Helmimasut 2009 ~tammikuussa~

Voi kun mullakin olis ruokahalu kadoksissa. Nyt taas meinaa repsahtaa syömiset. :ashamed: Oon taas syönyt enemmän kuin olis suotavaa, ja lisäksi söin muutaman suklaakonvehdin äsken, kun mies ei ole "vahtimassa"... Eikä nyt kuitenkaan kannattaisi ihan retuperälle päästää tuota ruokavaliota. Enhän mä voi tietää, kauanko tässä vielä on aikaa kasvattaa vauvaa... Jotenkin on sellainen olo, että ei sillä enää ole niin väliä, mutta uskonpa, että ehtii olla. En taida päästä synnytämään ihan lähiaikoina.

Nukkua voisin mäkin varmaan puolet vuorokaudesta, mutta en tajua mennä ajoissa nukkumaan, ja tuolla esikoisella on taas joku vaihe, että nukkuu melko vähän, herää nyt jo puoli kuudelta... Vaikka sitä yritetään pistää vielä unille, niin ei tahdo uni enää tulla. Nyt siis kannattaisi olla jo nukkumassa, mutta täällähän minä! Tavoitteena on olla nukkumassa puolen tunnin sisällä... Mies kyllä nousee periaatteessa joka toinen aamu poikaa viihdyttämään, mutta tänäänkin nousin perässä ja päästin miehen takas pehkuihin, kun mahassa kävi niin armoton vilske, että nukkumisesta oli turha haaveilla.

Pitäisi tietysti olla tyytyväinen, että vauva liikkuu paljon, mutta jotain rajaa... Parina päivänä on taas ollu sellaiset jatkuvat jumppatuokiot mahassa, että on alkanu kyllä tuskastuttaa. Haittaa etenkin nukkumista, mutta ne muljahdukset on jo niin isoja, että olo on muutenkin aika epämukava, kun vauva liikkuu. Jospa se nyt nukkuisi sikeästi yöllä kun on päivällä ollun niin kova meno... Yrittääköhän se raukka pieni löytää epätoivoisesti jotain salakäytävää tuolta ulos...

Eipä ole taaskaan juuri supistellut. Ei taida asia edistyä yhtään. Ei nyt vielä ole kiire, mutta ens viikonlopun aikana olis kiva synnyttää... :D

Nyt vähitellen pehkuihin ihmettelemään, kun maha heiluu...

Matma 38+2
 
Täällä vielä eräs maijamyöhäinen liittyisi joukkoonne =) Alusta asti olen lukenut juttujanne mutta laiskana ihmisenä sain vasta nyt aikaseks kirjoittaa :ashamed:

Eli olen joukon seniori,43v :eek: Tulossa yhdeksäs lapsi,esikoinen jo 20v ja kuopuskin täytti jo 4v. Kyseessä ei mikään uskonto tai vakaumus vaan ihan vaan sekopää taidan olla :whistle: Laskettu aika 21.2 ja sairaalana Tyks. Meillä sikäli hassu tilanne että myös tyttäreni on raskaana,ens viikolla la. Eli taidan ehtiä mammaksi ennen kuin oma vauvani syntyy,kuulostaako aivan sekavalta :)

Täällä osa onkin jo vauvansa saanut,onnea heille :flower:

Joko teillä muilla on kaikki vauvakamat jo valmiina? Ajattelin vaan kun itsellä vielä aivan alkutekijöissään,pitäis kai asialle tehdä jotain. Mukavaa illanjatkoa teille kaikille.

terveisin Ruttunaama+ruttu 35+4. Ja poika olis ultran mukaan tulossa.
 
Hei vielä, onko teillä tietoa, kuinka kauan uudelleensynnyttäjä on yleensä sairaalassa synnytyksen jälkeen?

Eri sairaaloilla on varmaan eri käytäntöjä. Koksissa ensisynnyttäjiä pidetään mielellään 4 vrk, mutta en yhtään muista, mikä on tapana seuraavan synnytyksen jälkeen. Toiveena olis päästä mahd. pian kotiin. Eihän ne siellä väkisin pidä, mutta esikoisen kanssa tuntui siltä, että painostettiin olemaan vielä yksi lisävuorokausi, kun synnytys oli niin rankka. Vaikka oltiin siis jo hyvissä voimissa.

Ja mitä teille ensisynnyttäjille on sanottu? Kauanko olette varaututeen viettämään sairaalassa? Kiinnostaa siksikin, kun yksi tuttu kotiutui kaksi päivää synnytyksen jälkeen, vaikka oli sektiolla synnyttänyt. Koksissa olisi pidetty kai 5 vrk...
 
Tervetuloa ruttunaama =)
En mäkään montaa yötä ole sairaalas ollu nuiden aikasempien kanssa. Hitsi kun ei muista. Tuo 15v ja 12v välissä kyl vaikuttaa... He. Neuvolaski hoen kokoaja et en muista, kun kyselevät miten aikaisemmis raskauksis se ja se. Ja sit niil ei edes löytyny mun papereit aikaisemmist... Ja ne mitä löyty on sellast harakanvarvast ettei saa kukaan selvää...
 
Tyypin àipàlle ja perheelle paljon paljon onnea :flower: :flower:

Pakko oli myòs mun ostaa vielà pari tàysin hyòdytòntà mutta ah niin nàttià mekkoa, kun tarjouksessa olivat...

Hiukan on kipuillut taas kohdunsuulla, pitàisi oppia olemaan kotona ja mielellààn varmaan sàngyssà. Jatkuvasti runsasta vuotoa, mukana hiukan rusehtavaa, taitaa kohdunkaulasta tosiaan vuotaa verta eilisen sisàtutkimuksen jàlkeen.

Ja vàsy on kova...

Tv. Hohhoijaa-Lentis ja sòpòliini 35+3 :heart:
 
Anno: Kiitos linkistä! Oho, ootpa saanut kuninkaallisen kohtelun! Mä kotiuduin myös kolmantena päivänä Taysista, ensisynnyttäjänä ja vielä imukuppisynnystyksen jälkeen, mut kukaan ei kyl tullu kotiin meitä katsomaan, edes terkka. Muutaman päivän ikäistä lähdin tosiaan äitiysneuvolaan kiikuttamaan painokontrolliin kun kakka oli ihan vettä ja pelästyin että jonkun ripulinko se ehti jo saamaan. Mut paino oli noussut ja on kuulemma normaalia, ne on sellasia sinappituubeja. :D

Mut joo, jos yhtänopeesti lähtee toipuminen liikeelle ja varsinkin jos tällä kertaa ei tuu mitään toisen asteen repeämiä niin tahtoisin kotiutua jo vaikka synnytyksestä seuraavana päivänä. Ja tämä uus terkka lupas tulla ihan jopa kotikäynnille sit ku soitan vaan. =)

Täällä supistelut alko taas päivän tauon jälkeen joten nukkumisesta ei taida tulla tänä yönä mitään... On kyllä ihan sellanen olo et synnytys on nyt vähitellen käynnistymässä, tuskin montaa päivää menee. Kuukausia jo odottanut sitä hetkeä ja nyt sit toivois et menis mielummin vaikka sen kaks viikkoa yli ku näin aikaisin lähtis syntymään! Pysyis edes viikon vielä kyydissä pikkuinen...

Pixie ja Pikkiriikki 36+0
 
Moi!

Mäkin vielä ilmottautuisin mukaan.. Oon käynyt täällä lukemassa päivittäin (monta kertaa :D ) ja olisi kivaa kirjoitella teijän kanssa. :heart:

Olen 28v. Meillä on kaksi poikaa 08/04 ja 03/06. laskettu aika on 22.2. :heart: sukupuolta ei tiedetä. ja löytyy meiltä kaksi koiraakin: suursnautsereita. =) Olen ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä lähtien.

Aikasemmat raskaudet on mennyt ilman särkyjä ja kipuja mutta nyt kivut ja säryt tulivat jo puolen välin tienoilla. Vähänkin jos teen jotain (esim eilen lumitöitä) niin alaselkä kipeytyy. Nivuset särkee joka askeleella ja vihlasuja jo tuntuu. Mutta ihanaa, ihanaa aikaa tämä odotus on. :heart:

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, mutta muuten alkaa kaikki olla valmista. :heart:

Onnittelut jo pienokaisensa saaneille. :heart:

sadee80+pipana 35+4 :heart:
 
Huomenta,

Tervetuloa joukkoon ruttunaama ja sade80 :heart:
Ruttunaamalla on totisesti mielenkiintoiset vaiheet, susta tulee siis samaan syssyyn mummikin, onnea!! :flower:

Täälä taas heräilty tunnin välein ja näin ihan kummallisia unia..että kun ähisin masumöngertäjää niinmulle sanottiin et synnytys käynnistyy usein just niin että esim jalka tulee tosta mahasta läpi :eek: Sit ihan havahduin välillä et kuorsasin jne...
Eli summa sumarum..ei auttanut eilinen lumityö ja lumessa lenkkeilu syventämään unenlaatuani. Tätäköhän tää nyt sit on koko loppuajan...
No meen jatkaa vähän unia ja sit naapuriin kattoo Sinkkuelämää.

Vuodosta muuten kun Lentis ottipuheex niin hokasin et se koko raskauajan kestänyt runsas valkovuoto on nyt oikeastaan kokonaan lopahtanut. Ihan kiva!!

hm ja nökerö 38+0 :p
 
Huomenta! Täällä surkeasti nukuttu yö takana...ei muuten, mutta vaivaa mieltä niin nuo kohonneet maksa-arvot etten saanut juurikaan nukuttua :ashamed: Soittaisivat pian äippäpolilta ja antaisivat ajan viimeistään huomiselle!!

Sairaalakassiin suunnittelin muutamat liivinsuojat, yhet imetysliivit kotiutumista varten+omat kotiutumisvaatteet, kameran, kännyn laturin, huulirasvan, shampoon+hoitoaineen, dödön, hammasharjan (jonka jätän sairaalan roskiin ettei tuu bakteerit kotio, suositus)+hammastahnan, ripsarin (tahtoo vaan sielläkin laittaa), kosteusvoiteen, vauvalle tutin. Nämä siis kasattuna valmiik mut EI OO MITÄÄN KASSIA MIHIN NE PAKKAIS!! Minkälaiseen kassiin te muut ootte tavarat pakannu?? Pitänee mennä tänään ostamaan jokin....

Vauvan kotiutumisvaatteet oon kans kattonu valmiiks mut ne isukki tuo sairaalaan turvakaukalon kaa. Sairaalassa käytän vauvalle sairaalaan vaatteita ja vaippoja. Samoin ite käytän kaikkia sairaalaan vaatteita, verkkohousuja, siteitä... mulla ainakin vuoto ollu aina niin runsasta että ne megavaipat on ollu ihan omiaan! Yöksi oon laittanu niitä jopa 2kpl!! Mun jälkivuoto muutenkin kestänyt 4 viikkoo ja vähintään kuukautisten kaltaisena... uuuh :x

Mutta nyt esikko kouluun... vietetään hänen synttäreitään kans ens viikolla :heart: ja nuorempi kerhoon :) Omaa aikaa tässä kolmisen tuntia... B)

UÄ 34+6
 
Huomenta mammat! Täällä edelleen nuhaisena mutta nyt onneksi äitiyslomalaisena, eilen jo aloin tottua rytmiin ja nukuin kahdet päikkärit :)

Onnea kaikille vauvansa saaneille, olen jo nyt mennyt laskuissa sekaisin missä mennään.. Ja tervetuloa uusille! Kiitokset myös niille, jotka ovat omista keisarileikkauskuvioistaan kertoneet, edelleen odottelen maanantaita mielenkiinnolla jotta tietäisi lisää mitä tapahtuu. SF-mitta on iso mutta toisaalta, vatsa ei ole lainkaan sivulla vain ainoastaan suoraan edessä, kaipa silläkin on osuutta mittaan.

Tekstiä on tullut taas paljon mutta pään sisällä humiseva räkä tainnuttaa ajatukset enkä edes muista mitä piti kommentoida... Liikkeistä piti sanomani, että itse olen tähän asti ainakin tuntenut liikkeet paremmin istuessa kuin maatessa, mahtaisiko johtua tuosta istukan sijainnista (edessä ) tai vauvan sijainnista (ei vielä laskeutunut). Selällään maatessa tunnen ylävatsalla jonkin kovan pahkuran mutta epäilen että on sisäelin pikemminkin kuin vauva, merkillisen tuntuinen. Muutenkin kyljet ja ylävatsa olleet tuskaisen kipeitä nuhan ja yskän kanssa taistellessa, toivottavasti vihdoin alkaisi helpottaa.

Palautin eilen apteekista ostamani (Dentobon?) tutin, koska lehdessä luki että ovat vetäneet tutin markkinoilta kun testeissä kumiosia onkin irronnut! Ostin sitten kaupasta jonkin tavallisen ensitutin ja peräti yhden tuttipullon, kaksi imuosaa (mitäs nekin nyt on nimeltään?) ja kaksi tuttelia. Kyllähän näillä pärjää :whistle: Niin ja yhdet sukkahousut, niin ihanan pienet :)

Mitään ei ole edelleenkään pakattuna sairaalaan mutta tuskin on kiirettäkään. Eilen reipastielin 4-5 km enkä saanut aikaiseksi muuta kuin mahdottoman turvonneet jalan ja väsyn - Kärppis, mulla tuo ulkoilu siis toimi ja kuulemma kuorsasinkin yöllä...

Mukavaa päivää kaikille taas, almaa & poju vko 36

Muoks vielä - loistava tuo Haavemamman uni :LOL:
 
Pixie Mä oon käsittäny että ton LYSY hoidon tarkotus on just toi että kätilö tulee sitten kotiin hoitaan eikä viedä vuodepaikkaa sieltä. Me ollaa ulkopaikkakuntalaisia (lempäälästä ) ja multa sillo kysyttiin että mistä ollaan ja sen jälkeen sanottiin että pääsen LYSYn piiriin. En tiiä miten se sitte tamperelaisten kanssa toimii. Ton linkin perusteella ilmeisesti aikalailla sama periaate kuitenki :) Ja katoin just että mahdollisuus on päästä kotiin jopa 6 tuntia synnytyksen jälkee :eek: Kiehtovaa mutta kyllä siinä vaiheessa olo on vielä kuin jyrän alle jäänellä, ainaki viimeks oli :D Tosin jos ite joutuu makaileen käytävällä kaikkien edessä niin varmaa kotiin tekee mieli heti. Toivottavasti vuodepaikka löytyis tälläkin kertaa (ja mielellään sieltä kakkoselta :whistle: :D )

Mä niin katellisena lueskelen kuinka monelle uni maittaa :/ Täällä ei maita sitten ollenkaan. Yöt menee kukkuessa, nyt parina yönä heränny jopa supistukseen. Onneks mies on ollu tän viikon kotona niin on ite sanu löijjätä sängyssä pidempään :) Just eilen sanoinki että vauva vois syntyä jo niin se vois alottaa tästä suoraan isyysloman sitte :D No mutta reilun viikon sais nyt pysyä yksiössään niin saatais noi valokuvaukset ja synttärit hoidettua alta B)

Anno+ täysiaikainen 37+0 B)
 
Huomenta

6v heräs jo 5 jälkee tänää :eek: sen jälkeen on saanu koko ajan herätä ku se on ehkä nukkunu ja ehkä ei. Vippasin sen äske eskariin ni saa siäl meuhkaa. Koululainen lähtee koht kouluun ja miäs nukkuu yävuaron jälkee jote hiljaaki pitäs olla.

Aattelin alkaa kaappei siivoo ku tilaa tarttis lisää jostai ja oon lykänny sitäki hommaa tähän lomaan. Vauvan kaik ostetut tavarat on viäl paketeissaan ja ä-pakkauski avaamat. On sinne ny kerra kurkattu. Kaikke tarttis tehä...

Oliks kellää kokemust patterikäyttösest rintapumpust? Käsikäyttöset ei vaa oo oikee ollu kätsyi. Mul ei kyl edelleenkää tuu maitoo mitä kyl oon oottanu ku edellisist oli vaatteet aina litimärkinä jo odotusaikana ku sitä lensi suihkuna. Ootan kyl et nytki toivottavast tulis mieluummi liikaa ku liian vähän vaikkei se vaatteiden kastuminen nii mukavaa ollukkaa.
rv 35+6
 
Ruttunaama ja Sade80 Tervetuloa mukaan :wave:

Vauvaantuneille hurjasti onnea :heart:

omaa napaa. Kävin eilen neuvolassa. kaikki oli ok. painokaan ei ollut lisääntynyt. Mutta neuvolatätiä alkoi vaivaamaan pikkuisen asento. mulla on tosi pinkeä maha kokoajan ja istukka edessä, niin se ei sitten ollut ihan varma kummite päin vauva masussa on. No mennään tänään sitten keskustan neuvolaan ultralla varmistamaan asento, ettei tuu sitten synnytyksessä yllätystä.

Mutta nyt imuroimaan :wave:
 
Huomenia!

Sairaalassa olo ajasta. Ite olen kaikissa kolmessa ollut n viikon. Kaikki ovat tulleet keltaisiksi (heillä on ollut sama veriryhmä kun isälle siis eri kuin minulla) ja valohoito on määritellyt kotiin lähdön. Mutta 6-9 pva olen ollut. Nyt olen vähintään 3 pva että näkee tuleeko myös tämä hyväkäs keltaiseksi. Ja luulenpa että tulee eli olen varautunut sairaalassa olemaan viikon.

Oi, tänne on tullut uusia..... Tervetuloa Ruttunaama ja sadee80! :wave:

Voi vitsi, mitäköhän muuta piti kommentoida!?

Höh. Mikä muisti! Menen tekemään ruokaa jos vaikka vahingossa jotain palautuisi mieleen.

Sinituuli 35+6
 
Huomenta!

Tervetuloa uudet!!

Kyssäri tuli mieleen... Pitääkö vauvalle ottaa oma tutti sairaalaan?! Mä en tie miksi ajattelin et sieltä saisi :/
Nyt täytyy äkkiä keittää jos näin on.

Miten muuten montako tuttipulloa teillä on yleensä ollut käytössä/olette hankkineet?

Meillä on tarkoituksena siis se, että (jos maitoa tulee siis) pumppaan sitä alusta saakka myös pulloon jotta mies saa ruokkia. En jaksa/kykene olemaan ruokamaatti 24/7 koko aikaa kun miehen työvuorojen/putkien takia olen sitä yleensä vähintään 4-6 päivää kokopäiväisesti ennen hänen vapaitaan. Näin saan sitten "vapaata" tuolloin ja samalla mieskin saa vapaammin ottaa poikaa mukaan yms. No joka tapauksessa ajattelin pärjätä 6-8 pullolla. Riittänee varmaan?!
Mitään sterilisoijaa en ajatellut ostaa et ihan keittämällä ajattelin putsailla, mutta sellainen tuttipullon lämmitin meiltä löytyy =) Saa nähdä kuinka turhaksi/hyödylliseksi osoittautuu. Lahjaksi se saatiin et itse ei olisi tullut mieleenkään sellaista edes etsiä... En edes tiennyt niitä olevan!

Miten rintapumppu, monelleko on riittänyt käsikäyttöinen?! Mulla on sellainen minkä sain, mutta ajattelin et tarvittaessa ostan sitten sähkökäyttöisen.

Nyt on liikaa aikaa miettiä mitä vielä puuttuu kun kaikki on muuten valmista vauvaa varten =) Kaverille juuri sanoin kun nähtiin viimeksi et melkein käy kateeksi kaikkia niitä jotka nyt vasta saa hypistellä tavaroita ja rakentaa lastenhuonetta. Itsellä kun se on siellä ollut valmiina jo jonkin aikaa... Mutta sitten taas mun hermot ei kestäisi sitä et pelkäisin kaiken jäävän kesken synnytyksen alkaessa. Stressaisin liikaa keskeneräisistä asioista ja puuttuvista hankinnoista =)

Nyt täytyy jatkaa kaappien tyhjennystä, jotta tänne mahtuu asumaan. Ostin ekaa kertaa sellaisia tyhjiöpusseja nyt kun olen täällä järjestellyt ja ne on loistavia!!! Niin paljon vähemmän menee tilaa mm. vieraspetivaatteille kaapissa. Mietin vaan mihin kaikkeen niitä voi käyttää... Miehen mielestä meillä on kohta kaikki tavarat tyhjiöpusseissa :LOL: :LOL:

Caro + masukki 36+2
 
Ajattelin minäkin sanasen raapustella tähänastisena aktiivilukijana :) En muista kuka täällä kirjoitti, että tulee roikuttua tällä palstalla tämän tästä päivän aikana, ja niin teen minäkin. Koukuttaa pahasti, mutta mieletöntä vertaistukea kaiken tämän lopun kestämisen kanssa ;) . Niin minä odottelen siis toista lastani (edellinen tyttö 14v.), ja ihan on ensisynnyttäjän olo, vaikka oikeasti kaite pitäis olla jotenkin "konkari" näissä hommissa :p . Kummasti se aika on rientänyt 14 vuoden päähän ja minä kun vannoin karmean synnytyksen takia, että ei enää koskaan.. Ja nyt L.A 16.2. ja synnytys hirvittää etukäteen kamalasti, vaikka lohtua tuokin kun ajattelen ettei tuleva synnytys VOI OLLA niin kamala kuin eka, ja sit toisaalta tää loppu on niin raskasta, että siihen se sitten loppuu. Alkaa ehkä toisenlainen raskas? aika, mutta kyllä sitä jaksaa. Niin pian on mennyt aika mun pikku prinsessan syntymästä, ja viuh nyt se on jo niin iso tyttö (vaikka toisaalta niin pieni):heart: . Voinnit on ihan samanlaisia kuin täällä kuvataan näillä viikoilla, vauvan sukupuolesta ei tietoa, paino-arviossa joku 3-3,5kg, rt, laskeutunut, vettä normisti, kohdunsuun tilannetta en tiedä (ei ole kukaan katsonut), ja ihan alakautta lähetään yrittämään. Oli synnytystapa-arvio tän viikon ma. Piinaavaa odotusta siis päivästä toiseen :headwall: Mies on selkeästi alkanut kans odottaa koska tää raskaus päättyy.. Ainakin vastailee kaikille kyselijöille, että sais syntyä jo.. No kyllä tässä kestetään! Onneksi en ole Siskot Rakkaat ainoana tässä tilassa :LOL: :LOL: Ja Onnea valtavasti kaikille jo nyytin saaneille- perässä tullaan!
Viri + vaavi 36+4
 
Tutista: Kuinka pian ootte sitten antanu vauvalle tutin?

Kun imetysvalmennuksessa kovasti painottivat sitä, ettei vauvalle saisi alkuun antaa tuttia lainkaan? :snotty: Että parempi olisi aina imun tarpeessa imeä tissiä, jotta maito nousee ja imetys ei häiriinny tuosta tutin syömisestä?

En sitten meinannu ollenkaan ottaa tuttia vauvalle sairaalaan. =) On mulla kotona kaksi papun serkun vanhaa, joita ei tosin ole käytetty, kun papun serkulle ei tutti kelvannut. Tiedä kelpaako tällekään... :xmas:

Sairaalakassiin kehottivat ainakin täällä pakkaamaan sekä äidille että isälle helposti pestävät (esim. ne iki"söpöt" crocksit) sisäkengiksi mukaan. Mä en meinannu ottaa omia enkä vauvan kotiintulovaatteita vielä sairaalaan mukaan vaan jätän ne tänne valmiiksi silleen, et ukko saa tuoda, kun tulee hakemaan. Samoin kaukalon. Ja ihan tuommoiseen tavalliseen kassiin (vetoketjullinen kangaskassi) meinasin kamat pakata (tätäkin joku kysyi). :) Hyvä pointti tuo hammasharjan vaihto, pitääpä varata uusi harja kotiin valmiiksi. B)

Mun päivät on tämän lomailun myötä vetäneet ihan lössöiksi. En saa itseäni ylös sängystä ennen puolta päivää ...joo... nousen aamulla, mut menen takas sänkyyn. Mutta eiköhän tähän kohta tule stoppi. :saint:

T. Kärppä ja papuska 34+5

Lisäys: Caro muuten mun siskolla oli tuo mikrosteriloijakin noille tuttipulloille ja kehui senkin maasta taivaisiin, samoin pari muuta kaveria on ylistäny sen helppoutta, kun ei tarttee sormia polttaa, vahtia ja saa monta pulloa ja tuttiosaa kerralla. Mulla on se nyt lainassa siltä varulta, jos tartteen. Mut kuulemma huomattavasti helpompaa kuin keittely, jos tarttee paljon pulloja käyttää. ...ihan vain kerätyn käyttökokemuksen välitystä... :D
 
Miks nuo supistukset pitää tulla yöllä?! |O Melkein koko viime yön taas vaihteeks kiristeli alamahaa ja hieman selkääkin. Sit lisäks hirveä myllääminen päälle. Mahanahka kipeenä!
Mä haluisin jo synnyttämään! :saint:

Vauvalle saa kyllä sairaalastakin tutin lainaan, mutta ei sitä vissiin alle 2 viikkoselle vielä suositella just sen imemisen opettelun takia niinku tuo kärppis sanoi!

Kaverilta oottelen tänään vauvauutisia, aamulla ovat sektion tehneet kun sitkeesti toinen vaan perätilassa käännösyrityksestä huolimatta! Jännittää kumpiko sieltä tulee kun ei ole suostunut jalkojaan ultrissa avaamaan!
 
Sadee80 ja Ruttunaama tervetuloa joukkoomme! Ruttunaamalle, tiedoksi...Tiedän aivan vastaavanlaisen perheen, joten minusta tuo ei ainakaan sekavalta kuullosta :D

Tuttia en minäkään mukaan ota, just tuon suosituksen takia. Jos sairaalassa antaavat niin sitten antaavat, tuskin siinä ajassa vielä tottuu...Tuttipulloja mulla yksi, enkä toistaiseksi ajatellut hankkivani vielä lisää. Tarpeen tullen sitten...

Sairaalassa olo ajasta mulle sanottiin, että sokerivauvoja pidetään se kolme (3) päivää. Siinä ajassa seuraileevat sokeriarvoja sitten. Ystäväni olisi ensisynnyttäjänä päässyt jo kahden päivän jälkeen pois, mutta halusi olla vielä kolmannen yön, jotta imettäminen lähtee sujumaan. Näin siis KYSissä.

Nukkuminen onnistuu täällä hyvin. Yhdessä vaiheessa oli ongelmia, mutta nyt saan nukuttua oikein hyvin. Klo 00.00 nukkumaan, 03.00 WCssä käynti, 06.00 WCssä käynti ja klo 11.00 herätys. Tällänen rytmi on mulla ollut jo ainakin kaksi viikkoa ja kellon ajat eivät kovinkaan aina nuista heitä :D Unenpäästä saa saman tien kiinni. Mielissäni olisin, jos vauvakin oppisi tuohon rytmiin...se olisi aivan ihanteellinen, mutta toivoa saa. :)

Mutta, mutta, taisinkin jo tärkeimmät kommentoida, joten oikein mukavaa päivän jatkoa kaikille! :wave:

Jospi ja virkistynyt Papuliina 36+5 :heart:
 
Tervetuloa uudet :wave:

Tutti ei kelvannut esikoiselle missään vaiheessa, ja sairaalassa eivät tosiaan sitä antaneet edes vaikka toinen joutu sinivalohoitoon ja itkeskeli siellä sängyssä itsekseen. Äidin sormea käskivät imettää jos ihan hinku tulee :eek:

Sairaalassa olo aika esikoisen kanssa päästiin 5. päivänä pois ku oli tuota keltaisuutta, minkä odotan myös tälle nousevan. Joten myös tuon melkein viikon valmistaudun siellä olemaan tämän kanssa. Toki jo aikasemmin kotiuttavat niin lähden mielelläni, on pieni sairaala kammo ja maitokaan ei sen takia nouse sairaalassa :ashamed:

nukkuminen tähän asti oon päässy 1 pissareissulla ja voinut nukkua reilun 10 tunnin unet, jos ei esikko oo herettäny. Mutta viime yö oli ihan kamala vauva punkas ja punkas itteään koko yön ja supisteli välistä aika mukavasti, 3 kertaa taisin käydä vessassa ja heräsinkin jo 6.30 ku ei yhtään enää nukuttanut...

Neuvolassa
rv: 38+1
paino: +1000g / vko, yhteensä 19,5kg :whistle:
turvotus: -
RR: 110/71
pissa puhdas
hb: -
sf-mitta: 32 oli pienentynyt 2cm viikon takasesta
vettä: normisti
tarjonta: RT porautunut niin alas että hyvä kun ei tipahda kyydistä :LOL: jää pää on kiinnittynyt
syke: +135
liikkeet: ++

Tuon sf-mitan pienentymisen takia laitto vielä neuvolalääkärille, että kattoo kohdunsuun tilanteen. Auki on 1cm =) Vauva on niin lähtövalmiina, että täti vähän epäili näinköhän vietetään esikoisen 3-v synttärit laitoksella (täyttää maanantaina).

Ihan hyvään aikaan siis kävin istumassa tunnin kampaajalla :D nyt on hiukset liki 20cm lyhyemmät ja huomattavasti mukavampi lähteä synnyttämään :D

Sairaalakassi pitäis varmaan tsekata nyt vielä läpi, että kaikki tulee mukaan. Viime kerrasta viisastuneena mä otan mukaan suolakeksejä :p ja syntymän kunniaks poksautetaan alkoholiton pullo =)
Muuten kassissa on itelle vaatteet+hygienia tarvikkeet, lainaan kyllä niitä sairaalan ihania verkkopöksyjä ja megasiteitä viimeks ku eppari tikit teki kipeetä niin lainasin niitä kotiinkin, kun omat housut tuntu ahdistavan ja siteet jäävän kiinni tikkeihin. Vauva vaatteet tulee kaukalon mukana sitten kun kotiudutaan. Kamerat, kännyt, laturit tottakai.

Nyt pitäis yrittää kokeilla saanko väsättyä voikreemestä pikku-ukolle salama kakun koristeen :whistle: yrittänyttä ei laiteta :D

Päivän jatkoja :wave:

Orchid ja melskaaja 38+1
 
Tutista TAYSissa ainaki anto tutin, meillä ei ollu mukana semmosta eikä sitte tullu mieleenkää että tutti vois tehä hallaa kun se sieltä saatiin. No tutti on meille sitte kelvannu aina.

Keltaisuudesta Meilläki pojan biliarvot nousi ja alko kellertää mutta vältettiin just ja just valohoito ennen ku arvot taittu alaspäin. Silti TAYSista kotiutetaan aikaseen. Se kätilö käy kotona mittaamassa ne arvot ja jos vauva vaatii valohoitoa niin sitte mennää takas sairaalaan saamaan sitä. Ihan kiva kun aamulla käy kätilö kotona ja iltapäivällä soitetaan ne arvot ja sovitaan seuraavan päivän käynti jos arvot on nousussa.
 
Caro79 muutama vuas sit ainaki TYKSis sai tutin. Nykyää ei ainakaa just TYKSis saa ja täytyy ottaa oma tutti mukaa jos haluu antaa ja mä otan kyl mukaa varmuudeks.
Tuttipulloja oon ostanu vaa yhen ku ei tiä yhtää et onks niil käyttöö. Vesipullona sit jos ei muuten. Saa niit sit lisää jos ei maitoo tuukkaa.

Sairaalassaoloaika ekasta olin viikon ja tokasta muistaakseni pari kolme pv ja nyt lepäisin kyl mielelläni pari pv ainaki jos vaa saa ja jos kaik on ok.

Monta tuntii oon näköjää saanu kulumaa yhen kaapin siivouksen kaa :whistle:
 

Yhteistyössä