HELMIKUUN HELMET 2013 *lokakuu*

Tsempit MrsR päivyröimiselle, koita jaksaa :) Ja tosiaan stressaaminen ei kannata ikinä, joskus sitä toki joo tarvitaankin, mutta turhia ei kannata.

Ja onnea Neiti-81 onnellisesta ultrasta, ei vaan pysty edes kuvitteleen miltä tuntuu, kun vatsan vallottaakin 2 vauvaa :)

Imetyksestä vielä Meilläkin tämä nykynen junnu itse itsensä sitten tissiltä vierotti. Oli sen n.9kk, ensin alkoi hylkimään oikeaa rintaa, ei vaan ottanu, ei vaikka mitä teit ja tästä sitten tajusinkin, et jaaha nyt taitaa olla loppu lähellä. Varmaan nelisen viikkoa siitä luputti vielä toista rintaa kunnes sitten hylkäsi senkin. Oli tosi kiva, kun itse oli ihan muotopuoli, toinen tissi oli semmonen ajokoiran korva ja toinen kuin pamelalla.. :D Tosin tällä kerralla se maidontulon loppuminen kävi huomattavasti nopeemmin kuin esikoisella. Kakkosella se ei edes kunnolla ylipäätään käyntiin lähteny.

Tänään onkin näemmä ollu kauhea höpötys päivä, sivullinen tekstiä, näin äkkiseltään. Ja edelleen, niin ihanaa, kun olemme näin kannustavia toisiamme kohtaan. Imetyskin on aihe mikä saa tunteet usein kuohumaan, ai että ku myö ollaa lepposia. Mut sekin, et eihän se toisen valinta kuulu kellekkään muulle, kunhan lapsi saa ruuan ja rakkauden niin kaikki on hyvin. :heart:
 
Heippa.

enpä päässy äippäpolille tutkittavaks et onko kaikki hyvin. eilen tuli monena kertana kun vessassa kävin verta paperiin ja kerran tuli verihyytymäkin. :|
aamulla soitin äippäpolille josta sanottiin et he ei sinne ota ellei ole lähetettä taikka jos verta ei tuu lorisemalla. ei kun soittamaan neuvolaan, että saisin sinne lähetteen ja neuvolatätikin vielä soitti sinne äippäpolille et jos sinne pääsisin. sieltä sitten oltiin sanottu että lääkäri katsoo siellä mun tietoja ja päättää että ottaako mut tutkittavaks ja soittaa mulle jos tutkitaan. noh, eipä soittoa kuulunut :mad:
täytyy sanoo että näin esikoista odottaessa ni ei kovin mukavalta tunnu että ei oteta tälläistä asiaa tutkittavaks vaan sanotaan että on ihan normaalia..
että näin. sorry kauhee valitus mutta ottaa niin pattiin tällänen touhu.

*saikku* & justiina 19+6 (huomenna puoliväli :heart: )
 
Hei

Elossa ollaan ja puoliväliäkin jo kolkuttelen vauvan kanssa. Torstaina rakenne ja sieltä sitten kerron että mikä on vauvan tilanne.
Pidämme vauvan jos tuomio on muu kuin ettei tule selviämään synnytyksen jälkeen!

Imetyksestä, imettänyt pisimpään poikaa, 2kk, sitten ei poika tykännyt jostain syystä enää rintaa imemään, voi olla kyllä omaa laiskuuttakin yrityksissä, sillä turhauttavaa oli joka kertaiset raivoamiset vauvalla. Ilm toisesta tisusta tuli vauhdilla, liian, ja toisesta taas nihkeästi. kumpikaan siis ei pojan mieleen ollut!

Mulla on kaksi asiaa jotka askarruttaa mua; miten synnytys ja otanko pakkauksen.
SYNNYTYS:

Saanko sektion pyytämällä, sillä edellinen synnytys kesti 2h ja painoa oli huimat 4485g. Alakerta on PUM-näköinen ja tuntuinen. Tunto puuttuu osittain vieläkin.. Painoarvio heitti kilolla.. Sektio selventäisi niin paljon milloin syntyy ja mitä tapahtuu milloinkin kun on tu ikäerokin vain alle vuosi..

pakkausta pohdin siksi että meillä on kaikki tarvittava mutta kiehtoo ottaa ekaa kertaa sekin jos jää meidän viimeiseksi vauvaksi... miten te olette miettineet?

Kengu 19+5
 
Hei vaan!

Tämän päivän ohjelmassa oli hammaslääkäri. Suu täynnä sormia (mutta ei onneksi alkanut oksettaa) ja vatsassa hirmu jamit. :D

Tissikeskustelu. :D Mun tissit eivät ole enää sellaiset pienet ja somat. Seuraavaa liivikokoa pitäisi alkaa hankkia, vain kahdet liivit tuntuvat enää mukavilta. Voisi varmaan saman tien ostaa imetysliivimallistakin, jos tietäisi, että ne varmasti vielä menee myöhemmin.

Imetysasiaan olen ottanut sellaisen asenteen, että tottakai se onnistuu, onhan se maailman luonnollisin juttu, tutustun aiheeseen ja teen kaikkeni (kiitoksia rintakumivinkeistä, ostoslistalle!). Tottakai tiedän (ja kuten teidänkin jutuista voi lukea), että eihän se aina onnistu, vaikka tekisinkin kaikkensa, mutta en aio stressata etukäteen yhtään. Jos jostain syystä ei onnistu, niin sitten mietitään vaihtoehtoja. Ainoa mikä minua kummastuttaa kovin (tää on näitä virallisia "ensikertaa äidiksi" juttuja!! :LOL:), on se, että miltähän se imettäminen tuntuu. Mulla on parikymmentä vuotta ollut tuossa leuan alla pari uloketta, aluksi ne tuntuivat ihan turhilta, sitten puoli elämää sitten keksin, että nämähän ovat makuukammarikivaa varten ja siihenhän niitä on kovasti käytetty. Yhtäkkiä niillä pitäisikin alkaa ruokkia ihmistä?! :O

(Ihan ohi kysyn, että käytetäänkö Suomessa korviketta jauhoina? Englannissa asuessa "joka paikassa" törmäsin vain jauheisiin, mutta Suomessa en ole tainnut nähdäkään.)

Bliss, retroverhoista toppapuku! Kuulostaa ihanalta! Mulla taitaa olla samanlainen (tai -kaltainen) POPin takki, jonka hankin joku kuukausi sitten. Tykkäsin just siitä, että voin käyttää sitä raskauden jälkeenkin. Sillä olen nyt mennyt. Tosin en usko, että se riittää vatsalleni enää ihan loppuaikana, saa nähdä.

Vielä noista vauvan vaatteiden kuoseista ja väreistä. Emme miehen kanssa kumpikaan tykkää vaaleanpunaisesta eikä vaaleansinisestä (jälkimmäinen on oikein inhokkivärini), lisäksi vaaleankeltainen ja halju vihreä ovat myös kauheita värejä. Ja sitten tykkäisin, että vauvan vaatteessa olisi yksi iso, selkeä kuva (jos on kuvia) eikä millinkokoisena jotain pientä kirahviprinttiä vaate ympäri ja josta ei saa edes metrin päähän selvää, mitä se esittää. Ja taisin juuri kuvailla ison osan tarjolla olevista vauvanvaatteista. :p

Laiskuudesta ja saamattomuudesta on hyötyäkin. Eilen kävin siskon luona. Hän muisti, että hänellähän on Ergo-reppu. Eli nyt meillä on kantoreppu ihan ilmaiseksi (vaikka perheen viisivuotias sanoikin, että hän voisi ihan mielellään istua vielä repussa!). :D

Inhottavia unia Äiti maalla. :hug:

*saikku* onpa tosi ärsyttävää! Luulisi nyt tutkittavan, jos ihan hyytymääkin tulee! Mutta jos kovenee vuoto tai kipu, niin sitten menet vaikka päivystykseen ja vaadit sitä kautta päästä tutkittavaksi. Tsemppiä, on varmasti tosi piinallista! Ennen kaikkea toivotaan, että vuoto loppuu HETI!

Kengumamma, en osaa tietenkään yhtään sanoa, että saatko sektiota, mutta tuli mieleen kaverini, joka just alkoi odottaa toista lastaan. Ensimmäinen synnytys ei mennyt ihan nappiin ja paikat oli niin surkeassa kunnossa, että hän ei saanut istua viikkokausiin. Hän sanoi jo eka neuvolassa, että haluaa sektion ja neuvolan täti sanoi, että ohjataan pelkopolin kautta. Luulisi, että kannatta mahd. pian sanoa asiasta. Kyllähän kova pelko on sellainen syy, jolla lopulta sitten sektion kai usein saa.

P-L 23+6
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
Piti vielä jakaa kelasta tullut tieto (jos joku muukin isä aikoo pitää osan vanhempainvapaasta):

Mikäli isä pitää osan vanhempainrahakaudesta, on sitä haettava viimeistään kuukautta ennen sitä päivää, josta alkaen sitä halutaan saada.
Voit hakea itsellesi koko kauden ensin ja isä hakee omalla hakemuksella myöhemmin omansa.
On huomattava, että hakuajat vaihtelevat isäkuukaudessa ja vanhempainrahassa. Isyysrahassa on oma hakuaikansa.


Vuoden vaihteen jälkeen pitää varmaan vielä tarkistella tilannetta, jos tuosta isäkuukaudesta luovutaan nykyisen mallisena ja isä saa ne omat korvamerkityt päivänsä.
 
*saikku* Jos vas:iin haluaa polille näytille niin sillon sinne kävellään suoraan, soittamatta. Ei ne sinne hevillä (valitettavasti) ota jos soitat. Kakkosta odottaessa mulle iski jäätävä päänsärky, kieli meni tunnottomaksi jne, ei huolinu sinne..:kieh: Nyt tiedän miten niiden kanssa toimitaan.

P-L Kumpaakin vaihtoehtoa saa, niin jauhetta kun nestemäistäkin, mutta luulen, et täälä suositumpaa on jo valmiina oleva. Et se vaan pulloon ja pullo suuhun.

Kengumamma Jaa a, tuskin sektioo saa "ihan vaan" pyytämällä, asiasta varmasti on keskusteltava enemmänkin. Riippuu paljon monesta asiasta, kannattaa hyvissä ajoin ottaa puheeksi.

Pakkauksen olen ottanut kaikille ja otan tällekkin :wave:
 
Sektiota ei valitettavasti saa pyytämällä, vaikka ensimmäinen synnytys oliskin ollut rankka. Alatiesynnytys on lapselle ja äidille aina parempi ja kengumammalle vois lohdutukseksi sanoa, että ensimmäinen synnytys on useimmiten se rankin. Jospa seuraava olis sitten peace of cake :)

Imetyksestä sen verran, että esikoinen oli tissitakiainen (normaali imetyssessio oli tunnin verran, alle puoleen tuntiin ei päästy koskaan :)). Lanoliinia piti laittaa joka imetyksen jälkeen, kun pariksi päiväksi unohdin niin toiseen nänniin tuli VESIKELLOJA!!! Joo, en edes tiennyt sen olevan mahdollista, mutta niin vaan tuli. Sen jälkeen oli lanoliini matkassa siellä missä minäkin.

Tuttipullolle opetetaan tämä pikkukakkonenkin heti alussa, että on iskälläkin sitten jotain kättä pidempää kun en ole joskus paikalla imettämässä. Tuttipulloista ehdoton ykkönen on Tommee Tippee! Varsinkin mahavaivaiselle (esikoinen oli, luultavasti tämä toinenkin kun mulla ja miehellä molemmilla vatsavaivaa lapsina). Tässä linkki: Tommee Tippee tuttipullo 2 kpl - BumBeez
Ja tuohon saa siis tuttiosat sen mukaan, minkä ikäinen lapsi on. Sen takia imetys ei noiden pullojen takia häiriinny, lapsen pitää tehdä töitä että maidon pullosta saa :)

Ja nyt lähden viihdyttämään esikkoa. Ikää 1v11kk ja ihan mahdoton uhmaikä, vinkuu ja kitisee ihan kokoajan jos tulee hetkeksi aikaa tylsää. Huoh, toivottavasti loppuu ennen kuin vauveli tulee taloon..

cannes ja piskunen 21+3
 
Pitkästä aikaa kirjoitan minäkin tänne.
1v. oppi just kävelemään ja ekaluokkalaisen kanssa omat jutut.

(.) Rakenneultrassa käyty ja meille tulee poika :heart:

Oon voinu ihan hyvin, pahoinvointi enää satunnaista, outoa kun edellisistä oksensin plussasta synnytykseen saakka. Kivuttomia suppareita tulee, varsinkin kun tekee jotain enemmän. Sokerit taas kiusana, toistaiseksi vain pillerit ja ruokavalio, mutta insuliinistakin jo puhuttiin.
 
Imetys Oon imettänyt lapsia 4-20 kk. Eka ja toka lakkoilivat ja tuli tiehyttukoksia ja rintatulehduksia. Esikoista imetin sinnillä 10-kuiseksi, jolloin sai antaa hapanmaitotuotteita. Toinen rupesi lopettelemaan jo kuukauden iässä ja yötissistäkin kieltäytyi nelikuisena. Kolmas ja neljäs ovatkin lussuttaneet yli puolitoistavuotiaiksi, kunnes itse kyllästyin touhuun. Olin jo ehtinyt ajatella, että vauvat vierottavat itse itsensä. Mulla eivät nännit onneksi rikkoutuneet missään vaiheessa. Pulloa suostui syömään ainoastaan se lyhimmän aikaa tissillä viihtynyt. Ja hänkin vasta miljoonaa eri pullotuttia kokeiltuaan. Kaksosiakin yritän imettää mutta ehkä olisi hyödyllistä totuttaa myös pulloon. Öisin olisi kyllä näppärää, jos ei tarvitsisi nousta pulloja lämmittämään.

RD-oireet Mulla on kahdessa viidestä raskaudesta ollut RD, ja on kyllä silloin janottanut ihan eri tavalla. Pissa on myös haissut sellaiselle makealle. Tunnistaisin kyllä jos vastaava fiilis tulisi tässä raskaudessa. Sokerirasitukseen menen reilun kuukauden päästä.

Vauvanvaatteet Itse olen ollut positiivisesti yllättynyt hennesin peruspuuvillatrikoisten lastenvaatteiden laadusta: saa pestä 60:ssä ja kuivata rummussa eivätkä mene paljon miksikään. Pikkuvauvoilla tykkäänkin sellaisista hillityn värisistä bodyista ja potkareista, joita hennesin newborn-mallistossa on. Isommille on sitten kiva ostella värikkäämpää mekkoa tai housua. Meillä on vähän tallella kuopuksen tyttövaatetta ja veljeltäni saan poikavaatetta. Olisi kyllä kiva jos sukupuolet selviäisivät ultrassa...

( . ) Olo on kuin kuopuksen loppuraskaudessa: turvottaa varsinkin käsiä, henkeä ahdistaa, ei pysty kauan olemaan jalkojen päällä, maha kiristää ja on valtava. Ja puoliväliä paukutellaan vasta torstaina... Saa nähdä, päädynkö jo kohta lopullisesti saikulle...

SweetP &:heart::heart: 19+4
 
imetys esikoinen oli täysimetyksellä 6kk ja vuoden ikäisenä jäi tissi kokonaan pois. Rintaraovareitakin oli kun maitoa tuli valtoimenaan ja toinen meinasi tuhehtua. Siksi pitikin ensin pahimat suihkut tyhjentää ennen imetystä, silloin kun pahimmat raivarit oli päällä. Toivottavasti imetys onnistuu nytkin, on niiiiin helppoa kun ei tartte yölläkää nousta ylös :) tissi suuhun ja unet jatkuu... Muakaan kun ei häiritse julkisilla paikoilla imetys, eikä pojan ruokahaluun ollu vaikutusta oliko meteliä ympärillä vai ei. Katotaan mitä seuraavan kohdalla tulee eteen. Rinnanpäät ei mullakaan oo menny rikki vaikka ekat päivät vähän kirpaskin. Kun saatiin imuote kuntoon niin ei enää sattunutkaan se touhu, paitsi jälkisupistusten muodossa :/. Täällä on nyt kuppikoko kasvanut kolme pykälää ja ekat maitotipat on herunut :) Mies ja minä tykätään molemmat uusista tisseistä ;D mulla kun normaalisti on niin pienet :/

paljon muutakin piti kommentoida mutten nyt aamutuimaan muista mitä *haukotus*.

hyvää lokakuista päivää masunkasvattelijat!! :)

hiippis ja toukkis 23+0 poks poks
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti maa;27288339:
Tänään onkin näemmä ollu kauhea höpötys päivä, sivullinen tekstiä, näin äkkiseltään. Ja edelleen, niin ihanaa, kun olemme näin kannustavia toisiamme kohtaan. Imetyskin on aihe mikä saa tunteet usein kuohumaan, ai että ku myö ollaa lepposia. Mut sekin, et eihän se toisen valinta kuulu kellekkään muulle, kunhan lapsi saa ruuan ja rakkauden niin kaikki on hyvin. :heart:
juuri näin. tapoja on monia, ja varmasti jokaisella on oikea tapa omaan tilanteeseensa. en oo ikinä ymmärtäny ihmisiä joilla on kauhee tarve arvostella ja moralisoida. :heart:

*saikku*, pöh, tollaset tuhruttelut on ärsyjä :( toivottavasti pian tutkitaan mistä johtuu!

ÄITIYSPAKKAUKSESTA, mä vannoin että otan, koska aina ottanut mutta eilen heräsin pohtimaan et mulla on tosi paljon vaatetta nyt vanhasta pakkauksesta. kaksosistahan saa 3, josta ajattelin ensin ottaa 2 pakkausta, yhden rahana. Päädyttiin kuitenkin siihen että otetaankin rahana.
Ensinnäkin pakkauksessa on aika isoa kokoa, varsinkin jos kaksoset syntyy aikaisemmin. Toiseksi, mulla on paljon unisex-väristä vaatetta koossa 50 tuolla niin tuon rahan vois sijoittaa sitten johonkin muuhun jota oikeesti tarvitaan.

VISSYLIINILLE ja VILINÄIDILLE onnittelut poikalupauksista!
 
  • Tykkää
Reactions: Vilinäiti
MrsR oih, nauttikaa <3!!! Mä olen asunut siinä ihan Stuttgartin vieressä ja siellä König Strassella tullut shoppailtua kerta jos toinenkin. Voisin NIIN muuttaa sinne takaisin =)

Meillä on kans rakenneultra käytynä ja poika tulossa. Sit on talossa isoveli ja pikkuveli =). Pieni salainen haave mulla oli tytöstä, mut hyvä näin. Veljeksille tulee 2v10kk ikäero jos ajallaan syntyy, joten varmasti ovat sit myöhemmin kavereita toisilleen. Meillä on esikolle jo paljon juteltu vauvan tulosta ja siitä että hänestä tulee isoveli. Kovasti kyllä koittaa selittää ettei vauvalla ole pippeliä kuten hänellä ja isillä, vaan vauva on pikkusisko =).

(.) Itsellä kaikki ok. Sokerit on pysyneet kurissa, painoa kotivaa'an mukaan tullut 3.7kg tähän mennessä. Liitokset ei vielä ole kipeänä, mut massu ei kyllä toimi ja se on aika äärimmäisen inhottavaa. Kuivattuja luumuja oon koittanut syödä, mut niissäpä sitä sokeria vasta onkin =/. Pitänee kohta kokeilla jotain visibliniä, vai mitä lie se onkaan mitä mainostavat. Nenä on tukossa, pientä flunssaa siis. Mut pääasiassa vointi ihan ok. Yötkin saan jo nukuttua taas käymättä pissalla. jei!!!

Äippäpakkauksen otan, ens viikolla se Kela-Neuvola =). Esikosta kaikki tallella mut musta se toppis ja makuupussi oli ihan kivat.

Kaukalo pitäis meidän vielä ostaa, ja manducaa olen kans miettinyt... kokemuksia?
Onko kellään ollut käytössä BeSafen kaukalo? Meillä esikolla on se turvaistuin ja ollaan oltu super tyytyväisiä, ni harkinnassa vauvalle nyt sit kaukalo tota merkkiä.

Imetys, tarkoitus on kyllä imettää. Esikko oli tisulla 10kk ikään saakka. Alku oli tosi hankalaa kun poika oli pieni ja mulla nännit jotenkin "hassun malliset", ei meinannut saada otetta. Lisäks sain kamalan rintatulehduksen heti kotiinpäästyä, oli 5pv yli 39 kuumeessa ja aivan tillintallin. Mut en antanut periksi ja täysimetyksellä mentiin reiluun 5kk ikään.

Napsis ja pikkutyyppi 21+0 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR
napsuneiti käytiin jo viime vuonna siellä, tykkäsin kyl kovasti. Ystävä miehineen asuu Böblingenissä ja tää mun mieheni on lapsena asustellut Karlsruhessa jonkin matkan päässä Stuttgartista. Pitää vaan muistaa ostaa lentosukat, kun en yhtään muista, mihin oon survassu edelliset - homepää ja muutto ei oo ikinä hyvä yhdistelmä. :D

*saikku* hitsiläinen, toivon mukaan tutkivat nyt sit kunnolla noi tuhrut - en ymmärrä, miksei voida hoitaa, kun tuosta stressaaminen aiheuttaa lisää pahaa mieltä ja ongelmia. Tsempit sinne! :hug:

(.) Ihanaa, kun unet jää vähille tuon vääntyneen ja kipuilevan käden takia - särkylääkkeen voimalla töissäkin tällä hetkellä, kohta paukahtaa ovesta 4h hyvällä sykkeellä putki... Lisäksi pikkutyypin mielestä on kiva öisin potkia mun rakkoa niin on mukavata käydä vessassa se 2-3krt/yö parhaillaan. Ootan jo viikonloppua, et saan nukkua. :D Muuten olo on hyvä, närästys riesana ja refluksi silloin tällöin myös. Yritettävä vaan ottaa rennosti aina kuin vain mahdollista. Tälläkin viikolla ajattelin kylmästi olla ottamatta päiviäni täyteen, sitä vaaraa ei kyllä kaikille päiville olekaan. :D Tän päiväsestä kun selviää niin hyvä on.

Nyt vähän pikaista aamupalaa eli kahvia ja jogurttia. :)

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 21+5
 
Jaahas, se olisi tiistai, ei oikein nappaa jotenkaan tämä päivä. Isännän kännykkä kastui perjantaina ja hän lainasi minun varapuhelinta. Noh, kännykkä on ilmeisesti kuivumaan päin, koska alkoi herättämään PUOLI KUUSI. Minä pomppasin ylös, että jaahas, kellon on puoli seiska, nyt sassiin elämää taloon, jolloin mies toppuutteli, että äläs nyt, eihän kello ole vielä mitään, käännä kylkeäs. Sen kun nukahdin, tää hiivatin laite herätti torkulla! En tajua, miksi sitä ei siis voinut sammuttaa... torkulla mentiin sitten tunti, jolloin alkoi se käytössä oleva kännykkä herättämään :mad::mad::mad: Kele. Pisteenä iin päälle parin torkun jälkeen, jotka siis suoritettiin kahdella kännykällä, jotka ilmeisesti olivat sängyssä, koska hyvin nopeasti vikkelät sormet ne sammuttivat, minun kännykkäni herätti 6.50. Päikkäreitä odotellessa tässä :LOL: Eikähän siinä muuten olisi mitään ollutkaan, mutta vauva heräsi siihen ekaan torkkuun ja suunnittelin jo, että ensi yönä laitan meidän väliin tuon 3v -poitsun, että potkii miestä mahaan kaksi tuntia ennen herätystä ja kertoo sitten aamulla, että kuinka on pirteä ja hyväntuulinen :LOL:

No niin, kiitos kun sain taaaaaaas kerran purnata :D Muuten menee hienosti :) liikkeitä tuntuu kovasti ja eilinen paha olo on taas tiessään. Se on näköjään liitoksissa ei mihinkään, satunnaisina päivinä on ihan hirvittävä olo ja toisina taas ei mitään. Tänään on ei mitään -päivä :) ihanaa! Mutta minä hengästyn todella, todella helposti. Ei tarvitse kuin himpun ponnistella, esim. viedä lautanen keittiöön ja jo pitää ottaa ylimääräisesti henkeä. Siihen nähden, millainen kunto mulla on ollut, niin ihmettelen suuresti tätä. Ja masu on edelleen kivikova varsikin navan päältä, eli tyyppi on ilmeisen korkealla ja poikittain eikä tahdo, että hengitän :LOL:

Sektiota saa kai nykyisin ainakin kovin nihkeästi. Eräs tuttavani syöksysynnytti 3 ipanaa ja neljännestä vaati sektiota sillä perusteella (okei ei ehkä ollu kaikki juurekset laatikossa ja se varmaan lukikin papereissa, koska ramppasi polilla voivottelemassa tuon tuostakin jo viikosta 28 lähtien ja oli viikolla 35 aivan valmis synnyttämään) eikä hänelle sitä annettu. Tosin mua vähän nauratti, koska edelliset oli tyttöjä ja tämä oli varma poika ja sanomattakin selvää, että isompi kaveri ei sieltä ihan tervehtimättä pullahda ulos. Mutta vuosia sitten eräs ystäväni pelkäsi synnytystä niin paljon, että kävi pelkopolilla ja yksinkertaisesti sanoi, että hän ennemmin kuolee kuin synnyttää, ja hän sai sektion. Hän muistaakseni kylläkin tuli vahingossa raskaaksi, eikä heidän perheessään kyllä ole mitään vauvakuumeita liiemmin podettu, tyttökin on jo 13 vee... varmaan kiinni myös siitä, miten asian esittää ja kuka on vastassa. Toivotaan, että sektion saa, jos siihen on oikeasti kerta tarvetta!

En muista joko leuhkin, mutta äitiyspakkausta on viikonlopun aikana tilailtu ja kaikki paperit on laitettu etiäpäin :) Sitä mietiskelin, että koskakohan ne niitä tulotietoja edelliseltä 6 kk vaatii? Hain varhennettua äitiyslomaa eli loma alkaisi jo 7.12. :) pääseepähän työnantajakin minusta kevyemmin eroon :D samalla, kun täyttelin hakemuksia, siellä kysyttiin matkakuluvähennyksiä ja tajuntaani iski, että maksan lähemmäs 500 euroa siitä, että saan 800 euroa palkkaa kuussa. En taida siihen paikkaan kyllä enää palata!

Äitiyspolille ei ole Tampereellakaan mitään asiaa ilman lähetettä, ainakaan soittamalla ei kannata lähestyä. Olen muutaman kerran mennyt sinne, tosin viikon 21 jälkeen, ilman lähetettä ja hehän eivät saa käännyttää takaisin, jos on hätä. Eli joko yksityiseltä pikaisesti lähete tai sitten vaan saapastelee paikanpäälle ja toteaa, että nyt on näin, tutkikaa. Pakkohan niiden on! Ei kukaan ota vastuulleen, jos jotain sattuu siksi, että on käännytetty pois. Toivottavasti Saikku ei kuitenkaan ole mitään vakavaa, pidän täällä peukkuja sulle!

Lähden tästä hakemaan meidän uutta vauvaa kotiin, kaveri soitti eilen, että voisitko jo tulla hakemaan tämän riiviökissanpennun uuteen kotiin :LOL: no minähän työtä käskettyä :D Joten seuraavalla kerralla valitan luultavasti jostain ihan muusta kuin voinnistani :D (sitä odotellessa siis :D)

Hauskaa päivää, vaikka näyttääkin aika harmaalta. Menkäähän sieneen, siellä on paljon suppilovahveroita, minäkin komensin viikonloppuna miehen metsään, kun oli nälkä ja ämpärillisen hän sieltä noukki, kun vähän osoittelin ;) Juu, en paljon kyyki, mutta hyvällä halulla kyllä söin :p

T. Viivi+Tiiti 22+5
 
meilläkin oli toi Besafen istuin pojalla ja oltiin kyllä supertyytyväisiä.

Mullakin on ollut aikasemmin rinnanpäät ikäänkuin kuopalla, ei siis ollut nännit koholla niin oli aluks hankala pojan saada otetta, varsinkin sillon kun tissit oli ihan täys. Onneks synnärillä oli mukava kätilö jola näytti kädestä ( ja tissistä :D ) pitäen miten saan pojalle oikein sen tissin suuhun että imuote on hyvä.

nyt eskarin vientii :)
 
MrsR mä olin Böblingenissä töissä =). Hewlett Packardin palveluksessa ja asuin Herrenbergissä, ihan siinä vieressä. Voi niitä muistoja <3

Sektiosta mulla yks kaveri sai kaksi sektiota ihan synnytyspelon vuoksi. Tosin osa oli kyllä ihan "turhamaisuutta" siitä ettei paikat repeä jne.. mutta oli niin vakuuttava siinä pelkokeskustelussa, että oli kätilö ja lääkäri todenneet, ettei ole hyötyä vängätä vastaan. Ja niin on kaksi lastaan sillä tavalla maailmaan saattanut. Itsellänikin oli ennen esikkoa synnytyspelko, mut kaikki meni hyvin ja pelko hälveni. Mua osittain, tai aika paljonkin, helpottaa se että mun paras kaverini on kätilö. Oli synnytyksessä mukana myös.

Napsis ja pikkutyyppi rv21
ai niin, listaan saisi meille päivittää tulossa olevan POJAN <3. Kiitos jo etukäteen päivittäjälle!!!
 
Mielenkiintoinen tämä imetyskeskustelu ainakin näin ensikertalaiselle. Ja nuo rintakumit täytyy varmuudeksi tännekin hankkia.

Jos joku sattuu vielä muistamaan kaverini, joka oli joutunut raskausmyrkytyksen takia sairaalaan niin vauva syntyi eli leikattiin eilen noin viikolla 33 ja painoa oli pienellä tytöllä 1650g. Voi toista pientä. Olosuhteisiin nähden kuitenkin voivat kumpikin hyvin.
 
Viivi Annas kun mäki leukin, mie oon postittanu omani jo 1.5viikkoa sitten ja viime viikolla tuli päätös, että ä-pakkaus saapunee parissa viikossa :LOL: =)


Vai saksaan *olen kade* Hyvä jos laivalle ehdittäs ennen pamautusta :D Vuoden verran on kaveripariskunnan kans pitäny mennä, muttei vaan näemmä saada millään aikaseksi :D

Keltakukka Voi pieni :heart: Toivotaan ettei mitään komplikaatioita tulisi.

(.) Valitan kans, mun särkee hammasta :kieh: eli kohta särkee päätä. Aamupäivä oli taas pelkkää juoksemista, kohta haetaan eskari ja kipataan keskimmäinen omaan kerhoonsa ja lähdetään siitä moikkaamaan työkaveria, sieltä sitten viemään miehen serkkuplikkaa ammattikoululta töihinsä.. Huvittaa muuten ihan kympillä..:kieh: Ja nukuin ihan tosi huonosti taas, heräsin 1.30 vessaan eikä uni meinannu enää tulla ollenkaan.

Äiti maa & Alli 23+3
 
Kengumammalle tsempit muuten täältä :heart:

Viivi76 mä oon niin aamuraivoaja ettei oo tosikaan - oon aina ollu ja tuun aina olemaan. Sit toi isäntä on hervottoman hyvä uninen niin sen saa kirjaimellisesti potkia JOKA AAMU ylös - myös silloin kun oon ite vapaalla. Raivostuttavaa. Sit nukahdan tosi huonosti uudelleen - nyt varsinkin, kun täällä pikkutyyppi potkunyrkkeilee vähän väliä. :D Aamut, so not my thing. Toivottavasti sait päikyt nukuttua. :)

napsuneiti ei hitsi, aika hurjaa! :) Ystävän mies on siinä Mersulla töissä - yllättäin. :D Tää mun bestis on nyt taas menossa siihen joulumarkkinoille töihin, oli viimekin vuonna siellä hommissa. Vallan ihanaa, kun on tollainen ulkomaan kotikin olemassa, jonne ollaan aina tervetulleita. Ja ihanaa lapsellekin, kun on muitakin kuin suomalaisia ihan lähipiirissä. :)

Äiti maa ehkä se on hiukan helpompi täs meidän lähteä, kun ei ole masun ulkopuolella vielä jälkikasvua. :) Kyllähän tässä viel sinne laivallekin ehtii, houkuttais kyllä itteekin, mut ehkä tää Saksan reissu on nyt sit meidän vika reissu sillai, kun meitä on vain kaksi. :) Ollaan tuon ukkelin kanssa kyl melkosia matkoja reissattukin - mies on käyny käytännössä joka paikassa, Etelä-Amerikka taitaa olla konkreettisesti ainoa maanosa, missä ei oo käyny :D Kotona on silti kauhian hyvä olla ja sinne on aina mahtava tulla. :)

Keltakukka voi kun on toinen pieni :heart: sinne paljon tsemppiä, onneksi nää pienet on kauhian sitkeitä sissejä ja kasvavat sitten kuin rikkaruoho :)

Mä oon ihan kuitti. 4,5h duunia ilman taukoja putkeen. Huomaa, ettei ihan kykene samalla sykkeellä kuin ennen. Viime kesänä (2011) helteillä vetelin pari 12h päivää eikä mitään. Nyt meinaa yhden pitkän työn jälkeen tarvita päikkärit. :D Pitäsköhän hankkia semmonen rahi, josta saa levitettyä sängyn tähän työmaalle... Hmm... Sen verran tehokkuutta kuitenkin, et tänään tuli paketti, jossa tuli tuotteita ja mukana ihan uusi tuote niin johan sellaisen yhdelle asiakkaalle möin. :LOL: Hyvä minä!

Nyt aion koomata koneella siihen asti, kunnes mies tulee reilun tunnin päästä töistä minua hakemaan. :) Sit mäkin taidan ottaa ne päikyt. ;)
 
Kiitos MRsr!!!

Tsemppejä kaivataankin, tää odotus ultraan vaan jännittää enemmän ja enemmän!!

Tosiaan en sitä sektiota humpuukin vuoksi kysellyt, onhan mulla jo synnytyksiä kolme takana, enkelivauvan ja kahden lapseni. Neljännen kohdalla tosiaan mietin kahdesta syystä sektioon; kaikkien syynytysten ainavaan nopeutuessa, 12h, 3h, 2h. Että kerkeänkö sairaalaan ajoissa..
tokihan kaikki on erillaisia!
toisekseen jos paino arvio ja lapset vain kasvaneet mitä enemmän lapsia on tullut, niin luulen että tuleva vauvakin saattaa olla reilusti yli 4kg...

Joku puhui laivareissusta, haluaa kanssa!! =) laiva on aina kiva juttu ja muistan pienenä kuinka ihanaa oli päästä laivan isoon(ei nyt enää tunnu niin isolta kun on aikuinen) pallomereen ja peliluoliin =D

Mielitekoina on satsumat ja perunat, ihan pakko saada.
kengu =)
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa ja MrsR
Tulen nyt vaan valittamaan...

Neuvolassa lääkärillä käyty. Painoa +840g/viikossa kaikenkaikkiaan jo 8kg! Mutta tuo on nyt pienin murheeni... Kohdunkaulaa ultraamalla 26-28mm. :( Kohdunsuu pehmeä, mutta kiinni. Lääkäri laittoi puolikiireellisen lähetteen äitipolille, sieltä soittaavat millon pitää sinne mennä näytille. Nyt alan henkisesti valmistautua siihen, että sairaalassa pitää käydä pötköttelemässä. Kaikista vaikeinta on olla erossa tuosta kohta 2v neitokaisesta. :'(

Otettiin samalla bakteeriviljely emättimestä, pissa oli puhdas. Viljelyn tuloksen aikoi lääkäri soitella. Lievää hiivaoireilua on tässä ollu ja supistukset on muuttunu kireemmiksi. Kipeitä ei oo, mutta tuntuvampia kuin aikaisemmin.
Miks tän pitää olla näin pirun vaikeeta?!?! Perhanan pehmeät kudokset ja supistusherkkä kohtu.

No jottei menis ihan pelkäksi valitukseksi niin tänään laitoin äitiyspakkauksen ja vanhempainpäiväraha hakemukset eteenpäin. :)

Pink 22+5
 
Pink89 iiiiiiiiiso voimahalirutistus sinne :hug: ja kyllä pitää valittaa, jos siltä tuntuu - sulla on sentään aihettakin (toisin kuin itsellä suurimman osan aikaa). Toivon niin parasta teille sinne - pidän peukut pystyssä :heart:
 

Yhteistyössä