: ja jos suru tulee niin antaa tulla itkuineen kaikkineen.

Annalinnea hyvä, jos mieli parani ja helpotti oloa. :) Monesti tulee itsellekin sellaisia "hätähätä"-hetkiä, kun kaikki on todellakin niin uutta ja ihmeellistä, ettei tiedä, onko normaalia vai ei. Yleensä kaikki on jollain tasolla normaalia, joten turhat stressit vaan minimoi niin hyvä tulee. :)

(.) Tää rouva kirjaimellisesti köpötteli töihin vauhdilla mummo suosta... nopeempaa ei kärsiny, kun tuntui pari kunnon harkkasupparia. Noh, nyt on ainakin rauhottunu. Taitaa olla mun täysien päivien aika ohitse - eipä onneks oo nyt tunkuakaan, mut porukat lähtee ens viikoksi Vuokattiin niin olen yksin töissä. Oman voinnin mukaan tietysti, väkisin en ala vääntämään, jos pahaa tekee.
Nyt vois vähän välipalaa syödä ja sitten ihmetellä reilun tunnin verran ja lähteä kotiin pötköttää. Perjantai on kauheen kaukana... :D

Malttamaton MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 20+4
 
  • Tykkää
Reactions: Annalinnea
Lemmuli Vaunuista on varmaan kaikilla oma mielipiteensä ja sitä mistä ite tykkää/on omaan käyttöön hyvä ei varmaan saa selville ennen kun sitten käytössä. Ystävä pariskuntani osti esikoiselle ensin hyvät ja edulliset perus vaunut käytettynä ja sitten vasta lapsen syntymän jälkeen "kunnon" vaunut, kun oli paremmin hajua siitä millaiset haluaa. Meillä oli esikoisella käytetyt Brio kombit -03 vuosimallia ja ne on meillä edelleen ja tulee nyt parveke vaunuiksi :) Brioissa oli hyvä tilava kova kantokoppa ja muutenkin oli hyvät. Esikoisen isä on pitkä niin teleskooppi aisa oli ehdottomasti parempi, kun nappiaisa. Kaipaamaan jäin puhkeamattomia renkaita ja heittoaisaa. Myös olimme melko nopeasti tilanteessa, että "piti ostaa" matkarattaat, koska vaunut oli työläät (renkaat piti poistaa tai takapenkki kaataa) laittaa pieneen autooni. Nyt ostin Firkonit (Vaunula.fi), mutta pyysin niihin Brion ilmakennorenkaat. Uskoisin näiden olevan meidän käytössä hyvät, kun menee hyvin bussissa kulkemiseen (olen seurannut eri merkkisiä vaunuja bussi matkoilla :D ), koppa osa on hyvä, vaunut on "muuntautumiskykyiset", hyvä ostoskori osa, heittoaisa, kunnon renkaat, kivan näköiset jne. =) Saadaan varmaan sitten Tipin serkulta jossain vaiheessa heiltä käytöstä pois jäävät Brion rattaat niin uskon, että näillä pärjätään!

Itselle ie mitään uutta "raportoitavaa"...paitsi *POKS POKS*

Tiuhti ja Tipi RV21+0
 
Moi pitkästä aikaa!

Olen kirjoittanut varmaan vimeksi kesällä. Tuntuu, ettei ehdi käydä edes lukemassa, kun on niin paljon muuta puuhaa. Täytyy nyt käyttää tämä sadepäivä hyödyksi.

Ihmettelin myös kesäkuisten pinoa. Kesäkuussahan tuli itse plussattua ja nyt jotkut miettivät jo uutta kesäkuuta.

Meillä on rakenneultra takana. Jännitin sitä kanssa tosi paljon, koska mulla on perussairaus, joka voi vaikuttaa myös vauvan vointiin. Siksi ultran myös teki lääkäri. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan löytnyt, mutta pääsen vielä uuteen ultraan seuraamaan pienen kasvua vko 28-30. Täälläpäin ultrat on ilmaisia, edes polimaksua ei mene.

Huomenna olisi neuvola ja Kelan papereitten vuoro. Pitääkö teidän muitten "ilmoittautua" itse synnytyssairaalaan? Viime raskaudessa meillä täytettiin ne kaikki tiedot yhdessä neuvolassa, mutta nyt joudun tekemään sen yksin kotona. Tässä vaiheessa pitäisi siis olla jo vauvan nimikin valmiiksi mietittynä, vaikka eihän se välttämättä lopullinen ole.

Seurataanko teillä muilla tosi tarkasti painoa neuvolassa? Meillä on ihan kamalaa kyttäystä. Viimeksi jännitin varmaan pari viikkoa etukäteen neuvolaan menoa, koska pelkäsin painon nousseen - ja niin se tietysti olikin. Ei saisi kuulemma nousta näin paljon. Nytkään ei yhtään huvittaisi mennä neuvolaan, kun tietää taas joutuvansa kuuntelemaan saarnaa. Mulle on ehkä tullut nyt jotain 4 kiloa, mutta viime raskaudessakin kaikki lähti jo synnytyksessä pois. Ennen raskautta ei edes ollut ylipainoa, eli en ymmärrä, miksi pitää motkottaa niin paljon.

Kummeista: Me ei todellakaan tiedetä vielä, ketä aiotaan pyytää. Luultavasti kysytään vasta, kun vauva on syntynyt. Mulla olisi vielä kaksi siskoa käyttämättä, mutta en oikein haluaisi niitä pyytää, koska nähdään niin harvoin ja ollaan aika erilaisia muutenkin. Meillä on myös perinnemekko, tai oikeastaan kaksikin, mutta käytetään varmaan miehen suvun kastemekkoa. Se on vähän juhlavampi ja muutenkin kivemman näköinen.

Me haettiin vauvalle vakuutusta Pohjolasta. Sieltä otettiin myös esikoiselle ja se on ollut osi hyödyllinen, koska meilläpäin on niin vaikea päästä terveyskeskukseen. Nyt vain jännitetään, saadaanko vakuutus mun terveydentilan takia. Haettiin vakuutusta ennen rakenneultraa, koska pelkäsin, että siellä paljastuu jotain ikävää.

Liikkeet tuntuvat koko ajan, mutta vain harvoin vatsan päältä, mutta mulla onkin istukka edessä. Mies ja esikoinen eivät ole vielä ehtineet paikalle tarpeeksi nopeasti, kun olen pyytänyt tunnustelemaan vatsaa. Onko muilla sellaista, että liikkeet tuntuvat välillä tosi epämukavilta? Tuntuu, että tämä vauva tekee koko ajan kuperkeikkoja ja myllää niin kovasti, että on pakko asettua makuulle, ettei olisi niin huono olo. Esikoisesta en muista tällaista ainakaan näin aikaisessa vaiheessa.

Vilperi 22+1
 
Milloinkohan me päästäis miehen kanssa lemmulin tapaan kyselemään tyhmiä. Sehän siitä valinnasta tekee haastavan, kun tietää, että oikeastaan vasta vauvan synnyttyä ja vähän totuteltua tietää, millaiset vaunut tarvitsee ja on hyvät.

Annalinnea, on tämä vaan hyvä paikka, kun saa purkautua ja ehkä huomaakin, että voi olla vähän rauhallisemmin mielin. Toivottavasti se sun tuhruttelukin loppuu pian.

MrsR, no en sentään ole ainoa jota turvottaa. Ehkä enemmän mua huolestuttaa se, että turvotus ei todellakaan tule pitkän päivän päätteeksi, vaan jalatkin on herätessä turvonneet. Sormet nyt ovat turvonneet 24/7. Enkä ole vieläkään käynyt sormusta leikkauttamassa irti...

Mukava, että Vilperi sai ultrasta vain hyviä uutisia! Sairaalaan ilmoittautumisesta ei mitään hajua tässä vaiheessa. Mutta tuosta painosta... Sulla on tullut tuo 4 kiloa koko raskauden aikana? Vai jossain lyhyessä ajassa? Mulla on ylimääräistä omastakin takaa ja kotivaaka näyttää noin +4-5 kiloa alkutilanteeseen verrattuna. Ajattelin, että se on ihan ok, mutta saa nähdä mitä huomenna vaaka näyttää neuvolassa ja tuleeko tupenrapinat. En minä mielestäni ole lihonnut, tissit ja maha kasvanut, en minä! :LOL:

Tein tänään vain 4,5 tunnin työpäivän ja olen sen jälkeen vain maannut sohvalla. Pohjaton väsymys. Nyt on pakko raahata itseni vesisateeseen ja lähikauppaan (puolisen kilometriä...)

P-L
 
Heipsan!

Painonnousu Kiloja on tullut nyt n. 6kg. Itseäni hirvittää, mutta neuvolalääkärin mielestä toisarvoinen seikka. Se vaikuttaa paljon, etten pääse ollenkaan liikkumaan. Esikoisen aikaan tuli 14kg, aika nopeesti ne tippu poiskin. Hirveetä stressiä en revi, mutta jospa ei tulis enempää kuin viimeksi.

Kastajaiset pidetään, mutta kummeja ei olla vielä päätetty. Esikoisella on kummeja neljä. Minun kaksi siskoa, miehen serkku ja paras kaveri. Tälle toiselle on vähän hankalampi... Kastemekkona on minulle aikoinaan ostettu mekko. Tämä meidän typy tulee olemaan kymmenes mekossa kastettava. :)

Nimiä ollaan kovasti mietitty ja kaksi vaihtoehtoa nyt olisi. Katsotaan kumpaan päädytään.

Supistukset on nyt muuttunu vähän tuntuvammiksi. Pelottaa. Epäsäännöllisesti niitä tulee päivittäin. Viikon päästä taas seuraava lääkäri. Pitää samalla sit varailla terkkarinneuvola niin saan sit ne laput kelaa varten.

Nyt en kyllä muista mitä muuta piti kirjotella....

Pink 21+4
 
Vilperi Kyllä välillä tuntuu tosi ilkeästi. Mikä toisaalta taas vain on hyvä, siitäkin pystyy vähän päätteleen, että vauva on kasvanut. Mun meinas tossa iltapäivällä tulla pissakin housuun kun vekara veti jotain zambaa ihan suoraan virtsarakon päällä ja sitten oikein kunnolla survas. Ja jos oikein kääntää ja vääntää itseään niin sekin tuntuu aika viheliäiseltä. Että mitähän se sitten taas onkaan viimeisillä viikoilla?

paino Joo, seurataan. Mutta siksi kun se ei tahdo nousta niinkuin pitäs. Tosin nyt ainakin tällä viikolla olen syönyt tosi reippaasti:D

Meillä täytetään sairaalaan se esitietolomake se on aina täytetty kotona itsekseen. Nyt sitten tiedä, et miten kun ei edes tiedä, et saako synnyttää täälä vai tampereella. Et varmaan neuvolasta ne laittavat molempiin sairaaloihin.

turvotusta Ei oo. Joskus aamulla huomaa sormista, mutta siihen ei kyllä tarvita raskautta. Muuten ei oo. Välillä tuntuu, et minä pääsen liian helpolla näissä raskauksissa. Meille kun ei 99% tule neljää enempää niin jotenkin tuntuu haaskaukselta.. :LOL:kuulostaako ihan idiootilta? Mä voisin jopa harkita sijaisynnytystä jos se tulisi lailliseksi.. =)

Illan jatkoja :wave:

Äiti maa & Alli 22+2
 
Heippa taas,

olo on jo huomattavasti parempi, supistuksia tulee onneksi enää harvakseltaan, mutta olenkin urakalla makoillut tänään :) huomenna on pakko käydä hoitamassa pari asiaa, mutta sitten omistaudun lepäämiselle taas :)

Kummiasiaa piti kommentoimani. Pää toimi heti paremmin pienten torkkujen jälkeen ;) Ykköselle olisin halunnut suvun ulkopuoliset kummit, mutta jostain syystä veljeni veti hirveät hernarit ja hänet oli pakko valita kummiksi, niinpä sitten tasavertaisuuden vuoksi valitsimme lasten isän kanssa myös hänen veljensä kummiksi. Kolmas kummi on lapseton lapsirakas ystäväni. Kakkoselle tuli setänsä vaimo kummiksi ja sitten yksi kaveripariskunta, joille tiesin, ettei lapsia enää synny, mutta niistä on kokemusta ja heidän isoin tyttärensä on kovin lapsirakas. Ajattelin, että pyydämme ehkä häntä tälle kolmoselle kummiksi, koska hän on pian täysi-ikäinen, vaikken tiedä edes, tarvitseeko siihen muuta kuin sen konfirmaation. Lisäksi toinen lapseton ystäväni on molempien lasten epäkummi, koska hän on saman niminen kuin minun kummitätini, ja hänen miehensä oli minun epäkummini... minusta oli aina lapsena hienoa, kun äiti selitti, että pitää olla aina yksi epäkummi... olinkohan taas tarpeeksi sekava jutuissani :LOL: Kuitenkin pääpointti on se, että velvollisuudesta kummeja ei tule valita, vaan sen mukaan, mitenkä haluaa heidän liittyvän perheen elämään. Niin ja kaikkein hauskinta oli, että veljenihän sai lapsen ja soitti minulle, että ethän nyt suutu, että ei me kyllä sua kummiksi pyydetä, kun näet kuitenkin lasta paljon. Ja tätä yritin hänelle viisi vuotta sitten selittää, mutta hän ei ymmärtänyt... noh olkoot :D (saatan olla ehkä hiukan kuitenkin katkerakin :D )

Vakuutusta en taida ottaa tällä kertaa, molemmilla se on ollut, enkä ole muistanut aina hakea korvauksia edes :-/ lisäksi meillä pääsee tosi hyvin päivystykseen ihan vain soittamalla heti aamusta tuohon lähiterkkariin, yksityiselle on kuitenkin matkaa. Eikä me kyllä putkituksiin taikka kitarisanpoistoonkaan kauaa jonoteltu, että tulin siihen tulokseen, etten ehkä niitä huimia summia ala makselemaan suotta, vaikka hyvähän se varmasti on, jos oikeasti tulee tarve. Ystävälläni sitä ei ollut ja vauva olikin maidolle allerginen ja se olikin sitten kallis lysti :(.

Nyt taidan jälleen kaatua sänkyyn :)

Mukavat illanjatkot :)
 
Minä sain edellisellä neuvola käynnillä rv18+2 nettitunnukset sivustolle missä pitää käydä täyttämässä toi sairaalan esitietolomake. Vielä 05-06 se täytettiin paperi versiona ihan kotona, mut netti kun on itellä muutenkin käytössä, ni musta toi on tosi kätevä! Voin käydä täyttelemässä ja tallentaa ja mennä myöhemmin uudestaan jatkamaan. On ainakin selkeää käsialaa ja ei tule "suttu" kohtia :D

Painosta aloin ressaamaan heti, kun sitä on muutenkin ja edellisessä raskaudessa oli se insuliini hoitonen diabetes. Otin tavotteeks, et sais tulla se 10kg (max.12kg) painoa. Tossa ensimmäisellä kolmanneksella tulikin +1,7kg ja ajattelin heti, et APUA, mut neuvolan täti lohdutti et on eri vaaka kun viimeksi, ni ei voi oikeen verrata. No nyt rv18 paino oli laskenut ja kokonais saldo oli raskauden ajalta +0,5kg ja joo olen syönyt jne., mutta oli niin hienoja ilmoja, että tuli koirien kanssa lenkkeiltyä ja tutustuttua uuteen asuin alueeseen =) Nyt sitten en olekkaan tehnyt muuta, kun syönyt herkkuja...ai että, kun tekee mieli kokoajan jotain hyvää :headwall: Jotenkin huomaa, että tulokas olisi tyttö, koska poikaa odottaessa tai juuri ikinä muutenkaan en haise hielle vaikka kuinka olisi kuntoillut tms. nyt ei tarvitse, kun suiku sammutta ja taas saisi mennä uudestaan :kieh: Toinen on sitten toi syöminen en poikaa odottaessa ollut ollenkaan tälläsen maken himon vallassa ja tuttavat sitä sillon oikeen ihmetteli, et miks mul ei tullu sellasta...no heillä oli pelkkiä tyttöjä ja suklaata oli kulunut :D
Ihan mielenkiinnosta vertasin, että poikaa odottaessa painoa oli tullut rv16 mennessä +100g ja rv20 mennessä 1,5kg kokonaisuudessaan tuli 14kg, mutta ne lähti aikalailla heti pois...nahkaa vaan jäi!

Lisään vielä vakuutuksesta, että esikoisella on se Fennian syntymättömän lapsen vakuutus ja tulikin tarpeeseen sillon pojan sairastuessa 4kk:n ikäsenä korvakierteeseen. Käytiin sitten puolet ja puolet yksityisellä ja kunnallisella ja yksityisellä pojan korvat sitte putkitettiin. Sitte 1,5-vuotiaana poika joutu sairaalaan osastolle hengitys vaikeuksien takia ja saatiin infektio astma diagnoosi...todennäköisesti homeisesta päiväkodista missä oli juuri aloittanut hoidon! Nyt keväällä lääkitys lopetettiin, mutta tähän asti ollaan saatu lääke kulut takaisin vakuutus yhtiöltä. Nyt olen kuitenkin ajatellut lopettaa vakuutuksen. Se on kuitenkin niin kallis, että nuo saamamme lääke kulut on pieru saharassa verrattuna vakuutusmaksuun ja muutenkin käytämme nykyään aina kunnallisia terveydenhoito palveluita. Tipille en aio vakuutusta nyt ottaa...luotan kunnallisiin palveluihin mitkä on täällä toiminut mielestäni ihan hyvin!

Tiuhti ja Tipi rv21+0
 
Viimeksi muokattu:
P-L Kannattaa sit kyllä kysästä tuosta turvotuksesta, jos se on jo heti aamusta ja häiritsee kovasti. Ei se kivaa ole, jos siitä joutuu "kärsimään". Mulle riittää ihan nää iltaturvotuksetkin, välillä tuntuu, että jalat vaan löllyy. Hmph.

Vilperi mut on joka kerta punnittu, mutta se on nyt kaiketi ihan normaalia. En tosin tajua hössötystä, jos kerran ei ole varsinaista syytä - onhan se jokaisella hyvinkin yksilöllistä, kuinka paino kertyy muutenkin. Mä oon ite lievästi ylipainoinen ja mulla sitä painoa oli tullu 0,5kg koko raskauden aikana lisää ja se on tietysti hyvä juttu. Nyt voi sitten odottaakin sitä painoa tulevaksi enemmän, siltä ei voi välttyä. :) Ilmoittautumisesta synnytyssairaalaan ei ole tietoa, hyvin pitkälti täältä mennään aina synnyttämään K-SKS ja siellä muutenkin hoidetaan kaikki erikoisempi tarkkailu (myös ultrat) niin automaattisesti kaikki tiedot täältä menevät suoraan sinne eli ilmoittautuminen lienee tehty jo. :)

Viivi76 hyvähyvä, jatka siis lepäillen. :) Niin minäkin vietän huomisen, että jaksan keskiviikon painaa töitä. Hirveen hyvä on myös tuo sun pointtisi kummiudesta - ei velvollisuudesta vaan siitä, mitä hänellä on lapselle antaa. Eikä siis lahjojalahjoja vaan ihan elämästä yleensä. :) Velipoika on niin kovin tärkeä ja läheinen ollut mulle aina, nuoremmasta iästään huolimatta se järjen ääni aina, koska ite oon sellainen kuumakalle... :D Ja mikäli tästä pikkutyypistä tulee yhtään samanmoinen kuin minä, tulee hän sitä järjen ääntä tarvitsemaan. :)

Äiti maa oot kyllä kadehdittavan hyvin selvinny raskaudet :D hyvinhän sitä on itekin pärjänny, kun on noita kauhukokemuksia nähny ja kuullu... vähällä päässy ja pitää siitä olla onnellinen. :)

Iltapalaksi hodaria (väliin sellaista meksikolaista kevyen tulista kastiketta, joka närästää, mutta se on niiiiiiiiiiin hyvää) ja perään jogurttia. Ehkä vähän suklaatakin. Seurana dvd-boxi Pretty Little Liarsia, kun koirat nukkuu vieressä peiton alla ja isäntä pakeni pelaamaan pleikkaria. :D
 
Ne jotka meinas, että on tullut paljon painoa niin ihan rauhallisin mielin voitte kuulkaas olla. Mulla on tänään neuvolan punnituksen mukaan tullut 9 kiloa koko raskauden aikana lisää painoa! 9 kiloa!! Siis neljässä kuukaudessa 9 kiloa. Että mua ärsyttää tämä itsehillinnän puute, kun kaikki pitää laittaa kurkusta alas mitä mieli tekee. Liikkunutkin olen koko ajan, mutta eipä se tällä ruokamäärällä paljoa auta. Mä olen ku mikäkin hylje! Se on nyt pakko ryhdistäytyä, nyt ei muu auta.

Eikä muuten neuvolan täti sanallakaan puuttunut tuohon painonnousuun, mutta näkeehän sen nyt itse. Niin, että ne joilla on noussut viitisen kiloa, niin ajatelkaa vaan, että "Ei haittaa! Keltakukka on kasvattanut massaa vielä enemmän!"

Noin, tulipahan pieksettyä itseään.
Keltakukka 21+2
 
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa. Oon lukenu kyl kaikki juttunne mut ei oo oikein ollu asiaa.

Vakuutusta ei aiota ottaa kun kahdella ekalla oli ihan turvat vaik korvakierteet olikin ni en käyttäny yksityisiä palveluita ku helpompi oli mennä omaan terveyskeskukseen tai muutaman kerran käytiin yksityisellä mut kyl silti hävittiin muutamien vuosien aikana useita satoja euroja=(

Lemmuli: halaukset täältäkin! Noi on ikäviä asioita...itse olen menettänyt vanhempani ja isovanhempani kaikki ja samoin mieheni. Tiedän siis mitä se on...voimia kovasti sinne!

Turvotusta ei ihme kyllä vielä ole...ekoissa raskauksissa kyllä oli jo tässä vaiheessa!

Keltakukka: Itse oon kanssa ihmetellyt miten hirveen vähän muilla on tullut painoa! Itellä oli rv 18 tullu 3.7kg ja nyt siihen lisää varmaan jo reilu kilo et yhteensä tässä vaiheessa n. 5kg. Tosin olen edelleen normaalipainoinen. Aiemmissa raskauksissa tuli yhteensä n. 13-15kg ja sitä vauhtia taidetaan nytkin mennä...miulla paino nousu yleensä tasaisesti koko raskausajan paitsi ihan lopussa ei oo tullu painoa lisää tai sit vähän tippunu.

Ylihuomenna kauan odotettu rakenneultra ja saa nähä pitääkö tyttöolo paikkansa;)

Tsemppiä kaikille sairaslomalaisille!!! Ja tietty muillekkin=) Ite oon ain välil töis ja välil työtön...aikamoista härdelliä!

äitx2 ja riesa rv 21+0
 
Huomenta kaikki!

Kastemekosta, vaikka lastamme ei kasteta niin äitini kyseli lupaa, saako nimen silti kirjailla perinnemekkoon, ja saa kai tuon muiden jatkoksi laittaa =)

Painosta, nyt 19 viikolla +3kg. Lähtöpaino normaalin rajoissa ylhäällä. Turvotusta ei paljoa ole. Edellisessä tuli 12kg joista 9 jäi laitokselle. Saa nähdä miten nyt loppua kohden käy.

Sukupuolesta, on tehty vanhanajan testejä, eli pidetty neulaa hiuksenvarassa ranteen päällä ja mahan päällä ja seurattu kiinalaista raskauskalenteria ja ja ja kaikki merkit puhuu tytön puolesta :whistle: Vielä vajaa 2vk ultraan, ennenkuin ehkä näkee.

Potkuista, POTKII. Mahoton rumba kyllä käy ja maha sinkoilee jo näkyvästi. Pitääköhän paikkansa, että mahassa liikkuvainen on vilkas myös syntymän jälkeen? Esikoinen oli ja on rauhallinen.

Supistelee kyllä myös päivittäin ja usein. Inhottavalle tuntuu alavatsalla, ei tosin kipeälle, ja huolettaakin jo. Huomenna neuvola ja meinasin tuosta kysellä. Esitietolomake tulisi huomenna viedä täytettynä terkalle samalla.

Nimestä, tytölle on nimi valmiina, jo ennen hedelmöittymistä itseasiassa =) Pojan nimestä on mielipide-eroja. Tyyliltään kuitenkin perinteinen suomalainen matti/maija sopii meidän perheeseen.

Tänään olisi luvassa kirpparitavaroiden hinnoittelua ja matonkuteiden ostelua. Sopivasti sattui sadepäiväkin.


Halibut+Oljo 19+3
 
Huomenta!

Täällä taisi nyt iskeä se flunssa... Kurkku on kipee ja nenä vuotaa... Tooosi ihana lähtee kampaajalle niistämään :D Muutoin ei massuun mitään uutta, torstaita odotellessa :)

Kummit: Ollaan jo kolme päätetty, ehkä vielä yksi tai kaksi kummia tulee lisää. Siskoni on sylikummi ja kaveripariskunta sit muita kummeja...
Kastemekko: tulee olemaan enolleni ommeltu mekko, johon kaikki suvun lapset on kastettu ja nimet kirjailtu helmaan. Kasteliina tulee olemaan sama kuin minulla.
Nimi-ehdotukset: pojalle vain yksi nimi keksittynä ja tytölle vielä useampi vaihtoehto. Jos saamme tytön tulee todennäköisesti hänen 2. ja 3. nimi olemaan juuri kuolleen mummoni nimet. Haluan näin kunnioittaa rakasta mummoani, hänellä oli kaunis ja nykyaikainenkin nimi.
Paino: mulla kun ennestään on jo turhankin paljon painoa niin ei saisi kuulemma tulla enää yhtään, no varmasti onnistuu :D Edellisessä neuvolassa ei ollutkaan kyllä onneksi tullut kun +42g, koko saldo raskaudenajalta tähän mennessä on +4kg. Ei siis paha... Mutta en ota asiasta stressiä, koska kuitenkin raskauden jälkeen kiloja lähtee pois ja sit on myös aikaa keskittyä painon pudotukseen... No panic :D
esitietolomake: tietokoneella netissä tehtävä, tunnukset saatiin jo ekalla neuvolakäynnillä ja sinne täytetään tietoja sitä mukaa kun raskaus etenee ja omat toiveet synnytykseen. Ihan hyvä juttu mun mielestä.

Sellaista tuli tukkoisesta päästä mieleen :)
T: Heidukka ja Mytty 19+6
 
Huomenta.

Me aloitettii aamu lääkäri käynnillä. Kuopuksella ylläripylläri korvatulehdus.. No, onneks marraskuussa on aika korvapolille, nyt sitten ne risat viedään ja putket uusitaan.

Nimet Joo, on aika selvillä. Toiset nimet tulee suvusta, ne on helppo sieltä kaivaa :) Mulla on 3 nimeä, samoin miehellä niin on sitten kaikilla lapsillakin. Pojalle on 2 vaihtoehtoa ja tytölle 3, saa nähdä sitten, lopullisesti sen tietää vasta kun vauvan näkee. Vaikka meillä ei olla koskaan sitä the nimeä vaihdettu sillä etteikö näyttäisi siltä :)

Viivi Hyvä, että olot rauhottuu. Jatkat vaan sitä lunkisti ottamista :)

Mä olen kans ton vaunulan sivuja katsellut, vitsi siellä olisi edullisesti ne carenat. :p tosin oz babyn sivuilta saisi samanmoiset mutta violetit, tosin ne on sitten kalliimmat. Carenoita ei kauheasti ole vissiin kehuttu, itsellä oli sprint rattaat ja ne oli kyllä iha hyvät, ei mitään miinusta. Ne tuli kyllä jo myytyä, enkä mä niitä olisi vauvalle halunnu, kun ei saanut työntösuuntaa vaihdettua, noista free vaunuista sais.. Hmm, harkitsee vakavasti :D

Äiti maa & Alli 22+3
 
Onpa taas paljon iloisia uutisia ultrista, omaa odotellessa :)

Täällä ei olekaan tainnut olla puhetta, tai en ainakaan ole huomannut, kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Itselläni se todettiin n.kuukausi sitten verikokeissa.
Onko kenelläkään muulla todettu? Sain siihen lääkityksen ja terkkari vakuutteli että vauvalla tai minulla ei ole mitään hätää mutta kun luin netistä aiheesta, niin lapsellehan voi tulla kaikenlaisia kehityshäiriöitä ja tämä pelottaa minua ihan suunnattomasti. En tietenkään ole uskaltanut sitä myöntää aikaisemmin enkä ole puhunut siitä, että minua pelottaa. Itkeskelen yksin ollessani ja ajattelen asiaa jatkuvasti. Haluan tietysti uskoa että kaikki on hyvin. Mutta olen kuitenkin elämässä saanut melkein kaiken mitä olen halunnut; miehen ja hyvän kodin ja olen erittäin onnellinen. Se tässä pelottaakin, että onko nyt minun vuoro kärsiä? Liika onni siis pelottaa. Voinko olla niin onnekas että saisin terveen lapsen? Nykyään kun mikään ei ole itsestäänselvyys. Miehelle en viitsi puhua, kun se on vähän semmoinen että ei se ymmärrä, vaikka kyllä häntä varmasti kiinnostaa. Enkä haluaisi vaivata ketään ystävää, joita ei heitäkään kyllä montaa ole, omilla ongelmillani. Ihan kuin sisälle olisi kertynyt sellainen mytty :( Mutta kertokaa toki kokemuksia jos jollain on tai on ollut tämä kilpirauhasen vajaatoiminta.

AnniMarj ja murunen 19+0 <3
 
Onpa taas paljon iloisia uutisia ultrista, omaa odotellessa :)

Täällä ei olekaan tainnut olla puhetta, tai en ainakaan ole huomannut, kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Itselläni se todettiin n.kuukausi sitten verikokeissa.
Onko kenelläkään muulla todettu?
AnniMarj ja murunen 19+0 <3
Mulla on vajis:wave:
Todettiin km tutkimuksien yhteydessä siis kilpirauhasen vajis ja todennäköisin syy mun keskenmenoihin. Lääkitys aloitettiin viime raskauden puolivälissä.
millaiset arvot sulla oli? (TSH ja T4V)
 
Äiti maa juu siinähän se onkin kun me oltaisiin ainoat ns joukosta poikkeavat jos ei kirkossa kastettaisiin. :D kovasti on tullut isovanhemmilta ja vanhemmilta vihjailua, että pitäisi kirkossa kastaa. Muu ei käy :D onneksi tässä on aikaa vielä päättää mitä tehdään :)

Omanapa eipähän tuo tyyppi ole vieläkään ilmotellut itsestään. Luulen että tunsin jonkun liikkeen noin 2 viikkoa sitten :D sen jälkeen onkin ollut semmoisia ettei nyt oikeen osaa sanoa. Potkasis nyt oikeen kunnolla ettei tarvii meidän olla huolissaan. Tosin maha on kasvanu jo huimasti! Joten eiköhän beib ole kunnossa :)

Mulla on jostain käsittämättömästä syystä poika olo! Samoin on muutkin kyllä veikkaillu poikaa, paitsi mun äiti ja mummi veikkaa tyttöä :D tasan viikon päästä sais tietää kumpi tuolla pötköttelee! Hii ei jaksaisi odottaa enään :)

Joulufiilis! <3 aijai miten ihan tunne kun se iskee! En sinäänsä pidä talvesta, mutta nyt sitä ensilunta odotan todella paljon! Varmasti vaikuttaa myös se, että ensimäinen joulu uudessa kodissa <3

Amore ja pöppiäinen 19+3
 

Yhteistyössä