Helmikuun Helmiäiset 2016 lokakuussa

Hei,
meilläkin oli eilen 21+4 rakenneultra ja pieni oli kaikinpuolin terve ja sopusuhtainen vauva, painoarvio 436g. Mutta onnistu venkoilemaan itsensä sellaisiin asentoihin, että emme saaneet kasvokuvaa ja sukupuoli jäi jännitettäväksi helmikuulle..:LOL:

Perjantaina neuvola ja sieltä raskaustodistus ja sittn Kelalle paperit hakuun, joskaan pakkausta ei oteta, kun kaikki tallessa.. Mä en voi uskoa ja kuvitella, että näin pitkälle on päästy..:love: Vaikka aika helmikuulle tuntuu vielä niin pitkältä..
 
Maalis, ehkä se kätilö kuitenkin näki synnytyksessä, että paljoa isompaa ei ois ollu kohin helppo enää punkea ulos. Mulla kaveri synnyttänyt pieniä vauvoja, n. 3100g ja silti molemmilta napsahtanu solisluu poikki eli ei kovin paljoa isompaa ois saanu pihalle. Hänen siskonsa taas on sektoitu, kun lantio ollu "yllärinä" liian ahdas.

Tähkä, meillä toka lapsi synty klo 7 aamulla ja päästiin seuraavana päivänä kotiin. Kätilö sano, että kun noin hyvissä ajoin synty nii seuraavana aamupäivänä päästiin pois. Toki 3päivän lääkäritarkastus piti tulla osastolle tekemään.

Onnea kaikille ultrakuulumisista, oikea poikien hyökyaalto kyllä tämä helmikuu :D

Mulle iski yks päivä paniikki, ettei tulevalle vauvalle oo mitään vaatetta, kun kaikki on vaaleanpunaista. Sukista lähtien menee vaatteet uusiks. Pistinkin henkkamaukalle tilauksen (vaikka h&m löytyy läheltä), kun sain sieltä -10% alen kaikesta, nii postimaksut kompensoitu sillä ja sain vähän erilaista vastetta mitä itse putiikista löytyy. Aikaa harmaalta vaatevarasto tulee näyttämään :D ihanaa vaihtelua vaaleanpunaiseen värimaailmaan.
 
Tänään mä oon tuon esikoisen kans ollu helisemässä. Aivan uskomaton! Mies on yrittäny tota pojan huonetta uusata, et saatas fiksummin sitä laitettua ja vauvanki vaatteet sit sinne kaappiin. Mutta ette te arvaa!!! :devil: Tossa klo 17 oltiin lähössä sit pojan kans köy mummolassa hakee laminaatti leikkuria ja jirisahaa lainaa. Tunnetusti leikki ja pelleili ja teki kaikkee muuta, kun tuli pukemaan. Sitte... RYSK ja huuto. :cry: Ipanalla tippu telkkari lattialle. :whistle: Voin sanoa, ettei isi ollu kovin mielissään.(y) Tänään on sit illasta ollu aikaa puuhailla kaikkee muuta, ku telkkaria ei voi kattoo. Kotivakuutuksestakaa maha mitään omavastuun jälkeen saada, ku kumminki 5v vanha töllö.
Onneks noi nykyajan littana telekkarit on keppeitä, eikä ipana itteesä satuttanu. Mahto vaan säikähtää enemmän. Josko nyt oppis ja uskos, ku kieltää? :cautious:
 
No voi ei mitä teillä on sattunut NassuRessu, toivottavasti vakuutus jotain korvaa ja onneksi tenavalle ei käynyt kuinkaan. Kaikkea ne keksii :)

Mä olen vaihteeksi saikulla, on alkanut ikäviä nippasuja alavatsalla, tai oikeastaan tuolla toosassa. Selkä sanoo morjens, ilmeisesti iskias koska säteilee takapuoleen asti ja jalkoihin kun seisoo pidemmän aikaa. Ja tämä kaikki yhteensä on saanut aikaan supistuksia. Kaikkein paras asento on kyljellään maaten. Ei kyllä pysty koko työpäivää olemaan jalkeilla, viimeistään kotona paikat huutaa hoosiannaa ja mulla on noista supistuksista niin kauhea pelko että ne saa jotain aikaan, kaksosista kaikki kävi muutamassa tunnissa. En halua lisää keskosia sen takia että en ole varma koska sattuu liikaa :unsure:

Ihania poikalupauksia ja on niitä kyllä paljon, mä näin taas edellisyönä unta että synnytin poikavauvan. Alan olla sitä mieltä että meille on nyt jokapuolelta tullut niin paljon arvauksia pojasta että me tasotetaan poikalukemia ja saadaankin kaikkien yllätykseksi tyttö :D
 
Alisa_84 Joo,jotain tuommosta määki just mietin.no,pitää kattoa mitä lääkäri tai ultraaja meinaa.nuo painoennustuksetkin vaan taitaa olla niin vaikeita varsinkin kovin aikaisin tehdä.esikoisesta yliaikakontrollissa ultraaja sano 50g tarkkuudella painon oikein että jospa voisin saada vaikka sinne ihan raskauden loppuun ultran mistä näkisi vauvan koon.
 
IMN
Mullakin on värkkiä vihlonut koko päivän ja supistellut kans ikävästi.. onhan näitä ollut lähes koko raskauden ajan mutta ei näin tiheään. Muakin pelottaa että kohdunsuulla tapahtuu jotain, koska viime raskaudessa oli se ennenaikaisuuden uhka, eikä sillon ollut ees mitään tuntemuksia mistä sen ois voinu arvata. Vielä ois reilut kaks viikkoa lääkärille kohdunsuunkontrolliin ja koko ajan on sellainen pelko persiissä että sairaalalepoon tässä joudutaan :( toivottavasti ei, koska en todellakaan tiedä miten sen sais lasten hoidon kannalta järjestettyä..
 
IMN
Ai niin, minäkin ajattelin kysyä lääkäriltä josko ois mahdollista päästä äitipolille ylimääräiseen ultraan loppuraskaudesta. Vaikka tämä vauva aikaisemmista poiketen olikin vielä rakenneultrassa vain muutaman päivän viikkoja pienempi, niin mistä sitä kukaan tietää jos kasvu taas vain hidastuu ja hidastuu loppua kohden, ja loppujen lopuksi taas pysähtyy? Sitten kukaan ei tietäisi ettei vauvalla oo kaikki hyvin.. (n) eikä sitä kasvua voi sf-mitastakaan seurailla, kuten ultraaja kehotti, koska aiemmissakin raskauksissa mitta on kasvanut normaalisti vaikka vauva ei. Toivottavasti voisivat ees jossain vaiheessa vielä tsekata tuon kasvun, kun kasvuhidastumien on jo aiemmin todettu olevan geneettinen ongelma.
 
Mulla kanssa kaksosista oli 4 päivää ennen synnytystä kanavaa jäljellä 3cm ja kohdunsuu kiinni, eli kaikki ok. Sitten 4 päivän päästä aamulla alko järkyt supistukset ja pari tuntia tästä kun pääsin sairaalaan oli kalvorakko jo näkyvissä, ei ois tarvinnu ku ponnistaa.. Ja koko aamun istuin vessassa kun ponnistutti niin paljon, onneks ei pönttöön tullut. Meinaa mennä jo yöunet jos vähänkin yöllä nipistää. Tulee niin elävästi tuo mieleen :/

Tähän asti oon nauttinut tästä raskaudesta mutta nyt on alkanut tulla pelko ennenaikaisuudesta. Kunpa ne töissäkin ymmärtäisi etten huvikseni poissa ole, koska minäkään en kyllä tahdo sitten sairaalaan vuodelepoon.
 
Noniin, nyt alan olla enemmän sinut tämän koko poika-asian kanssa.:) Kiitos Fiona- ja Maalis15 ymmärryksestä, vaikka muutkin kyllä kommentoivat sukupuoliasiaa. Kaikista kommenteista saan lisää näkökulmia tähän vähän hölmöön pulmaan, KIITOS kaikille!

Sen verran kuitenkin sanon vielä, että en ennen nt-ultraa toivonut tietoisesti kumpaakaan, asia ei edes käynyt mielessä. Nt-ultrassa kuitenkin näin jo aika selvästi pojan alun, kiitos youtube-videoiden ja kätilön, joka rauhassa pitkään tuijotteli jalkoväliä. Siitä eteenpäin olenkin ollut pettynyt ja rakenneultra vain varmisti asian. Nyt kuitenkin taas helpottaa.

En kyllä tämän yhden perusteella oikein ymmärrä miten sukupuolta ei osata sanoa rakenneultrassa, jos kätilö näkee esim. tarkasti miten aortta menee ja onko munuaisaltaat sopivan kokoiset. Että miten muka jalkoväli on niin hankala :alien:?

Joka tapauksessa, persoonahan se sieltä tulee, oli tyttö tai poika, ja geenien mukaan tulokkaan pitäisi olla vielä meille sopiva kun on puolet kumpaakin.:giggle: Ja onneksi pienen kehitykseen voi vaikuttaa aika paljon, ja esitellä maailmaa kaikilta kanteilta, eikä vain autopelejä ja turtleseja. :X3:

Oltiin katsomassa rattaita ekaa kertaa viikonloppuna, eikä kyllä vielä osata ollenkaan edes merkkiä päättää, semmonen viidakko on! Kauppakeskuksessa oli samalla jotkut alepäivät, ja löysin Name it:sta 30 eurolla mammatakin talveksi. Omat takit onkin alkaneet jo puristamaan, ja tämä näyttää hyvältä ihan pienelläkin mahalla. Nyt vaan sinnittelen pakkasille, että alan käyttää (tai siihen, että vanha takki ei enää mene kiinni). :) Samalla hankin siistit mustat mammahousutkin, kun työ edellyttää siistiä pukeutumista, enkä voi farkuissa oikein kaikkialla kulkea. Nekin maksoi sen 30e, joten ei ollut kovin iso sijoitus. Ja nämäkin toimivat oikein hyvin synnytyksen jälkeisinä housuina, kun maha ei varmaan heti kuroudu kasaan.:geek:

Onko muilla havaittavissa tuossa vatsassa keskellä/alhaalla sellaista pehmeää pullistumaa, kun vaikka nousee sängystä ylös ja vatsalihakset jännittyy? Tiedän, että suorat vatsalihakset alkaa nyt erkaantua, että kohtu mahtuu kasvamaan, mutta mitä sieltä tuntuu pursuavan ulospäin? Ja täytyisikö nyt alkaa välttämään tämmöisiä liikkeitä?o_O En kuitenkaan mitään tyrää halua muistoksi...

Hirmusti on poikia tulossa helmikuussa, onnea kaikille tasapuolisesti!:love:

Itse en ole tuota sairaalassa oloaikaa vielä kauheasti miettinyt, kun ei ole sellaisesta kokemusta. Lukemista, käsitöitä ja tabletti pitää kyllä ottaa mukaan ajankulua nopeuttamaan. Eikai siellä paria päivää enempää pidetä, jos vauvalla ja minulla on kaikki hyvin? Me asutaan sairaalan lähellä, joten mies pääsee helposti käymään katsomassa.

Voisipa jo saada sen äitiyspakkauksen, niin olisi enemmän hypisteltävää. Nyt on vaan omat tekeleet ja kokonaista yksi puuvillahaalari sen kauan sitten hankitun lämpöpussin lisäksi odottamassa. Kissakin on vakuuttunut, että hänelle olen tehnyt uuden makuualustan (vaunupeitto) ja tyynyn (toukkapussi). Täytyy varmaan pukea neidille vauvan lapaset ja villikset jalkaan kunhan valmistuvat.:LOL:

NassuRessu, kylläpä sattui ikävästi! Onneksi ei kuitenkaan kovia kolhuja saanut poitsu. Kyllä varmaan muistaa olla jatkossa varovaisempi!

sitruunapippurina 21+2
 
Sitruunapippurina se on just ne eriytyvät vatsalihakset minkä välistä maha pääsee ylösnoustessa pullottamaan. Normaalisti vatsalihakset estää pullotuksen, kun taas ohuempi sidekudos siinä välissä on joustavampi ja venyy. Suoria vatsalihasliikkeitä kannattaa siksi välttää, jottei turhaan venytä sidekudosta siinä vatsalihasten välissä.

Minäkin odotan äitiyspakkausta. 2 päivää neuvolaan ja sitten pitäisi Kelan paperit saada kuntoon. Laitan varmasti heti tilaukseen, koska olisi ihana päästä jo hypistelemään vaatteita.
 
Viimeksi muokattu:
Supisteluja on täälläkin alkanut olemaan melko paljon. Nyt on ollut stressiä, huonosti nukuttuja öitä ja joutunut tekemään ulkona hommia joista piti jo päästä..Hevonen jonka jo sain sijoituskotiin, tuli takaisin ja nytpä sitten joutuukin kinkkasemaan tuolla ulkona. Iskias vaivaa ja kävellessä alkaa supparit. Eikä ole ihan kivuttomia..
Viikon päästä on lääk.nla ja varmaankin sairasloma jatkuu. Luultavasti siihen saakka kunnes jää äippälomalle..Saapi lääkäri tsekata kohdunsuun tilanteen, eipäs tuonne alakertaan ole kajottu
(onneksi..) vielä kertaakaan..

Synnärillä ekan lapsen kanssa olin 7vrk kun vavan verensokerit heittelivät. Oli sokeritipassa.., toisen kanssa sama homma mut 9vrk kun vielä sai tulehduksenkin.. Silloin meitä oli Mikkelissä 7 rouvaa samassa huoneessa kesäkuumalla. Unetonta ja tuskasen kuumaa, voitte kuvitella:confused: itse ramppasin teholla, kun Mikkelissä sokeri-vauvat hoidettiin siellä..
Kolmas meni onneksi normaalisti ja päästiin kotiin kolmantena päivänä:p Nautin joka minuutista, sain pitää hänet vierihoidossa koko sen ajan. Huone oli taas täysi, joten hetken rauhaa ei ollut..

Toivoin että Oysissä olisi vähämmän porukkaa huoneissa:rolleyes:

Meille kerrottiin että tuo nuorimmainen olisi ollut "varma tyttö", no, ihana pojan pallero sieltä syntyikin. Sekunnin ajattelin että voi ei, mutta sitten äidinvaistot ottivat otteen ja hänestä tuli niin rakas:love:
 
Eka vauvauni nähty! Erikoinen sellainen! Vauva kurkkasi tuolta masusta sellasen kengurupussin takaa. Oli ihan veljensä näköinen, iso poika, mutta vauvan koossa. Veljet nauroivat toisilleen hetken ja sit vauvan piti sukeltaa takaisin. Mun piti oikasta selkää ja nousta seisomaan. :D tähän joku supernauruvoiettähymiö :D
 
  • Tykkää
Reactions: Laurelii
IMN
sitruunapippurina Kiva että ajatus pojasta tuntuu jo paremmalta :) Mulla on monia kavereita, jotka ovat ekana poikalupauksen saatuaan ajatelleet etteivät osaa olla poikalapsen kanssa, mutta nykyään sitten sanovatkin etteivät osaa kuvitella itseään muuna kuin poikien äitinä :) Mullakin oli vähän samankaltaisia tuntemuksia kun pojan jälkeen saatiin tyttölupaus ja välillä vieläkin tuntuu etten tuu osaamaan mitään tyttöjen juttuja :D

Osastollaoloaika on ensisynnyttäjillä yleensä sen minimissään 3 yötä, mikäli vauvan ja äidin vointi (sekä vuorovaikutus vauvan kanssa) vain sallii lähteä kotiin. Siinä kuitenkin riittää joka päivälle jotain uutta opittavaa/opetettavaa, kun yhdeltä hoitajalta ei paljoa aikaa riitä yhtä potilasta kohden per päivä :)

Noita "puserrusliikkeitä" oon itsekin yrittänyt välttää jo siitä asti kun maha pomppasi kunnolla esiin. Jos makaan selällään, kampean itseni kyljen kautta ylös (ja näytän mereen pyrkivältä hylkeeltä :D) tai yritän pitää selän mahdollisimman suorana. Mulla kyllä nuo puserrukset jo sattuukin sen verran, ettei vahingossakaan voi nousta "väärin".

Laureliii OYSissa on vain 1-3 hengen huoneita :) Nuo yksittäishuoneet on tarkoitettu ensisijaisesti ns. erityistapauksille, eli esim. sairastaville, vaikeasta synnytyksestä/sektiosta toipuville tai äideille jotka tarvitsee erityistä tukea vauvan hoidossa, kuten viimeksi yhden hengen huoneissa olivat alaraajahalvaantunut(?), sekä kehitysvammainen äiti. Jos lapsi on teholla, äiti on todennäköisesti eri osastolla kuin vierihoidossa olevat.
Kuulostaa kyllä hurjalta 7 hengen huone :LOL: Tuntui jo että kolme vauvaa samassa huoneessa oli liikaa..

Keijunkaisen uni :ROFLMAO:

Vihlonnat kohdunsuun tienoilla on jatkuneet koko päivän.. (n) Pitää varmaan huomenna soitella neuvolaan mikäli eivät rauhoitu. Jotenkin kauhean ristiriitaiset ajatukset neuvolaan soittamisesta.. Toisaalta tuntuu että tahdon varmistaa kaiken olevan ok, mutta itsekäs puoli minusta pelkää sairaalalepoa.

Unohdin aikaisemmin kokonaan poksua! Tänään jo 24+0! Piti ihan pariin kertaan tarkistaa etten oo menny laskuissa sekaisin kun kuulostaa niin hurjalta :LOL:
 
IMN, soita vaan neuvolaan, aina parempi varmuudeks niin! Toi on sama jos pelkää ittellä jotain pahaa tautia/sairautta, niin välttelee sitä lääkäriin ja tutkimuksiin menoa viimeseen asti. Tieto lisää tuskaa vai miten se meni..

Oikeesti nää viikot menee nyt ihan hirveetä vauhtia. Varmaan tää on sitä auvoista keskiraskautta :D Alkuun kun oli pahoinvointia ja makas vaan melkeinpä sohvalla, niin päivät kulu tosi hitaasti. Veikkaan et loppupuolella se aika taas matelee, kun olo ja liikkuminen käy muuten tukalammaks. No nautitaan nyt tästä.
 
IMN
Oys on ainakin omasta mielestäni tosi kiva paikka synnyttää :) varsinkin verrattuna joihinkin muihin Suomen synnäreihin joita oon telkkarissa nähny. Huuli pyöreenä oon kattonu ku mammat ponnistaa sellaisissa valkoisilla kaakeleilla verhotuissa huoneissa, jotka näyttää hirveän kliinisiltä, kuin leikkaussaleilta rosterisine pintoineen :eek: Ainakin se yksi ainoa sali jossa Oysissa oon meidän lapset synnyttäny, oli tosi kodikas verhoineen, sohvineen, keinutuoleineen jne. Ja valaistukseenkin oli paljon vaihtoehtoja; loisteputki, pieni pöytävalo, kirkasvalolamppu ym. Oli tosi sellainen rauhallinen olo siellä :) Ikkunatkin oli sellaiset pienet ja matalat ihan seinän yläreunassa, joten pystyi vaikka ikkunat auki siellä pusertamaan kun kukaan ei voinut nähdä sisään :D
Tärkeintähän tietenki on ammattitaitoinen ja mukava henkilökunta :)
 
Viimeksi muokattu:
Tänään oli taas äitipoli käynti ja ihan piti miettiä mikä viikko onkaan menossa kun kyselivät. Viime viikot on menneet niin vauhdilla. Pientä pääsi taas kurkkaamaan ja sai selvyyttä miten päin se möyrii kun useamman päivän on liikkeet tuntuneet samoilla kohdin. Tosin nyt taas ultrasta riehaantuneena potkii aivan toisaalle. :ROFLMAO:

Synnytyksen jälkeisestä ajasta kyselin kun insuliini on käytössä ja jos vauvan sokerit on kohdallaan niin 3 päivässä pääsee pois. Samoin kiinnittävät enemmän huomiota vauvan syömiseen, mikä kuulostaa oikein hyvältä koska esikoisella oli ongelmia imuotteen kanssa eikä siihen oikein saatu apua sairaalassa. Jos nyt sitten olisi paremmin opastusta.

Tultiin iltapäivällä mökille jossa taas uunit savutti sisälle ja taas miehen kanssa riideltiin asiasta. Ikuisuus ongelma. . :confused: Minusta vaan raskaana oleva ja 2v ei ole sopivia koekaniineja siihen että onko täällä nyt liikaa savunhajua vai ei. No täällä ollaan, toivottavasti ei tulla kipeiksi savun takia. :unsure: Viikonloppu meneekin sitten rattoisasti kun saa jokaisen mukana olevan tavaran pestä tai tuulettaa. (y)

Hattisvattis ja potkiainen 24+1
 
IMN
hattisvattis Meillä samaa ongelmaa miehen kans mökkeillessä.. :cautious: Kyseessä siis mun vanhempien mökki, johon oon aikoinaan saanu tosi tarkat lämmitysohjeet että savuttamiselta vältyttäisiin, mutta mies vain toistelee "kyllä minä nyt osaan yhen takan sytyttää" kun yritän neuvoa. Ja kerta toisensa jälkeen ollaan lasten kans pihalla evakossa kun mökki tuulettuu..:rolleyes:
 
Kaikki joilla supistelee enemmänkin, niin ottakaa hyvällä omalla tunnolla levon kannalta. Koskaan ei kuitenkaan tiedä saako ne supparit jotain ikävää aikaseks. Tosin täällä paraskin puhuja... Mulla onneks on supistellu vähemmän kuin kahdessa ekassa raskaudessa, joten kohtuu hyvin on töissäkin pyyhkiny. Tosin meillä potilas määrä on hyvin maltillinen ja nyt ei oo kovin raskaita potilaita, niin sekin on helpottanu omaa oloa. Tosin joka päivä niitä tulee, mutta alle kymmenen kuitenkin.

Muistakaahan juoda riittävästi! Täällä kuulemma herkästi laitetaan suppailijat tukitippaan ja se on saanu suppailuita rauhoittumaan, joten riittävä nesteytys on tärkeää :)

Mullakin selkä edelleen reistailee ja paikallaan olo on kaikista pahinta. Pakara ja takareisi meinaa aivan hyytyä. Kovasti pitäis jaksaa venytellä, mut oon niin pirun laiska :D
 
Tännehän vois alkaa pistään linkkejä kaikista supersöpöistä jutuista poikavauvoille :D

Huomenna enää viikko ultraan! Kyllä mää vielä sen jaksan odottaa!

tsemppiä ultraan raparperimehu! Tuuhan Sitte heti kertoon sunkin poikalupauksesta :D
 

Yhteistyössä